seuraava »

[solnesko]

Miksi jokaisen uskontoon kuuluu toisten uskontojen ja henkilön oman uskon voiman minimoiminen ja paheksunta?

Olen usein törmännyt siihen (jopa lähikaveripiirissäni), että sellaiset, jotka kuuluvat valtionkirkkoon (tai mihin tahansa suurempaan kirkkokuntaan), suuttuvat välittömästi, jos heiltä kysyy "uskonsa perustaa" - tai yleensäkään uskoa. Vakiovastaus tuntuu olevan: "Kukin uskoo tavallaan." ja "Kukin tulee uskollaan autuaaksi." (Raamattuhan ei tuollaisia lauseita sisällä.) Kuitenkaan näillä henkilöillä ei ole edes perustietoja edustamansa uskonnon oppikäsityksistä tai mistään muustakaan ko. uskontoon liittyvästä.
 
Itse olen sen verran niuho, että jos joku sanoo kuuluvansa johonkin lahkoon/lohkoon/kirkkoon, niin hänen tulee silloin myös noudattaa sen uskonnon periaatteita. Muussa tapauksessa hävetköön ja erotkoon kerhostaan...
Kirkkohan ei - yrittäessään epätoivoisesti pitää veronmaksajistaan kiinni - edellytä minkäänlaista vakaumusta eikä valvo jäseniään, puhumattakaan, että joku paheellisen elämänsä takia erotettaisiin kirkosta. Lähes poikkeuksetta kuitenkin tavallistenkin yhdistysten ja järjestöjen säännöissä edellytetään, että jäseneksi pyrkijä ymmärtää yhdistyksen tavoitteet ja periaatteet ja sitoutuu niitä myös noudattamaan. Jäsenen erotuskriteerinä on nimenomaan yhdistyksen toimintaa vahingoittava jäsenen toiminta. 
 
Olen itse elämäni aikana oma-aloitteisesti eronnut kahdenlaisesta seurakunnasta juuri mainitusta syystä: En kyennyt edustamaan ko. lafkoja moitteettomasti enkä elämään (ainkaan omasta mielestäni) tarvittavien oppien mukaisesti.
Tosin olen paaaaljon myöhemmin huomannut, ettei niissä ollut montaa muutakaan sellaista, joka olisi täyttänyt tai vieläkään täyttäisi omat oppikriteerinsä tai puhdassydämisyyden... 
 
Minä olen sitä mieltä, että kunkin tulee elää niin kuin puhuu ja opettaa. Kaikenlainen teoreettinen pilvihaihattelu ja runolausunta nimimerkkien ja kukkakuvien suojassa on paskan jauhamista, jos ei itse kykene toteuttamaan eikä edes halua itse elämässään toteuttaa niitä. Piste.[/size]

[Dorian]

 
Minä olen sitä mieltä, että kunkin tulee elää niin kuin puhuu ja opettaa. Kaikenlainen teoreettinen pilvihaihattelu ja runolausunta nimimerkkien ja kukkakuvien suojassa on paskan jauhamista, jos ei itse kykene toteuttamaan eikä edes halua itse elämässään toteuttaa niitä. Piste.

Juuri näin, eskoseni, juuri näin...On niin helppo komuta jonnekin keskustelupalstalle julistamaan jumalaista valoa ja rauhaa ja samaan aikaan hautoa kostoa suvulle/työnantajalle/kaverille. 

Tämä meni nyt vähän offtopic, mutta anteeksi annettaneen. 

[Mio]

On hämmentävää huomata mitenkä ihmiset jotka ovat rauha/rakkaus/usko/jne linjalla, niin voivatkin olla todellisuudessa mitä agressiivisimpia ja vihamielisempiä toisia ihmisiä/yhteiskuntaa kohtaan 

Sisälle ollaan visioitu pilvilinnat korkeista asioista, vaikka omat jalat voivatkin uida paskassa 
Kannattenee aluksi putsata bootsinsa mudasta ennenkuin suunnittelee highway to heaveniä, sillä muuten rappusilta voidaan luiskahtaa yllättävän nopeasti tänne rakkaaseen kotikamaraamme jossa soppa on jokaisen hämmennettävänä  

Ja kun ihminen on lihaa ja henkeä niin kumpienkin osapuolten tulisi elää sulassa sovussa kumpaakaan ylistämättä tai parjaamatta sen ja sen nimeen 

[Stareyes]

Huomenta Solnesko

Olen usein törmännyt siihen (jopa lähikaveripiirissäni), että sellaiset, jotka kuuluvat valtionkirkkoon (tai mihin tahansa suurempaan kirkkokuntaan), suuttuvat välittömästi, jos heiltä kysyy "uskonsa perustaa" - tai yleensäkään uskoa. Vakiovastaus tuntuu olevan: "Kukin uskoo tavallaan." ja "Kukin tulee uskollaan autuaaksi."

