seuraava »

[Chandra]

En löytänyt aiheeseen sopivaa ketjua,joten menköön nyt tähän.

Olen viime päivinä joutunut pohtimaan hieman syvemmin asennetta itsemurhiin.
Sekä omaani,että yleistä.

Mistäköhän tuo tuomitseva ilmapiiri ja salamyhkäisyys aiheen yllä?
Kuitenkin yhä useampaa se jollain tavoin koskettaa,koska niin suuri osa kanssakulkijoista tähänkin päätyy.

Kirkkomme ehkä tuon tuomitsemisen on alulle pannut.Ei ole kovin pitkä aika kun tekoon päätyneitä ei siunattuun maahan laskettu.

Omalla kohdallani ajattelen,että tuomitseminen olisi taas yksi pelko kohdata tunteita jotka se väistämättä toisi esiin.
Osaanko paneutua tekijän asemaan?
Kykenisinkö vilpittömästi sanomaan yrittäneelle,että sinun elämäntilanteessasi minä kyllä olisin jaksanut.Minä olisin onnistunut.

En koe että kykenisin.Eikä minulla ole myöskään valtaa päättää toisten jaksamisesta,,

Mikä tässä aiheessa aiheuttaa tuon hiljaisuuden ja tuomitsemisen?
Osaako joku viisaampi vastata?

Pohtii taas tälläistä Chandra tällä kertaa,,,

[Kotkansilmä]

     


           

              Ympärilläni ( siis minusta riippumattomista syistä ) on,

               näinä vuosina tapahtunut yllättävän paljon kyseisiä

                poistumia keskuudestamme, ja ns. jopa ihan hyvissä

                 ruumiin ( kehon ) voimissakin. Muusta en tiedä..

                Y L L Ä T Y S ,   Y L L Ä T Y S  J A   P O I S T U M A .

   SE, ettei niistä puhuta, katsoisin syyn olevan ns. sisäpiirin ?

   Eli läheiset eivät uskalla koskea edes ns. " kepilläkään " kyseiseen

   tapaukseen, eli, unohdetaan koko juttu, ja pian, niin on parempi..

                  Taustalla kaivelee ehkä oma pelko, jospa MINÄ olen

                   seuraava, koska tunnen OMAT heikkouteni, eikä hän,

                    ollut yhtään MINUA parempi, jopa heikompi???


                                      

[Chandra]

Kiitos vastauksestasi.

Samaa olen myös kohdannut ja näitten kohdalla,jotka vielä sitkeästi jollain rihmalla täällä roikkuvat,loppuvat usein sanat.

Kun en oikein itsekään näe valoa muutaman tilanteessa,eikä helppoa ulospääsyä,ratkaisua ole,niin kädet alkavat kyllä laskeutumaan.

Toisaalla perhe,jossa vakavaa sairautta ja valtava elämänhalu.
Toisaalla terve keho,ehkä elämänhaluakin,vaan ei kykyä ratkaista vaikeita ongelmia enää.

Jospa näillä olisi kyky ja halu kohdata ja puhua,,,
Syntyisiköhän siitä jotain?

Jos näissä Hopeasulan kanavoinneissa on aihetta käsitelty,on se lipsahtanut ohi minulta.
Mikäli joku on lukenut,ottaisin kiitollisena vastaan.

[Kotkansilmä]

Jos näissä Hopeasulan kanavoinneissa on aihetta käsitelty,on se lipsahtanut ohi minulta.

 :   :    :  Toki joskus lukenut, mutten kuitenkaan osaa

                     tarkempaan sanoa, mitä ja mistä !!

      Eikös me juuri näinä aikoina eletä hetkiä, joita et

                  unhoita ??  Eli, niin pahalta kun se kuulostaakin,,,

                  kaverikin jätetään !!!   ?                 

L A U K K A A    R A T S U   R E I M A ,   T A I V A A S S A    T A V A T A A N 
                                  

[Chandra]

Joop,onhan se näin.

