seuraava »

[Hiisitär]

"Kyvyllinen" ihminen ei ole synonyymi paremmalle ihmiselle. Samalla periaatteella voitaisiin sitten sanoa, että tietoa enemmän karruttanut yliopisto-opiskelija on parempi ihminen kuin esikoululainen, joka ei tiedä mistään mitään. Tai että taitava tanssija on ihmisenä parempi kuin jalaton ihminen.

Jaottelu parempiin ja huonompiin on ihmisten omia määrityksiä. Sielullisesti kaikki ovat yhtä ja samaa energiaa, ilmentäen sitä vain eri tavoin. Vähän kuin vesi: lämmintä vettä, kylmää vettä, suolasta vettä, makeaa vettä, kovaa vettä, pehmeää vettä, tulvavettä, mutavettä, lähdevettä, pisara vettä, lunta (ja sen eri muotoja nuoska, puuteri, ensilumi jne.), loskaa, jäätä, jääpala, jäävuori, vesipyörre, kivennäisvettä....

[Lilli]

AthaMaaritia komppaan, mitä tulee tuohon paremmuusajatteluun. Ihmisillä voi olla kykyjä, jotka he hallitsevat paremmin kuin kukaan maailmassa (esim. tunnettu suomalainen mäkihyppääjä :), mutta harva on ihmisenä niin valmis, ettei mitään sijaa kasvulle olisi. Olennaista on kysyä, miten näiden kykyjen kanssa eletään niin, että itsellä ja muilla on hyvä olla.

[Lilli]

Hei!
Olen 34-vuotias nainen ja ollut työelämässä noin 7 vuotta yhtä kyytiä,kunnes paloin loppuun ja koetin opiskella uutta ammattia.Lopetin opintoni kesken loppuvuodesta -11,koska en kokenut opintoja motivoiviksi.

Osaatko muuten analysoida, miksi paloit loppuun? Ja toisekseen, tiedätkö oikeasti, mitä haluat tehdä? Saatat olla jumissa niin kauan, kunnes itsellesi kirkastuu, että "Tämä on minun juttuni" ja sitoudut siihen, että saavutat päämääräsi. Sitoutuminen ja määrätietoisuus tarkoittaa myös sitä, että ensimmäinen vastoinkäyminen on vain pelkkä hidaste, ei syy luovuttaa.

[pikkuhippo77]

Hyvä pointti Lilli!

Tuon loppuun palamisen syyn tiedän ja olen sen käsitellyt.

Uskoakseni tässä on menossa nyt vaihe,jossa sopeudun tähän nykytilanteeseen ja hakeudun vähitellen esim.vapaaehtoistyöhön tms,minkä kautta luulen että uutta näkökulmaa alkaa taas virrata tähän elämäntilanteeseen.

Tärkeintä on,että saa jotain näköalaa,josta voi taas uutta oppineena ja kokeneena mennä eteenpäin. Tämä pysähtynyt tila tässä ahdistaa eniten.

Vielä tuo ei ole täysin kirkastunut,mikä on mun juttuni tässä maailmassa,mutta uskon että se löytyy,kun lähtee liikkeelle.

[Kalevanneito]

Useimmat vastanneista kehottavat puhumaan näistä asioista avoimemmin ja hakeutumaan sellaisiin piireihin, jossa kuvaamiesi taitojen tai kykyjen esiintulo olisi luonnollista. Se voi olla hyvä keino oppia lisää ja avartaa katsetta, mutta oletko tullut miettineeksi, miksi tai mistä sellainen tarve tulee?
Ei kai vaan hyväksytyksi tulemisen tarpeesta?

Ajattelen itse niin, että nämä asiat ja kyvyt ovat hyvin henkilökohtaisia ja tulevat niin herkästä paikasta (syvimmästä olemuksestani), että olen alkanut suojelemaan itseäni niin, etten laula niistä oikeastaan enää missään.

Ei mistään hyväksymisentarpeesta ainakaan mulla. Jos kokee jotakin jota arkielämässä kukaan muu sun tietääksesi sun lähipiirissäsi ei ole kokenut eikä myöskään ymmärrä eikä usko, niin mun mielestä on normaalia yrittää/haluta löytää semmonen jonka kanssa keskustella. Että just tietäisi/oppisi asiasta, oppisi itse ymmärtämään. Ei olisi yksin asian kanssa. Harhaankin voi tulla johdetuksi ja pimahtaa jos yksin joutuu painimaan asioiden kanssa. Netissä olen törmänny ihmisiin joilla on pallo täysin hukassa kun ovat niin seonneet näihin henkisiin juttuihin. Noin voi helpommin käydä jos ei löydä fiksua vertaistukea. Mun mielestä on normaalia jotta haluaa keskustella kiinnostuksen aiheesta toisten kiinnostuneiden kanssa. Niin mä teen harrastustenkin kohdalla. On kiva törmätä ihmisiin joilla on sama harrastus ja vaihtaa ajatuksia. Mikä tahansa oma elämäntilanne jos toisilla on samanlainen on mukava vaihtaa juttua, se on mun mielestä normaalia.

