seuraava »

[Hamal]

Lämmin tervehdys kaikille 

Mä olen päättänyt vapauttaa itseni kaikista vanhoista painolasteista ja alitajuntaan jääneestä negatiivisesta josta ei mulle mitään muuta kuin haittaa. Yhtenä tärkeänä juttuna tähän liittyy vihantunne joka on mulle normaalissa elämässä erittäin harvinaista. Kuitenkin mulla tuntuu aina silloin tällöin nousevan esiin äärimmäisen voimakas alitajuinen viha erästä ihmistä kohtaan. Sinänsä en halua sen enempää noista meidän elämänvaiheista tässä kertoa mutta tiedän että asia on ratkaistavissa sillä että pääsen itse irti omasta alitajuisesta vihantunteestani.

Vinkkejä?

 

[Ave^^]

Jokainen on niin yksilöllinen, että se on aina vaikea sanoa näitä.
Ittelleni toimii parhaiten, kun yritän mahdollisimman konkreettisesti astua sen toisen saappaisiin, tuntea mitä hän voisi tuntea, mitä hän voisi pelätä, mistä hän voisi olla epävarma. Jossain tapauksissa voi nousta jopa myötätuntoakin, mutta tavoite on se, että ymmärtää miksi toinen on sellainen mikä vihastuttaa itseä ja että se on vain inhimillistä.
En tiedä, yksi vihaan kiinni jäämisen syy voi olla (omalla kohdallani), että kokee sen vihan kohteen jotenkin haavoittumattomaksi, sellaiseksi johon mikään teko ei mitenkään vaikuta, vaikka se totta kai on väärin. Sitten kun tuo purkautuu ja huomaa sen ihmisen siellä taustalla, se ainakin omalla kohdallani purkaa vihaa.


Toiset ihmiset sitten taas aiheuttavat ihan fyysisiäkin reaktioita (koin tällaisen muuten vähän aikaa sitten), mutta ne on hyvä erottaa omista tunteistaan, siis että ei sen seurauksena kerrytä itseensä aina uudestaan ja uudestaan kohdatessa tuon ihmisen sitä samaa tunnetta. Koin vähän aikaa sitten siis mielenkiintoisen kokemuksen, ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni näin selkeästi omista tunteistani erillisen reaktion, joka oli vahvasti fyysinen puristava tunne, ja tapaamisen jälkeen kesti palautua tästä. Erikoinen kokemus, toki omissa tunteissani ehkä jokin vastinpari löytyi, mistä tämä tuntemus heräsi, mutta minulla ei ollut mitään tietoista halua tuntea niin ja mennä siihen mukaan. Mutta niin, tällaisia tuntemuksia vain herää joka kerta joistakin ihmisistä ja on parempi ettei mene niihin mukaan. Antaa tunnereaktion tulla ja suhtautua siihen vain puhtaana reaktiona, joka menee ohi.

Ja jotkut ne nyt vaan osaa aina olla semmosia, että vetävät siitä oikeasta narusta mikä ärsyttää, mutta turha se on sen vatvomiseen käyttää omaa aikaansa. 

[Hamal]

  Niinpä

Noh, ainakin tuosta omasta vihastani  pääsin irti tajuamalla että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin päästää irti 

Mutta jokainen vihatilanne on omanlaisensa. Perkele! 

[Päivi]

Anteeksiantamattomuus syö vain loukatun itsensä energiaa.
Loukkaajan anteeksipyyntöä on turha odotella. Perimmiltään
anteeksiantamisessa on kyse siitä, että antaa anteeksi itselleen.
 
