Hamal
|
|
« : 02.07.2012 23:58:24 » |
|
Morjensta!
Olen nuori mies ja tässä jo jonkin aikaa melkoista spirituaalista etenemistä kokeneena olen jotenkin tuntenut myös selittämätöntä voimattomuutta, ahdistusta ja ilon puutetta vaikka kaiken pitäisi olla ok. Ystäväni kanssa tästä keskustelin ja hän heitti äärimmäisen tärkeän pointin jonka moni henkistä polkua kulkeva mies kokee. Tämän tajuaminen vapautti itseäni todella paljon ja koen taas olevani eheä ja oma itseni.
Kun valtavirran henkisyys on kukkia, kauneutta ja rauhan hakemista, korkeampaa inspiraatiota, mennään todella herkästi pois miehen omasta sisimmästä. Miehen maskuliininen identiteetti ja sen tarjoamat mahdollisuudet jäävät kovin vähälle huomiolle. Tämän näkee siinä, että moni henkinen mies on kyllä todella rauhallinen ja onnellinen mutta se jokin, se sisäinen palo ja kuninkuus vain loistaa poissaolollaan.
Valtavirran henkisyys on kauneuden ja inspiraation valtakuntaa. Maskuliini identiteetti ei koe tätä omakseen vaikkakin voi inspiroitua siitä. Maskuliiniin kuuluu voima, tekeminen ja ykseys itse. Pitää ymmärtää kaiken polaarisuus, sama koskee sielua. Me olemme syntyneet miehiksi tai naisiksi, kummassa polariteetissa sielu on vain halunnut itsensä ilmaista. Maskuliinienergioita syleilevää henkisyyttä on ollut valtavirrassa aivan liian vähän. Feminiini (nainen) löytää nykysuuntauksella kyllä helposti sisäisen itsensä mutta maskuliini, jolla on täysin päinvastainen olemus, on hieman hukassa.
Jokaiselle miehelle suosittelen luettavaksi David Deidan kirjaa The Way of the Superior Man. Siinä kerrotaan miehen sielusta ja siitä, miten löytää sisältään se korkeampi(syvin) identiteettinsä maskuliinisena olentona. Sieltä löytyy sisäinen voima, sisäinen eheys ja ykseys ja elämäntehtävä. Tarkoitus ja onni. Sisäisen identiteettinsä löytäessään mies tekee asiat suoraan ja rehellisesti sielunsa ohjeiden mukaan.
Tämä maskuliinisuus ei ole mitään "akka tuo meetvurstileipää"-tyylistä uhoa vaan aitoa sisäistä miehisyyttä, puhdasta ja soturimaista energiaa. Sitä jolla tätä maailmaa on muutettu.
Lopputuloksena on yin/yang täydellisenä. Maskuliini saa inspiraation feminiiniltä ja feminiini saa täyteyden maskuliinilta.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Lilli
|
|
« Vastaus #1 : 03.07.2012 08:02:32 » |
|
Tärkeitä pohdintoja, Hamal. Jotkut haluavat kieltää tuollaisten asioiden kuin feminiinisen ja maskuliinisen energian olemassaolon, mutta ainakin itse olen saanut askarrella näiden asioiden kanssa hyvinkin paljon. Olen tiennyt lapsesta lähtien, että minulla on molempia energioita yhtä paljon, ja ne on täytynyt vain saada tasapainoon ilman että ko. energiat olisivat kilpailijoita. Käytännössä nämä energiat ovat sulautuneet yhteen sen takia, että kumpikin puoli on hyväksytty. Usein sisäinen kilpailu maskuliinin ja feminiinin välillä heijastuu ulospäinkin, jolloin epätasapainoa heijastetaan joko omaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Henkisyydessä on minun mielestäni pohjimmiltaan kyse vain itsensä löytämisestä, hyväksymisestä ja kasvamisesta. Jos olet todella täynnä miesenergiaa, niin silloinhan olet, eikä siinä ole mitään väärää, silloin kun tämän energian kanssa on sinut. Eikä siinäkään ole mitään väärää, jos olet täynnä naisenergiaa ja kykenet olemaan sen kanssa sinut. Feminiini ja maskuliini ovat toisiaan täydentäviä voimia ja siinä tilanteessa, kun omat energiat on hyväksytty, myös monenlaiset miesten ja naisten väliset valtataistelut muuttuvat enemmän kunnioitukseksi, rakkaudeksi ja kumppanuudeksi.