seuraava »

[Ave^^]

En ota kantaa täällä kirjoittamisen velvollisuuksiin, mutta se on fakta, että 100% lapsen netin käyttöä ei vanhempi pysty valvomaan. On muitakin paikkoja missä on internet, kirjastot esimerkiksi. Netti on nykymaailmassa niin tiivis osa arkea, että ihan kaikkea ei pysty valvomaan, kyse ei ole siitä että vanhemmat olisivat laiskoja. Liian tiukka valvominen yleisestikään ei mielestäni ole paras lasten kasvatuskeino, mutta tämä on mielipideasia.

Tähän toiseen aiheeseen, heitän ilmoille kysymyksen, että vaatiiko ymmärtäminen rakkaudellisuutta? Voihan tekijän motiivit ja taustat ymmärtää ja jatkaa eteenpäin omassa elämässään, ilman että tuntee pikkuriikkistäkään rakkaudellisuutta tekijää kohtaan. Onko rakkaudellisuus välttämättömyys omassa elämässä eteenpäin pääsemiseksi?

Liittyen tähän vielä, joitain asioita tiedän etten tulisi koskaan antamaan anteeksi. Silti voisin jatkaa elämääni ilman katkeruutta tekijää kohtaan. Mutta anteeksiantoa se tekijä ei ansaitsisi. Onko aina pakko antaa anteeksi? Miksi?

[Kuuhilda]

Minusta se on rakkaudellisuutta, että voit ymmärtää. Minulle ainakin on näin, että ilman toista ei ole toista. Lasteni tappamisesta en ihan tiedä, mutta muuten tässä elämässä minä tunnen myös suurta myötäuntoa heitä kohtaan jotka ovat minua vastaan rikkoneet ( ah, tätä on aina niin kiva käyttää )jotenkin pahasti, sillä heillä on todella paha olla, mutta en todellakaan ole paijjaamassa heitä päästä, tai osoittamassa sitä heille millään muullakaan lailla.
Ja kyllä, kaikki on annettava anteeksi. Ei välttämättä  tässä elämässä, mutta lopulta.

[Eklektikko]

Kun tämä ei ole erikseen lapsille tarkoitettu keskustelufoorumi, kirjoitan netiketin ja hyvän käytöksen rajoissa edelleen, kuten aikuisille kirjoitetaan. Muu on ylivarovaista itsesensuuria ja toisten ihmisten lasten kasvattamista.

Minusta ymmärtäminen ei vaadi ollenkaan rakkaudellisuutta, se on enemmän sellaista pohdiskelua siitä millainen maailmankuva esimerkiksi motivoi jonkun toisen tekoja. Jos toisen maailmankuva on kovin erilainen kuin minun, niin hänen tekonsa tuntuvat melko järjettömiltä, kunnes saan tietää millainen se hänen maailmankuvansa on. Toisaalta sitten kun sen toisen ihmisen maailmankuvan ymmärtää, voi rakkaudellisuus tulla ihan itsestään kun esimerkiksi tajuaa kuinka ahdistava ja kauhea paikka se toisen ihmisen kuva maailmasta on. Kukaan onnellinen elämästä iloitseva ihminen ei käytä väkivaltaa toisia ihmisiä kohtaan.

Anteeksianto ei ole minusta millään tavoin tekijään suunnattu, vaan se on vain irti päästämistä omista asiaan liittyvistä negatiivisista tunteista. Sen teon tekijän ei tarvitse olla edes hengissä tai vaikka olisikin, hänen ei tarvitse saada tietää että on annettu anteeksi.

Anteeksianto ei ole hyväksyminen, sillä jos teko olisi hyväksyttävä, ei olisi mitään anteeksiannettavaa. Anteeksianto on vääryyttä kokeneen oma sisäinen prosessi ja kaikki muu on koristetta ja toissijaista.

