seuraava »

[CorvusLeonis]

Mutta mitä sitä tyhjää tunnetta peittämäänkään. Ottamalla se esille, siihen saa objektiivisuutta pikkasen ja sitä voi tarkastella hiuksenhienolla etäisyydellä itsestään. Eikö vain?

Sanotaan näin, että ollaan käyty vuosikausien koulu jos jonkinlaisessa tyhjyydessä ja jossain vaiheessa tulin siihen tulokseen että eihän siitä ole pidemmän päälle mitään hyötyä (viimeinen niitti taisi olla kun kaveri huomautti asiasta) joten aivan hyvin voi mennä etsimään itselleen toimintaa.

Ja tarjoaahan esim. astrologia jos jonkinlaisia vastauksia negatiivisena pitämänsä tyhjyyden käsittelemiseen, esimerkiksi Pars Fortuna. Olen noteerannut että sen ilmentäminen todella toimii parhaiten apatiaa vastaan (itselläni 29 Leijonaa yhtymässä 11.huoneen kärkeen.) Jos ihminen pysähtyisi tyhjänä hetkenä ajattelemaan mitä mieluiten tekisi ja lähtisi sitä tekemään, mitään arkisen tyhjyyden ongelmaa ei olisi.

[kauris76]

Mies on ajoittain valittanut tuohon tylsistymiseen verrattavaa tyhjyyttä...
 Viime aikoina hän on alkanut tiedostaa sen syitä ja syntymekanismia, josko tästä jollekin tulis ahaa-elämys...
 Lapsena hän sai kaiken valmiina jo ennenkuin älysi pyytää...Avioerovanhemmat pyrkivät kilvan takaamaan, että molempien luona/kanssa vietetään vain LAATUAIKAA, minkä seurauksena koko elämä oli yhtä kohokohdasta toiseen hyppimistä...
 Siitäkö lienee saanut alkunsa tunne, että TAVALLINEN ARKI EI OLE MITÄÄN? Se on kuin kuollutta toimintaa- tyhjää ja tylsää. Eikä sitä osaa arvostaa, kun on tottunut aina johonkin "extraan"...
 Mies on vasta nyt (lähes 30v.) opetella elämään tavallista arkea tyyliin ruokaa, kauppaa, pyykkiä, jne.
 Hän on itse oivaltanut, ettei edes osaa oikein tarttua mihinkään arkisiin askareisiin, ellei luvassa ole SEN JÄLKEEN jotain "palkintoa" eli sitä extraa...
 Nyt onkin opin kohteena tehdä VAIN arkisia asioita ja opetella arvostamaan niitä ilman mitään porkkanakeppiä nenän edessä...
 Eilen juuri muistutin, kun puhisi takan lämmityksestä, että kannattaisiko ennemmin olla tyytyväinen siitä, että ON jotain millä sen takan sytyttää valittamisen sijasta- joskus ei ole ollut...
 Voisin vetää johtopäätöksen, että elämä muuttuu tylsän tyhjäki silloin jos asioita aletaan pitää ITSESTÄÄNSELVYYKSINÄ...

 Rakkaudella neitsyt

[monikakson]

Tuolla jossain keskustelussa jo mainitsin, että kun ajattelen mun elämää pitkän suhteen eron jälkeen kaksi vuotta sitten, niin se aika tuntuu äärettömän tyhjältä. Olen sinä aikana tehnyt paljon asioita, ollut aktiivinen, ns. statukseni on eräässä yhteisössä noussut huimasti. Olen tosissani ja aika kivuttomasti kivunnut "ei mistään" "johonkin". Silti tuntuu, että kaikki mitä olen tehnyt on minulle tyhjyyttä. Vai miten sen selittäisin. En osaa arvostaa niitä asioita itsessäni niin paljon, että ne tuottaisivat täyttymyksen. Suurimmaksi osaksi olen tehnyt niitä asioita muiden hyväksi, koska koen tärkeäksi pitää "hyvää meininkiä" yllä.

Nyt olen ottanut itseni irti joksikin aikaa, koska ihmisten nykyaikainen passiivisuus alkoi ottamaan niin paljon hermoille, koska aktiivisia ihmisiä oli niin vähän ympyröissä missä liikuin ja samat ihmiset olivat joka paikassa.

Mulla on edelleen ihan hyvin asiat, mutta tyhjyys on vaan tunne, joka vallitsee mun mieltä.

Jos kuolisin ensi kesänä, niin en tekisi mitään, koska tunnen jo eläneeni tarpeeksi.