Jotain kai pitäisi tästäkin ymmärtää,koska tilanteet yhä uudestaan eteen tuodaan.

Kai tähänkin liittyvää aineistoa pian esiin jostain putkahtaa.Usein vastaukset tulevat,kun niitä ensin itsekseen pähkäilee.

Irroittaminen on joskua niiiiiiin vaikeaa.

[Artemis]

Itsekin olen joutunut tätä aihetta pohtimaan läheisteni kautta. Enkä oikein tiedä mitä ajatella. Se vaan tuntuu pahalta ajatella että läheisellä ei tunnu olevan omasta mielestään olevan mitään muuta ulospääsyä ongelmista kuin lopettaa elämänsä täällä maanpäällä. Itse yritän aina ajatella että kaikki järjestyy vaikka murehtija luonne olenkin.

 

[Mirjam]

Minä en sekoittaisi mitään astraalia tähän itsemurha-aiheeseen. Siis se on minun näkemykseni ja kokemukseni pohjalta syntynyt ajatus.

Muutenkin nuo astraalimaailman jutut on mielestäni vähän hassuja...siis nehän on emootioita ja niiden luomista todellisuudeksi itsen ulkopuolelle. Alitajuntaa ja pelkoja ja niiden luomista todellisuudeksi itsen ulkopuolelle.

Vaikka toisaalta joskus tekee hyvää katsoa oman itsensä sisimpää objektiivisesti, jotta voisi saada etäisyyttä omiin kipuhinsa ja hetken levähtää niistä ja kerätä voimia.
Mutta että... joo...

En lähtisi niistä kuitenkaan rakentamaan mitään lisä-todellisuutta pitkäksi aikaa itsen ulkopuolelle....eiköhän ihminen ole jo muutenkin turhan jakautunut kaksijakoisuuden lisäksi... 
Varsinkaan en lähtisi tuohon siltä pohjalta, että sitä käytetään syyllisyyden lisäämiseen yms.

Hmm..jokuset viestini näyttävät tässä ketjussa hieman yksinäisen typeriltä, koska ne joihin viesteihin olen ikäänkuin sivuten vastannut, on poistettu. 

[vaaka mimmi]

pakko kommentoida tähän asiaan. minulla myös ystävä joka teki itse poistumisensa. en mä voisi ainankaan kuvitella että aiheesta vaietaan pelkästään pelon takia. vaan siksi että sattuuhan se kun ajattelee että elämä mitä sinä olet yrittänyt ohjastaa eteenpäin päättää sen itse. vaikka oletkin tehnyt kaiken sen eteen, ensimmäiseksi nousee kysymys että mitä tein väärin.. ja minulla nousi kysymys että jos olisin tiennyt olisinko voinut auttaa. monesti itsemurha on vain hätä huuto. maseentuneen viimeinen oljenkorsi selvitä. en tiedä tuomitaanko tekoa henkimaailmassa sen ihmeellisemmin, samat haasteet varmasti joudut kokemman, tosin toisella tavalla. ehkä jos tässä elämässä on ollut hyvässä perheessä ja kaikki on muutenkin ollut kohtalaisen helppoa, niin seuraavassa elämässä joudut toisenlaiseen ympäristöön, kerätäksesi itsellesi lisää jaksamista ja voimia ja jotta ymmärtäisit mistä elämisessä oikeasti on kysymys. pitää pystyä tuomaan omat asiat julki lähellä oleville ihmisille. jaksamisia kaikille 

[Buf~]

Voin sanoa, että kuolemisessa ei ole mitään kaunista. Musta tuntuu että jotkut ihmiset jotka yrittää tai tekee itsarin, romantisoi itse kuolemista. Kerran olin ihmisen luona, joka kuoli ja se oli pelottavaa. En usko, että näen tätä ihmistä enään koskaan niin lopullista se oli. Itse aion ainakin roikkua kynsin, hampain elämänlangassa niin kauan kuin se kestää. Itsemurhan hyväksyn ainoastaan niille ihmisille, jotka kärsivät parantumattomasta ruumiillisesta sairaudesta ja ovat esim. vuoteenomana, eivätkä pysty huolehtimaan edes perustarpeistaan.

