seuraava »

[hemuliini]

No niinpä  . Kiva, että löytyi tämä foorumi vaihtaa ajatuksia mitä erilaisimmista asioista. Olen nippanappa yli nelikymppinen, mutta tämän "henkisen polkuni" alussa muistan, kuinka eräänä aamuna heräsin (olinkohan edes vielä 20 v.) ja siinä samassa tajusin kaiken...siis KAIKEN! Poikaystävä oli lähtenyt jo töihin ja minä kiersin kämppää höpöttäen "ei voi olla totta, se on niin yksinkertaista", ei voi olla totta... Jos joku olisi nähnyt ja kuullut minut siinä tilassa, valkotakkiset olisivat raahanneet minut mukanaan aivan varmasti  .

Tuo tila kesti korkeintaan 15 minuuttia, jonka jälkeen "verho sulkeutui" ja palasin "normaaliin tilaan". Koetin kyllä muistaa, mitä kokemuksen aikana olin oivaltanut, mutta se on pysynyt minulta piilossa kaikki nämä vuodet sen jälkeen  . Ainoa, mitä muistan on se, että totuus on todella yksinkertainen  . Todella monia erilaisia polkuja olen tutkinut ja kokenut tämän 20 vuoden etsinnän aikana, mutta kaikki ne ovat tuntuneet enemmän tai vähemmän keinotekoisilta...mielen tuotteilta...

Joskus kyllä tuntuu, että olisi kiva "kuulua" johonkin ryhmään, mutta se edellyttäisi ainakin useimmissa tapauksissa ryhmän yhteiseen ajatus- ja arvomaailmaan sitoutumista, joka taas kyllä antaa sen turvallisuuden tunteen, mutta tappaa yksilöllisen ajattelun. Varmasti on olemassa avoimia, itsenäisesti ajattelevia ihmisiä tällä henkiselläkin puolella, mutta minä olen tainnut törmätä sitten niihin toisenlaisiin (tule sellaisena kuin olet, mutta tee sen jälkeen niin kuin me sanotaan  ).

[Eklektikko]

Afrikasta:
Aloitetaan nyt vaikka siitä, että koko manner on käytännössä naisten helvetti.  Sitten voidaan jatkaa siitä, että siellä mm. tapetaan albiinoja taikajuoma-aineksiksi, lynkataan noidiksi epäiltyjä, uskotaan että kondomi aiheuttaa pysyvää (siis myös käyttökerran jälkeistä) hedelmättömyyttä, silvotaan (=ympärileikataan) sekä naisia että miehiä ja homot pääsevät monissa maissa hirteen. Etelä-Afrikassa raiskataan lesboja siinä toivossa, että muuttuisivat siitä heteroiksi.

Syy siihen, miksi kyseisellä mantereella  siitä huolimatta vaikutetaan iloisilta ilman menestys-pohdintaa lienee kahtalainen:

1) Kulttuurilliset syyt: Monissa kulttuureissa pidetään epäkohteliaana voivotella vaikeuksiaan muille, tai ns. 'kasvojen menetys' seuraa siitä, että voivottelee vaivojaan ja kertoo kuinka huonosti menee. Missä tahansa kulttuurissa päälle näkyy vain se, mitä ko. kulttuuri katsoo sopivaksi näyttää perheen ulkopuolisille. On aivan mahdollista, että ihmiset vaikuttavat mielestäsi iloisilta, tasapainoisilta ja onnellisilta juurikin kulttuurierojen vuoksi. Ensinnäkin suomalaisessa kulttuurissa ei ole sallittua näyttää kovin paljon mitään tunteita, niin positiivisia kuin negatiivisiakaan (matalan affektin kulttuuri). Siihen verrattuna mikä tahansa enemmän ilmaiseva kulttuuri vaikuttaa iloisemmalta. Jos tällaisessa kulttuurissa on sitten vielä ei-niin-kovin-sallittua ilmaista huolta, ahdistusta yms. negatiivisia tunteita, voi ulospäin välittyvä kuva olla aivan toinen kuin mitä on ihmisten sisäinen elämä.

2) Maslow'n tarvehierarkia:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Maslow%E2%80%99n_tarvehierarkia

Kryon-kanavoinneissa todetaan, että hengellinen toiminta, valotyö, on lähes mahdotonta jos ihminen on tilanteessa jossa koko huomio menee hengissäselviämiseen, eli niiden Maslow'n tarvehierarkiapyramidin kahden alimman portaan asioiden tavoitteluun. Ja samoissa kanavoinneissa todetaan myös, että meillä jotka olemme syntyneet tänne hyvinvoiviin maihin on usein myös sielunsuunnitelmassa tehdä valotyötä ja juuri siksi olemme syntyneet tänne missä moinen on mahdollista. (Joten siitä vaan sitä valotyötä tekemään!)

Se mikä mättää paitsi täällä länsimaissa, myös muualla planeetallamme, on markkinatalous: Onnellinen ja tasapainoinen ihminen ei kaipaa turhaa tavaraa, siispä mainonnan yms. tulee saada ihmiset onnettomiksi oman itsensä suhteen, jotta heille saisi myytyä enemmän sitä turhaa tavaraa. Samaa tehdään kehitysmaissa samojen ylikansallisten firmojen toimesta, mutta siellä kun sitä rahaa on ihmisillä vähemmän, ei ole materiaakaan niin paljon. Jos siellä olisi rahaa enemmän, olisi siellä myös enemmän turhan tavaran kauppiaita. Ja osa näistä itsehoito-oppaista on myös turhaa tavaraa, miksei olisi, kun muissakin 'tuoteryhmissä' sitä löytyy.