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Eklektikko
|
|
« Vastaus #2 : 03.07.2012 08:30:04 » |
|
Tervetuloa! Olen nainen ja mikään mitä olette tässä ketjussa naisista sanoneet ei kuvaa minua vähimmässäkään määrin. Onpa minua tällä palstalla jokusen kerran luultu mieheksikin. (Mutta eipä minua kuvaa sekään mitä kukaan mukaan naisista sanoo missään muuallakaan.) Olen hengen soturi, mutta myös ruumiin soturi jo lukuisissa inkarnaatioissa ennen tätä ja nyt rauhan aikaan inkarnoiduttuani toteutan tätä puoltani sitten leikkimällä sotaa (taistelulajit, milsimit jne). Kukkaset, keijut ja pastellivärit sekä yletön hymistely ovat minulle liian imeliä ja suuri altistus niille tuottaa lievää kuvotusta. Löydän silti itsestäni tarvittaessa feminiinisen hoivaajan ja teen myös energiahoitoja, mutta pitkän soturihistorian vuoksi ensivaikutelma minusta saattaa olla maskuliininen. Kun sielu on inkarnoitunut riittävän monta kertaa sekä mieheksi että naiseksi, se kykenee senhetkisestä fyysisestä kehostaan riippumatta ilmaisemaan niitä energioita, joita se valitsee ilmaista. Animus ja anima ovat silloin tasapainossa ja energioiden ilmaisu on valinta, ei enää fyysisen kehon sanelema pakko. Jossain tilanteessa saatan ilmaista enemmän feminiinisiä energioita ja toisissa puolestaan maskuliinisia. Se, mikä minun mielestäni on sielun tavoite, on nimenomaan tämä maskuliinisen ja feminiinisen tasapaino, jolloin pakosta tulee tietoinen valinta ja yksilö on harmoniassa. Tämä on myös käytännön elämän kannalta tehokkain tapa toimia, sillä eri tilanteissa erilaiset energiat voivat olla hyödyllisiä. Koska itse sisällän kaikki potentiaalit jatkumolla feminiini-maskuliini, haluan antaa myös muille ihmisille vapauden olla mitä ovat, enkä määrittele heitä kulttuurillisten ohjelmointien perusteella. Lähden aina siitä oletuksesta että kaikissa on sekä feminiinistä että maskuliinista, vaikka kulttuurimme vuoksi usein ihmiset tukahduttavat itsessään ne mukamas vain vastakkaiselle sukupuolelle kuuluvat ominaisuudet. Kierkegaardia siteeraten: Kun te määrittelette minut, te kiellätte minut. Samoin jos määrittelisin itse itseni kapeammaksi kuin kaikki minussa olevat potentiaalit, kieltäisin osan itseäni ja sellaisesta ei seuraa koskaan mitään hyvää. Sitä mitä itsessään kieltää ja tukahduttaa, sitä nimittäin vihaa ja inhoaa muissa ihmisissä. Tästä syystä kulttuurillinen ohjelmointi saa miehet suhtautumaan torjuvasti niihin mukamas vain naisille kuuluviin ominaisuuksiin ja naiset niihin mukamas vain miehille kuuluviin. Feminiininen ja maskuliininen energia - tai ne ovat ne nimet joita kulttuurimme on niille antanut - ovat toki olemassa, mutta kaikissa on niitä molempia ja niiden epätasapaino tai toisen niistä tukahduttaminen johtaa ongelmiin. Loppukevennykseksi vielä lausuma, jonka voin allekirjoittaa: Eräässä leffassa machomies naureskeli komealle transvestiitille, jolloin tämä totesi hänelle "Kulta, minussa on enemmän miestä kuin sinussa koskaan tulee olemaan ja enemmän naista kuin koskaan tulet saamaan. "
