seuraava »

[valonkantaja]

"Aina tuntuu kaikilla muilla menevän paremmin kuin minulla. Muilla on enemmän rahaa, ystäviä, vaatteita, menestystä, ihan mitä vain."

Kun mikään ei riitä.

Olen turhautunut!

Lähtökohtahan on se, että minulla on kaikki hyvin, ei ole mitään valittamista. Ainoa asia, joka on onnen tiellä, on käsittämättömän huono itsetunto, joka aiheuttaa vertaluvimman ja tulen aina siihen tulokseen, että "pitäisi olla jotain, pitäisi tehdä jotain, jos olisin 3kg hoikempi, jos hiukseni olisivat pidemmät, jos harrastaisin jotain mielenkiintoista, jos asuisin jossain muualla, jos jos jos, niin olisin onnellisempi ja parempi." Siitä taas seuraa se, että "aloitan uuden elämän huomenna, tai sitten kun jotain."

Loppumaton kierre.

Tiedän että vastaukset ja työkalut ovat sisälläni. Kyse on vaan asenteesta. Kyse on siitä, että oppisin rakastamaan itseäni juuri tällaisena ja olemaan kiitollinen siitä kaikesta, mitä minulla on.

Miksi sitten on niin vaikeaa vain hyväksyä asiat? En vain tiedä, mistä lähtisin liikkeelle. En pidä itseäni pinnallisena. En arvio toisia ihmisiä heidän ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Minulle on samantekevää, ovatko ystäväni kirpparivaatteissa vai pukeutuvatko viimeisen muodin mukaan, tai ovatko he duunareita vai akateemisesti kouluttautuneita.
Miksi siis kuvittelen, että joku muu arviosi minua toisenlaisten kriteerien mukaan ja miksi ihmeessä annan niin paljon painoarvoa sille, mitä kuvittelen toisten ihmisten ajattelevan minusta? Tiedän, että se on hölmöä, eikä se johda ikinä mihinkään. Olen vain jotenkin juuttunut tähän.

Onko kellään ollut samanlaisia tuntemuksia ja kokemuksia siitä, miten pääsee tällaisesta yli? En kertakaikkiaan enää halua taistella tuulimyllyjä vastaan, vaan keskittyä elämässäni paljon oleellisempiin asioihin, kuin miettimiseen minkälainen minun pitäisi olla.

[elviira]

Moi valonkantaja, täällä ilmoittaudun joukkoon tummaan, nyt on parhaillaan menossa tälläinen alamaissa oleva olo, haluaisi, että kaikki hyväksyisi minut jne.

Nytkin vkonloppuna jouduin tahtomattani illanistujaisissa kuuntelemaan vihjailevia asioita, jotka tulkitsin olevan nykyisestä suhteestani, en tiedä oliko asia tarkoitettu juuri minulle, mutta kyllä ne osui "akilleen kantapäähäni" aika mukavasti (tietenkin sen takia, koska itse ajattelen niin/tai ne on totisinta totta) ja nyt on olo niin kuin poljetulla/epäonnistuneella, mutta ei anneta periksi, Sinä  ja jokainen olemme hyviä ja parhaita juuri sellaisina kuin olemme, muista että jokaisella on ne omat ongelmat ja jokainen kadehtii jokaista.

Aurinkoista päivää sinulle 

t. Elviira

[Alzbeta]

Hei Valonkantaja, tiedän erittäin hyvin mitä tarkoitat ja omasta kokemuksesta myös sen, että tuo ei ole mikään yhden päivän tai viikon juttu päästä eroon...

Kannattaa aloittaa siitä, että etsii sellaisen elämänalueen, jossa tuntee jotenkin olevansa muiden kanssa täysin samalla viivalla eikä vertaile vaan jollain tavalla pystyy keskittymään johonkin niin paljon, että melkein unohtaa itsensä.