Täällä meillä kaivataan ihan samaa mitä kaipaa jokainen ihminen joka haluaa työskennellä itse itsensä kanssa: Tietoa, monipuolisesti ja eri lähteistä. Kaiken sen tiedon voi saada aivan ilmaiseksi, kirjastot ja internet pitävät siitä huolta.

Olen hoitanut itseni terveeksi ongelmista, jotka yleensä ajavat ihmisen suljetulle osastolle tai ennenaikaiseen hautaan, nimenomaan lukemalla jokusia hyllymetrejä psykologiaa, psykiatriaa ja itsehoitokirjallisuutta yms sekä sitten myös työskentelemällä itseni kanssa niistä saadun osviitan avulla. Pelkkä kirjan lukeminen auttaa harvoin, on muutettava sitä tapaa jolla tarkastelee itseään, muita ihmisiä ja maailmaa. Se saattaa vaatia vuosikausien työn.

Minä kuulun niihin ihmisiin, joille moinen toimii, joku toinen tarvitsee ihan prikuulleen samalla matkalle mukaan terapeutin, joka vain sitten tarjoilee sen saman tiedon jonka minä etsin itse. Niinpä en suhtautuisi väheksyvästi mihinkään senkaltaiseen kirjallisuuteen, mutta kehottaisin jokaista lainaamaan ensin kirjan kirjastosta ja lukemaan sen ilmaiseksi. Sitten vasta saa selville, onko se kirja jota täytyy lukea useampaan kertaan ja jonka tarvitsee omaan hyllyynsä, vai riittikö se kertalukeminen.

Pikaopas hölmöjen kirjojen välttämiseen:
1) Jos kirja käskee esittämään jotain mitä et sisimmässäsi ole, vältä sitä.
2) Jos kirja antaa erilaiset elämänohjeet naisille ja miehille, vältä sitä.
3) Jos sama kirjailja on tehnyt jo x teosta samasta aiheesta, on todennäköistä että ensimmäinen niistä ehkä oli asiallinen ja loput ovat sitten rahastusta.
4) Säilytä terve järki, googlaa muiden mielipiteitä tai lainauksia kirjasta ja juttele aiheesta muiden ihmisten kanssa. Älä ylipäätään osta yhtään mitään, jos saat kirjan kirjastosta tai saman tiedon netistä.

[Eklektikko]

Valitan, koko Afrikka on minulta boikotissa, koska naisten ja lasten ihmisoikeudet eivät toteudu siellä tavalla joka tyydyttäisi minua (tai YK:n naisten oikeuksien ja lasten oikeuksien julistusta, joissain maissa ei edes sitä vanhinta eli ihmisoikeuksien julistusta).
Eikä muuten ole ainoa manner, joka on lähes kokonaan boikkottilistallani, Euroopastakin sille ovat päätyneet mm. Irlanti ja Malta.
Silloin harvoin kun haluan matkustaa ulkomaille, äänestän lompakollani vain ja ainoastaan ihmisoikeuksia kunnioittavia maita. Ja kyllä, niitä ei ole maailmassa kovin monia... onneksi ei ole isompia matkustushalujakaan.

Kyllähän on totta, että maassa asuminen antaa siitä selkeämmän kuvan kuin kulttuurierojen opiskelu kirjoista ja kursseilta, mutta jo se että käytit sanaa 'mielistely' kun puhuit siitä ettei näytetä negatiivisia tunteita, osoittaa että puhumme hitusen eri asioista: Jos jossain kulttuurissa ei ole sopivaa näyttää negatiivisia tunteita toisille (tai muille kuin aivan lähimmille), kyse ei tosiaankaan ole mielistelystä. Kyse on kulttuurille ominaisesta piirteestä, jota sovelletaan aivan kaikkiin, niin oman maan kansalaisiin kuin myös ulkomaisiin vierailijoihin. Kun jokin piirre on kulttuurissa selkeänä, ei asiaa edes ajatella. Tämä on vähän niinkuin suomalaisten 'saunaan ei mennä uimapuku päällä' tai Helsinki-alakulttuurin 'tuntemattomien kanssa ei avata keskustelua julkisessa kulkuneuvossa.' Asia vain on niin ja sen kuuluu olla niin, eikä sitä edes pysähdytä ajattelemaan. Mielistely on tietoista toimintaa, kulttuurillisen ohjelmoinnin mukaan toimiminen ei ole.

Pysyn edelleen väitteessäni, että sinä näit Afrikassa asuessasi juuri tasan sen verran negatiivista tunneilmaisua, kuin siinä maassa jossa asuit sitä on tapana näyttää muille kuin aivan lähimmille perheenjäsenille. Samahan meillä on Suomessakin, paitsi että me emme näytä niitä positiivisiakaan tunteita kovin paljoa.  Jos suomalaiset yhtäkkiä alkaisivat näyttää positiivisia tunteita ja jättäisivät ne negatiiviset edelleen näyttämättä, niin meistä voisi saada erittäin harhaanjohtavan positiivisen kuvan.