[Chandra]

Kiitos kaikille jotka olette kommentoineet.

Ensinnäkin mietin että nämä hätäpäissä tehdyt ratkaisut varmaan ovat hätähuutoja.
On kuitenkin suuri joukko,jotka aivan harkitusti päätyvät ratkaisuun ja varmistavat että ketään ei tule väliin.

Asia koskee useita lähipiirin ihmisiä ja puhuttelee tietysti ulkopuolisiakin.
Vikaa etsitään sieltä ja täältä.Syitä ja syyllistä.
Minulla on henkilökohtaisesti tilanne/tilanteita,joissa tiedän että elämänhalua olisi,mutta aivan oikeasti elämäntilanne on todella vaikea ja pelottava.

Vaikka olen asiasta suoraan puhunut,voi kai silti,jos ikävin ratkaisu toteutuu,tulla ajatus teinkö kaikkeni?Sanoinko oikeat sanat?
Eli kyllä joudumme itseämme myös arvioimaan syvältä itsestämme silloin.
Mi-Olean hieno huomio!

Toisaalta kuka sen on todistanut,että nämä sielut kärsivät välitilassaan?
Entäpä,jos ovatkin ottaneet tämän raskaan tehtävän,jolla herättävät meidät muut tutkiskelemaan omaa sisintämme?

Kyllä näen myös vaikenemisen syynä pelon.Yleisesti"normaaleista"poistumista puhutaan kun suru ja tuska helpottavat.Ja myötäeläjiä kyllä riittää.
Näissä tapauksissa vaietaan syyllisyydestä (yleensä turha taakka) ja pelosta,että leimautuu syylliseksi.

Jonnekin se kivi taas täytyy heittää,että oma nahka tulee puhdistettua.

[Mirjam]

Minusta kuolema on kaunis, niinkuin syntymäkin!
Enkä ainakaan koe asiakseni tuomita ketään valinnoistaan.
Itsehän me luomme omat fyysiset sairautemmekin ja onnettomuutemmekin sisäisillä lukoillamme ja tukahdetuilla tunteillamme ja traumoillamme.
Vaikkakin sitten perimään tai menneisiin elämiin vedoten.

Mikä tekee reilusti ja avoimesti elämänsä päättämisestä tuomittavampaa kuin että tekopyhästi syyttää siitä geenejä, menneitä elämiä, sairauksia, tarumoja yms...??
Sekö, että sen tekee hitaasti valitellen ja kitumalla, vai mikäkö? Liittyykö se marttyyri-myytteihin?

En nyt liitä tähän ns.'luonnolista' vanhuuteen kuolemista...mitä sekään sitten onkaan syvemmin pohdittuna...mutta siis tällaisen hyvin karrikoidun ajatuksen nyt vain heitän...

Ei tämä ole mikään minun 'pyhä-totuuteni' tähän asiaan, vaan näkökulma, jota joskus olen ajatellut...
Ei tämä ole edes mielipide...vain omien ajatuksieni kyseenalaistamis juttu...etten juutu...  

[Chandra]

Kyllä kuoleman itsekin olen kauniina ja kasvattavana kokemuksena nähnyt.
Myös vierellä seuraten.
Turhat pelot,joita ennen oli,poistuivat tämän kokemuksen myötä.

Yhtä kaunis ja luonnollinen kuin syntymäkin.