Eikö tyhjyys toisaalta tule rakkaudettomuuden tunteesta? Voisin omaa tyhjyyttäni perustella varmaan siten, koska koen myös ettei kukaan rakasta minua. Tiedän että monet välittävät, mutta se ei vaan välity minulle. Ehkä se on sitäkin, kun on ollut niin aktiivinen toimija, niin välittäminen tulee sitä kautta. Ihmiset välittävät, koska mä  oon hyvä tyyppi ja järjestän niille jotain ajanvietettä. Tuntuu kuitenkin, että kukaan ei rakasta mua niin, että haluaisi järjestää mulle jotain tai tehdä jotain asian eteen. Mä kuitenkin olen sen verran romantikko ja haluan sydämestäni olla ihmisille hyvä. Mun tekee mieli ostaa kukkapuska jolleki, koska on mukavaa ilahduttaa toista.

Mä oon jotenkin tässä kasvanut tällaiseksi universaaliksi rakkaudeksi, mutta vanhana kyynikkona mun on vaikea päästä irti jonkinlaisesta kylmyydestä ja varautuneisuudesta.
Tässä juuri loppui yksi projekti ja mun teki mieli halata niitä ihmisiä kiitokseksi hyvästä työstä ja siitä että ne on olemassa. En kuitenkaan tehnyt sitä, koska tuntui niin tyhmältä yhtäkkiä vaan mennä halaamaan jotain...

Mutta ehkä tämä tyhjyys todellakin on välitila, orientoituminen tähän uuteen minään.

rakkautta siis kaikille 

[Aniel]

 Siitäkö lienee saanut alkunsa tunne, että TAVALLINEN ARKI EI OLE MITÄÄN? Se on kuin kuollutta toimintaa- tyhjää ja tylsää. Eikä sitä osaa arvostaa, kun on tottunut aina johonkin "extraan"...
 Rakkaudella neitsyt

Minulla alkoi arjen rakastaminen siinä vaiheessa, kun sain otsaani leiman -tai ehkä mieluummin uhkan, että olen hypomaanikko. Itse en allekirjoita tätä diagnoosia, koska kun rauhoitin itseni järjen avulla, nuo hypomaaniset (tai yksi rajumpi on takana) jaksot loppuivat. Tuli "tyhjyys" ja hiljaisuus. Erakoiduin ja aloin hiljalleen elää ja nauttia siitä, että MINULLE EI TAPAHDU MITÄÄN. AH miten mahtavaa se on, kun on lentänyt 30 vuotta (tai no ainakin 10 viimeistä niistä  )

 

[metsätonttu]

Kun niitä tyhjiä jaksoja on ollut, kuuluu kai ne elämään. Niin ... olen huomannut aina, että pakottamalla itsensä tekemään jotakin, vaikkapa jonkun nurkan siivoamisella, jonkun kaapin järjestämällä (tyhjemmäksi  ) niin se pikkuisen helpottaa.

Mutta. Olepa itsensä herra, kun jaloissa on tiiliskivet! 

[metsätonttu]

Hei Metsätonttu

 se voi olla rakastuneen "tyhjää" kaikki muu.

Tyhjyys on HYVÄ olla olemassa. On jotakin mitä sanoa, kun on niin ........olo!

Minun oli ihan pakko palata tuohon yhteen niin ihanan positiiviseen (sorri) lauseeseen tuolla yllä. Eiks ole ihana! Kiitos TÄYSIKUULLE! Rakastuneen odotus jonkun tulevaksi on ihanan kutkuttavaa tyhjyyttä.
Varmaan olemme kaikki sen kokeneet.

Tulikin mieleen, että kyllä se negatiivinenkin tyhjyys on, kuitenkin, jonkin/jonkun odottamista.
'Passiivinen minä' odottaa jonkin energiapakkauksen saapumista tai tapahtumista. Mutta miten kävis maailman, jos kaikki olisivat passiivisia! 

[*Nikita*]

Tuo odottaminen oli todella hyvä vertaus. On totta, että elämässä vaaditaan "tyhjiäkin" jaksoja ja silloin yleensä myös kehittyy, koska elämässä ei ole lomaa.

Mutta siis tuo tyhjyys tuntuu nimenomaan siltä kuin odottaisi... jotain...

Itselläni on nyt elämässäni hiukan sellainen olo kuin olisin sopinut treffit ja kello näyttää, että toinen on nyt tunnin myöhässä. Alan olla aika epävarma. Onko hän tulossa ollenkaan? Onko hän vain todella myöhässä? Mitä oikein on tapahtunut? Jotain kauheaa? Vai onko hän vain unohtanut koko tapaamisen?

Mieli laukkaa hurjaa vauhtia ja katse etsii hänen kasvojaan aina kun ovi avautuu. Aina se on joku muu ja katse alkaa harhailemaan todella levottomasti.