Minä puhuin Afrikasta koko mantereena, en yksittäisistä maista, ja kaikki ne viestini alussa luettellut asiat ovat kovaa faktaa Afrikan mantereesta, peräisin muutaman viime vuoden uutisoinneista sekä lukemistani tietokirjoista ja afrikkalaisten naisten elämänkerroista. Noitavainot, lesbojen raiskaaminen heteroiksi ja albiinojen tappaminen taikajuoma-aineksiksi ovat vieläpä viimeisen vuoden ajalta, joten et vain seuraa uutisointia ilmeisesti 'sillä silmällä.'

Valotyötä voi tehdä sijainnista riippumatta, elleivät sen tarvehierarkiapyramidin kaksi alinta porrasta tuota ongelmia. Hyvätuloinen, pieneen eliittiin kuuluva kehitysmaan asukas voi siis hyvinkin tehdä valotyötä. Jos taas jokaisen päivän täyttää huoli siitä saako riittävästi ruokaa tai juomaa, saako mahdollisiin sairauksiinsa mitään hoitoa tai tuleeko joku sotajoukko ja pistää koko kotikylän sileäksi, sitä valotyötä on hyvin vaikea tehdä. Ylipäätään kehitysmaissa suurempi osa kansasta joutuu käyttämään kaiken aikansa ja energiansa niiden 2 alimman tarvehierarkiapyramidin portaan tarpeiden tyydyttämiseen, eikä ylitse jää mitään. Kirjallinen sivistys ei ole tarpeen valotyön tekemiseen, mutta se ettei joka päivä ole uhattuna nälkäkuolemalla, sairaudella tai sodalla, on tarpeen.

MInulta ei mene lainkaan aikaa elintoimintojen ylläpitämiseen, jos nyt oikein saivarrellaan: Aivorunko pitää hengityksen ja sydämen toiminnassa jne. vaikka itse tekisin samaan aikaan jotain muuta, vaikkapa nyt valotyötä. Tarkoitit varmaan syömiseen ja nukkumiseen kuluvaa aikaa? Minä en tarkoittanut, tarkoitin tätä:

Minä käyn töissä 7,5 tuntia päivässä, kehitysmaan asukas työskentelee ehkä koko valveillaoloaikansa, esim. 12-16 tuntia
Minä saan palkallani ruuan ja asunnon, kehitysmaan asukas saattaa jäädä 12-16 tuntisilla työpäivilläkin nälkäiseksi.
Minulla on periaatteessa tarjolla lähes ilmainen terveydenhuolto, kehitysmaan asukkaalla ei ole.
Minua ei uhkaa sota, kunniaväkivalta tms. Kehitysmaan asukasta (erityisesti naisia ja lapsia) uhkaa.
Minua ei uhkaa pakkoavioliitto ja saan itse päättää lisääntymisestäni ja lapsiluvustani. Kehitysmaiden naiset voivat vain unelmoida tästä.

Syömiseen, nukkumiseen, peseytymiseen yms. kehonhuoltotoimenpiteisiin menee oma tietty aikansa päivässä. Minä puhuin kuitenkin siitä muusta ajasta, sillä ainakin minä teen valotyötä vapaa-aikanani, en suinkaan työpaikalla. Ja vapaa-aikanakin täytyy olla fyysiset puitteet ainakin perustasolla, muuten niiden saaminen sille perustasolle syö ajan jonka voisi käyttää valotyöhön. Sanoisin, että kotimaasta riippumatta kohtuutuloinen, jolla on vapaa-aikaa voi tehdä valotyötä. Länsimaissa tällaisia ihmisiä nyt vain ihan tilastollisesti on enemmän. Vaikka on meillä Suomessakin niitä, jotka joutuvat elämään kädestä suuhun ja seisomaan leipäjonoissa, ei siinä mitään.

[Eklektikko]

Ihminen voi olla onnellinen ja tasapainoinen vaikka maalliset asiat ovat huonosti, mutta ne joilla ne 2 alinta tarvehierarkiapyramidin porrasta meinaavat jäädä tyydyttymättä ovat sitä sangen harvoin vaikka kuinka ulospäin sinusta siltä näyttäisivät. Esimerkiksi stressihormoni kortisoli, jota taatusti erittyy pitkäkestoisessa henkiinjäämis-stressissä, on voimakas immunosuppressantti (heikentää immuunivastetta) ja lisäksi pitkä altistus jopa kutistaa aivoja... Tähän sopii se karjalainen toteamus 'Ilo pintaan vaikka sydän märkänis!'
Se mitä sinä näet jossain maassa on juuri niin matalan tai korkean affektin (=tunteenilmaisun määrä) toimintaa kuin mitä siinä maassa on kulttuurillisesti hyväksyttyä.

Valotyö tarkoittaa minulle  energiahoitojen tekemistä sekä ennen kaikkea valon kanavointia maailmaan, mikä nostaa koko planeettamme värähtelytasoa.  Tarkoitan siis ihan konkreettista valotyön tekemistä aina kun siitä puhun. Rakkaudellinen kohtelu itselle ja muille on toki tavoiteltava (ja meikäläisellä onneksi suht saavutettu) tila olla. Nostaa sekin kyllä niitä värähtelyjä ja on siten eräänlaista valotyötä, mutta rakkaudellinen voin olla muita hommia toimitellessani, kun taas energiahoito ja valon kanavointi ottavat ihan omaa aikaansa.