Tuo on inhottavaa mitä ap oli kokenu siellä meditaatiopiirissä. Vaikka henkisetkn ihmiset on ihmisiä niin kuitenkin ajattelis jotteivät ihan noin pimeitä olisi...Samoin kuin ihminen luottaa poliisiin,lääkäriin, pappiin...Joilta on tottunut jotta saa apua. Henkisen ihmisen kuvittelisi olevan tietyistä jutuista jo ohi mennyt. Mutta niin ei kyllä taida valitettavasti olla...

[Kalevanneito]

Siispä pieni kompakysymys: Jos "kyvyllisyys" ei ole mittari jolla paremmuutta verrataan, niin onko kehitystaso jo soveliaampi mittari?

Olis, kehitystaso määrää miten kohtelet muita. Se onko sulla kykyjä tai ei, ei vielä kerro sitä kehitystasoa vaan juurikin muiden kohtelu.
Siis kehitystaso ihmisenä (sieluna???, kertooko sielun kehitystasosta???, onko sielu yhtäkun miten käyttäydymme ihmisenä vai onko sielu aina täydellinen mutta "taantuu" kun tuee tänne? Miten sitten kehityn ihmisenä jos sielu taantuu kun tulee tänne oletan jotta siis synnytään uudestaan? miks jotku olis kehittyneempiä kuin toiset jos sielu taantuu??? järkevää ois jatkumo elämästä toiseen sielu/ihminen kehittyy, ihminen siis sielun uusi vaate aina uudessa elämässä)

[pikkuhippo77]

Moi Kalevanneito!Juuri tuota keskustelua ja kokemusten vaihtoa kaipasin tuolloin,kun hakeuduin meditointiryhmään.Kiitos Kalevanneito,kun toit tämän asian esille!

Itselleni,kuten varmasti monelle muullekin,näin isojen juttujen tapahtuminen toi esiin luonnollisen tarpeen keskustella niistä jonkun kanssa; on aikamoinen rysähdys varmasti kenelle vaan,jos yhtäkkiä ihmisiä paranee,vesi muuttuu etikaksi tai että alkaa "revontulet" pyöriä pimeässä huoneessa.Vieläkään en ole tätä palstaa lukuun ottamatta kertonut näistä kokemuksista missään tuon meditointiryhmäkokemuksen jälkeen.

Muiden kohtelua pidän itsekin erittäin tärkeänä seikkana ja se jo itsessään näyttää,millä "kehitystasolla" on menossa.Kyvyt itsessään eivät siitä välttämättä kerro.

[pikkuhippo77]

Ajattelin tänne päivittää kuulumisia.

Mulla menee nyt paljon paremmin: tulevaisuus on alkanut hahmottua työn ja ennen kaikkea oman itsen kanssa ja yhtäkkiä kaikki tuo painolasti,joka kuvastui varsinkin aloitusviestissäni on kokonaan poissa!

En tiedä mitä tapahtui tarkalleen,mutta katselin taannoin tv7:lta Pirkko Jalovaaran ohjelmaa ja rukoilin samassa yhteydessä apua yläkerrasta tilanteeseen. Samana iltana huomasin,että oloni oli kevyt ja huoli poissa ja tuota kevyttä oloa on nyt jatkunut sen verran monta päivää,että uskon kaiken järjestyvän.

Kyllä tosiaan kaikella on tapana järjestyä ja joskus ratkaisu on niin ilmeinen,että sitä ei huomaa,vaikka on ihan nenän edessä ollut koko ajan.

Mukavaa viikonloppua kaikille ja mielenkiintoista keskustelua olisi toki mukavaa tästä(-kin) aiheesta jatkaa. Ihanaa,että on tällainen keskustelufoorumi,josta voi saada tukea ja kommentteja henkiseen kehitykseen liittyviin ilmiöihin ja kokemuksiin.