Itselläni tuo vahva alue on koulu ja työelämä. En ole ikinä vertaillut ainakaan itseäni väheksyen opintoviikkoja tai opintopisteitä tai tenttien arvosanoja tai toisella on paremmat muistiinpanot kuin minulla jne. Jos olen vertaillut niin se on tapahtunut rakentavassa hengessä ja olen tyyliin Aivan tuolla tavalla sen voi tehdä paremmin ja kas enpäs olisi itse keksinyt jne. Töissä aivan samalla tavalla teen parhaani ja katselen muita ja jos joku tekee jonkun asian kätevämmin niin otan opikseni. Jos joku menee pieleen niin voin miettiä itseäni mollaamatta, että mitä oikeastaan tapahtui ja mitä pitäisi tehdä toisin. Sitten yritän uudelleen.

Viimeaikaisin suurin kriisin ja huonon itsetunnon ja vertailun mörkö on sitten ollut tämä kaikilla muilla on joku paitsi minulla, kaikki muut pääsevät matkoille paitsi minä ja kaikilla muilla on rauhallisempi ja kauniimpi kotiympäristö jne...  

Varsinkin viikonloput tuntuvat joskus suoraan sanoen vaikeilta kun kaikilla muilla tuntuu olevan vaikka mitä menoa ja minulla harvemmin on mitään sen ihmeellisempää kuin kouluhommia tai kotitöitä joskus näen kavereita.

Tämä sisäinen keskustelu ei siis ole mitenkään rakentavaa vaan itseäni alentavaa ja itsesääliä täynnä.

Olen vähitellen opetellut muuttamaan tuota sisäistä keskustelua itseni hyväksyvämpään suuntaan ja olemaan itselleni ystävällisempi.

Ehkä huonon itsetunnon mukana tuleva ongelma on juuri se, että kuluttaa liikaa aikaa miettimällä mitä pitäisi haluta ja mitä ja minkälaista pitäisi olla kun sen sijaan olisi parempi keskittyä miettimään millainen haluan olla ja millaista elämää minä haluaisin.

Ehkä siitä vähitellen pääsee eteenpäin...  

Keltainen väri kuulemma väriterapian mukaan auttaa huonoon itsetuntoon, joten keltaisia, aurinkoisia ja itsevarmoja ajatuksia jokaiselle, joka turhaan mollaa itseään.  

[Elämänilo]

Hei Ystäväin

Asiasta on keskusteltu tällä sivustolla:
http://www.astro.fi/index.php?option=com_smf&Itemid=27&topic=2458.0
Itsetunto, hyvä ja huono


Elämänilo

[valonkantaja]

Kiitoksia teille.. 

Hih, hassua, jotenkin tuntuu että yläkerta jotenkin heti reagoi tähän äskeiseen "hätähuutooni" ja tarjosi minulle välittömästi valtavan mahdollisuuden kehittää itsetuntoani..

Pian kirjoitettuani tämän viestin, yksi koulukaverini soitti minulle ja pyysi tulemaan mukaan sellaiseen oppilasteatterijuttuun, joka on nyt toista kertaa koululla. Sähköpostiin oli tullut viesti että sinne kaivataan lisää porukkaa kun ekakerralla oli vain 7 osallistujaa..

Olin aluksi vähän nihkeä, koska esiintymisrohkeus on vähän kateissa. Mutta koska tiedän, että olen luova ja rennossa ilmapiirissä olen erittäin hyvä näyttelijä, suostuin lähtemään. Hirveästi pelottaa ja jännittää, mutta olen samalla täynnä intoa ja toivon, että tämä on nyt SE JUTTU, joka valaa minuun vähän lisää rohkeutta ja auttaa hyväksymään itseni tällaisena.

Voi kun jännää.. Tänään iltapäivällä sinne siis hulluttelemaan!

