seuraava »

[Riitta]

Kuinka moni on kokenut kuolevan viimeiset hetket?
Mina olen joutunut "saattamaan" muutaman laheisen ihmisen rajan toiselle puolelle ja nahnyt heidan viimeiset reaktiot keskuudessamme.
Onko joku muu huomannut samantapaisia kokemuksia kuin mina heidan lahdostaan: he nakevat muita kuolleita laheisia, he nakevat joen tai heita odotetaan joen toisella puolella ja ihmeellista rauhaa, kauniita kukkaniittyja ja valoa.
Olisin kiitollinen vastauksista
Diamond
ps:Isani kello pysahtyi hanen kuollessaan

[sawotar]

Itse en ole nähnyt, mutta kuulin ex anopilta kun hänen tuttunsa kuoli, niin tämä kuoleva oli noussut sängystään kattoa kohti ja silmät kirkastunut ja nostanut kädet koholle, ihan kuin olisi vastaanottanut jonkun syliinsä ja leveä hymy ollut kasvoilla ja mennyt sitten makuuasentoon takas ja siihen jäi...ex anoppi oli tuntenut suuremmoisen rakkauden tunteen heti siinä

[Chandra]

Isääni sain olla saattamassa.
Pari viikkoa ennen kuolemaa,oli päivä,jonka luulimme silloin jo olevan viimeinen.

Hän nosti myös kätensä ylös,hyvin onnellinen hymy kasvoillaan ja sanoi vanhempiensa nimet ja puhui portista ja valosta.

Itse siirtyminen tapahtui nukkuessaan.

Kaunis tapahtuma.

[Rakkauden enkeli]

Kuinka moni on kokenut kuolevan viimeiset hetket?
Mina olen joutunut "saattamaan" muutaman laheisen ihmisen rajan toiselle puolelle ja nahnyt heidan viimeiset reaktiot keskuudessamme.
Onko joku muu huomannut samantapaisia kokemuksia kuin mina heidan lahdostaan: he nakevat muita kuolleita laheisia, he nakevat joen tai heita odotetaan joen toisella puolella ja ihmeellista rauhaa, kauniita kukkaniittyja ja valoa.
Olisin kiitollinen vastauksista
Diamond
ps:Isani kello pysahtyi hanen kuollessaan

Itse olen ollut "saattamassa" "rajan taakse" erästä vanhaa naista joka ei enää osannut edes puhua. Tilanne oli hyvin kaunis ja herkkä, hän vain rauhallisesti "nukkui pois". 

[Alzbeta]

En ole koskaan todistanut kenenkään viimeisiä hetkiä, mutta tuosta kellon pysähtymisestä vain tuli mieleeni...

Muistan kun olin pieni äitini oli aivan suunniltaan, jos kello oli pysähtynyt kello 15 vaille keskiyöllä. Opin itsekin pelkäämään tätä ja muistan monta kertaa katsoneeni kauhuissani kelloon kun se oli pysähtynyt, että mihin aikaan... Koska tuo 15 vaille 12 tarkoitti jotakin aivan kauheaa.

Myöhemmin kun sitten ymmärsin kysyä asiasta selvisi, että isoäitini oli joko kuollut juuri kyseisellä kellonlyömällä tai sitten hänen kuolinpäivänään kello oli pysähtynyt juuri tuohon aikaan. En muista, mutta kesti kauan ennen kuin tuo pelko helpotti.

Lohdullista oli lukea teidän kokemuksistanne.

[Riitta]

Mita tahan mennessa olen lukenut, niin ei kellaan ole ollut pelkoa vain kauniita kokemuksia, painvastoin hyvin muistiinjaavia, herkkia hetkia.
Diamond

[Satu]

Isoenollani kävi myös niin, että päivä-pari ennen lopullista lähtöä hän oli siinä sairaalavuoteella avannut silmänsä, nostanut toisen kätensä suoraan ylöspäin ja laskenut sen sitten alas. Merkillisintä tapauksessa oli se, että hänellä oli pitkälle edennyt keuhkosyöpä ja se ko. käsi oli aivan kamalan kipeä, sitä ei kärsinyt enää edes koskettaa! Enon vaimo ehti jopa valokuvata tapahtuman.

Mie ajattelin sen asian niin, että enkeli tuli hakemaan häntä kotiin ja hän ojensi enkelille kätensä. Tästä tapahtumasta muotoilin aikanaan hänelle muistovärssyn:

"... sulle enkeli kätensä ojensi ja hellästi kotiin talutti..."

 

[Ippuska]

.................
Itse olen ollut "saattamassa" "rajan taakse" erästä vanhaa naista joka ei enää osannut edes puhua. Tilanne oli hyvin kaunis ja herkkä, hän vain rauhallisesti "nukkui pois". 

Niinkuin myös vanhaa äitiäni oli ollut kädestä pitämässä enkelihoitaja terkan osastolla hänen nukkuessan pois syövän lannistamana toissasyksynä.
Saattelin äitiä puhelimella ja kuulin hengityksensä rauhallisena. Kun hoitaja laski luurin paikoilleen, äitini lähti. Edellisellä puhelullani hän yritti silmät ja kasvot loistaen kertoa jotakin IHANAA asiaa (hänenkin puhekyky oli jo mennyt - kuulo selvästi vielä toimi). Hoitaja kertoi sen minulle puhelimessa ja ihmetteli äitini onnesta loistavaa ilmettä.
Äitini lähdettyä minut valtasi sanoinkuvaamaton rauhan ja rakkaudentunne (yli 500km:n päässä).
 