|
|
|
tallennettu
|
DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
|
|
|
Ave^^
Vieras
|
|
« Vastaus #3 : 03.07.2012 09:16:14 » |
|
Olen samaa mieltä tuossa, että julkisesti esillä oleva henkisyys, tai miksi sitä voi kutsua, on varsin yksipuolista. Mutta siinä onkin kyse varmasti vain siitä mistä dejavuekin kirjoitti, että sellainen tyyli on tämän hetkisessä maailmassa kaupallisesti myyvin. Jos lähdet tutkimaan henkisiä opetuksia kaupallisten kanavien ulkopuolelta ja omasta itsestäsi, löydät varmasti sinulle itsellesi sopivan tien. Sillä henkisyys itsessään ei ole koskaan ollut feminiinistä tai maskuliinista. Jos se jommaksi kummaksi pelkästään survottaisiin, menettäisi se juuri sen tärkeän opetuksensa, eli näiden kahden energian tasapainon ja molempien toteuttamisen. Ja mikset toimisi myös itse tämän huomattuasi pioneerina alalla tuodaksesi esille sitä puolta, mikä ehkä nyt julkisesti on jäänyt hieman tuomatta esiin? Monenlaiset näkökulmat ovat aina hyvästä.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Lilli
|
|
« Vastaus #4 : 03.07.2012 09:36:31 » |
|
Koska itse sisällän kaikki potentiaalit jatkumolla feminiini-maskuliini, haluan antaa myös muille ihmisille vapauden olla mitä ovat, enkä määrittele heitä kulttuurillisten ohjelmointien perusteella. Lähden aina siitä oletuksesta että kaikissa on sekä feminiinistä että maskuliinista, vaikka kulttuurimme vuoksi usein ihmiset tukahduttavat itsessään ne mukamas vain vastakkaiselle sukupuolelle kuuluvat ominaisuudet.
Olen kyllä ollut huomaavinani, että Suomessa sekä miehet että naiset tasapuolisesti tukahduttavat feminiinistä energiaansa. Feminiininen energia tuntuu olevan hyväksyttyä ja tavoiteltavaa lähinnä äitiydessä, hoiva-aloilla, henkisyydessä ja ehkä muotimaailmassa. Perinteiset uskonnot ovat miesten valtakuntaa, mutta nämä New Age-tyyppiset henkisen kasvun yhteisöt ovat naisvoittoisia tai keskittyvät naisellisen, intuitiivisen ja lempeän puolen löytämiseen ja kyllä miehellä voi olla näissä piireissä hieman ulkopuolinen olo, mikäli maskuliininen energia heitetään likakaivoon vedoten siihen, että se on aggressiivista ja tuhoavaa. Näinhän ei tarvitse eikä pidä tehdä, vaan kyse on energioiden tasapainottamisesta, kuten tässä ollaan jo moneen kertaan todettu. Eli ymmärrän kyllä Hamalin pointin oikein hyvin.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Eklektikko
|
|
« Vastaus #5 : 03.07.2012 09:54:56 » |
|
Itse asiassa koko planeetallamme tukahdutetaan feminiinistä energiaa...
Kulttuurillisesti katsottuna vain pohjoismaat ovat feminiinisiä, sillä feminiininen kulttuuri = hyvinvointivaltio. Paras-voittaa-tyyppinen meininki on kulttuurillisesti maskuliinista ja koska kasinotalous/markkinatalous on se minkä annetaan määrätä, annetaan myös siihen liittyvän maskuliinisen energian määrätä.