Elämässä tapahtuu väistämättä asioita, joista kertyy anteeksiannettavaa toisille tai itselle. Jollei tapahdu, ei todennäköisesti elä. Anteeksiannettavaa syntyy tyypillisesti ihmissuhteissa, kuten parisuhteessa, työkavereiden kesken ja ystävienkin kanssa.
– Loukkaukset ja pettymykset saatetaan muistaa vuosikymmenien takaa. Monella on katkeria haavoja lapsuudesta saakka, kertoo terapeutti ja kouluttajaPekka Hämäläinen.
Tyypillistä on, ettei loukannut osapuoli aina edes tiedä loukanneensa.
– Puutteet vuorovaikutustaidoissamme aiheuttavat usein sen, että hampaankoloon kertyy asioita. Paljon helpommalla selviäisi monissa tapauksissa, jos kysyisi toiselta suoraan: "Mitä tuolla tarkoitit?" On parempi kysyä siitäkin huolimatta, että mahdollisesti kuulee epämiellyttävän "totuuden", neuvoo Hämäläinen.
Yleensä odotetaan ja toivotaan, että loukkaaja tulisi ja pyytäisi anteeksi. Tämä sitoo loukatuksi tulleen energiaa; loukkaus pyörii mielessä ja tunteissa, asiasta ei pääse eteenpäin. Koko elämästä saattaa tulla ilotonta ja näköalatonta.
Terapeutti Hämäläisen mielestä anteeksiantaminen onkin hengissäselviytymisen taitoa.
– Se on yksi elämän tärkeimmistä käyttövoimista, hän määrittelee.
Pitkään terapeuttina ja kouluttajana Pekka Hämäläinen on kirjoittanut anteeksiantamisesta kirjan Elämä on epäreilua.
 
 
Hämäläisen mielestä loukkaajan anteeksipyynnön odottaminen on täysin turhaa. Tärkeintä on, että loukattu antaa anteeksi. Yksipuolinen anteeksianto toimii jopa paremmin kuin loukkaajan anteeksipyyntö.
– Koskaan kun ei voi olla varma siitä, onko loukkaaja tosissaan ja täysin vilpitön anteeksipyytäessään. Saatamme epäillä sitä, vaikka hän pyytäisikinanteeksi täydestä sydämestään. Työ on tehtävä itsensä kanssa, sillä perimmiltään anteeksiannossa on kyse siitä, että antaa anteeksi itsellensä.
Anteeksianto vaatii omien tunteiden totuudenmukaista käsittelyä. On oltava rohkeutta katsoa kipeää totuutta suoraan silmiin. Se on ainoa keino päästä todellisen ja vapauttavan anteeksiannon äärelle.
Hämäläinen ei usko, että vain aika parantaisi haavat.
– Ainakaan syviä haavoja aika ei paranna. Ahdistavista tunteista voi päästä vain käymällä ne läpi. Anteeksiantoa varten kipeän asian aiheuttava kipu on siis käsiteltävä perinpohjin. Kivusta voi päästä eroon vain kohtaamalla sen. Se sattuu, mutta muutoin asiasta ei pääse eroon. On oltava kosketuksissa omiin tunteisiinsa ja luotettava omiin tuntemuksiinsa, terapeutti kuvailee.
Hämäläinen muistuttaa, että tämä kipu on parantavaa kipua. Pahimmassa tapauksessa kivuliaiden asioiden aiheuttamat haavat saattavat siirtyä seuraaville sukupolville, jos niitä ei itse läpityöstä.
 
 
Juuri oman kipeyden tunnistaminen on uuden elämän alku. Kivun työstäminen kannattaa, koska anteeksiantaminen vapauttaa energiaa, lisää toivoa ja luovuutta, rauhoittaa sekä luo uskoa. Antamalla anteeksi saa paremman elämänlaadun.
Ei kuitenkaan pidä olettaa, että anteeksiantaminen tapahtuu sormia napsauttamalla. Sitä täytyy harjoitella: mitä pidempään on elänyt loukattujen tunteidensa kanssa sitä kauemmin on anteeksiantoakin harjoiteltava.
Oikea anteeksipyyntö tarkoittaa täydellistä ja kokonaisvaltaista puhdistautumista.
– Paha pyyhkiytyy sen myötä muistista ja ihminen on valmis suuntautumaan eteenpäin. Ahdistus on poissa. Kipeä asia ei enää rassaa ajatuksia ja tunteita vieden energiaa ja aikaa.
Tähän tarvitaan aikaa, anteeksiantoa ei voi hoputtaa. Anteeksiantoprosessissa on kyse rohkeudesta toimia aktiivisesti anteeksiannon suuntaan, mutta samalla kärsivällisesti ja rauhallisesti odottaen. Joskus prosessiin tarvitsee kumppanin, luottoystävän tai terapeutin apua.
Anteeksiantaminen on ennen kaikkea itsensä vapauttamista: loukkauksen aiheuttamasta tunnekoukusta vapautumista. Anteeksiantaminen ei kuitenkaan tarkoita, että kohtaamansa loukkaus pitäisi hyväksyä – vain sitä, että itsensä voi vapauttaa pahan teon koukusta.
Pekka Hämäläinen varoittaa sekoittamasta anteeksiantoa ehdolliseen peliin tai vaihtokauppaan. Esimerkiksi parisuhteessa anteeksiannon pihtaamista käytetään usein koston aseena.
 
