Taistelulajien kautta sitä henkisyyttä tulee korkeintaan sivutuotteena ja silloinkin hyyyyyyyyyyyyyyyvin pitkän ajan kuluessa, ainakin sen perusteella miten sitä Suomessa opetetaan. Joidenkin lajien jotkin sivuhaarat keskittyvät asiaan enemmän.
Olen itse treenannut taistelulajeja 20 vuotta ja siitä 15 sellaista lajia, joka on suunnilleen hämärin/henkisin mahdollinen ja vielä sangen mystiikkaan taipuvaisen opettajan opettamana, mutta täytyy silti sanoa että ehkä voisi löytyä vähän tehokkaampiakin tapoja siihen hengellisyyteen.
Kaikki opetuksen aika menee alussa yleensä fyysiseen puoleen ja henkistä ruvetaan pohtimaan ja opettamaankin sitten ehkä vasta vuosikausien harrastuksen jälkeen. Varsinkin kun jos siihen keskitytään paljon, seura menettää silloin kaikki ne ihmiset, jotka nimenomaan eivät halua hengellisyyttä vaan taistelulajia (eli enemmistön potentiaalisista treenaajista). Fiksu opettaja (kuten minun) ei edes tarjoile hengellistä puolta muille, kuin niille jotka ovat siitä kiinnostuneita. Useimmat maksavat asiakkaat (seuran elinehto!) haluvat kuitenkin useimmiten fyysistä treenausta ja itsepuolustustaitojen kehittymistä, eivät muuta. Ja heitä on pakko kuunnella.
Omassa lajissani teemme kyllä tosi hämäriä harjoitteita ja treenaamme myös energian käyttämistä ja intuitiota, mutta kyllä minun silti on ollut tarpeen hakea se hengellisyys ihan jostain muualta kuin dojolta. Se itse hankittu sitten auttaa kyllä dojolla, mutta sieltä sitä on hankalaa ja hidasta saada. Erityisen hankalaa sitä on löytää niistä lajeista, joissa kilpaillaan, varsinkaan jos ovat ihan olympialajeja, koska silloin on kyse urheilusta ei taiteesta. Käytän sanaa taide, koska englanninkielinen ilmaisu 'martial arts' on suoraan suomennettuna taistelun taide, joka kuvaa asiaa paljon paremmin kuin 'taistelulaji.' Jättäisin siis judon, karaten yms. olympialajien establisoituneet muodot kerta kaikkiaan väliin, jos haluaisin löytää taistelulajista hengellisyyttä.
Itse asiassa tuli mieleen sellainen, että jos esim. nainen herää huomaamaan tukahduttaneensa itselleen haitallisessa määrin niitä mukamas vain miehille kuuluvia luonnollisia ominaisuuksiaan, taistelulajitreenaus voisi tasapainottaa tätä. Ja jos mies taas huomaa tukahduttaneensa haitallisessa määrin niitä mukamas vain naisille kuuluvia luonnollisia ominaisuuksiaan, niin ehkä sitten vaikka reiki-kurssille, yrttitarhaa perustamaan jne. Eli ihan tavallisesta toiminnasta ilman hengellisyyttäkin saattaa löytää tasapainotusta feminiini- ja maskuliinienergiaan.
Hengellisyyttä ei kehitä millään tavoin se, että ehkä taistelulajiharjoitusten yhteydessä kuulee muutaman kerran sellaiset klassiset taistelulajikliseet kuin 'kaikki on yhtä', 'tyhjä mieli,' tai 'älä anna egosi johtaa.'
Noitia on perinteisesti muuten ollut molempia sukupuolia, vasta Malleus Malleficarumin ilmestymisen jälkeen selibaatissa hammasta purren elävät misogynistit alkoivat keskittyä noidanetsinnässä naisiin. Ja silti esimerkiksi Suomessa aikojen saatossa teloitetuista noidista suurin osa oli miehiä.
Itse en näe, että feminiinisellä ja maskuliinisella hengellisyydellä olisi yhtään mitään eroa, henki on henki. Mutta kun minussa on tasapainossa ja iloisessa sekamelskassa molemmat, niin ehkä tämä tuntuma vain johtuu siitä, molemmat tuntuvat tutuilta ja luonnollisilta enkä tee niiden välille mitään eroa.
Ihan hengellisyyden ulkopuolelta kylläkin: Miehet ovat taipuvaisempia organisoitumaan keskenään hierarkkisesti, naiset taas verkostoitumalla. Sikäli hengellisyyteni kyllä on 'naisellista' että jaksan paasata siitä hierarkian ja vallan korruptoivasta vaikutuksesta, mutta siihen se sitten jääkin - en ole puolierakkona yhtään sen innostuneempi myöskään verkostoituneen litteän organisaation toiminnasta.