mainioita kirjoituksia teillä. Ehkä me tässä asiassa ollaankin kaikki "samassa veneessä"
vaikka aihe saakin ihmispolon monesti
Niin. Olenkin joskus miettinyt, kun sitä kovasti monasti yrittää 'nousta tunteidensa ylle' (elämän arjen ja raadoillisuudenkin )tai puhdistua niistä taikka eheytyä taikka jättää taaksensa tai antaa ne vaan egonsa harteille kannettaviksi tms.
Mitä kaikkea näitä nyt onkaan...
Että onko se edes mahdollista, että niistä voi sillä tapaa vapautua, onko se edes tavoitteellista....
Vai onko 'tavoitteellisempaa' oppia hyväksymään, että ELÄMÄ ON....
Luopua siitä kaksijakoisesta ajattelusta, että joku on jollain lailla arvokkaampaa kuin toinen...tai positiivisempaa tai negatiivisempaa tai tuskallisempaa tai sairaampaa tai terveempää...
Tuska, yksinäisyys, kuoleman pelko, turhautuneisuus, kipu, menetys, kaipuu, suru....
Nautinto, yhteisyyden/ykseyden tunto, elämisen riemu, innokkuus, hellyys, kiintymyksen tunne, ilo..
Voiko näistä siis valita vain toisen puolen? ( Pilkun viilajille; ei välttämättä mene tuo polaarisuus noissa nyt ihan kirjojen/oppien mukaan, se ei ole tässä nyt ajatukseni pointti) :
Periaatteessahan tuo jakaminen perustuu aina aikaisempaan kokemukseen...periaatteessahan emme välttämättä kokisi jotain kivulloisena tai tuskaisena kokemuksena, jos meillä ei olisi siihen valmiiksi määriteltyjä arvoja.
Ei ulkoisissa arvoissa, ei tunne-emootio-pankissamme, ei siis emtoinaalisessa-aika-pankissa....
Silloinhan sitä kokisi ja tuntisi vaan mitä kokee ja tuntee...
joo...eipä tämä taivu nyt sanoille...
Kun en tarkoita tällä mitään marttyyri kokemusta, enkä mitään sellaista, että uskotaan kohtaloon ja vaan tahdottomaan lilluntaan elämässä, vailla omia ponnistuksia...
En uhrina olemistakaan...
Vaikka taitaa olla niinkin, että tämäkin sisältyy tuohon samaan kaksijakoisuuteen...elämän kantavan voiman luottamiseen ja toisaalta omaan elämän hallintaan, luomiseen ja pyrkimykseen...
Eli aivan turhaa analysoida...
siis minun.