seuraava »

[Verninia]

Vanhat tavarat, jotka joskus olivat jonkun muun omia. Käsintehdyt huonekalut, jotka ovat kulkeneet suvussa kymmeniä vuosia. Rakkaudella pidetyt korut ja kauan sitten kuolleina olleiden ihmisten mustavalkoiset valokuvat albumeissa. Käsintehdyt soittimet, joiden sointi paranee kun vuosia kuluu. Puuseinä, joka on imenyt itseenä satojen vuosien ajalta tarinoita ja joista voi saada osansa, kun kuuntelee.

Minulla on ollut aina käsittämätön kiinnostus vanhaa tavaraa kohtaan. Olen kiinnostunut tavaran iästä, siitä missä se on ollut, kenen mukana kulkenut, kuinka monta tarinaa sillä onkaan kerrottavanaan. Onko muita kiinnostuneita?

Käväisin pitkään sukuni hallussa olleen puutalon ullakolla ja sain ullakkotavaroita ja vanhoista esineistä uskomattomia sydämentykytyksiä ja viboja. Yläkerran eteisessä ollut puinen liinavaatekaappi pysäytti minut. Olen nähnyt sen lukemattomia kertoja aiemminkin, mutta ensimmäistä kertaa näin sen. Oli pakko laittaa käsi vasten puuta ja imeä muistamattomia muistoja itseensä.

Myöhemmin kyselin liinavaatekaapin historiasta ja sain kuulla, että se on tullut sukuun melkein sata vuotta sitten jonkun hienostoperheen muuttomyynnistä, eikä kaapin ikää tarkasti tiedetä. Kas kummaa, kun tunsin tuon energiaryöpyn ja sydämentykytykset. Kuulin myös, että olen nelivuotiaana pysähtynyt saman kaapin edessä ja ilmoittanut talon väelle, että tämän jätätte sitten minulle perinnöksi. En muista itse tapahtunutta, mutta sainpa päivän naurut. Sama energia pysäytti minut siis jo silloin.

Koin myös kummallisen energiaryöpyn kun hyvä ystäväni toi huonekalunsa kesäksi omaan asuntooni säilöön. Ihan kun ystävä olisi muuttanut tavaroiden mukana. Miten paljon tavarat keräävätkään infoa omistajastaan.

Tämä pitkä monologialustus johtaa kysymykseen:
Onko sinulla kokemuksia vanhasta tavarasta, sen kertomista tarinoista tai kantamasta energiasta? Onko kotonasi vanhoja esineitä jonkun muun kodista tai mahdollisesti perintöä omasta suvusta?

[Yep]

Oletko rapu? Muistelen sun antaneen jossain sipulimaidonkin ohjeen vanhana  hyvänä keinona.

Lapseni on rapu ja hän on pienestä asti ollut hyvin kiinnostunut suvusta, periteista, vanhoista rohdoista jne.
Itselläni ei ole erityistä kiinnostusta.Eihän oinas ehdi vanhoja muistella 

[Kuuhilda]

Ei tavarasta.
Mä en yleensä ottaen pidä tavaroista

Mutta vanhat rakennukset. Ne kertovat mulle tarinoita ja minusta on kiva kuvitella, mitä se rakennus on nähnyt ja kuullut ketkä sen liepeillä tai suojissa ovat eläneet elämäänsä ja työskennelleet. Ja se, että ihmiskäsi on luonut jotain niin vankkaa ja pysyvää, joka kestää vuosisadat rakentajiensa jälkeen...sekin on kiehtovaa

[Rakkauden enkeli]

Kyllä on kiinnostusta, monet vanhat esineet ovat erittäin kauniita, mutta kiinnostusta on vain sellaisiin joista lähtee hyvät energiat ja vanhat korut, iiiks never, vaikka olisi hyvätkin energiat.   Niin ja olen samaa mieltä muuten kuin Kuuhilda noista vanhoista rakennuksista.  

[unelmassa]

Vanhat huonekalut..siis jotkut kiinnostaa...   niitä onki joku mulla. Ei tavarat kiinnosta..vaik jokunhan niitä keräilee..esin Arabia.
Ja sit jotkut kauniit vanhat talot.   jotkut taulut..ne voi olla kukka tauluja tai meri/talvimaisemia. 

