Voisitko katsoa minullekin.
Onko mieheni minun sielunkumppani, kestääkö tämä kaiken?
Miten lapsemme pärjää tässä elämässä?
Ja jos vielä voisit katsoa onko meille tulossa muuttoa tilavampaan kotiin, minä se jaksan haaveilla uudesta kodista...
Kiitos, jos viitsit
-siiliemo-
Hei Siiliemo,
Juu, viitsinhän minä.
Parisuhteelle nousi ”Sitael”, joka kertoo kohtalon saattaneen teidät yhteen kokemaan ja jakamaan tässä elämässä sen, mitä koette. Enkeli kehottaa antautumaan suhteelle, sillä paikkasi on juuri siinä. Heilurilta kun kysyin, ei näyttänyt siltä, että olette sielunkumppaneita, mutta kenties samasta sielunperheestä kuitenkin?`Koska ”Sitael” on myös onnen/kohtalon pyörän kortti haluaisin ajatella, että suhteenne kestää kaikki sen tielle asetetut haasteet.
Toiseen kysymykseen nostan kuusi korttia ja teen luennasta yhteenvedon sinulle.
Ennen kuin aloitan haluaisin kertoa sinulle, että kaltaisesi kysymykset koskettavat minua aina erittäin syvästi. Olen lukenut internetistä eri puolilta maailmaa indigo -lasten vanhempien tuskasta (yleensä äidit kokevat sen kovemmin) ja myös tavannut eri meditaatio-/ Reiki- illoissa vanhempia, joidenka hätä ja huoli ovat käsin kosketeltavissa. En itse ole äiti, joten en pysy kuvittelemaan sitä tuskan määrää, mutta kenties voin lohduttaa sinua hieman kertomalla lyhyesti itsestäni.
Olen itse elänyt äärimmäisen hankalan nuoruuden ja elämän (olen tällä hetkellä 28-vuotias) ja haasteita olen tälle elämälle valinnut repun täydeltä. Joskus minusta tuntuu, etteivät ongelmat koskaan lopu ja elämä on yhtä suossa rämpimistä, mutta senkin sanottuani jos nyt yhtäkkiä tulisi aikani lähteä pystyisin silti olemaan syvästi kiitollinen kaikesta kokemuksistani – myös niistä tuskallisen vaikeista. Henkisestä näkökulmasta nämä asiat ovat olleet minulle tärkeitä ja kuulun siihen sielunryhmään, joka tuli planeetalle juuri oppiakseni vaikeuksien kautta voittoon, ns. Nämä ovat haasteellisia aikoija, mutta olemme planetaarisesti myös muutoksen kynnyksellä. Nyt on enemmän työkaluja kuin ennen työskennellä niin monien haasteiden /vaikeuksien kanssa yhtäaikaa.
Minulle, henkilökohtaisesti on ollut äärimmäisen tärkeää se, että olen saanut vanhemmiltani nimenomaan etäältä tukea. Se on ollut pitkä tie heillekkin opetella olematta liian huolissaan, mutta silti taustalla tukemassa. Uskon vakaasti, että kaikella on merkityksensä ja vielä vakaammin, että KAIKESTA, ihan harmaimmastakin mutasuo-sohjosta voi nousta vielä jaloilleen ja loistaa myöhemmin elämässä kuin lotus- kukka tai lumpeenlehti. Se vain vie aikaa – useissa kanavoinnissa puhutaan, että tämänkaltaiset indigolapset (jos nyt sinunkin lapsesi sattuisi olemaan sellainen, siis) kokevat helpotusta elämässään vasta 30. ikävuoden jälkeen.
Olen itse parit viimeiset vuodet keskittynyt ankarasti oppimaan ottamaan asioita kevyemmin ja koittaa nähdä hyvää myös ns. huonoissakin asioissa tai valoa tunnelin päässä kuten sanotaan. Joskus on vain todettava, että; vaikeaa on, mutta koitan hymyissä suin tarpoa eteenpäin. (Asennekoulussa siis.) Minulle itselleni on ollut ratkaisevaa se, että olen saanut tehdä tai kulkea yksin. Vahvistua ja viisastua salaa. Tiedän, että juuri tämä tekee minusta päivä päivältä yhä vahvemman ja kenties sillä on jokin merkitys jonain päivänä auttajan- /parantajan työssäni.
No niin, tulipa siinä sitten avauduttua... Toivottavasti tällä nyt oli jokin merkitys.. Nostin Kysymyksellesi lapsesi elämästä siis 6 korttia ja luenta oli mielestäni kaunis ja toivoa tuova. Avataan sitä hieman:
Lapsesi vaikuttaa tällä hetkellä olevan elämässään tietynlaisessa tienhaarassa tai pysähdyksissä jollain tavalla. Hän ehkä pohtii elämän tarkoitusta tai sitä, että onko hänen tekemisillään mitään merkitystä. Kenties hän on sisimmissään kasvamassa ulos entisistä ajatusmalleistaan ja sopeutumassa elämänsä tehtävään ja tarkoitukseen.
Vaikuttaa siltä, että hänellä on aiemmin toiveena ja haaveena ollut hyvin menestyminen elämässä ja kenties hän on asettanut rimansa hieman liian korkealle tai yrittänyt liikaa kerralla. Epäonnistumien jälkeen on yhä vaikeampi toistuvasti nostaa itseään takaisin jaloilleen. Haaveina ja toiveina vaikuuttaa olevan levottoman elämän rauhoittuminen. Onnistuminen koulu-/opiskelu-/työ-elämässäkin näyttää olleen tapetilla – kenties teillä kaikilla perheessänne.
Nämä haasteet ja lapsesi elämäntarkoitus liittyy läheisesti siihen, että hänen on tullut tänne oppiakseen kehittämään rakkauden voimaa sisällään. Joskus tarkoitus löytyy harppomalla pimeässä niin kauan, että löytää valokataisimen.
Vaikuttaa siltä, että lapsesi elämään astuu jossain vaiheessa joku auttaja tai opas (voi siis olla opettaja, terapeutti, pomo, ystävä – kuka tahansa), joka ohjaa ja tukee häntä oikeeseen suuntaan. Hän saa mahdollisuuden aloittaa alusta ja voittaa haasteensa katsomalla eteenpäin ja keskittymällä ongelmien ratkomiseen niiden miettimisen sijasta.
Luennassa nousi kehoituksia, jotka kutakuinkin menevät niin, että olisi hyvä olla keskittymättä liikaa materialistiseen tai menestykseen ylipäätään ja malttaa muuttaa tapojaan. Askel askeleelta asiat voivat muuttua, eikä matkaa tarvitse kulkea yksin. Apua olisi kuitenkin hyvä pyytää – se saapuu silloin helpommin. Rukoileminen on yksi avunpyynnön kauneimpia muotoja.
Niin ja muuttoon liittyvään kysymykseen heiluri vastasi ”luultavasti EI.” Kenties aika ei ole vielä oikea.
/A