Suuttuvat siksi, että "uskon asioista" puhuminen on arka paikka. Mielletään, yleisesti, että jos sanotaan, että uskon siihen ja siihen, niin sitten on leimaotsassa.
Valtaosahan suomalaisista on luterilaisia ja tapakristittyjä. Itse kuulun heihin, siis luterilaisiin, mutta luterilaisuus on jämähtänyt kaavoihinsa ja kuuloluihin sattuu se sananhelinä, jota kuulen
No, se on mulle aivan sama -> kuljen omaa tietäni, eikä mua ole haitannut vaikka olenkin luterilainen, kuitenkin kirkossa tulee käytyä tosi harvoin

Itse olen sen verran niuho, että jos joku sanoo kuuluvansa johonkin lahkoon/lohkoon/kirkkoon, niin hänen tulee silloin myös noudattaa sen uskonnon periaatteita. Muussa tapauksessa hävetköön ja erotkoon kerhostaan...
Kirkkohan ei - yrittäessään epätoivoisesti pitää veronmaksajistaan kiinni - edellytä minkäänlaista vakaumusta eikä valvo jäseniään, puhumattakaan, että joku paheellisen elämänsä takia erotettaisiin kirkosta. Lähes poikkeuksetta kuitenkin tavallistenkin yhdistysten ja järjestöjen säännöissä edellytetään, että jäseneksi pyrkijä ymmärtää yhdistyksen tavoitteet ja periaatteet ja sitoutuu niitä myös noudattamaan. Jäsenen erotuskriteerinä on nimenomaan yhdistyksen toimintaa vahingoittava jäsenen toiminta.

Tästä tulee mieleen juuri ahdasmielisyys, jota kartan kuin ruttoa, myötäelämisen kykyä taitanee sinulta puuttua.
 

Minä olen sitä mieltä, että kunkin tulee elää niin kuin puhuu ja opettaa. Kaikenlainen teoreettinen pilvihaihattelu ja runolausunta nimimerkkien ja kukkakuvien suojassa on paskan jauhamista, jos ei itse kykene toteuttamaan eikä edes halua itse elämässään toteuttaa niitä. Piste.[/size]

Tästä olen samaa mieltä, en kuitenkaan ota mitään uskontoa esimerkikseni vaan sielun valaistumisen. Minulla on eräs tuttu joka kulkee valaistumisen tiellä, omien sanojen mukaan, mutta käytäntö näyttää aivan toiselta.
Valaistuneet sielut eivät vouhota näkemystään jatkuvasti, ei heidän tarvitse, sillä se näkyy ulospäin, heissä on ikäänkuin rakkauden ja hyväntahtoisuuden aura kokoajan läsnä , heissä on ihan oma tiettypiirre, jota, on vaikea kuvailla mutta, joka kuitenkin on heillä

[solnesko]

Suuttuvat siksi, että "uskon asioista" puhuminen on arka paikka. Mielletään, yleisesti, että jos sanotaan, että uskon siihen ja siihen, niin sitten on leimaotsassa.

Tuolla asenteella ei olekaan enää kysymys minkäänlaisesta uskosta, vaan kulttuuriolosuhteiden vaatimasta häpeällisestä harrastuksesta.

Tästä tulee mieleen juuri ahdasmielisyys, jota kartan kuin ruttoa, myötäelämisen kykyä taitanee sinulta puuttua.

Miten ihmeessä tällaisessa pitäisi "elää myötä"?  Ajattelepa itse:
Tyyppi vapaaehtoisesti kuuluu aatteelliseen järjestöön (kirkkoon) ja maksaa vapaaehtoisesti jäsenmaksuja hitonmoiset summat. Hän saa siitä vaivanpalkakseen ehkä häät (jos ei satu olemaan homo) ja hautajaiset tietyssä paikassa ja tietyillä rituaaleilla. Aatetta, johon hän on sitoutunut, hän ei suostu edes ajattelmaan, koska hän häpeää suunnattomasti sitä. "Sellaisesta ei sovi puhua" ja  "Se on jokaisen oma asia" -tyylillä. Kuitenkin hän tuohon lafkaan kuuluessaan julistaa hyväksyvänsä kaikki sen opit ja säännöt ja systeemit ja vieläpä rahoittaa sitä. Sitten tuo samainen lafka toimillaan (valtiokytköksillään) haittaa siihen kuulumattomien henkilöiden toimintaa (esim. Kela ei maksa tiettyjä päivärahoja kirkollisilta juhlapyhiltä, vaikka ne olisivat arkena.)
Mitä hemmetin myötäelämistä sellainen juippi tarvitsee? Selkäänsähän hän tarvitsee! Hän on suuri ja tyhmä kusettaja!
 