[Verninia]

Oletko rapu? Muistelen sun antaneen jossain sipulimaidonkin ohjeen vanhana  hyvänä keinona.

En ole. Olen kauris. Mutta en vakavamielinen. Kaikki vanha kiinnostaa, sipulimaidosta lähtien! Toimii muuten oikeasti!

[Kalevanneito]

Onko sinulla kokemuksia vanhasta tavarasta, sen kertomista tarinoista tai kantamasta energiasta? Onko kotonasi vanhoja esineitä jonkun muun kodista tai mahdollisesti perintöä omasta suvusta?

En mitään energioita ole tietoisesti ainakaan kokenu, mut pidän vanhoista tavaroista ja antiikista ja on vähän vanhoja tavaroita ja perintöä kotonani. Yksi mihin olen auttamattomasti ihastunu on Arabian sininen maisema -astiasto. Voi ihanuus!!!

Mut hei, kun asuin vielä synnyinkodissani, niin mulla oli sielä, on täälläkin, rukki mun isän kotoa. Yhtenä yönä tunsin siitä niinkuin jännästi jotain "säteilyä" tai mun paapan hengen, mutta se jäi siihen. Olin silloin nuori lukioikäinen joskus 1980-luvun lopulla.

[Dowie]

Vanhat rakennukset ja huonekalut.  Osto ja myyntiliikkeissä tai vastaavissa vaistoan herkästi, mikä esine on oikeasti aito ja mikä "muka aito". Oikeastaan en edes katso niitä päiten. Jos havaitsen jonkun oikeasti vanhan ja sitä itseään täynnä olevaa energiaa sisältävän huonekalun niin saan lähes paniikkikohtauksen jos vain jätän sen huomioimatta.  Kerran kävelin yhden lipaston ohi, oli sen näköinen ettei tiennyt mihin suuntaan kaatuisi, mutta pakitinkin ja jäin ihmettelemään sitä. Paksu maalikerros peitti peilin kehyksen ja  lipasto-osan kuvioinnit, näytti siis aivan joltain simppeliltä tekeleeltä...ja niin, erittäin surkealta. Menin jo liikkeestä pois mutta pakko se oli palata hakemaan. Laatikoita kun availi niin sisältä tuli aivan mahtava huulipunan tuoksu! Suorastaan näin kuinka joku hienompi rouva on siinä itseään puuannut ja paklannut. Poistaessani maalia hienot koristeveistokset peilin kehyksessäkin tulivat esiin. Kaunista vanhaa käsityötä. Mahtava löytö. Pariin otteeseen olen vastaavaa koennut. Harvoni ostan mitään, mutta joskus on pakko. 

Ammatiltani olen entisöijä ja himo vanhoihin rakennuksiin minut siihen aikoinaan ajoi. Nyt työt eivät vain ole olleet sitä mihin olen kouluttautunut ja halunnut, ja se syö rutosti omaa energiaani.  Onneksi on oma pieni mökki mitä kunnostaa. Pelko pärjäämisestä estää toistaiseksi irtisanoutumasta kun omia töitä ei ole nyt tiedossa, mutta perskuta repäisen itseni vielä takaisin oikealle polulle! 

[Lumililja]

Onpas ihana aihe. Hieman nukuttaa mutta tähän täytyy toki vastata, että olen aika samanmoinen. Ympärillä on paljon vanhoja huonekaluja, elän niiden keskellä. Osa on perittyjä, osa hankittuja. Monista huonekaluista tulee "läpi" tietty energia.Jotkut pienetkin esineet, käsityönä tehdyt, herättävät kunnioitusta. Tai saavat aikaan sellaisen oudon kunnioittavan olon  Yksi sivusta vedettävä sänky on semmoinen, etten uskalla nukkua siinä, koska se herättää jotakin huonoa fiilistä. Sinänsä tämä on harmi, koska entisöitynä tämä sohva on kaunis.  No, sovussa elämme, kun tyydyn vain katselemaan sitä. Tämmöisiä ajatuksia näin yön tunteina.