Kaikki yhteisöt muodostuvat osanottajiensa kuvaksi. Jos yhteisö on naisvoittoinen, ovat siinä vallalla silloin ne energiat jotka juuri siinä kulttuurissa juuri sillä hetkellä ovat naisille tyypillisiä. Nainen joka on tukahduttanut itsessään luonnostaan olevat maskuliiniset energiat kulttuurillisen ohjelmoinnin seurauksena saattaa hyvinkin pitää maskuliinisia energioita vain aggressiivisina ja tuhoavina, eikä kye näkemään niiden rakentavia ja suojelevia ominaisuuksia. Samoin mies, joka on tukahduttanut feminiiniset energiat itsessään, saattaa kokea ne liian lempeinä ja 'lässyinä.'
Tällä perusteella toteaisin, että niissä hengellisissä yhteisöissä, joissa maskuliinisia energioita dissataan, naiset eivät ole sovussa ja tasapainossa omien maskuliinisten energioidensa kanssa ja sen vuoksi näkevät ne vääristyneesti.
Samoin yksilön omat henkilökohtaiset traumat vaikuttavat hänen suhteeseensa näihin energioihin niin kauan, kun nämä traumat ovat käsittelemättä. Niinpä esimerkiksi nainen, joka on kokenut väkivaltaa miehen taholta, dissaa maskuliinisia energioita niin kauan kunnes on käsitellyt nämä traumansa. Samoin mies, joka on kokenut 'veivaamista' (paras kuvaus naiselliselle vallankäytölle minun mielestäni, sisältää kaikki passiivis-aggressiiviset vallankäytön keinot, esim. manipuloinnin) naisen taholta ja traumatisoitunut siitä, dissaa feminiinisiä energioita niin kauan, kunnes on käsitellyt ne traumansa.
Yhteisö on aina yksilöiden summa ja yksilöiden ominaisuudet, kulttuurillinen ohjelmointi ja käsittelemmättömät traumat vaikuttava näin yhteisöön ja se toimintaan. Ja valitettavasti on kokemuksen perusteella todettava, että kaikissa hengellisissä yhteisöissä on melkoisen paljon niitä, jotka ovat vasta tasapainottamisensa ja traumojen käsittelynsä alkutaipaleella ja niinpä heidän oma olemuksensa vaikuttaa myös yhteisön olemukseen.
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.07.2012 09:56:43 kirjoittanut Eklektikko »
|
tallennettu
|
DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
|
|
|
Ave^^
Vieras
|
|
« Vastaus #6 : 03.07.2012 10:14:23 » |
|
Eikö moniin henkisiin yhteisöihin liitytä juuri silloin, kun koetaan että nyt tarvitaan jonkinlaista apua ja tuon yhteisön tarkoitus auttaa siinä tasapainottumisessa? Totta kai siis mukana on paljon polkunsa alkutaipaleella olevia. Toisaalta taas, monessa tapauksessa vaaka voi kääntyä tasapainottumisen sijasta vallalla itsensä pönkittämiseen. Missä vaiheessa voi esim. sanoa, että on tarpeeksi tasapainoinen johtaakseen ryhmää tai toimiakseen auttajana? Näihin hommiin tavallaan ajautuu moni itse rikkinäisen polun käynyt, ja se on 50-50 onko hän oikeasti käsitellyt ongelmansa vai vain siirtää niitä autettaviinsa. Siitä ei ehkä yhtä paljon puhuta, että itse asiassa rikkinäinen henkinen yhteisö voi vahingoittaa apua hakevaa enemmän kuin auttaa? Anteeksi pienoinen off-topic..