Niinpä siis puhumme eri asioista, kun puhumme valotyöstä. Toki jokainen rakkaudellisesti itseään ja muita kohteleva nostaa värähtelyjäl ympärillään ja näitä ihmisiä löytyy taatusti myös kehitysmaista, myös sangen kurjista oloista. Mutta minä puhun ihan aktiivisesta energiatyöskentelystä, kun puhun valotyöstä. Sitä ei voi tehdä samalla tavoin muiden hommien ohessa vaan se ottaa oman aikansa ja sitä varten täytyy olla itse suht fyysisesti terve ja henkisesti tasapainossa, mikä ei kovin helposti onnistu esimerkiksi keskellä sotatilaa tai nälänhätää...

Totta, kollektivistiset kulttuurit - kuten suurin osa afrikkalaisista kulttuureista - ovat toki yhteisöllisiä. Sillä on kuitenkin varjopuolensa ja yleensä individualistisissa kulttuureissa (kuten Euroopassa) ihmisoikeudet toteutuvat paremmin. Minulle puolierakolle yhteisöllisyys on tosi ruma kirosana. En halua pakotettua yhteisöllisyyttä sen perusteella missä esimerkiksi satun asumaan (talo, kortteli jne) vaan nimenomaan haluan valita itse ystäväpiirini jokaikisen jäsenen. Kateutta ja kilpailua esiintyy ihan siitä yhteisöllisyyden määrästä riippumatta, mutta se kuinka paljon sitä ulospäin näytetään vaihtelee jälleen kulttuurista toiseen. Tokihan individualismi tuottaa enemmän kateutta ja kilpailua, mutta toisaalta kollektivistinen kulttuuri sitten puolestaan enemmän ihmisoikeusloukkauksia ja muuta ihmisten vapaaseen tahtoon puuttumista (=tuottaa karmaa...) kuin individualistinen. Kummassakin on omat hyvät puolensa, mutta itse näen kollektivistiset kulttuurit aina hankalammiksi erityisesti naisten oikeuksien kannalta: Kun esimerkiksi avioliitto katsotaan sukujen eikä yksilöiden väliseksi liitoksi, ei siinä paljoa kysellä yksilön halukkuutta liittoon tai puolison miellyttävyyttä. Miehillä on yleensä jokin mahdollisuus sanoa ei, naisilta harvemmin edes kysytään.

Suomesta löytyy kyllä sitä paljonpuhuttua yhteisöllisyyttä pieniltä paikkakunnilta haja-asutusalueella. Eli kytätään toisia ihmisiä ja juoruillaan heidän asiansa muille selän takana, kaikkia tarkkaillaan ja mikään ei pysy salassa. Olen onnellinen että asun kaupungissa, joka on liian suuri, jotta yhteisö pääsisi vaikuttamaan minuun millään tavoin.    Sitä paljonpuhuttua yhteisöllisyyttä löytyy myös monista uskonnollisista ääriliikkeistä, jotka jopa vaativat usein niihin liittyneitä hylkäämään koko aiemman ystäväpiirinsä. 

Minä peräänkuuluttaisin mieluummin välittämistä ja rakkaudellisuutta ilman yhteisöllisyyden vaatimusta. Voin välittää toisista ihmisistä ja yhteisestä elinympäristöstämme vaikka en olisi ollenkaan yhteisöllinen. Minä koen koko ihmiskunnan yhteisökseni, mutta silti sellaisella tavalla, joka ei aiheuta sitä että minä puuttuisin heidän vapaaseen tahtoonsa tai he minun. Kollektivistisissa kulttuureissa (ja alakulttuureissa, esim. juurikin uskonnolliset yhteisöt) se ihmisen oma vapaa tahto on yleensä kakkostilalla ja yhteisön etu ykkösenä.

[hemuliini]

Täällähän on mielenkiintoista ajatustenvaihtoa, hienoa!

Secretistä sen verran, että minäkin näin sen dvd:nä ja luin kirjana vuonna 2008 ja olin aika nosteessa hetken aikaa. Olihan se kaikessa amerikkalaisuudessaan aika vaikuttava, mutta se vaikutus omalla kohdallani kesti vain jonkin aikaa. Myönnettäköön, että Secretin opit toimivat käytännössä omalla kohdallani ainakin jossakin määrin, jos ei muuten niin lisääntyneenä optimismina  , joka jo sinällään on hyvä juttu tässä hiukkasen pessimismiin vaipuvassa mielenlaadussani. Toisaalta, näin ja kuulin tapauksista, jotka toteuttivat secretin oppeja ja homma meni ns. vähän metsään eli tyypit alkoivat muutella laskujen loppusaldoja ja kuvitella, että heillä olikin niin paljon rahaa pankissa tms. Jokainen arvaa, mitä siitä seuraa  .

Valotyön käsite onkin sitten mielenkiintoinen...minullekaan ei ole koskaan oikein selvinnyt, mitä se pitää sisällään? Uskon, että energiatyön tekeminen on hyvä ja tärkeää tiettyyn pisteeseen asti, mutta kun tämä kokemuksemme on niin fyysinen ja avun tarve niin iso ja kouriintuntuva ympäri maapalloa, on minusta hienoa, että satyagraha on käärinyt hihat ylös ja lähtenyt paikan päälle  . Suurin osa ihmisistä taitaa kuitenkin lukumäärällisesti asua ns. kehitysmaissa ( korjatkoon joku, jos olen väärässä), jossa kyse on juuri näiden perustarpeiden puutteista.

