seuraava »

[Elämänilo]

Oma tilanteeni on se, että masennus on uusinut pahasti (jos siitä ikinä paraninkaan) ja lopetin yhden työn psyykkisten ongelmien takia, nyt pitäisi ensi viikolla mennä työkkäriin, mutta pelkään niin etten voi hengittää. Kolmen kk:n saikku ei ole auttanut toipumisessa, olen ihan lopussa, ahdistunut, peloissani jne. Enkä ole koskaan tykännyt töistä. Ei ole kiinnostanut pätkän vertaa. Tietysti olen ollut joissain töissä ja kärsinyt. 
Kysymyksiä kaikille siis, varsinkin työtä vieroksuville:

-miten vältytte työkkärin ahdistelulta ja aktivoimistoimenpiteiltä?
-ovatko kaikki henkisistä asioista kiinnostuneet ihmiset ja henkisesti korkealla tasolla olevat ihmiset todella intohimoisia työntekijöitä ja minulta vain jäänyt jotain ymmärtämättä?

Minulla on kauheita rahaongelmia, liiton raha tarjoaisi turvatun toimeentulon mutta en olisi turvassa, sillä vuoden alusta astuvat voimaan tiukemmat aktivoimistoimenpiteet, enkä minä jaksa... Jos saisin 6-12 kk:n saikun ja turvatun toimeentulon, voisin hoitaa itseni kuntoon, mutta nyt olen ihan hukassa. Terapeuttienkin tavoitteena on hoitaa minut työkykyiseksi, minulle taas olisi tärkeää löytää oma itseni, oma paikkani ja parantua, jotta voisin sitten tehdä sitä työtä mikä on minun juttuni, ei mitä tahansa lääkkeiden voimalla vain koska yhteiskunnan varoilla ei saa elää.

Minusta yhteiskunta on menossa pahempaan suuntaan: kovat asenteet ja kontrolli. Minä en halua elää tämmöisessä maassa... 

Hei "Samarkand"

Ymmärrän tilanteesi.

Sairaana ei jaksa tehdä töitä
- masennuksesta toipuminen vie oman aikansa = "yksilöllistä"
  - jos et ole valmis palaamaan työelämään,
mene uudestaan lääkärisi kanssa puhumaan asiasta

Työkykyisenä on mukavampi elää ja työkin sujuu mukavammin


    Elämänilo   

[Jasca]

Oma tilanteeni on se, että masennus on uusinut pahasti (jos siitä ikinä paraninkaan) ja lopetin yhden työn psyykkisten ongelmien takia, nyt pitäisi ensi viikolla mennä työkkäriin, mutta pelkään niin etten voi hengittää. Kolmen kk:n saikku ei ole auttanut toipumisessa, olen ihan lopussa, ahdistunut, peloissani jne. Enkä ole koskaan tykännyt töistä. Ei ole kiinnostanut pätkän vertaa. Tietysti olen ollut joissain töissä ja kärsinyt. 

Terapeuttienkin tavoitteena on hoitaa minut työkykyiseksi, minulle taas olisi tärkeää löytää oma itseni, oma paikkani ja parantua, jotta voisin sitten tehdä sitä työtä mikä on minun juttuni, ei mitä tahansa lääkkeiden voimalla vain koska yhteiskunnan varoilla ei saa elää.

Ystäväni masentui kymmenisen vuotta sitten. Hän halusi parantua ja päästä äkkiä töihin, joten hän ei syönyt lääkkeitään. Tästä seurasi masennuskierre, jossa hän ei koskaan oikein saanut tilaisuutta toipua ja masennus palasi uudestaan ja uudestaan kuin teletappi. Lopulta hän antautui ja on alkanut hoitaa itseään myös masennuslääkeillä ja on vihdoinkin päässyt oman elmänsä herraksi. Hän ei tarvitse kovaa lääkitystä, mutta pienen tuen jaksaakseen ja hän on hyväksynyt sen yhtenä vaiheena elämässään. Tuskin hän lääkitystä tarvitsee enää vanhemmiten, mutta nyt siitä on ollut apua. 

Suhteesi työhön on kyllä mielestäni ihan normaali. Eihän terve ruumis työtä kaipaa, joten suurin osa ihmisistä varmasti jättäisi työn jos leipä tulisi muutoinkin pöytään. Hoida siis rauhassa itsesi kuntoon ilman syyllisyyden tunteita työn takia. Siellä ei kirkkaampaa kruunua saa. Joskus työ voi olla myös sosiaalinen tilaisuus. Esimerkiksi monet äidit ovat sanoneet käyvänsä töissä, koska kaipaavat aikuisten ihmisten seuraa. Työssä voi siis käydä hyvin erilaisilla motivaatioilla.   

[Viitasammakko]

Niin samaan työhön en enää palaisikaan, siitä olen jo irtisanoutunut. Nyt  lapsuudenaikaiset jutut puskee taas päälle, olen täynnä vihaa (kätevää näin joulun alla...  ) ja pelkään tulevaisuutta ja elämää niin ettei mistään tule mitään. Tätä yhtä ja samaa helvettiä jo 8 vuotta. Välillä oli lääkitys, joka ei hirveästi auttanut, sitten sain päähäni, että henkiset ihmiset paranee positiivisilla ajatuksilla ja vitamiineilla ja lopetin lääkkeet mutta hohhoijaa! Eipä olisi kannattanut leikkiä näillä asioilla. Nyt en aio lääkitystä lopettaa ennen kuin olen TÄYSIN terve ja aion hankkiutua mielekkääseen terapiaan.