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Eklektikko
|
|
« Vastaus #7 : 03.07.2012 10:23:01 » |
|
Minusta kukaan joka haluaa johtaa ei ole sopiva johtamaan. Ainoat johtajat jotka eivät korruptoidu vallasta ovat joko valaistuneita tai sitten vastahakoisia johtajia, jotka eivät ollenkaan halua valtaa, mutta suostuvat johtamaan jos tarvis on ja pyydetään. Kukaan joka haluaa johtaa ei siis minun mielestäni ole tasapainoinen johtamaan. Auttajantyö vaatii yleensä itsensä tasapainottamista, energiat eivät välttämättä kulje ennen kuin riittävä tasapaino on saavutettu. Itse työskentelin aika monta vuotta itseni kanssa ja hoitoja saaden, ennen kuin minulla ihan itsestään aukenivat energiahoitokanavat. Uskon itse, että ihan kaikki kykenevät antamaan energiahoitoja, mutta se vaatii sen riittävän oman tasapainon ensin. Auttaminen energiahoidolla on aina turvallista, koska hoitaja on vain kanava eikä tee itse mitään, ei siirrä itse mitään. Hän on vain kuin puutarhaletku jonka lävitse hoito virtaa. Keskustelemalla auttaminen onkin jos sitten kinkkisempi juttu, sillä siinä tulevat ehkä sitten esiin ne auttajan omat ongelmat. Se on ihan totta, että hoitajissa ja auttajissa on nimenomaan aika paljon niitä kovia kokemuksia läpikäyneitä. Minun pointtini oli lähinnä se, että käsittelemättömät traumat vaikuttavat esimerkiksi siihen, miten suhtautuu niihin energioihin joita on itsessään tukahduttanut. Ja juu, rikkinäinen hengellinen yhteisö voi vahingoittaa enemmän kuin auttaa. Että jos nyt sitten meillä on esimerkiksi enimmäkseen naisista koostuva hengellinen yhteisö, jossa useat naiset ovat kokeneet kovia miesten taholta, niin on aika luonnollista että siellä dissataan maskuliinisia energioita. (Ja sama päinvastoin, jos miesyhteisössä on paljon naisten traumatisoimia) Sen vuoksi pidänkin itse ainoina turvallisina hengellisinä yhteisöinä sellaisia, joissa ei ole oikeastaan varsinaisia johtajia, vaikka joku saattaa kokoontumisen juontaa ihan vain käytännön syistä. Niissä on litteä hierarkia, kenelläkään ei ole valtaa yli toisten. Ei ole sääntöjä, dogmeja tai käskyttämistä.
|
|
|
tallennettu
|
DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
|
|
|
Ave^^
Vieras
|
|
« Vastaus #8 : 03.07.2012 10:32:14 » |
|
Jonkinlainen valta-asema kuitenkin aina on heillä, jotka ovat niitä "vanhimpia" tai jotka tietävät tai sanovat tietävänsä hyvin paljon sen kyseisen ryhmän filosofiasta? Vai? Tätä olen miettinyt, että koska ihmisen kehityksen ei pitäisi koskaan pysähtyä, että jos kokee olevansa valaistuneisuuden yläpäässä, eikö silloin ole juuri vain pysähtynyt ja itse asiassa ruokkii itseään enää sillä vallan tunteella mikä tuosta kaikesta viisaudesta tulee? Paras ns. oppi-isä varmasti on hän, joka ei koe olevansa mitenkään erityinen, mutta tukee mielellään polkunsa alussa olevaa. On silti vain hurjan helppoa jäädä nauttimaan jonkinasteisesta vallasta. Mutta onko siinä pahaakaan pienissä määrin? Kuka meistä oikeasti olisi täysin altruistinen?