[sawotar]

Itsetunto kysymykset on iänikuisia : eräs tuttuni sanoi...kun olen hoikempi niin olen sata kertaa onnellisempi..nooo se oli hoikempi, silti oli yhtä onneton, tais olla vieläkin onnettomampi Taitaa olla niin että täytyy vaan välillä kokea sitä huonoa itsetuntoa, että jaksaa taas hyväksyä ittesä minuutti minuutilta paremmin sano niin tai näin aina se menee väärinpäin vaikka sais uudet vaatteet tai uuden hiuslookin, on sen aikaa itsetunto kohillaan, kunnes täytyy hankkia taas uusia, itse en usko että täysin itseensä hyväksyvää ihmistä löytyy täältä maapallolta, kaikki joskus kokee edes kerran eläissään tyytymättömyyttä itteesä

[Saana]

Olen myös "mestari" väittämään itselleni, että muilla menee paremmin ja minulla vaan suksi tökkii kokoajan...ja OIKEASTI kaikki on hyvin...olen terve, minulla on töitä, omakotitalo, kaksi suloista koiraa ym ym...kuitenkin usein tulee tunne, että on tylsää ja miksi minulle ei tapahdu mitään kivaa tms...mutta miksi ylipäätään kokoajan pitäisi tapahtua jotain...eikö sitä vaan voisi olla ja nauttia??

On päiviä, jolloin elämä hymyilee ja kaikki rullaa mukavasti...ja sitten taas yks kaks ilman että mitään tapahtuu, mieli synkistyy....
On siinä silloin läheisillä ihmettelemistä, että mikäs nyt...kun en tiedä itsekään, että mikä vei mielen alas

Miten löydän sen voiman, että jaksan etsiä sen mielenrauhan ja tasapainon itsestäni...koska eipä se ulkopuolelta löydy...

[Artemis]

Itse en kadehdi muita mutta ajoittain itsetunto on maassa.

[valonkantaja]

Minullakin on aika usein tuo "miksi mitään kivaa ei tapahdu". Siihen kyllä pystyy vaikuttamaan itse aika paljon...

Pitää vain antaa mennä, rohkeasti. Jos kaipaa tapahtumia ja sosiaalisia kontakteja, ei auta istua kotona ja miettiä miksei mitään tapahdu. Leffaankin voi mennä vaikka yksin, jos kaverit ei ehdi mukaan... Vaikkapa kuntosalilla voi nähdä ihmisiä, joille voi jutella niitä näitä, jos vaikka siellä törmäisi siihen unelmiensa prinssiin.

Kannattaa katsella ilmoitustauluja, joilla ilmoitetaan erilaisista kursseista ja reissuista. Mikään ei ole jännempää kuin aloittaa uusi harrastus, kuten minä nyt menen pian sinne teatterijuttuun. Jos en olisi luvannut lähteä, olisin todennäköisesti tällä hetkellä 20% kettuuntuneempi, enkä saisi mitään koko päivänä aikaan.

ILOISTA KEVÄTMIELTÄ KAIKILLE JA ITSETUNTO KORKEALLE!! 

[Artemis]

Itse ole ankara itselleni, vaadin todella paljon itseltäni, en muilta niinkään. Ärsyttää jos en onnistu täydellisesti kaikessa, silloin tunnen itseni luuseriksi.

[Mirjam]

Itse ole ankara itselleni, vaadin todella paljon itseltäni, en muilta niinkään. Ärsyttää jos en onnistu täydellisesti kaikessa, silloin tunnen itseni luuseriksi.

Itselle aika ajankohtaisia juttuja ja tuntemuksia...
Tänään juuri mietinkin, että miten saisin 'oksennettua' ulos sisältäni sen 'vaatijan', kun olen jo sen sieltä löytänyt ja ymmärtänyt, että se luo vain heijastumia itseni ulkopuolelle, muttei ole siellä....
Ja toisaalta kun mietin, että mistä se 'vaatija/mörri-möykky' on sisälleni mennyt, kun ei se siellä aina ole ollut, niin onko se kuitenkin alunperin heijastunut ulkoa sinne ja jostain kuuman syystä olen sen omakseni ottanut.. olen antanut sen rakentaa sinne pesän...
Häädön olen jo sille antanut, mutta on sitkeä kaveri....sanoo vain ettei muka ole löytänyt uutta kotia, eikä ketään voi heittää tuonne talvi kylmään..