 
 
Anteeksiannossa on siis aina lopulta kyse siitä, että antaa itselleen anteeksi. Vaikeinta anteeksianto on kuitenkin silloin, kun satuttavista tunteista ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään. Toisinaan soimaamme itseämme arjen ihan pienistä virheistäkin. Tulisi aina muistaa, että virheemme, mokamme ja tyhmät tekomme ei ole yhtä kuin persoonamme. Olemme paljon enemmän!
Kukaan ei ole täydellinen, joten (ennen kaikkea!) itsellensä pitää olla armollinen. Sitä paitsi virheitä ja vastoinkäymisiä tarvitaan elämässä. Niiden kautta opimme ongelmanratkaisukykyjä ja luovuutta. opimme myös ymmärtämään itseämme ja elämää paremmin. Elämä kun ei aina ole reilua, se on pakko hyväksyä – se on sitä hengissäselviytymistä.
– Kun oppii nauramaan virheillensä, ei sen jälkeen enää elämästä puutu hupia. Jos ei anna anteeksi, saattaa pilata elämänsä, fyysisen ja psyykkisen terveytensä sekä ihmissuhteensa. Tunteista tulee elämänilomme, joten saatamme menettää jopa elämämme tarkoituksen.
Loukatut tunteet syövät miestä ja naista sisäisesti. Meistä tulee kielteisen energian kaatopaikka, jolle kerääntyy koko ajan uuttaa roskaa.
Mistä sitten tietää, että on varmasti onnistunut anteeksiantamisessa?
– Kun on oikeasti antanut anteeksi, voi puhua kipeästä asiasta kuin säästä ja kohdata loukkaajansa ilman minkäänlaisia vihantunteita – hänestä saattaa jopa alkaa pitää, kertoo terapeutti Hämäläinen.
 
 
 
 
OMAAN LAATIKKOONSA KUIN HUONEENTAULUKSI:
Näin harjoittelet
anteeksiantamista
 
- Pekka Hämäläisen anteeksiantoharjoitusta kannattaa kokeilla. Jollei se auta sinua, ei se myöskään paljon ota.
- Harjoittelusta ei sitä paitsi tarvitse kertoa kenellekään. Tämä on Sinun oma juttusi.
- Samaa harjoituskaavaa voit käyttää myös silloin, kun tunnistat vihan- tai pettymyksentunteita itseäsi kohtaan.
 
1. Tee lista ihmisistä, joita kohtaan tunnet vihaa, katkeruutta, kateutta, pettymystä, pelkoa, mustasukkaisuutta tai mitä tahansa omia voimavarojasi kuluttavaa tunnetta.
 
2. Valitse listaltasi yksi tai pari henkilöä, jotka myllertävät ja ovat myllertäneet tunne-elämääsi voimakkaimmin.
 
3. Toista ennen nukkumaanmenoa: Minä annan sinulle (henkilön nimi) anteeksi. Voit toistaa lauseen muutaman kerran ääneen tai mielessäsi. Tee tämä joka ilta.
 
4. Jatka iltarituaalin toistamista, vaikkei mitään tapahtuisikaan heti. Tällöin aivojen tietokoneelta alkaa väistyä vanha uhrina olemisen ohjelma ja tilalle tulee uusi anteeksiantamisen ohjelma.
 
5. Tavoitteena on, että suhteesi nimeämääsi henkilöön muuttuu. Epämiellyttävät tunteet tätä ihmistä kohtaan alkavat väistyä. Et ajatelle häntä tai häneen liittyviä kipeitä ajatuksia koko ajan, vaan energiasi alaa virrata vapaammin.
 
6. Lopulta hänellä ei enää ole valtaa sinuun. Voit keskittyä omaa elämääsi. Antamalla anteeksi saat tunteesi luovempaan käyttöön ja voimasi takaisin.
Lähde ja lisää luettavaa anteeksiannosta: Pekka Hämäläinen (2008) Elämä on epäreilua – Hyväksy ja anna anteeksi. Minerva Kustannus Oy.
 

