Koska ajatus tähän heräsi täysin toisen aiheen ketjusta, ja jatkaminen siihen olisi mennyt jo niin off-topic, niin perustin uuden.
Eli onko oikeasti koskaan olemassa sellaista tilannetta, että asiat riitelevät, eivät ihmiset? Jos kaksi ihmistä riitelee, jossain vaiheessa siinä nousevat aina tunteet esille. Siis kun aina opastetaan riitelemään niin, että ne ovat ne asiat, jotka ovat eri mieltä, niin onko se tehoton keino, koska se on oikeasti mahdoton? Olisiko oikeampi keino rauhan löytämiseen oikeasti keskittyä niihin tunteisiin ja ratkaisuun niiden kautta?
Niin, ja onko sen sanominen, että kiistelen tässä nyt vain asioista, jonkinlaisen vastuun pesua pois omilta niskoilta?
Fiksu kysymys - ja hankala.
Uskoisin joskus riiteleväni nimenomaan asiasta. Samoin, kuin joskus suutun lapsen teolle en lapselle.
Mutta tuo oli todella hyvä pointti: "Olisiko oikeampi keino rauhan löytämiseen oikeasti keskittyä niihin tunteisiin ja ratkaisuun niiden kautta?" Ja nimenomaan omiin tunteisiin, ei siihen, mitä kuvitellaan toisen tuntevan.