[Artemis]

Tiedän.. Jos en opi asioita hetkessä tunnen itseni tyhmäksi ja huonoksi. Vaadin täydellisyyttä niin työssäni, kodissani, älyssäni, ulkonäössäni ja jopa leipomuksissani. Jos jokin menee vikaan olen huono ihminen. Muutenkin pidän usein itseäni liian hankalana ihmisenä, tiedättehän, oinas pässi joka haluaa tehdä kaiken oman päänsä mukaan ja siihen lisättynä vielä ravun yliherkkyys ja marttyyrimaisuuus 
Lisäksi olen usein puuskittain sitä mieltä ettei kukaan pidä minusta  Hoh hoijaa!!! Oikea itsesäälin mestari  Onneksi nuo kohtaukset menevät usein nopeasti ohi ja taas jaksaa.

[Lilli]

Tervehdys,

kuten monet muut nousu-Ravut, myös minä olen kamppaillut itsetunto-ongelmien kanssa. Tässä reseptejä, joilla olen saanut omani kujntoon:

toisin kuin monilla muilla naisilla, minulla ei ole ollut ulkonäkökomplekseja. En silti ole mikään Miss Eurooppa, vaan ihan perusmimmi. Muistan teini-iässä riisuutuneeni alasti ja poseeraaneeni sitten kokovartalopeilin edessä. Ensin Lilli edestä, sitten Lilli takaa. Myöhemmin jopa piirsin jopa alastonkuvia itsestäni. Joka tapauksessa muistan ajatelleeni peilin edessä, että "kyllä tämä ruumis minulle kelpaa". Asia oli sillä selvä. Aina törmää ihmisiin (lue miehiin), joiden mielestä peffa on väärän mallinen tai rinnat ovat liian pienet toisinaan taas olet liian laiha ja toisinaan liian lihava. Minulle on kuitenkin tärkeintä se, että itsellä on ruumiissa hyvä olla. Vaikka muokkaisin itseäni miten paljon, ikinä en voisi kaikkia miellyttää. Sama asia koskee muuten myös luonnetta.

Minusta on ihan OK parannella huonoa itsetuntoa paneutumalla sellaiseen tekemiseen, jossa voi kokea onnistumisen iloa. Jos huono itsetunto on peräisin kotoa jotenkin syyllistävästä ja latistavasta ilmapiiristä, niin vastalääkkeeksi kyllä kehoittaisin karttamaan ihmisiä, jotka eivät näe sinussa mitään hyvää. Jos asut vielä kotona, niin kehottaisin muuttamaan pois ensi tilassa. Ympärilleen kannattaa etsiä tyyppejä, jotka osaavat innostaa, kannustaa ja rohkaista. Sellaisiakin on! Toisinaan pelkkä positiivisten ihmisten läsnäolo kohottaa itsetuntoa, tietenkin sillä edellytyksellä, että altistus on pitkäaikainen. Positiivisten ihmisten kanssa voi rentoutua ja olla oma itsensä. Se on hyvin vapauttavaa.

Itsetunnon kehittelyssä on luultavasti sellainenkin vaihe, että törmää taas niihin v-mäisiin ja kriittisiin ihmisiin. Näissä tapauksissa voi sitten testata, kuinka hyvällä mallilla se itsetunto oikein onkaan. Jos hyvin käy, osaat tässä vaiheessa suhtautua kritiikkiin olkien kohautuksilla tai tarvittaessa pistää toiselle selkeät rajat. Kenenkään ei tarvitse sietää räikeitä henkilökohtaisia loukkauksia! Kaikille kuuluu ihmisarvo ikään, sukupuoleen jne, jne. katsomatta!