Minä olen sitä mieltä, että kunkin tulee elää niin kuin puhuu ja opettaa.

Tästä olen samaa mieltä, en kuitenkaan ota mitään uskontoa esimerkikseni vaan sielun valaistumisen.

Ei sielun valaistuminen ole mikään muusta elämästä erillinen korkeakulttuuriharrastus paitsi tietysti niillä, joilla on nettielämä ja oikeaelämä, nettiminä ja oikeaminä, netti-ihanteet ja oikeatihanteet...
 

Valaistuneet sielut eivät vouhota näkemystään jatkuvasti, ei heidän tarvitse, sillä se näkyy ulospäin, heissä on ikäänkuin rakkauden ja hyväntahtoisuuden aura kokoajan läsnä , heissä on ihan oma tiettypiirre, jota, on vaikea kuvailla mutta, joka kuitenkin on heillä.

”Pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on …” 1.Piet.3:15. [/size]

[Shine_S]

Avaan oman keskusteluni vastaamalla tähän mielenkiintoiseen aiheeseen.

Vastasin, että minulla on oma uskoni. Uskon Jumalaan, mutta en mihinkään tietyn uskonnon Jumalaan, ja tavallaan uskon taas kaikkien uskontojen Jumaliin. Mikäli on olemassa Jumala, johon kaikki ihmiset uskovat ja pitävät omaa Jumalaan oikeana, niin eikö se johda väistämättä siihen ajatukseen, että nämä kaikki Jumalat ovat todellaki yksi ja sama. Myös monijumalaiset uskonnot, eiköhän näidenkin jumalien ja jumalattarien alkuperä ole yksi sama...

Mielestäni ei ole olemassa väärää tai oikeaa uskontoa, ne ovat vain kaikki erilaisia tulkintoja samasta asiasta.

Joku Jumalaan ja Jeesukseen uskova voisi väittää, että tällainen usko olisi itse Saatanasta. Itse kuitenkin luotan siihen, että tämä samainen Jumala kyllä rakastaa lapsiaan niin kuin Raamatussa opetetaan, ja samalla luotan siihen, että oma uskoni on jonkin ylemmän voiman (huom! HYVÄN sellaisen) aikaansaamaa.

Näin siis myöskään ennustukset, loitsut eivät voi olla "Saatanan" tekosia, jos niillä on hyvä tarkoitus eivätkä ne loukkaa ketään. Sillä eiköhän juuri Jumala ole antanut meille nämä voimat niin, että voisimme käyttää niitä oikeaan tarkoitukseen... (?)

Tällaiset ovat omat pohdintani asiasta, toivottavasti joku edes jotain ymmärsi. Ja itsekin olen vasta elämänpolkuni alkupäässä, eikä uskonikaan ole vielä täysin kypsä...

[Vajra]

Mikä mainio idea:
pakotetaan muut ihmiset omaan muottiin uskomaan
ja tekemään niin kuin minä näen parhaaksi.
Erimieltä olevat tapetaan
Silloinhan pääsisimme kaikista ihmisistä eroon
eikä tarvitsisi enään riidellä.
...

Kumpi teistä on syyllinen jos ostaa sisältä mädän
hedelmän, kauppiaan joka myi sen rahan toivossa
vai ostajan joka ei ollut tarkkaavainen eikä tiedostanut
asioita?
Ystävät ovat neuvonneet aikaisemmin millaisia hyvät (ne ja ne)
hedelmät ovat, vastaukseksi on tullut aina "minä tiedän paremmin"
"olen oppinut jo tarpeeksi" "teillä on likaiset vaatteet, miten voisitte tietää?"
Niin tämä ystävä joka on nyt ostajan asemassa hankkii
hedelmäänsä ja ihmettelee kotona "miten tässä näin kävi?"

kapeakatseisuus ei ole turhaan juuri-myrkyistä pahin...

[taiska]

Sieltä täältä..., mikään virallinen ei täysin täsmää minun mielessäni, mutta sehän on jokaisen oman ajattelun tulos 

[RedCat]

Uskon Jumalaan, mutta en mihinkään tietyn uskonnon Jumalaan, ja tavallaan uskon taas kaikkien uskontojen Jumaliin. Mikäli on olemassa Jumala, johon kaikki ihmiset uskovat ja pitävät omaa Jumalaan oikeana, niin eikö se johda väistämättä siihen ajatukseen, että nämä kaikki Jumalat ovat todellaki yksi ja sama.

Allekirjoitan tämän ajatuksen. Näen kaikki uskonnot jatkumona, ja kaikki uskovat kurkottamassa kohti sitä yhtä ja samaa SUURUUTTA.