[Kuuhilda]

Mä olen tehnyt paljon töitä itseni kanssa, anteeksiannon suhteen.
Eikä enää olekaan ihmistä, jolle en olisi antanut anteeksi.

Mutta, siitä huolimatta, minussa on sellaista,..kai voi sanoa että vihaa olosuhteita kohtaan, elämää kohtaan.
Järjellä ymmärrän ja voin ajatella asiat, että no tietenkin, eikä kukaan olisi selviytnyt paremmin tästä showsta näillä eväillä mitä minulle on annettu, ja ymmärrän, miten paljon olen kivikkoisesta polustani saanut hyvää. Ja kyllä vain, sen tuntee ihan jokapäiväisessä elämässä, että ei kanna enää mukanaan sitä kipua ja tuskaa...on ollut sellaisia ihan konkreettisia hetkiä, että olen pysähtynyt miettimään, että HEI!? Mikä puuttuu?! Ja se on ollut tuska joka on poissa.
Mutta siltikin se mitä on ollut ja mitä on nyt tuntuu niin epäoikeudemukaiselta ja väärältä. Minä olen ansainnut jotain paljon parempaa!
Ehkäpä tosiaan oletan, että kun olen työni tehnyt ja läksyni oppinut, että elämä, maailma, tulee vastaan ja pyytää anteeksi antamalla vastapainoksi jotain hyvää ja kaunista ja ihanaa...ei varmaankaan pitäisi. Miksi se niin tekisi? Minusta itsestänihän se on vain kiinni tämäkin, saan sitä mitä tilaan, jos odotan jotain luomakkunan sovintolahjaa, saan odottaa sitä koko ikäni.
Eli se on kiinni vain ja ainoastaan minusta. Sanotaan että ei saa olla liian ankara itselleen, anna anteeksi. Juu, koetan, mutta se ei ilmeisesti vie minua mihinkään. Joten...olenko siis vihainen maailmalle, joka ei tajua pyytää minulta pahoja tekojaan anteeksi, vaiko sitten itselleni, joka en pysty tekemään paikkaani maailmassa sellaiseksi kuin sen haluaisin olevan?

[Eklektikko]

Minua on auttanut kovasti ajatus siitä, että vaikka asiat yhden inkarnaation sisällä tuntuvat epäoikeudenmukaisilta, homma tasoittuu inkarnaatiokierron aikana.

Toinen asia, joka on auttanut on sen tajuaminen että maailma ei ole reilu ja oikeudenmukainen (siis yhden ainoan inkarnaation sisällä), eikä sen kuulu sellainen ollakaan. Kaikenlaista ikävää sattuu ja tapahtuu, mutta ihmisen mieli itse tuottaa niitä odotuksia reiluudesta ja oikeudenmukaisuudesta, mikä tuottaa lopulta sitten vain tuskaa ja ahdistusta. Kaikki odotukset vähentävät onnellisuutta.

Pahojen tekojen anteeksipyytämisen edellyttäminen edellyttää myös sitä, että teon tehnyt henkilö kokee itse tehneensä pahan teon. Jos kyseessä oli se, että hän maksaa minulle jossain aikaisemmassa inkarnaatiossa minun hänelle tekemää karmaa, ei hänestä tietenkään myöskään tunnu siltä että hän on tehnyt pahan teon. Näinollen minun olisi järjetöntä edellyttää sellaista kokemusta häneltä.

Oma onnellisuuteni vähenee heti, kun asetan sille mitään edellytyksiä jotka ovat riippuvaisia toisten ihmisten tekemisistä.

[Kuuhilda]

Juuri tuota minäkin olen nyt lähtenyt hakemaan...eli auttaisi varmasti, kun saisi selville edellisistä inkarnaatioistaan sen, että miten tähän on tultu, ja mistä kaikki johtuu? Mistä tämä karma on kerääntynyt?! Sitten se ehkä lakkaisi tuntumasta niin epäoikeudemukaiselta. Ja pääsisin siitäkin irti, jos tuon voisi ymmärtää.

Mitä tarkalleen tarkoitat Eklektikko inkarnaatiokierroksella?