[Ave^^]

Niin tosiaan, mitä anteeksiantaminen tarkoittaa?
Paljolti varmaankin värittää vielä ajatusmaailmaa se kristillisen uskonnon sääntö, että kaikki olisi pakko antaa anteeksi. Ja tuo tarkoittaisi, että teko unohdetaan, siihen ei enää viitata missään ja kaikki jatkuu kuten ennenkin. Ja jos ei enää vain halua olla missään tekemisissä teon tehneen ihmisen kanssa teon takia, ei olisi antanut anteeksi? Ja se on väärin? Entä jos joku käyttää anteeksiantavuutta vain hyväkseen?

[Kuuhilda]

Anteeksianto on nimen omaan asia, joka sen vääryyttä kärsineen täytyy oman itsensä tähden tehdä. Että paranisi eikä kantaisi enää katkeruutta.
Sen, kelle anteeksi annetaan, ei tosiaan täydy olla edes tietoinen siitä, että on mitään pahaa tehnytkään, tai että hänelle on nyt annettu anteeksi.
Mutta, miten vapauttavaa onkaan kohdata hänet, jolle olet vuosikymmenet kantanut kaunaa, ja täydestä sydämestäsi sanoa, että ei, en kanna enää kaunaa, olen antanut anteeksi, voin ymmärtää....siis silloin, kun henkilön kaikkein palavin toive on saada anteeksi.

Anteeksianto ei missään nimessä tarkoita unohtamista. Oppimistahan se on. Ja jos unohdat sen, mitä olet oppinut, niin eikö taas olla alussa?

Minä olen antanut anteeksi ihmisille, joiden kanssa en missään nimessä halua olla tekemisissä. Ei se sitä poissulje. Typerähän olisin, jos hankkiutuisin samoihin tilanteisiin uudelleen. Sillä ei se minun anteeksi antoni heitä paranna, vaan minut.

[Eklektikko]

Kristillinen anteeksiantokäsitys on mielestäni todella vastenmielinen. Voi elää kuin pellossa ja tehdä ihan mitä vaan, mutta jos ennen kuolemaansa tunnustaa uskonsa, niin ei kun taivaan porteista sisään, vaikka mitä olisi tehnyt. [Taas kaipaisin sitä oksentavaa hymiötä tähän.]

Anteeksiannolla ei ole minun maailmassani mitään tekemistä Jumalan kanssa, vaan se on ensisijaiseti vääryyttä kokeneen ihmisen sisäinen prosessi ja toissijaisesti ehkä jonkinlainen helpottava rituaali vääryyttä tehneen ja sitä kokeneen välillä.

Karman laki hoitelee mielestäni asiat paremmin, kuin kristillinen anteeksianto: Kaiken minkä teen muille, saavat he myöhemmin tehdä minulle. Siinä ei auta mikään katumus; jos tapat toisen hän saa tulevassa inkarnaatiossa tappaa sinut. Paitsi jos: Sielu voi päättää olla maksamatta karmaa takaisin, veikkaisin että siellä myöhemmässä vaiheessa inkarnaatiokiertoa moinen voi tulla eteen, kun kaikki on jo tehty ja koettu niin monta kertaa, niin ei enää sielua kiinnosta silmä-silmästä meininkin.

[Kuuhilda]

Kun puhutaan "rakasta vihollisiasi" niin tämä taitaa ilmeisesti olla raamatun lause? Kuka sitten loppujenlopuksi on viholliseni? Onko henkisessä mielessä edes vihollisia vai vain ja ainoastaan erilaisia sieluja jotka toteuttavat omia tarkoitusperiään joko sitten omalla väkivaltaisella tavalla tai sitten jollain muullalailla. Toki yritän ymmärtää mutta se että en kykene rakastaa ei tarkoita että minulla olisi negativiisia tai kostonhaluisia tunteita, vain ja ainoastaan, opi ja muutu tai pysy poissa. Tiukkaa rajanvetoa. Jossain ääritapauksessa minusta ei heru edes myötätuntoisia ajatuksia tai tunteita, vain ja ainoastaan "tämä ihminen on minulle kun ilmaa" ja minun puolesta tulee hyvin kylmä seinä vastaan.