[Mirjam]

Anteeksi, hiuka ohi aiheen, mutta tulipa tuossa mieleeni, että kun syntymänkin fyysisiä puolia miettii, niin eipä sekään niin kaunista katseltavaa ole... 
Ja aika paljon siihenkin sisältyy väkivaltaa monella tavalla...
Onko sillä sitten mitään yhteyttä, että miten on kokenut syntymän, miten kokee ehkä kuoleman...
Kunhan nyt tuli mieleeni. 

[Rakkauden enkeli]

Minusta kuolema on kaunis, niinkuin syntymäkin!

Niin on.

Itsemurha on mielestäni sellainen teko jossa itsemurhan tehnyt ei ole osannut nähdä mitään muuta ratkaisua. Ei ole nähnyt "metsää puilta". Ei vain kertakaikkiaan ole jaksanut enää tätä fyysisyyden "taakkaa". Itsemurha on mielestäni eräänlainen pakokeino, monien itsemurhaa "lievempien" pakokeinojen (esim. päihteet ym. addiktiot) joukosta. Pakokeino irti vallitsevasta todellisuudesta. Moni vain ei tule ajatelleeksi, vähiten itsemurhaan päätynyt, että todellisuutta ja ennenkaikkea TOTUUTTA ei kyllä pääse millään konstilla pakoon.  Se on aina vastassa tavalla taikka toisella, ennemmin tai myöhemmin. Sitten se, että päättää itse elämänsä väistämättä kuolemaan johtavan vakavan sairauden takia, taikka eutanasia ja kaikenmaailman "itsemurhalahkot" ovat taas asia erikseen... Mielestäni niistä saisi ihan omat aiheensa, tai ainakin "alaotsikot" tämän itsemurhakeskustelun lisäksi.

[Hiisitär]

Minä olen myös samalla linjalla sen suhteen, ettei itsemurha ainakaan helpota elämssä koettuja vaikeuksia. Niillä vaikeuksilla on tarkoituksensa, jotta tämä henkilö kehittyisi yhä vain paremmaksi ja kypsemmäksi tässä maailmassa, niin että lopulta hän voisi sanoa hyvästit fyysiselle syntymisenkierrolle ja jäädä Toiselle Tasolle.

Itsemurhalla paetut asiat tulevat henkilön käsiteltäväksi uudestaan, kun hän seuraavan kerran syntyy maan päälle. Samaiset asiat kohdataan niin useasti, kunnes niistä selvitään ja ne opitaan. Esimerkkinä vaikka minulla oman feminiinisyyteni hyväksyminen, joka on kulkenut mukanani jo satoja vuosia ja kymmeniä elämiä ja edelleen sitä vain tahkotaan minulle, kun en ole sitä oppinut 

Muistakaa - kenellekään ei anneta enempää kuin hän kestää! Siihen uskon, sillä minusta ihminen valitsee aina itse Itselleen tulevat haasteet ja koettelemukset ennen kuin syntyy tähän elämään.

Mutta! Ihminen on alunperin irronnut Alkulähteesta saadakseen kokemuksia. Alkulähde ei itse voinut kokea Itseään, joten se jakaantui miljardeiksi osiksi saadakseen kokemuksia. Myös itsemurha on asia, jonka jokainen varmasti kokee jossain elämässään, sekä niin että itse ottaa hengen itseltään tai että joku toinen (läheinen) ottaa hengen itseltään.

Itsemurhakin on vaihtoehto, muttei suositeltava. Se helpottaa hetkeksi, mutta yleensä ihmisen siirryttyä Toiselle Tasolle oman käden kautta hänen silmänsä avautuvat näkemään henkiolentona kokonaisuuden ja häntä alkaa kaduttaa tekonsa. "Yritin tehdä sen itseni auttamiseksi, vaikka nyt tiedänkin, ettei se auttanut asiaa, pahensi vain". Pahimmillaan itsemurhaan johtaneet asiat kohdataan seuraavassa elämässä kahta kauheammin. Ei rangaistuksena vaan oppina - karmana.