Tässä eräs loistava teksti, jonka löysin toiselta keskustelupalstalta:
TIE
Jos Sinä olet vain ruumiisi, niin sinä kuolet totaalisen kuoleman ja häviät olemattomiin. Näin kuolee kanssasi koko ihmiskunta ja koko maailmankaikkeus. Sinulle se on ollut olemassa vain Sinun kauttasi. Jos ajattelet kaikkien ja kaiken muun jäävän tänne niin kuin ennenkin, niin tämä harha aiheuttaa sinulle murhetta murheen päälle. Jos et olisi koskaan syntynyt ruumiiksi tai ruumiiseen, niin et olisi koskaan tullut tietoiseksi tästä ajasta ja ulottuvuudesta. Samoin on asian laita kuollessasi pois. Illuusio kuolee ruumiisi mukana.
Jos taas Olet jotakin muutakin kuin pelkkä fyysinen olemuksesi, niin tämä ruumiisi on ollut ikkunasi tähän ulottuvuuteen. Ruumiin kuollessa tuo ikkuna sulkeutuu ja vihdoin katselija sulautuu ja palaa siihen mistä se oli tullutkin, Yksin Olemassa Olevaiseen. Häneen jota me kaikki hapuilemme ja jolle me keksimme nimiä. Häneen, josta kertoivat meille profeetat. Laotse näki Ytimen ja iloitsi, mutta ei tullut Yhdeksi Hänen kanssaan. Hän sanoi tuntevansa Tien (Tao). Kristus tuli vihdoin ja yhdisti nuo kaksi Yhdeksi. Hän ei puhunut Ytimestä hänenä vaan Minuna. Hän oli Ydin ja kehottaa meitä seuraamaan Häntä. Ei tulemaan tarinan kertojiksi hänestä vaan Yhtymään Ykseyteen, joka on kaiken keskuksessa ja täyttää kaiken kaikessa ja kaikissa. Olemaan Minä, Ihminen. Ihminen sellaisena, kuin se on tarkoitettu. Ihminen, joka on yhtä ja yksi kaikkien ja kaiken kanssa rakkaudessa.
Jos sinä tavoittelet jotakin sellaista, jolla voit ylpeillä muille, niin tekstini ei tule miellyttämään sinua. Jos haluat kohota pilviin ja taivaisiin harjoittamalla erillistä itseäsi ohi koko muun ihmiskunnan ja maailmankaikkeuden, niin tämä teksti ei ole sinua varten. Ja kuitenkin se on juuri sinua varten, sillä se julistaa sinulle Tien. Sinä Olet tuo Tie. Paitsi että se maailma, jonka havainnoit ruumiisi kautta kuolee kanssasi, niin myös Se mikä siinä on ikuista pelastuu kauttasi. Koko ympäröivä Todellisuus on luotu Sinun kauttasi ja Sinuun. Jo Sinua ei olisi, niin ei olisi mitään muutakaan.
Nyt joku ehkä huudahtaa: ”tuo on mitä suurinta itsekkyyttä ja minäkeskeisyyttä!” Se onkin Minäkeskeisyyttä, mutta tämä Minuus sisältää kaikki ihmiset. Erillinen minuutemme ei näe ykseyttä ja vertailee itseään muihin ns. erillisiin yksilöihin. Tämä aiheuttaa riitaa ja vihaa. Erillinen minuus on siemen, jonka kuolemasta nousemme yksilössämme kohtaamaan Jumalan. Universaalin Minuuden, jossa ei ole erotusta enää kenenkään välillä. Tämä ei köyhdytä persoonaa, vaan saa sen aidolla tavalla rikkaaksi. Yhdymme Henkeen, joka lävistää kaiken aineen kaikkialla kaikkina aikoina. Kun heräämme Hengelliseen todellisuuteen, niin aineessa oleva erillinen minuutemme alkaa väistymään. Tulemme osalliseksi Kaikkeuden keskuksesta. Lopulta erillinen minuuskin löytää itsensä vasta Itsestä, joka on kaikkien kautta ja kaikissa. Iankaikkinen Rakkaus halaa erillisyytemme kuoliaaksi, jotta parannumme ”jakomielitaudistamme”!
Koko ihmiskunta, luomakunta, ääretön avaruus ja Jumaluus lävistää Sinut ja täyttää Sinut Rakkaudellaan. Jokainen ihminen on osa Sinua. Sinä Olet Heissä ja He Sinussa. He ovat osa sinua ja vain tässä Tietoisuudessa rakastan Itseäni varauksetta. Hyväksyn Itseni. Minä Olen se mikä Minä Olen. Ja niin hyväksyt lähimmäisesi ja rakastat häntä Rakkaudella, joka kärsii ja hyväksyy ja kestää kaiken.