Mulla ei oo harmainta hajua, mistä se on, joku lentävä lause kuitenkin, mutta mulle sopiva.
Eivät nuo "pahantekijät" loppupeleissä olekaan vihollisiani, eihän meillä ole sellaisia, niin kuin sanotkin. Sen ymmärtäminen on tärkeää. Mutta tällä tasolla me pidämme kovin monia ihmisiä sellaisina, vihollisina...tuo lause on vähän kuin tuo asia tiivistettynä.

[Ave^^]

Eli anteeksianto on sitä, että ei tunne enää katkeruutta?
Ehkä olen siis antanut anteeksi niille ihmisille, jotka eivät herätä minussa enää oikein mitään tuntemuksia. Itse asiassa tilalle on tullut jonkinlainen lievä sääli ja ajatus, että tuo ihminen ei ole niin kunnioituksen arvoinen. Jonkinlainen jälki siis minuun ja käyttäytymiseeni niitä ihmisiä kohtaan on kuitenkin jäänyt. Mitä sitten jos haluaisi korjata tekonsa ja palauttaa arvostuksensa muiden, tässä tapauksessa minun, silmissä? Se riippuu alkuperäisestä teosta, saako ihminen tulevilla teoillaan kunnioitukseni takaisin. Jos saa, sitä kutsuisin anteeksiannoksi.

[Kuuhilda]

Sittenhän anteeksianto on riippuvainen sen "pahantekijän" käytöksestä? Eihän se niin voi olla? Et voi antaa anteeksi ellei hän sitä tahdo tai ymmärrä muuttaa käytöstään.
Tai jos tämä ko. "pahantekijä" taho on jo siirtynyt ajasta ulottuvuuteen, tai ei edes ole kukaan henkilö, vaan tyyliin paha maailma?

Ihannehan tietenkin on, jos anteeksiannosta seuraa uusi, parempi alku.

[Ave^^]

En oikeastaan tiedä mitä anteeksianto on. Jokin minussa sanoo, etten voi sanoa olla antaneeni anteeksi jos en kunnioita enää ihmistä, kunnioitus on minulle jotenkin hyvin tärkeä asia. Vaikka katkeruutta en enää tunnekaan. Kunnioituksen palauttaminen taas vaatii jotakin.

[Kuuhilda]

* Marie*, eiks me oo sun kanssa juteltu siitä, kun katsot jonkun pahoinvoivan ihmisen silmiin, ja tunnistat sieltä sen rakkaan tutun ystävän, joka kärsii? Miltä tuntuu kun et voi auttaa...minä olen jopa toivonut erään toivottoman tapauksen kuolemaa, että hän pääsisi tästä...eli toivon minulle vääryyttä tehneen ihmisen kuolevan   JOo, mutta vähän eri syistä kun voisi ykskaks ajatella.

[Kuuhilda]

En oikeastaan tiedä mitä anteeksianto on. Jokin minussa sanoo, etten voi sanoa olla antaneeni anteeksi jos en kunnioita enää ihmistä, kunnioitus on minulle jotenkin hyvin tärkeä asia. Vaikka katkeruutta en enää tunnekaan. Kunnioituksen palauttaminen taas vaatii jotakin.

Onko tuossa häälyvänä nyt semmoinen, että ei hyväksy sitä, että kaikkea ei voi saada ennalleen, ei ole lopullisesti selvä, ennenkö asiat on korjattu?

Minua vastaan ovat rikkoneet (Ah taas ) sellaisetkin ihmiset, joita en ole koskaan kunnioittanutkaan sen enempää kun ihmistä yleensä ihmisenä kunnioitan...siltikin olen antanut heille anteeksi.

[Eklektikko]

Kryon-kanavoinneissa on puhuttu juurikin siitä, että sielutason rakkaimmat ystävät ottavat täällä maan päällä kannettavakseen ne raskaimmat roolit. Mutta se on siellä sieluntasolla se ja ainoastaan ajattelun ja pohtimisen tukena oleva asia, joka saattaa edesauttaa tasapainoa ja mielentyyneyttä. Se ei aseta meille mitään velvotteita täällä fyysisellä tasolla.