[Ave^^]

Todella hyvää ajatusten vaihtoa tosiaan. Tuo afrikka/kulttuuri/yhteisöllisyys -keskustelukin herättää ajatuksia runsaasti, mutta en tällä hetkellä ehdi pukea niitä sanoiksi tähän. Mutta tätä pitää kommentoida:

Ja vielä:
Kiltteydestä kipeitä uhrautujia - jotka saattavat olla usein myös ujoja ja syrjäänvetäytyviä -  saattaa erehtyä luulemaan kovinkin henkisiksi, koska toisten palvelemista ja itsensä uhraamista pidetään henkisempänä toimintana, kuin itsekästä narsismia.

Kiltteydestä kipeä ei kuitenkaan palvele ja uhraudu vastikkeetta: Hänen saamansa vastike on se hetkellinen itsetunnon kohoaminen mitä hän saa palvelemalla toisia. Niinpä hän tekee nöyrän ja palvelevan vaikutelman, mutta tosiasiassa hänen motiivinsa ovat itsekkäät.

.......

Sekä narsisti että hänen läheisriippuvainen vastakappaleensa ovat itse asiassa aivan yhtä itsekeskeisiä. Molempien suurin huoli on se, mitä muut heistä ajattelevat. Ne keinot joilla he yrittävät saada toiset ajattelemaan itsestään mielestään suotuisia ajatuksia vain ovat aivan vastakkaiset.

.......

Psykiatrien ja psykologien itsemurhaluvut ovat huomattavan suuria verrattuna moniin muihin ammattiryhmiin. Mielenterveysalalle - olipa se sitten psykologiksi, psykiatriksi tai mielenterveyshoitajaksi - hakeutuu ihmisiä, joiden alalle hakeutumisen sijaan pitäisi ensin parantaa itsensä. Erityisesti kiltteydestä kipeälle uhrautujalle - joka siis nielee helpoimmin narsistin vedätykset - terveydenhuolto, sekä somaattinen että psykiatrinen puoli, onkin erityisen houkuttava ala.

vaikka Elektikon teksti tässä onkin ehkä raadollista tai ainakin terävästi kirjoitettu, tässä silti on tärkeää pointtia. Jokaisen auttajaksi tai auttamaan luontaisesti hakeutuvan tulisikin miettiä tätä. Itseni kohdalla ainakin tässä on ollut ja ehkä vieläkin on tärkeää oppiläksyä. Varsinkin tuosta toisenlaisesta itsekkyydestä, monella voi olla vaikeaa huomata sitä itsessään, kun jos muuten joustaa ja auttaa muita kaikessa.

[hemuliini]

Terveydenhuoltoalalla joskus kauan sitten työskennelleenä, sittemmin muihin hommiin siirtyneenä sanoisin, että terveydenhuoltoalalle ei välttämättä hakeudu sen sairaampaa sakkia kuin muihinkaan töihin (pikku piruja löytyy mistä tahansa ammatista), mutta esim. sairaanhoitajan työ on sekä fyysisesti että henkisesti rankkaa, lisäksi 90-luvun alussa valmistuneena ammatin yllä leijui vielä kutsumusammatin ja Florince Nightingalen leima, joten ei mikään ihme, jos nykynainen ei hommassa pidemmälle itseään jaksa koossa pitää. Muistutan vielä, että ainakin 20 vuotta sitten sairaanhoitajille järjestettiin tiukat psykologiset testit. Hoitoala vaatii tiettyä kypsyyttä, joten hyvin nuorena valmistunut voi olla ihan iästäkin johtuen hieman epäkypsä ja vanhemmilla hoitajilla voi olla fyysisiä kremppoja ym. Jatkuva sairaiden ihmisten kanssa oleminenkin voi alkaa ahdistaa, kaikki potilaat kun eivät parane  .

Lisänä tulevat nykyajan tehokkuusvaatimukset ja alituiset säästöt. Siinä menisi Eckhart Tolleltakin pinna  , jos vaihtoehtona on mahdottomilta tuntuvat työolot suhteessa vaikka elannon hankkimiseen perheelle ja asunnon lainan lyhennyksiin. Monet sairaanhoitajat joutuvat tekemään tuplavuoroja peräkkäin, jos esim. iltavuoroon tuleva onkin sairastunut ja sijaisia ei saa ottaa, on vuorossa oleva sh puun ja kuoren välissä. Ei ihmisiä voi heitteillekään jättää, toisaalta kotona voivat odottaa pienet lapset.  Ehkä meidän pitäisikin kollektiivisesti vaatia päättäjiltämme parempia työoloja niille, jotka hoitotyötä tekevät. Tulevaisuudessa hoidettavia on rutosti ja jonain päivänä se saattaa olla joku meistä, joka makaa sairaalavuoteella sen ylirasittuneen hoitsun käänneltävänä. Muistutan nyt kuitenkin vielä, että olen tavannut monenmonta tosi ihanaa ja työstään tykkäävää hoitsua, joten yleistääkään ei tietysti voi  .