Hysteeristen mielen kauhukuvien (onko tapahtunut onnettomuus) ja rauhallisen luottavaisuuden (hän on unohtanut koko tapaamisen) välillä on vain tyhjyys ja epämääräinen odotus. Toive, että tilanne ratkeaisi... edes johonkin suuntaan...

[nikki]

emptyness happyness,,,
mutta kun se tyhjyys tuntuu siltä että elämästä on kaikonnut innostus,
ja vielä sellasiin asioihin mihin ennen uppoutu sydänjuuriaan myöten..
se innostus on hukassa ainakin iteltäni ja ainakin vanhoihin juttuihin,
vai sitäkös tää tyhjyys onkin,vanhan hautaamista,suruaikaa..
konkreettisena esimerkkinä,tähän aikaan vuodesta yleensä joka ikinen ikkunanalunen on ollut taimia täynnänsä,oikee kasvihuone koko huusholli,
nyt ei ensimmäistäkään,en muista kevättä tällästä...
ehkä siihen alitajuisesti vaikuttaa se että tästä paikasta voi tulla lähtö,
sekö se estää liikaa innostumasta,ettei kiinny taas kasviluomuksiinsa ja ois niin vaikia ne jättää,luopumisen tuska
ehkä se innostus on siirtynyt tähän kirjoittamiseen mutta vanha minä roikkuis vielä tomaatinvarressa kiinni
onko se syyllisyyden tunnetta,ihan kuin ois pettänyt oman luotettavan itsensä,joka tekee niinkuin on aina ennenkin tehnyt,eikä nyt suostukaan tekemään,väkisin vääntämään,on vaan ja kuulostelee,ihmetteleekin,
ja ympäristö varsinkin ihmettelee..

[*Nikita*]

Niinhän se kai menee, että pitää luopua vanhasta, jos haluaa jotain uutta syntyvän... Mutta kun se aika mikä sen uuden ja vanhan välillä on tuntuu todella niin - tyhjältä.

Kuinka kauan sitä heiluu sen vanhan ja uuden välimaastossa?

[metsätonttu]

Voi Nikki, kun tuntuu tutulta nuo sinun tunnelmasi!
Joitakin vuosia sitten, vaikkei mitään luopumista sinänsä, vaan se tyhjyys missä kuljin tiiliskivipohjaiset kengät jalassa.

Ja kuitenkin, kumma kun se jää taakse. Eteenpäin aina mennään, eikä koskaan tiedä huomisesta mitä se tuo, joskus aina parempaakin. Ja voi sitä iloa, kun mieleenkin asti suuntaa auringon valo.

Kyllä se on aina tämä kevätkin. Kun pohjoistuulet on imeni ensin kaiken lämmön ja sitten yhtäkkiä paistaa, niin väsähtää siinä jo välimeren asukaskin.

[Tarja]

Tyhjyys voi olla myös seurausta peloista, arkuudesta ja elämän kolhuista yleensäkin.

Minun elämäni on ollut tyhjää toistakymmentä vuotta eron jälkeen, lapsistani huolimatta,
olen suorastaan
kuihtunut ja nahistunut melkein rusinaksi ihan kirjaimellisesti  , kun oikein rajusti
runtataan maanrakoon, niin eipä sitä helposti usko että elämään voi oikeasti kuulua
hvyiä asioita.

No onneksi nyt vähitellen tajuan, että elämällä voi olla kaunista ja hyvääkin annettavaa.

[Ikitosi]

Tyhjyys on luottamattomuutta.
Kun otat luo, et ole tyhjä.

[Mio]

In the emptiness there is nothing
-Satyr-

Mielikuvitusta peliin! Tähtiä, taivaan pilviä, atomeita, otuksia, muodostelmia, hupatusta, mahdottomuuksia, ihan mitä vaan pienen pienistä suuren suuriin. 

Heitä filosofia ja psykologia metsään! Ne ovat muutenkin analyysistä.
Ihminen, kuvittele jumalallisia!

[Kotkansilmä]

   

          Tyhjyys, tuo kuviteltu tila, ITSEN ulkopuolella.

                           Tila, jolla ei ole rajoja.

                      Koska SINUN täytyy hakea NE.

                                     

[Ikitosi]

Maailmankaikkeudessa ei edes ole tyhjyyttä!!
On tilaa ja avaruutta, mutta nekin täynnänsä näkymätöntä atomien liikettä  

Totaalisen tyhjyyden voi kokea vain menettämällä KAIKKI aistinsa kaikilla tasoilla
Eli mitä terävämmät aistit, sen enempi liikettä