[Hiisitär]

Jee jee, mahtavia uutisia! Tässä tuli hyvin esille myös se, että joskus pitää pyytää saadakseen jotain. Tai oikeastaan aina on parempi pyytää ja vieläpä aidosti. Henkimaailma ei jätä koskaan pyyntöjä kuulematta

[Myrten]

Hei Pikkuhippo,

Minulle on käynyt vastaavalla tavalla. Kauanko loppuunpalamisestasi on? Minun burn outini oli syksyllä 2005. Sitä seurasi big bang ja sen jälkeen on ollut sellaista myllerrystä, että se on vienyt minulta kaiken. Samalla kuitenkin tunnen, että olen saanut kaikkein suurimman ja tärkeimmän, mitä ihminen vaan voi saada. Vaikka en oikein osaakaan sanoa, että mikä se sitten itse asiassa on, mutta sellainen tunne minulla vain on.

Ne vähät ihmisetkin, jotka elämässäni olivat, ovat melkein kaikki menneet. Tavalla tai toisella. En sure yhtäkään. Yksinäinen olen ollut aina ja tämä se vasta yksinäistä puuhaa on ollutkin. En ole Raamattuani lukenut, mutta eikös sielläkin ne tyypit menneet yksinään erämaahan vuosiksi ja tulivat sitten sieltä viisaampina takaisin ja rupesivat opettamaan? Niin minäkin aion tehdä. Tai ainakin se on tavoitteeni.

Olen näinä vuosina kaivannut saman henkistä seuraa, jonka kanssa voisin jutella kokemuksistani ja joka niitä ymmärtäisi, koska on itsekin kokenut vastaavaa ja ehkäpä vielä osaisi selittääkin. Sitten olen kuitenkin ajatellut, että on hyvä, ettei sellaista ole ollut, eikä varsinaisesti ketään opettajaakaan. Luulen, että olisin tarrautunut ja tukeutunut. Yksin pääsee kuitenkin nopeammin eteenpäin. Ajattelen, että ne oikeat ihmiset tupsahtavat elämään sitten, kun niille on oikea aika eikä niitä tarvitse etsiä.

Ylipäätään mitään ei tarvitse etsiä. Kaikki tarvittava tulee kyllä ihan tyrkylle, kun niiden aika on. Pitää vain olla valppaana tarttumaan oikeisiin asioihin, kun ne kohdalle tulevat ja osata jättää turhat sivuun. Ja uskaltaa pitää. Tämä  on mielestäni sitä, mitä joku tuossa edellä sanoi, että Jumala auttaa niitä, jotka auttavat itse itseään. Kukaan ei nosta soffalta ylös ja pelasta, vaan pitää itse nostaa ahterinsa ylös ja tarttua mahdollisuuksiin, joita eteen tarjoillaan.

Mielelläni sinut tapaisin ja vaikkapa kahvilassa teekupposen äärellä jutustelisin, jos kohtuullisen samalla suunnalla satutaan asumaan. Jos kiinnostaa, niin laita yv.

[Gisella]

Voi että, melkein kuin olisi omaa tekstiä lukenut. Myös minä paloin loppuun työssäni ainakin jollakin asteikolla, samaan syssyyn työ tosin loppui määräaikaisuutensa vuoksi, kämppä meni alta jne mukavaa. Tähän samalle aikajanalle asettui kanssani myös henkisten kykyjen avautuminen (juurikin esim. mainitsemiesi "revontulien" ja intuition vahvistumisen muodossa). Olen ollut viimeiset kaksi vuotta niin ihmeissäni ja epätoivoinenkin oman elämäni kanssa, että huh heijaa. Varsinkin työelämään ja työnsaamiseen liittyvät kysymykset ovat pyörineet päässäni tolkuttoman paljon. Ymmärrettävistä syistä kyllä, sillä eihän työttömyys ole mitään herkkua. Mutta uskon kaiken järjestyvän myös sinun kohdallasi, sillä asiat ovat vihdoin alkaneet järjestyä jopa omalla kohdallani  Hankalaa on ollut, mutta ehkä kaikella on tosiaan tarkoituksensa. Toivon, ettei enää jatkossa tarvitse kokea asioita niin kantapään kautta ja syvältä kuin aiemmin.

Olen itsekin etsinyt ryhmää, jossa voisi ihmetellä avautuvia kykyjään ja päästä ehkä harjoittamaankin niitä, mutta ainakaan toistaiseksi en ole niihin hakeutunut. Toisaalta, ehkei kohdallani vielä olekaan edes sen aika. Kärsivällisyydestä joudun itseäni muistuttamaan päivittäin... heh