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Eklektikko
|
|
« Vastaus #9 : 03.07.2012 10:38:02 » |
|
Minulle valaistuminen on yksinkertaisesti sisäinen tieto siitä, että sieluni on solu Jumalan ruumiissa ja tämä fyysinen taso ei ole kaikki. (Tämä on Kryonin määritelmä.) Minulle valaistumisessa ei ole asteita, se on joko tai. Ei siis ole mitään valaistumisen yläpäätä tai alapäätä, ihminen joko kokee sisimmässään että on Jumalan osanen (ja niin ovat kaikki muutkin ihmiset, samanarvoisia!) tai sitten ei koe. Ja tällä tavoin valaistunut ihminen kunnioittaa automaattisesti toisten vapaata tahtoa, eli ei halua käyttää valtaa heihin. (Ehkä myös siksi, että ymmärtää toisten ihmisten vapaaseen tahtoon puuttumisen tuottavan karmaa...)
Jokainen joka tuntee viehätystä valtaan ja haluaa sitä on vallan korruptoima jo ennen kuin saa sitä valtaa. Tällainen ihminen ei ole sopiva johtamaan muita. Valta korruptoi. Se korruptoi aina ja se korruptoi joka paikassa; perheessä, ystävyyssuhteissa, hengellisissä yhteisöissä. Se korruptoi myös sen joka suostuu sen vallankäytön alaiseksi, ei pelkästään sen valtaa käyttävän. Aikuisten ihmisten välinen vallankäyttö on valitettavasti tällaista. Minun mottoni onkin: Jos tykkää komennella, kannattaa hankkia koira. Sittenkin saattaa korruptoitua vallastaan, mutta ei ainakaan korruptoi muita ihmisiä.
Ainoat paikat joissa valta potentiaalisesti ei korruptoi vaan on väline tuloksen saamiseksi ovat työpaikat, armeija ja opetustilanteet, joissa ihmiset vapaalla tahdollaan itse antavat vallan toiselle, jotta hommat hoituisivat ja tulokset saavutettaisiin. Ja näissäkin paikoissa valta usein korruptoi, kun se joutuu vääriin käsiin.
Sinä määrittelit tosi hyvin, Ave, sen parhaan oppi-isän viestissäsi. Ehkä sen parhaan oppi-isän - tai oppiäidin - huomaatko, että otit maskuliinin tuohon automaattisesti - nautinto tilanteesta tulee siitä, että pistää hyvän kiertämään ja auttaa kuten tuli itsekin joskus aiemmin autetuksi, eikä suinkaan siitä vallasta. Ja auttaminenkin toimii paremmin kyselemällä 'entäs jos kokeilisit asiaa x?' kuin käskemällä 'sinun täytyy tehdä asia x!'
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.07.2012 10:40:05 kirjoittanut Eklektikko »
|
tallennettu
|
DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
|
|
|
Ave^^
Vieras
|
|
« Vastaus #10 : 03.07.2012 10:49:09 » |
|
Ehkä sen parhaan oppi-isän - tai oppiäidin - huomaatko, että otit maskuliinin tuohon automaattisesti
Ajattelin juuri samaa kirjoittaessani. Mutta annoin olla, kun on sen verran yleinen sana kuitenkin. Vallalla ajattelin enemmän tässä tilanteessa sellaista, että ei käske, mutta kokee olevansa jollain tapaa yläpuolella ja nauttii tästä tunteesta. Uskon, että moni tuota tunnetta tunteva ei uskalla tunnustaa itselleen tuntevansa myös sitä tuon hyvän antamisesta saamansa nautinnon lisäksi. Mutta onko tuokaan lopulta paha, sillä ansaitseehan ihminen rankasta henkisestä käsittelyprosessistaan jonkinlaisen aseman ja arvostuksen. Siihen ei vain saisi liiaksi jäädä kiinni, vaan jatkaa kehitystään eteenpäin.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Eklektikko
|
|
« Vastaus #11 : 03.07.2012 10:56:31 » |
|
Hmmjoo. Ylemmyydentunne vahingoittaa vain kokijaansa, ellei se vaikuta ulospäin.