[Eklektikko]

Juu, en tarkoittanut yleistävässä merkityksessä: On sellaisia ihmisiä, jotka vain tykkäävät olla kilttejä ja palvella ja itsetunto on ihan kohdallaan. Sitten on sellaisia, joilla se kiltteys ja palveleminen on seurausta sisältä puuttuvasta arvon tunteesta ja tämä trauma on aiheutunut toimintahäiriöisen kodin vuoksi.

Nämä jälkimmäiset ovat ne joista minä puhun ja heidän kohdallaan heidän kiltteytensä ja palvelunsa jonka pääasiallinen tarkoitus on se että he saisivat sillä 'ostettua' itselleen tunteen siitä että ovat hyviä ja arvokkaita ihmisiä, on vahingollista näillä tavoilla:

1) Ensinnäkin se on vahingollista heille itselleen, sillä se on kuin söisi aspiriinia hammassärkyyn sen sijaan että menisi hammaslääkäriin paikkauttamaan reikäisen hampaan. Se palvelulla/kiltteydellä 'ostettu' arvon tunne ja itsetunto kas kun on oireiden hoitamista, kun se todellinen syy ovat ne yleensä lapsuuden kokemuksista syntynyt trauma, puuttuva arvon tunne ja itsetunto. Niinpä hetkellinen itsetunnon/arvon tunteen hankkiminen toisia palvelemalla voi johtaa jopa kynnysmattona olemiseen, sillä kuten päihteiden kanssa, niin siihenkin tulee toleranssi ja se itsetunto/arvon tunne ei enää kohoa samalla määrällä kiltteyttä/palvelemista, vaan tarvitaan yhä suurempia annoksi ja ihmisestä saattaa sen vuoksi tulla helposti hyväksikäytettävä kynnysmatto. Tällä toiminnallaan hän myös lykkää sitä hetkeä, jolloin hän ryhtyy tekemään jotain puuttuvan itsetunnon / arvon tunteen SYILLE, eli käsittelemään niitä traumojaan, jotka aiheuttavat sen heikon itsetunnon ja puuttuvan arvon tunteen. TODELLINEN toipuminen viivästyy, eli ei tule paikkautettua sitä hammasta, koska syö sitä aspiriinia särkyyn.

2) He mahdollistavat narsistien toimintaa. Terve, tasapainoinen ihminen ei lankea narsistin ansaan. Itsetunnoltaan ja arvon tunteeltaan vajavainen mahdollistaa.

3) Olen itse joutunut palvelusten väkisin tuputuksen kohteeksi ja sen kohteeksi että sitten suututaan kun palvelus ei kelpaa. Narkkari siinä vain hakee annostaan.

4) Nämä ihmiset myös saattavat ottaa nokkiinsa, jos heitä ei ylistetä ja kiitellä pyytämättä tehdyistä palveluksista. Kiitoksen odottaminen on nimenomaan sitä kaupantekoa, eikä palvelus ole enää pyyteetön palvelus jos siitä odottaa kiitoksia ja kehuja.

Todella pyyteettömästi hyviä tekoja tekevä ihminen ei piittaa pätkääkään huomaako kukaan edes hänen tekoaan, vaan hän saattaa itse asiassa iloita siitäkin jos onnistuu sellaisen tekemään ilman että kukaan huomaa. Random acts of kindness...

Kun puhun hoitohenkilökunnan omasta häriintyneisyydestä, viittaan tässä ennen kaikkea mielenterveyspuolen henkilökuntaan, en somaattiseen puoleen. Tämä näkemykseni perustuu ensinnäkin todella laajaan keskustelumäärään ko. 'hoitoa' saaneiden kanssa, mielenterveyspuolen työntekijöiden itsemurhalukuihin, sekä kohtalaiseen otokseen psykiatrisen sairaanhoitajan ammatista haavelevien erittäin kiltteydestä kipeiden nuorten ulosantiin sillä mielenterveyspalstalla josta  puhuin.

Kiltteydestä kipeä ei pysty hoitamaan itseään samalla kun hän hoitaa muita. Ylipäätään muita ei voi hoitaa/auttaa täysillä, jos asiat itsellä eivät ole tasapainossa. Kiltteydestä kipeä tarvitsee yleensä ensin täydellisen loppuunpalamisen ja romahduksen, ennen kuin edes tajuaa oman tilansa. Vasta sitten alkaa paraneminen ja se vaatii yleensä 'vierotushoidon,' eli sen että lakkaa olemasta koko ajan kiltti ja palveleva ja katsoo mitä tunteita tulee sitten pintaan: Ne ovat juurikin ne huonouden ja arvottomuuden tunteet, jotka täytyy kohdata jotta paranisi ja se harvoin onnistuu ilman että palveleminen/kiltteys loppuu edes hetkeksi.  Meidän ei tarvitse eristäytyä muista, jotta paranisimme, mutta kuten heroinistin on oltava ilman heroiinia parantuakseen, täytyy kiltteydestä kipeän myös olla jokin aika ilman sitä yletöntä kiltteyttään ja palvelemistaan, jotta hän paranisi.