[Lilim*]

Itselläni ei ole erityistä kiinnostusta.Eihän oinas ehdi vanhoja muistella 

Krhm. Täällä oinas joka on aina rakastanut kaikkea vanhaa! Esineet, rakennukset, huonekalut... Kaikki millä on historia. Olen aina lapsesta asti penkonut ullakot ja tehnyt milloin sukututkimusta milloin putsannut kalliota saadakseni vanhat kaiverrukset esiin sammaleen alta.  Mulla on ollut tapana niin kauan kuin muistan tunnustella menneisyyttä pitämällä kättä esim. jossain vanhan rakennuksen tai muurin seinämää vasten. Siten kokee olevansa osa historiaa. Rakastan kalliota ja suuria kiviä, lapsena istuin mielelläni pitkiäkin aikoja kivillä katsellen merta ja mietin mitä kaikkea ne ovat nähneet ja kokeneet. Millaiset ihmiset ovat istuneet samalla kivellä. Niin kiehtovaa!  Mulla taitaa olla vaarana elää menneessä ennemmin kuin nykyhetkessä (ja nimenomaan menneisyydessä jota en tietoisesti muista edes eläneeni  : )

[Ave^^]

Ne vanhat emalikattilat  
Kirpparilla vaan on ne hinnoteltu nykyään korkeammalle kun sais uuden kaupasta, harmittaa suuresti.

En tiedä onko mulla erityistä intohimoa vanhoihin esineisiin, mutta jouskarimaisesti rakastan kirppareiden (/ullakoiden/kaikenmoisten hylättyjen kasojen   ) kiertämistä (se on yhenlaista metsästystä   ), sieltä voi löytää kaikkea erikoista ja mielenkiintoista ja siinä se vanhuus tulee esille, että vanhat esineet ovat nykyään joko nostalgisia tai erikoisia, semmosista löydöistä pidän. Keräilijäintoinen en ole, jos siis ostan jotain hienoa, haluan sen myös käyttöön enkä hyllylle pölyttymään. Käytössä siitä saa parhaimmat fiilikset.  

Kaikki huonekalut meillä on jostain saatuja, rahankin takia, mutta pidän myös siitä tunnearvosta, mikä on usean sukupolven kiertäneillä huonekaluilla, vaikkeivat ne mitään arvoantiikkia olekaan, vaan ihan lastulevyä, mutta kuitenkin. En ole koskaan ollut minkään hienon ja kalliin sisustuksen perään, kuten monet, vaan tykkään yhistellä kaikennäköisistä löydöistä mukavan oman kodin.  

[Eileithyia]

Mulla on vähän sama homma. Funtsin kyllä vanhojen huonekalujen kohdalla toisinaan, että mitä ne ovat nähneet ja kokeneet, mutta nimenomaan keitä olivat ne ihmiset jotka sen omistivat, millaista heidän elämänsä oli. Kuka kaatoi sen puun, josta (esim lipasto) tehtiin. Kuka ja millainen oli henkilö joka lipaston maalasi? Mitä hän ajatteli? Ihminen ja elämäntarinat ovat niin pirun mielenkiintoisia!

Rakastan vanhoja valokuvia ja varsinkin niiden kohdalla aivot alkavat raksuttaa. Joskus kun arkeologit ovat tehneet jonkun vanhan löydön niin mullakin tulee semmoinen "vauu!"-reaktio. Vaikkapa ihan ruukunpalasesta. Sitä oli joskus pidellyt ihan oikea kivikautinen ihminen! Ja sitten alkaa taas raksuttaa että kuka ja millaista elämää se eli, mitä se ajatteli esim. Ruukusta juodessaan.