Jos yritämme kuvata tai kuvailla Jumalaa, kompastumme käsitteisiin ja katoamme merkityksien viidakkoon. Pian joudumme jo määrittelemään sellaista, mitä ei voi määritellä. Siksi mielelläni vain sanon, että Jumala on kaikki, mutta ennen kaikkea, Jumala vain yksinkertaisesti on. Jumala on olemista. Energiaa. Lähtökohta. Alku ja loppu, ja kaikki siltä väliltä. Minä ja sinä, me kaikki.

Usko puolestaan omalla kohdallani on hiljaista sydämen tietoa siitä olevaisesta. Kutsutaan sitä sitten Jumalaksi, Allahiksi, Jahveksi, Voimaksi, Energiaksi, Universaaliksi rakkaudeksi, hengelliseksi sähköksi, miksi vain.

Me kaikki pohdimme yhtä ja samaa: onko Jumala/jumala/jumalia/voimaa olemassa vai eikö ole? Ja me kaikki ratkaisemme tämän peruskysymyksen tavallamme...

Tuossa yllä kysyttiin, mikä on uskoni perusta? Kai se loogisesti ajateltuna on se kristinuskosta kumpuava lapsen usko, vaikka se onkin muuttanut muotoaan moneen kertaan. Jossakin toisessa yhteydessä (toisella foorumilla) "tuomittiin" hyvin ankarasti tämän tyyppinen etsiskely, ja varsinkin se, että kehtaa vielä kutsua itseään kristityksi, ja silti uskoa jälleensyntymään.

Niin, kehtaapa hyvinkin. Olen huono kristitty, mutta se siellä pohjalla kuitenkin on, tulipa siihen päälle minkälaisia aineksia tahansa. Voin kyseenalaistaa kristinuskon ajatusmaailman, mutta vääjäämättä se on kyllä kaiken uskonnollisen pohdinnan alkuperäinen kehys... Kun se sinne kovalevylle on ensimmäisenä ajettu. Sen voisi muuttaa vain ohjelmoimalla sinne jonkun toisen, yhtä selkeän mallin/uskonnon, mutta sellaiseen ei ole nyt tarvetta.

Mieluummin olen matkalla, tutkin ja ihmettelen. Kun kaipaan pyhättöä, piipahdan kirkkoon, joskus moskeijaan, joskus temppeliin, yleensä kyllä ihan vain luontoon ja metsään. Omassa perheessämme uskonnot menevät ihan luontevasti sekaisin, sillä mieheni uskon perusta on islam. Mieleltämme olemme molemmat etsijöitä...

[nataraja]

Uskon periaatteessa moneen jumalaan myös ihan eri uskonnoista, mutta en ole varma, että ovatko ne sitten oikeasti eri jumalia. Minulla on pitkään ollut käsitys siitä, että on olemassa vain yksi korkeampi taho. Se ei ole ainakaan kristinuskon jumala minun mielestäni, en myöskään ehkä sittenkään usko että se on Jumalatar, Buddha tai mikään Hindu-jumalista joita olen pitänyt itselleni hyvinkin tärkeinä.

 Eli voisiko olla, että on vain "jumaluus" eikä jumala?

Tai ehkä jokaisen henkilökohtainen jumala onkin sielun se kaikista syvin olemus, se perimmäinen hyvyys ihmisessä jota me emme ehkä muuten ymmärtäisi, kuin antamalla sille yhteisen nimen??

[Athene]

jaa..a se on hyvä kysymys..

[Ikiaika.]

Eli voisiko olla, että on vain "jumaluus" eikä jumala?

Jos uskoo Jumaluus asiaan ja nostaa itsensä Jumalien joukkoon, silloin pitää pystyä myös tekemään Jumalten tekoja.
Siksi minä luotan Jumalaan. Sillä Häneltä saan kaiken, mitä tarvitsen.
 

[nataraja]

Mielestäni odotamme ja oletamme jumalalta tai jumaluudelta liikoja jos se on olemassa... Olen kyllä aika hukassa enkä tiedä mihin uskoa, en ole täysin omaani vielä löytänyt. En tiedä onko minun edes tarkoitettu löytää, ehkä minulle riittää sisäinen rauha, jonka hiljattain löysin.. se on auttanut vaikeina hetkinä eteenpäin

[taiska]

Mielestäni odotamme ja oletamme jumalalta tai jumaluudelta liikoja jos se on olemassa... Olen kyllä aika hukassa enkä tiedä mihin uskoa, en ole täysin omaani vielä löytänyt. En tiedä onko minun edes tarkoitettu löytää, ehkä minulle riittää sisäinen rauha, jonka hiljattain löysin.. se on auttanut vaikeina hetkinä eteenpäin

Olen samaa mieltä, että sisäinen rauha on kyllä yksi elämän tärkein asia ....

[Ikiaika.]

Olen samaa mieltä, että sisäinen rauha on kyllä yksi elämän tärkein asia ....

AIVAN ! Siinä on kaikki.