Kyllä, toisia auttaessamme autamme itseämme, mutta jos toisten auttaminen on ikään kuin huume/lääke, joka korjaa hetkellisesti arvottomuuden ja huonouden tunteita, se ei silloin auta vaan tarvitaan ainakin hetkellinen vierotus liiasta auttamisesta jotta paranemisprosessi lähtee käyntiin.

Tiedän tämän, koska olen itse kokenut tämän. En puhu tässä viestissä tämän ketjun kirjoittajista, vaan omasta menneisyydestäni sekä niistä ihmisistä joita olen kohdannut ja joiden kanssa olen asiasta keskustellut sekä ennen että jälkeen oman paranemisprosessini.

Jos hoitoalalla ei olisi niin paljon kiltteydestä kipeitä, olisivat alan ammattiliitot jämäkämpiä, kukaan ei uhrautuisi liikaa, vaan porukka todella taistelisi kunnon palkkojen ja työolojen puolesta. Kiltteydestä kipeät terveydenhuoltoalalle hakeutuneet ovat yksi syy, miksi homma onnistuu surkeilla palkoilla ja työolosuhteilla. Takaahan se meille kyllä hoidon, mutta en kykene tuntemaan siitä kovin hyvää mieltä.

[hemuliini]

Kiltteydestä kipeys hoitoalalla, varsinkin Eklektikon mainitsemalla mielenterveyspuolella onkin mielenkiintoinen asia, sillä esim. mielisairaanhoitotyötä tekevistä lähes yhtä suuri osa hoitajista on miehiä kuin naisia.

Voisiko tästä vetää johtopäätöksen, että kiltteydestä kipeys ei olekaan yksistään naisten ongelma? Tätähän oman havaintoni mukaan ainakin mediassa on totuttu pitämään nimenomaan naisille ominaisena käytöksenä. Sairastuttaako työyhteisö sekä miehet että naiset vai onko mielenterveysalalle hakeutuvilla (niin miehillä kuin naisilla), jokin sisäinen alttius "kiltistyä"?

Siinäpä mielenkiintoinen tutkimusaihe jollekulle  !

[Lilli]

Kiltteydestä kipeys hoitoalalla, varsinkin Eklektikon mainitsemalla mielenterveyspuolella onkin mielenkiintoinen asia, sillä esim. mielisairaanhoitotyötä tekevistä lähes yhtä suuri osa hoitajista on miehiä kuin naisia.

Voisiko tästä vetää johtopäätöksen, että kiltteydestä kipeys ei olekaan yksistään naisten ongelma? Tätähän oman havaintoni mukaan ainakin mediassa on totuttu pitämään nimenomaan naisille ominaisena käytöksenä. Sairastuttaako työyhteisö sekä miehet että naiset vai onko mielenterveysalalle hakeutuvilla (niin miehillä kuin naisilla), jokin sisäinen alttius "kiltistyä"?

Siinäpä mielenkiintoinen tutkimusaihe jollekulle  !

Eräs tuttavamies on ollut nuoruudessaan mielisairaanhoitaja, ja hänen kertomansa perusteella työ on ollut hyvinkin fyysistä, vaikka mielenterveysalalla ollaankin. Miehet ovat varmasti haluttuja työntekijöitä ihan sen takia, että hoitoon tulee usein riehuvia potilaita, jotka pitää saada jotenkin rauhoitettua, eikä puhuminen ole välttämättä se toimivin keino akuutissa tilanteessa.

[hemuliini]

Lilli, ihan totta, että lihaksia alalla tarvitaan välillä potilaiden kanssa. Tosin minulla on kokemusta vain psykogeriatrisesta osastosta ja siellä keski-ikä oli aika korkea, joten käsirysyyn ei ollut koskaan tarvetta  . Se, mikä minusta oli kiinnostavaa, oli Eklektikon tekemä havainto siitä, että mielenterveyspuolella henkilökunta ei itsekään voi hyvin vaan ala  on mm. juuri kiltteydestä kipeiden suosiossa. Kun ottaa huomioon mieshoitajien suuren määrän alalla, ei alttius kiltistymiseen ehkä olisikaan ominaista vain naisille  Kiltistyvätkö alalla olevat miehet myös vai onko se siellä vain naisten ongelma?

[Lilli]

No en ainakaan itse ole saanut siitä mitään näyttöä, että mielenterveysalalla toimivat miehet olisivat erityisen kilttejä. Olen joskus nähnyt tutkimuksen siitä (laitan linkin jos löydän), mikä potilaan kannalta on toivottava lähestymistapa terapeutilta ja miten potilaanja terapeutin  sukupuoli vaikuttaa tervehtymiseen. Tulos oli jokseenkin sellainen, että potilas kaipasi empaattista ja ymmärtäväistä lähestymistapaa. Kuuntelemisen taito on oleellisempi kuin terapiamenetelmä. Tällainen lähestymisytapa on kaiketi yleisempi naisilla kuin miehillä, koska hoitotulokset ovat parempia silloin kun terapeutti on nainen. Naiset ovat myös potilaina vastaanottavaisempia.