Itsen vertailu muihin on kaiken onnettomuuden lähde: Joka asiassa maailmasta löytyy sekä parempia että huonompia, joten hommahan on ihan turhaa. Jos kokee tarvetta verrata itseä muihin saadakseen ylemmyydentunnetta, on oma henkinen polku kyllä vielä vasta aika alkutaipaleella ja pahasti kesken. Moinen on nimittäin merkki melko pahasta itsetuntovammasta: Jos rakastaa itseään sellaisena kuin on, ei ole mitään tarvetta verrata itseä muihin. Vertaileva ja ylemmyydentunnetta kokeva ei tosiaankaan ansaitse käsittelyprosessistaan mitään, koska tuo vertailu ja ylemmyydentunteen kokeminen itsessään jo osoittaa, että tämä erittäin tärkeä osa alue sitä prosessia - se itsensä rakastaminen ja hyväksyminen - on vielä tekemättä.
|
|
|
tallennettu
|
DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
|
|
|
Lilli
|
|
« Vastaus #12 : 03.07.2012 11:06:58 » |
|
Päähän kihahtanut viisaus kyllä kapsahtaa omaan nilkkaan aika piankin. Näin asiasta untakin ihan vastikään. Kerrottakoon se tänne: Olin jonkinlaisen palkintoraadin edessä, joka halusi ojentaa minulle sormukseni siitä hyvästä, että olen saavuttanut ihmisenä niin erinomaisen tason. Hetken aikaa olin hieman polleana tästä kunnianosoituksesta, mutta sitten tulin epäluuloiseksi ja kieltäydyin sormuksesta. Kuinka ollakaan, palkintoraadin johtajana oli Beleth-niminen demoni, joka halusi testata, kuinka omahyväinen ja turhamainen olen. Ilmeisesti en niin omahyväinen, että haluaisin seistä jollain hyvyyskilpailun palkintokorokkeella.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Ave^^
Vieras
|
|
« Vastaus #13 : 03.07.2012 11:40:14 » |
|
Hyvää puhetta. Mielestäni tämä silti on varsin yleistä ajattelua lievässä määrin yhteiskunnassa. Hierarkiakin usein perustuu siihen. "Koska minulla on näin ja näin monta vuotta kokemusta tästä asiasta" toimii usein perusteluna. Mutta jos itse asiat puhuvat tarpeeksi perusteina, ei tarvite kokemuksestaan mainitakaan, se on täysin irrelevanttia asiaan nähden. Miksi se siis usein mainitaan? Ja eikö kokemuksesta ja kehityksestään ansaitse arvostusta jos itse nauttii siitä arvostuksesta? Onko siitä nauttiminen aina itsetunnon puutetta? Voiko siihen hetkeksi pysähtyä nauttimaan saavutuksestaan ja jatkaa eteenpäin, polkematta muita missään vaiheessa tietenkään? Mutta tosiaan, anteeksi tämä pitkä off-topic. Lähden nyt ja keskustelu jatkukoon..
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Lilli
|
|
« Vastaus #14 : 03.07.2012 11:49:44 » |
|
Ja eikö kokemuksesta ja kehityksestään ansaitse arvostusta jos itse nauttii siitä arvostuksesta? Onko siitä nauttiminen aina itsetunnon puutetta? Voiko siihen hetkeksi pysähtyä nauttimaan saavutuksestaan ja jatkaa eteenpäin, polkematta muita missään vaiheessa tietenkään? Mutta tosiaan, anteeksi tämä pitkä off-topic. Lähden nyt ja keskustelu jatkukoon.. Minusta on täysin sallittua nauttia saavutuksistaan. En näe siinä mitään yhteyttä itsetunnon puutteeseen. Saavutusta voi vaikka juhlistaa jotenkin ja palata sen jälkeen taas arkeen. Ehkä arki on hieman erilaista kuin ennen juuri tuosta saavutuksesta johtuen, mutta aika sitten näyttää, millaiseksi elämä muodostuu sen jälkeen.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|