Voihan olla, että en edes halua parantua, koska terveenä olo merkitsee sitä että joudun töihin, mihin en ole koskaan halunnut. Nyt silti keksin, että ajattelenkin näin: Kun olen terve, minusta tulee taiteilija! Kannattaa siis parantua, jotta jaksaa ja pystyy kunnolla suuntautumaan mielekkäälle alalle. Ja voinhan terveenä sitten ajoittain tehdä pikkuisen tavallisia töitä saadakseni rahaa. 

Small, minulla kai on sama kuin ystävälläsi: en aikoinani antanut itselleni aikaa enkä lupaa parantua. Koko ajan oli harrastettava ja tehtävä vaikka mitä ja suku painosti työnhakuun. (Jos ei tee mitään, ei ole mitään.) Kukaan lääkäri ei edes ehdottanut opiskelijalle ja sitten työttömälle sairaslomaa, en edes tiennyt että olisin voinut semmoista saada. Eikä kukaan oikein ottanut minua edes tosissaan, kun meikkasin ja jaksoin harrastaa. Masentuneen on kai siis aina näytettävä UFFin laatikosta kiskotulta tarhapöllöltä.  (Nykyään siis tukka likaisena ja meikittä psykiatrille...) Nyt aion kuitenkin ottaa aikaa paranemiselle, näin ei voi jatkua.

Olisipa ensi vuosi parempi kuin tämä vuosi!!

[Kotkansilmä]

                                 

              Kuis`ois kuperkeikka takaperin kerien! ?

               Päälle spakaatit pyörien vastamäkeen!!


                           

[Ikitosi]

Treenataan suorin vartaloin kerien 

Masennuksesta pääsee vain masentumalla niiiinsyvästi, että pohja näkyy...

[Kotkansilmä]

                           

          Hanuri näkyy, sanoi masentunut, HURAAAAA!!



                           

[Ikitosi]

Elämä opettaa nöyryyttä  :

[Kotkansilmä]

                             

         Lopputulos = notkea selkä!

             
                 

[Ikitosi]

Lopputulos = tietää miltä se takapuolikin näyttää 

[Viitasammakko]

Sori, en ymmärrä edellisistä yhtään mitään...

Ikosi, masennuksesta ei välttämättä selviä masentumalla niin että pohja näkyy. Siellä olen jo ollut vuosia sitten. Masennus voi uusia. Kuten minulla, kun en silloin hoitanut sitä kunnolla. Kuvittelin parantuneeni ja ajattelin omin voimin selviäväni. Pohjaan ollaan taas menossa. Onneksi nyt tiedän paremmin, mistä on kyse, joten voin tehdä jotain tämän eteen.

[Ikitosi]

Masennuksessa olevalla on ikäänkuin pää omassa persiissään. 


Voipi kuvitella, kuinka silloin käy, kun  :
Elämän meressä uidaan ja kellutaan... Välillä sukellellaan helmiä pohjan simpukoista..

Meri kuvaa itse elämää, tunnetta. Sen syvyys ja kirkkaus elämän laadullisuutta.
Simpukka on sisäänpäin kääntymisen, suojautumisen symbooli.
Helmi sen sisältämä viisaus.

Masennuksissa uppoavat painuvat pohjaan, josta pääsee ylös vaan ponnistamalla. Takaisin pintaan päästyään voi huomata mukaan tarttuneen simpukan sisältämän helmen.
Me monasti masentuneet voimme niistä kerätä helminauhan taikka jalokivet kruunuumme 

[Kotkansilmä]

                           

       Kaikkea emme voi kuitenkaan hallita!!  ?   



                           

[Ikitosi]

Hallinta on harhaa.
Vaatii harjoittelua hyväksyä se.

Masennus iskee kun ei ole varuillaan sen suhteen.
Mutta varuillaan ollen ei voi elää, ainakaan onnellisena.

Antautuminen, heittäytyminen on riski.
Joskus elämä kannattaa, joskus ei, vaan rähmälleen lankee.

[Elämänilo]

Elämän meressä uidaan ja kellutaan... Välillä sukellellaan helmiä pohjan simpukoista..
Masennuksissa uppoavat painuvat pohjaan, josta pääsee ylös vaan ponnistamalla. ...
Me monasti masentuneet voimme niistä kerätä helminauhan taikka jalokivet kruunuumme 

Hei "Ikosi"

Kaunis vertauskuva masennuksesta
- olen minäkin tainut aika monta helmeä löytää
- jokainen sukellus ja pintaan paluu
ovat olleet kovien ponnistulelujen tulosta
- koko ajan opin nopeammaksi tai taitavammaksi
pintaan palaajaksi
- helmiä on kiva löytää

(http://www.mesenet.org/hymiot/14/aariel.gif)


    Elämänilo   

[Pikkusisko]

aika karua nähdä todellisessa masennuksessa jotain kaunista. helvetti se on, mistä selviää tukiverkon avulla - jos selviää.