Universaali Minuus on Rakkautta, joka hyväksyy kaiken. Tämä rakkaus katsoo Sinuun ja näkee sinnekin, minne et edes itse uskalla katsoa. Rakkaus katsoo siihen kohtaan Sinussa joka on sinulle kaikkein kipein ja häpeällisin, sen jonka salaat muilta ja jopa itseltäsi. Tämä hirmuinen, pelottava Rakkaus ei ehdollista Itseään, vaan hyväksyy Sinut ehdoitta. Rakkaus ei odota sinulta muutosta tai suorituksia, vaan odottaa että katsoisit vastavuoroisesti Häneen. Häneen, joka rakastaa ja vain rakastaa, vaikka et välittäisi Hänestä mitään. Katsomalla Rakkauteen, joka hyväksyy kaiken ja kaikki, me vihdoin katselemme todelliseen itseemme. Me emme voi tehdä mitään ansaitaksemme tämän Rakkauden. Me emme voi tehdä mitään sellaista, että Rakkaus lakkaisi meitä rakastamasta. Ehdollistettu rakkaus (”rakastan sinua jos sinä rakastat minua…”) ei ole Rakkautta lainkaan, vaan Rakkaudeksi naamioitunutta omistamisen halua ja vihaa. Omistaminen naamioituu usein rakkaudeksi. Jos haluan omistaa jonkun ihmisen, niin minä kuvittelen sen olevan rakkautta. Jos minä haluan muuttaa jonkun ihmisen kaltaisekseni, niin minä kuvittelen senkin olevan rakkautta. Tällainen rakkaus muuttuu lopulta vihaksi. Näin paljastuu ettei se rakkautta ollutkaan. Rakkaus antaa toisen olla vapaa, koska se näkee toisessa Itsensä.
Rakkaus odottaa meitä tulemaan Valoonsa ja tunnistamaan itsessämme pimeät alueet, joita pakenemme. Uskonnot julistavat: ”sinä voit tulla hyväksi!”. Rakkaus julistaa: ”Sinä olet hyvä”! On nimittäin niin, että Rakkauden Valossa pimeytemmekin on Valoa. Näin voimme Rakkaudessa hyväksyä itsemme niin kuin Olemme ja toiset niin kuin he ovat. Erillisinä haluamme muuttaa ”toisia” ihmisiä, koko maailmaa ja olemme tuomitut siinä epäonnistumaan. Kun kadotamme erillisyytemme Ykseyteen niin saamme Tietoisuuden siitä, että kaikki on niin kuin pitääkin. Kaikki näkyvä kyllä muuttuu jatkuvasti ja me hyväksymme tuon muutoksen, sillä Olemme tulleet osalliseksi siitä.
Erillisinä me etsimme vapautusta, sovitusta, pelastusta ja millä nimellä uskonnot sitä kutsuvatkaan. Ajattelen, että erillisyys löytää täyttymyksensä kuolemassaan, sammumisessaan. Vanha katoaa ja katso, Uusi tulee sijaan. Itse asiassa vanha on katoavaista ja Uusi Iankaikkista. Lain alaiset opettajat opettavat, että meidän tulee sammua ns. pimeydellemme tahdon voimallamme ja itsekurilla. Tässä on suurena ongelmana se, että näin ajaudumme helposti tuomitsemaan itsemme lisäksi toiset. Tulemme entistä erillisemmiksi. Emme hyväksy omaa varjoamme ja emme näin pysty armahtamaan muitakaan, joissa näemme samoja piirteitä.
Juutalaisten ja kristinuskonnon ristille lyömä Nasaretin puuseppä on siis ainoa, joka uskaltaa Olla sitä mitä Hän On. Hän opettaa lyömään kättä pahuudellemme ja tulemaan sen ystäviksi. Pahaa ei voiteta pahuudella, vaan Rakkaudella. Hylkäämällä varjomme hylkäämme itsemme. Taistelemalla varjoamme vastaan sisällämme on konflikti. Rakkauden lain alaisina sammumme tuomarille sisällämme ja annamme tilaa Jumalan iankaikkiselle armolle. Ymmärrämme, että emme ole parempia kuin kukaan toinen ihminen. Emme huonompiakaan. Kadottamalla erillisyyden löydämme Ykseyden. Erillisyys sammuu kuolemalla kaikelle tuomiolle ja laille. Kenet sinä tarvitset tälle matkalle? Sinut! Sinä Olet Tie![/color]