Kateus on itselleni vieras tunne. Minun on helppo hyväksyä se, että ihmiset ovat erilaisissa vaiheissa elämissään ja heillä on erilaiset taustat eikä toisen menestyksestä iloitseminen ole itselleni lainkaan vaikeaa. Toisten menestys toimii itse asiassa kannustimena itselleni: kun kaveri X kykeni tekemään teon Y, niin varmaan minäkin siihen pystyn!

[Elämänilo]

Hei Ystäväin

Vähän leikkimieltä mukaan
- Iloa ja valoa elämäänne

Testaa  I T S E T U N T O S I

http://www.mtv3.fi/helmi2005/kuudesaisti/

(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/babyangel.jpg)

*****

Pisteitä 16-30

Itsekunnioitusta ja alemmuudentunnetta
piirtävällä janalla Sinä olet lähempänä vahvaa itsetuntoa.
Mitä lähempänä 30 pistettä olet,
sitä taipuvaisempi olet luottamaan itseesi ja kykyihisi.
Pidät itseäsi ansioituneena ja sinulle on luonnollista,
että sinua rakastetaan sellaisena kuin olet.

Jos olet lähellä 30 pistettä,
kannattaa kuitenkin tarkistella,
jättääkö itsesi ihailu ollenkaan tilaa toisille ihmisille.
Joskus voi olla ihan piristävää sallia erinomaisuus toisillekin
ja iloita myös toisten osaamisesta.
Liian suuri ego ei mahdu samaan huoneeseen toisten kanssa,
ja silloin saattaa elämä käydä yksinäiseksi.
Kukaan ei jaksa loputtomiin ihailla Sinua,
jos ei saa vastakaikua.

Mitä lähempänä 16 pistettä olet,
sitä tasapainoisempana voit itseäsi pitää.
Vaikka vahva itsetunto on ehdottoman positiivinen asia,
on siinäkin liika liikaa.

Jos kuitenkin olet itseesi tyytyväinen juuri sellaisena kuin olet,
ja pistesaldosi on kirkkaasti kolmessakymmenessä,
viittaa testitulokselle kintaalla
ja nauti elämästäsi juuri sellaisena kuin olet.
Mitä sitten jos nyt vain satut olemaan
parempi kuin kaikki muut.
Kateushan on heidän ongelmansa, ei sinun!

******

Minä sain 26 p.


Elämänilo

[enska]

Eipä mitään lääkettä taida olla tuohonkaan tautiin, vaan kullakin lienee omat konstinsa siitä selvitymiseen..
Mikään ulkonäköjuttu ei hirveämmin heilahduta, ellei nyt satu olemaan muutenkin sellainen vire, että jee mikä läski ja onpas imarteleva valaistus..Ne fiilikset ovat kyllä yhtä mielialasta kiinni kuin mikä tahansa muukin hyvä/huono elämöinti..
Ja tuo vertailujuttu..No ok, tietenkin on elämässäni asioita jotka voisivat olla paremmin (työ jne), mutta voisivatpa olla paljon paljon huonomminkin...Jos joku nyt sattuu sitten elämään täydempää elämää, niin lienee tehnytkin jotain sen eteen. Ja itse kun en ole aikaansaavimmasta päästä.
Osittain olen oman pakkani jakanut, vaan joitakin villejä kortteja voisin varmaan käyttää, jos saisin itsestäni sen verran irti.
Sillä tavalla siis kärsin mielestäni huonosta itsetunnosta etten usko kykyihini tai rohkeuteeni ja niinpä moni unelma ja toive jääkin toteuttamatta. Ja sittenkös vasta ahdistaa.. Ketäpä muuta syyttäisi kuin itseään ja rohkeudenpuutettaan..Kun edes sen verran saisi aktivoiduttua, että kehittäisi toimeliaisuuttaan, mutta ei. Se mörkö joka sanoo että ei siitä mitään tule kuitenkaan on niin vahva, ettei tee mieli edes yrittää mitään.
Tuon mörön kun saisi heikommaksi niin sitten asiat olisivat paremmalla tolalla. Kai?