[Rakkauden enkeli]

.................
Itse olen ollut "saattamassa" "rajan taakse" erästä vanhaa naista joka ei enää osannut edes puhua. Tilanne oli hyvin kaunis ja herkkä, hän vain rauhallisesti "nukkui pois". 

Niinkuin myös vanhaa äitiäni oli ollut kädestä pitämässä enkelihoitaja terkan osastolla hänen nukkuessan pois syövän lannistamana toissasyksynä.
Saattelin äitiä puhelimella ja kuulin hengityksensä rauhallisena. Kun hoitaja laski luurin paikoilleen, äitini lähti. Edellisellä puhelullani hän yritti silmät ja kasvot loistaen kertoa jotakin IHANAA asiaa (hänenkin puhekyky oli jo mennyt - kuulo selvästi vielä toimi). Hoitaja kertoi sen minulle puhelimessa ja ihmetteli äitini onnesta loistavaa ilmettä.
Äitini lähdettyä minut valtasi sanoinkuvaamaton rauhan ja rakkaudentunne (yli 500km:n päässä).
 

Hienoa. Itse olin työharjoittelussa vanhainkodissa, kun olin mukana saattelemassa tuota erästä naista.

[Ippuska]

Valtavan hieno ja tärkeä oli työsi 
Kuinkahan monta pyhimystä maa päällään kantaakaan jos määritelmänä on kolme hyvää tekoa  :

[valonkantaja]

Minä olin ensimmäisenä paikalla, kun isäni sai sairauskohtauksen. Kaatui maahan ja alkoi kouristella. Pidin hänen päätään paikoillaan niin kauan kuin kouristelua kesti. Mieleni on painunut valokuva siitä hetkestä, kun hänen silmänsä olivat auki viimeisen kerran.

Kun kouristelu loppui, aloimme elvyttää. Soitin ambulanssit ja ne tulivat 15min päästä. Elvytys jatkui puoli tuntia. Isän ympärillä hyöri miehiä, hänen kurkkuunsa tehtiin viilto ja sydäntä yritettiin käynnistää. Tilanne oli hektinen, mutta olin jossain muualla. Olin hyvin rauhallinen. Tunsin että ympärillämme oli valtavasti enkeleitä ja jo tilanteen alusta asti tiesin elvytyksen olevan turhaa. Tiesin että nyt hän lähtee ja pyysin koko ajan enkeleitä saattamaan hänet rauhallisesti toiselle puolelle.

Olohuoneemme kello pysähtyi isän arvioituun kuolinaikaan. Seuraavana päivänä huomasimme, että isän työautossa paloi oikea etuvalo ja vasen takavalo, vaikka kukaan ei ollut käynyt autossa. Äidin puhelin soi ja siinä luki isän nimi, äiti ei vastannut, katseli vaan puhelinta ihmeissään enoni kanssa. He olivat olleet kaksistaan meillä ja isän puhelin oli ollut hänen työhuoneessaan. Siinä ei kuitenkaan lukenut, että viimeisin soitto olisi ollut äidille.

Eli paljon tuli merkkejä. Tuossa oli vain osa niistä. Se oli niin ihanaa, kaunista ja lohduttavaa, kun tiesi että isä on lähellä ja ilmoittaa meille "kaikki hyvin". Meidän perheessä kaikki uskovat näihin juttuihin, niin ei syntynyt kenellekkään mitään pelkoja noista tapahtumista. Olen onnellinen, että sain olla mukana kun isä lähti...

[Mio]

Eipä ole tullut tässä fyysisessä elämässä vastaan...


On sääli, että niin harvat muistavat, mitä tekevät yöllä; jos he muistaisivat sen, he olisivat paljon vähemmän huolissaan tilasta, jota kutsutaan kuolemaksi - eivätkä pahat puheet helvetistä ja ikuisesta kadotuksesta vaikuttaisi heihin sen enempää kuin lasten satukirjassa esiintyvä mörkö pelottaa aikuista lukijaa.

-Acharya-

[Chandra]

Niinpä Lumor!

Miksiköhän ne muistikuvat pyyhkiytyvät?

Vain jotain usvaisia muistiharsoja?Tieto,että unesta ei ollut kyse,,

[Mio]

Siinä on Chandra monenmoista pientä funktiota sielun, eetteri-astraalikehon ja ruumiin toiminnoitten välillä..

Asiat vain kehittyvät tilanteiden mukaan.

[Hiisitär]

Mie uskon, että muistikuvat yöllisistä matkoistamme poistuvat sen vuoksi, että osaisimme keskittyä tähän elämään ja tähän paikkaan ja tähän ruumiiseen ilman ylimääräistä tuskaa ja rasitetta. Jos joka yö muistaisi lennelleensä ajatuksen voimalla paikasta toiseen, sfääreistä sfääreihin, kohdanneensa ja nähdeensä asioita joita maallinen aivoelimemme ei ikinä voisi keksiä sekä olleensa ihanan rennossa ruumiissa, Rakkauden täytteisessä paikassa, elämästämme maan päällä kaikkine rajoituksineen tulisi tuskaista helvettiä.

Eikä se ole elämän tarkoitus. Mitä ikinä tapahtuukin, se tapahtuu meidän hyväksemme. Niin myös tämä unohtelu.