[Ave^^]

Tuli tuosta satyagrahan vastauksesta mieleen, että kaikenlainen yleistäminen totta kai, ja se, että asiat luokittelee mielessään jonkinlaisiin hyviin ja pahoihin, positiivisiin ja negatiivisiin, oikeisiin ja vääriin, kehittyneisiin ja kehittymättömiin, se kaikki estää helposti omaa kehitystä. Se arvotus kun pistää aina sen seinän vastaan siinä luodessaan tunnereaktioita. Ne tunnereaktion estävät itseä näkemästä samoja piirteitä lievänä tai enemmässä määrin itsessään, sillä niitä ei halua tunnustaa koska ne saavat epämiellyttävän tunteen aikaan. Nuo kaikki asiat silti lopulta ovat neutraaleja, inhimillisiä asioita ja joskus seurauksia joistain kokemuksista. Niissä ei ole mitään väärää. Ekletikko esimerkiksi useinmiten (tietääkseni) kirjoittaa asioista neutraalisti, mutta sanat joita hän käyttää voivat aiheuttaa helposti tunnereaktioita, ja tässä tunnereaktiossa ei enää ymmärrä lukemansa viestin oikeaa sanomaa.

Toivottavasti joku ymmärtää pointtini tuolta jaarittelun seasta, sillä tuntuu vaikealta saada tämä ajatus ulostettua sanoiksi.  

Itsessäni olen kiinnittänyt huomiota paljon itsekkyyteen, varmasti suurelta osin siksi että minut sellaiseksi lapsesta asti povattu, mutta olen löytänyt millä tavalla se itsessäni ilmenee, sillä en ole näkyvästi narsistinen luonteeltani. Kaikkein itsekkäin olin silloin, kun olin kynnysmatto, silloin maailma pyöri vain oman napani ympärillä, en miettinyt mitä muut tuntevat vaan mietein mitä he ajattelevat minusta. Tämä on ääripää ja siksi tässä huono esimerkki, sillä haluan sanoa kaikille sen, että näitä asioita jokaisen itseään kiltiksi kutsuvan pitäisi itsessään tunnustella neutraalisti ja rehellisesti. Kyllä oman itsekkyytensä ja sen ilmenemismuotojen tiedostaminen on välttämätöntä, jotta tosissaan voisi toimia myös epäitsekkäästi niin halutessaan. Ja eihän itsekkyys koskaan ole huono asia, taas tämä arvottaminen, itsekkyys on itseasiassa hyvä asia, selviytymiskeino ja kukaan meistä tuskin koskaan on täysin altruistinen. Oman itsensä tiedostaminen vain on se millä on merkitystä. Julistan tätä ehkä siksi juuri, että aiheesta ei puhuta paljoa, killtejä ihmisiä sanotaan vain epäitsekkäiksi, eikä heidän mielensä syviä tutkita yhtä lailla kuin narsistisiksi haukuttujen. Ja tosiaan, persoonia on yhtä monta kuin ihmisiä, eivät tosiaankaan kaikki siihen kiltti lokeroon laitetut ole ollenkaan samanlaisia keskenään.



muok. Mun pää ei tunnu nyt toimivan kunnolla, että saisin sanottavani ulos. Plääh.. kuitenkaan en tarkoita mitään kärjistettyä, tuomitsevaa, leimaavaa, arvotettua, yleistävää tai suurta. Vaan sitä, että tämä aihe on tärkeä. Ehkä jatkan joskus kun saan asiani paremmin sanotuksi. 

[hemuliini]

Sellainen huomio hoitoalan työpaikoista vielä, että kyllä siellä osastoilla pelaa ryhmäkuri usein aika hyvin  . Osastoilla on usein sellainen pieni sisäpiiri, joka on laatinut "säännöt" ja näitä kirjoittamattomia sääntöjä on noudatettava tai ei hyvä heilu  . Siinä on aika vaikea olla edes terveesti assertiivinen, varsinkaan jos olet sijainen. Jos et tee niin kuin me sanotaan, me ei jatkossa leikitä sun kanssa  . Kyllä minusta se työyhteisö terveydenhuoltoalalla sairastuttaa...tiedän omasta ja niin monen tutun sairaanhoitajan/lähihoitajan kokemuksesta  . Uskaltaisin melkein väittää, että ne terveet lähtee ekana, ei siellä täyspäinen kauan jaksa, jos työyhteisö on sairas. Mutta...kivojakin työyhteisöjä varmasti on  .

[hemuliini]

Niissä hoitoalan työpaikoissa, joissa olen ollut ja joissa noin puolet henkilökunnasta on ollut miehiä, henki on ollut parempi. Miehet toimivat yhteisrintamassa suurimmaksi osaksi toistensa kanssa, kun taas naiset harrastavat tätä mielestäni sangen kurjaa feminiinisyyden puolta, jossa "varjoista" puukotetaan salaa työkaveria selkään  :. Toki kumpikin osapuoli osaa tämän taidon, mutta taitaa naisille olla luontevampaa.

Olen henkilökohtaisesti menettänyt luottamuksen naissukupuoleen omasta äidistä alkaen, joten sen vuoksi ei kovin montaa läheistä naispuolista ystävääkään löydy. Ehkäpä naisvaltaiset ammattiliitotkin ovat niin "munattomia" juuri sen takia, koska naisilla menee aika keskinäiseen kähinään, sen sijaan, että pysyttäisiin asiassa ja ajettaisiin kaikkien etua. Välillä tuntuu, että ollaanko me naiset vähän tyhmiä  ? Naisen aseman parantamisessa olisi niin paljon vielä tehtävää ja parannettavaa ihan maailmanlaajuisesti, eikö me muka parempaan pystytä?