Jos anteeksiannon määritelmä on: "vääryyttä kokeneen ihmisen irti päästäminen niistä negatiivisista tunteista joita kokemus on aiheuttanut" niin se ei silloin ole millään tavoin sidoksissa siihen vääryyttä tehneeseen ihmiseen tai hänen menneeseen, nykyiseen tai tulevaan käytökseensä.

Kyseessä on vääryyttä kokeneen tahon oma sisäinen prosessi ja sillä mitä vääryydentekijä tekee, saako hän koskaan edes tietää että on annettu anteeksi, tai onko hän edes enää hengissä ei ole yhtään mitään väliä.

Se, että asetan ehtoja omasta vihasta/katkeruudesta/surusta irti päästämiselle (=anteeksiannon olemus) vahingoittaa vain ja ainoastaan minua itseäni. Jos minun pitäisi kunnioittaa ihmistä joka on tehnyt minua kohtaan väärin, saattaisin jäädä sen vihan ja katkeruuden vangiksi. Ja minulla tuo menee ulkopuolelle anteeksiannon määritelmän, joka on tuossa yllä. Kaikki muu, kaikki minun ulkopuolelleni ulottuva - esim. kunnioitanko minua loukannutta vai en - ei liity anteeksiantoon, vaan on minulle aivan erillinen asia. Onneksi. Minun kykyni päästää iri negatiivisista tunteista jotakuta kohtaan ei voi eikä saa olla riippuvainen toisten ihmisten olemisista ja tekemisistä. Jos niin olisi, antaisin vallan oman mielenrauhani suhteen heille. Ja sellaisesta ei seuraa mitään positiivista.

Tunteet usein kerrostuvat:
Päällimmäisenä on usein viha. Sitten kun on edes osittain ruvennut käsittelemään vihan tunteita, alkaa sieltä alta paljastua pelkoa. Sitten kun on edes osittain alkanut käsittelemään niitä pelon tunteita, paljastuu se pohjimmainen kerros joka on suru.

[Kuuhilda]

* Marie*, eiks me oo sun kanssa juteltu siitä, kun katsot jonkun pahoinvoivan ihmisen silmiin, ja tunnistat sieltä sen rakkaan tutun ystävän, joka kärsii? Miltä tuntuu kun et voi auttaa...minä olen jopa toivonut erään toivottoman tapauksen kuolemaa, että hän pääsisi tästä...eli toivon minulle vääryyttä tehneen ihmisen kuolevan   JOo, mutta vähän eri syistä kun voisi ykskaks ajatella.

Ilman muuta. Hain nyt ekaksi näitä rajoja ja siitä miten reagoin jos minua kohtaan toteutetaan ilkeitä ja väkivaltaisia aikomuksia vaikka kuinka tajuaisi että on rakas sielu kyseessä. Ja nimenomaan heidän kautta ymmärtää tuon rakkauden ja mikä ero siinä on siihen maalliseen ihmiseen ja hänen tekojansa kohtaan. Voin rakastaa hänen sieluaan mutta en hänen maallista olemustaan.

No niih, ollaan siis ihan justiinsa samassa asiassa ja samalla linjalla. vaikka toista ei olekaan noista ^^ ilman toista, mutta eipäs nyt saivarrella.

[minsa]

Hei rakkaat immeiset,

eksyin tänne lueskelemaan tuonne alun sivuille ja kiinnostuin tuosta auran ohuudesta..

Voisko joku kertoa hiukan tuosta aurasta.. mietin vaan sitä kun en oikein käsitä sitä
miten joku läpäisee toisen auran.. Ilmeisesti ainoastaan energiahoitajat näkee tuon
auran ?

Mulla ei ole kokemuksia pahuudesta kun kukaan ei ole pahemmin mulle pahaa tehnyt
mutta sitäkin mietin voiko tavallinen ihminen tiedostaa edes aina sitä et toinen tekee
jotain mitä toinen ei halua..

Palattaisko siis itse ketjun aiheeseen välillä, olis kiva kun tää kuulostaa mielenkiintoiselta

-M-