Joskus katselin televisiosta kun vanhoja egyptiläisiä hautoja avattiin ja kertoja sanoi "Tämä ilma täällä on 2000 vuotta vanha" ja minä ajattelin "Vau! Ilmaa suoraan 2000 - vuoden päästä!" Olisin halunnut olla paikalla. Sehän on MELKEEN kuin aikamatka. Kosket jo ilmaa mitä muinaiset egyptiläiset hengittivät! ja jotenkin näen sieluni silmin sen kun virkamiehet lähtevä haudasta lyhtyjen valossa ja sulkevat haudan. Osasivatkohan aavistaakkaan millainen tulevaisuus olisi; Että joku tv-kameroineen tulee kököttämään siellä haudassa pällistelemässä..? Tuskin.  Miettivätköhän he koskaan tulevaa, että millaiseksi maailma vielä muodostuisi.. Vai ajattelivatko, että kaikki pysyy aina samana, ikuisesti. Veikkaan jälkimmäistä. He elivät omassa pienessä maailmassaan. Ajatus on jotenkin hyvin jännä, koska oma mieleni on tietoinen siitä, että ainoa pysyvä asia on muutos. Pohdin tulevaisuutta ja sitä millaista on/tulee olemaan vaikkapa 3000-luvulla. Ja tiedän että maailma sellaisena kuin nyt sen tunnen on niin kovin, kovin katoavainen!

[Verninia]

Ihana kuulla että muutkin saa vanhoista tavaroista kiksejä!! En oo ainut höperö! 

Vierailin tänään sukulaisten ullakolla. Siellä minua odotti yksinäinen punainen majesteetillinen nojatuoli. Musta tuntuu että olen tällä hetkellä niin suuren mielenkuohun vallassa etten kykene mihinkään järelliseen toimintaan. (Vedin jo punaset villasukatkin jalkaan etten lähe lentoon.)

Nojatuoli on enoni käsintekemä ja niin suuri, että siinä mahtuu loikoilemaan vaikka miten päin! Kannettiin tuoli ullakolta suoraan autoon ja huomenna pesen sen huolellisesti, arvokkaasti ja erittäin varovasti. En tiedä kumpi meistä oli onnellisempi: minä vai eno, mutta molemmat eri syistä, tai jos ei eri niin ainakin eri näkökulmista jo ikäeronkin kautta tätä maailmaa katsotaan.

 Arvostan todella paljon kaikkea käsintehtyä ja etenkin tätä maanviljelijä-enoa joka on elämänsä aikana tehtaillut vaikka mitä upeita huonekaluja. Olen todella onnellinen että saan palan tuota taloa (sen elettyä elämää ja muistoja) omaan opiskelijakämppääni! Onni! Onni! Onni!!!

[Dowie]

Sen olen myös huomannut, että hankittuani jonkun vanhan huonekalun ketää kauan, ennen kuin saan oikeasti päätettyä mitä sille teen. Korjauksien ja pintakäsittelyjen kannalta. Täytyy pitkään pyöriä ympärillä, hivellä ja kosketella ja kysellä, mitä Saa tehdä...  : Tuntuu, että lopulta esine kertoo itse, haluaako se olla alkuperäisesti oma itsensä, vai salliiko se minun itse tehdä vaikka oman päätöksen pinnan sävyn suhteen. Hirveästi en kuitenkaan koskaan halua alkaa tehdä omatoimisesti mitään kummallista, esine on kuitenkin aina kauneimmillaan kun se on alkuperäisimmillään ja ajan patina ja elämä näkyy.

[noitis]

Pidän monista vanhoista esineistä (ja mitä vanhempi sen parempi), mutten halua niitä kaikkia itselleni. Saatan antiikkikaupoissa tai museoissa tuijotella pitkään jotakin huonekalua (olisi hienoa, jos osaisin itse entistää niitä). Vanhat valokuvat voivat olla ahdistaviakin.

Koruja en käytä, sen enempää vanhoja kuin uusiakaan. Niissäkin on silti paljon kauniita. Kristalleja ja lasiesineitä keräilen.

Kirppareilla on välillä ylihinnoiteltua. Kun kuitenkin kierrätän mielelläni, ostan paljon vaatteita sieltä. Niissäkin on usein vielä laput kiinni, ja vähäkään huonompi ei liiku kuin ehkä ilmaiseksi. Ei se pelkästään ikävää ole, mutta tavarapaljouden keskellä elämme.