Tulipa noista masennuslääkkeistä mieleen, että ne kyllä herättävät varmaan monella ristiriitaisia tunteita..
Noh, ainakin itsellä.
Joskus aikanaan kun olin elämäntilanteessa, että tuntui kaikki kaatuvan kerralla päälle ja olin luhistua kaikkien fyysisten-ja tunne-taakkojen alle, hain apua lääkäristä.
Minä kun aina olen tietyllä tapaa ollut sellainen 'luonnonmukaisuuden perään', en todellakaan koskaan ollut ajatellut, että voisin edes harkita käyttäväni masennuslääkkeitä.
Kun en kerran antibootteja ja buranaakaan syö(tarvittaessa kyllä), niin miten sitten tällaisia.... tyyliin.
Koin myös todella suuret 'paineet'tulevan itseni ulkopuolelta sillä tapaa, että masennuslääkkeitä kokemukseni mukaan pidettiin heikkojen ja ehkä hieman mieleltäänkin sairaiden juttuna...vähän niinkuin olisit joku 'hylkiö' yhteiskunnassa ja epäonnistunut sellainen, kun syöt masennuslääkkeitä.
Suurimmaksi osaksi tämä oli ihan omaa pelkoa ja tunnetta, mutta osaltaan myös ihan realistista totuutta.
Vaikka toisaalta taas jossain vaiheessahan masennuslääkkeet oli nousta myös 'muoti-ilmiöksi' tietyissä piireissä ja hyvin menestyneen bisnestyypin 'ahkeruus-imagoa' saattoi nostaa masennuslääkkeiden syönti.
Tosiaan siis kuitenkin päätin kokeilla kyseistä lääkettä, koska mistään muualtakaan en tukea saanut muulla tavoin ...
Koin toisaalta, että mistään ei löydä masentuneelle tukea vaan kaikilla oli kova kiire saada minut skarpiksi ja yhteiskuntakelpoiseksi nostamaan kansantalouttamme...
Ensin sainkin jotain minulle aivan liian vahvaa ja olo oli kyllä sellainen, että masentuneenakin oli ollut kivempaa...
Noh, löytyihän sitten jostain kalliimpi versio, joka oli sopiva herkille ihmisille...
En kyllä tainnut tuota sitten syödä kuin puoli vuotta, mikä kai on ihan turhaa näissä, koska vaikutus ja muutosajat ovat todella pitkiä.
Täyttä totta oli se, että koko ajan koin häpeää, kun sellaisia lääkkeitä söin.
Noh, tulipa ainakin purettua sitten sitäkin tunnetta...
Ehkä oma syyni lääkkeiden lopettamiselle oli se motiivi, jonka koin niiden määrämisen takana olevan.
Olisin halunnut käydä ihan keskusteluterapiassa ja pikku hiljaa työstää ja kohdata tunteitani, mutta se on yhteiskunnalle aivan liian hidas prosessi. Varsinkin jos siihen liittyy sairausloma. Kela esim. vaatii, että pitää ottaa lääkitys terapian ohelle, muuten ei makseta sairauspäivärahaa.
Joten minä koin tuon todellakin tyrannisoimiseksi ja ihmisen vapautta loukkaavaksi järjestelmäksi.
Kovin on monimuotoisia nämä asiat....
Olen välillä aina pohtinut masennuksen syitä ja sitä, että miksi se ylipäätään luokitellaan sairaudeksi tai miksi se tulee nykyihmiselle niin voimakkaana ja pitkäaikaisena vaiheena???
Voipi olla, että emme vain osaa nykyään antaa tilaa itsellemme toiveillemme ja tunteillemme, emmekä elä sellaisessa rytmissä, jossa on vaihtelevasti kaikkea päivittäin ja viikkottain elämämme sisältönä. Myös lepoa ja tuneiden tuuletusta, ilman niiden määritelyä, onko ne hyviä vai pahoja.
Kaikki on niin kovin lokeroitua ja määriteltyä, että ihmisen sisälle pakkaantuu ilmentämätöntä ja purkamatonta tunne energiaa.
Jollain muodolla se sieltä sitten jossain vaiheessa pukkaa pinnalle ja ilmoille...
Ja toisaalta masennuksen polariteetti voisi olla vaikka aktiivisuus...ja jotta nuo ovat tasa-painossa keskenään, niin molempia tarvitaan tasaisesti ja rytmillisesti, jotta ne tukevat toinen toistaan.