Ja odotukset vähentävät onnellisuutta. No se on varmasti ihan totta, mutta eikö sekin, jos ei ole mitään mitä odottaa, vähennä sitä?
Eivätkö odotuksemme juuri vie meitä elämässä eteenpäin ja kohti uusia juttuja ja siihen suuntaan mihin meidän on tarkoitus mennäkin?
Tavallaan pidä meitä pinnalla?
Vai puhutko nyt passiivisesta odottamisesta, juuri tuosta, että odottaisin vain maailman palkitsevan minut poks* kun olen sen ansainnut, sen sijaan, että tekisin itse konkreettisesti jotakin joka edesauttaisi minua pääsemään kohti sitä, mitä sitten ikinä odotankin saavuttavani taikka ansaitsevani?

[Eklektikko]

Itse asiassa minun ei ole tarvinnut saada mitään selville edellisistä inkarnaatioistani voidakseni löytää tyyneyttä siitä ajatuksesta, että satojen inkarnaatioiden inkarnaatiokierrossa (ei siis inkarnaatiokierros, vaan inkarnaatiokierto, jolla sanalla tarkoitan yhden sielun kaikkia yhteenlaskettuja inkarnaatioita samalla planeetalla) kaikki 'velat' kyllä maksetaan, puolin ja toisin.

Olen kyllä saanut selville joitakin selittäviä asioita aiempiin inkarnaatioihin liittyen, mutta mielenrauha ja tasapaino oli saavutettu jo ennen sitä, enkä olisi tasapainoa saavuttanut jos olisin vaatinut todisteita syistä miksi minulle tässä inkarnaatiossa on tapahtunut niinkuin on tapahtunut. Usko omaan maailmankäsitykseen ja luottamus siihen, että sieluni joka inkarnaationi suunnittelee, tietää enemmän kuin minä tässä ihmiskehossa tiedän, ovat olleet tärkeitä tekijöitä sen mielenrauhan saavuttamisessa.

Jos asetat mielenrauhallesi erilaisia edellytyksiä et saavuta mielenrauhaa. Varsinkin kun asetat mahdottomia edellytyksiä, kuten sen että sinun pitäisi saada tietää mistä kaikki johtuu. Se on asia, jota ei ollenkaan aina yhdessä inkarnaatiossa saa edes tietää, joten sen asettaminen oman onnellisuuden edellytykseksi on onnellisuuden kieltämistä itseltä. Osa sielustamme (kaikki ei suinkaan mahdu ihmiskehoon) on koko ajan suunnittelemassa tämän inkarnaation tapahtumia yhdessä niiden ihmisten sielunosasten kanssa, joita kohtaamme tässä inkarnaatiossa. Yhtään mitään ei saavuta sillä, että saisi tietää mistä kaikki johtuu, koska se mistä kaikki johtuu voi olla satojen inkarnaatioiden pituinen tarina, jota ei voi edes ihmisenä kerralla muistaa ilman että päässä ns. leikkaa kiinni.

Minun maailmankatsomukseni mukaan sielut nimenomaan valitsevat ihan itse tehdä karmaa, jotta saisivat sen kokemuksen miltä tuntuu kun toiset maksavat sitten karmaa itselle takaisin ja tämän koko homman tarkoitus on oppiminen. Sen oppiminen, että jos puuttuu toisten aikuisten ihmisten (lapset tarvitsevat rajojen asettajaa) vapaaseen tahtoon, syntyy karmaa jonka nämä sitten voivat maksaa takaisin. Se oppiminen näkyy sitten siinä, että ennen pitkää ei enää halua tehdä sitä karmaa, eli puuttua toisten vapaaseen tahtoon kun sieluntasolla on sisäistetty se että aina saa takaisin sitä mitä antaa.

Odotusten onnellisuutta vähentävästä vaikutuksesta:
Jos sinulla on syntymäpäivä ja kaveri tulee soittamaan ovikelloa lahja kädessä, olet tietenkin asiasta iloinen. Mutta jos se sama kaveri on saman lahjan kanssa oven takana ihan tavallisena päivänä joka ei ole merkkipäivä, olet lahjasta vielä paljon onnellisempi. Tämä johtuu siitä, että syntymäpäivään liittyy odotus lahjoista, jolloin ne eivät yllätä ihan yhtä lailla kuin yllättäisivät jonain ihan tavallisena päivänä.

Odotukset ovat nimenomaan juurikin, niinkuin sanoit, sen odottamista että jotakin tapahtuu mutta se voi olla yhtä hyvin aktiivista kuin passiivistakin. Jollakulla voi olla vaikka odotus, että ulkonäköremontti tuo elämään kaivatun ihmissuhteen. Silloin aktiiviseen tekemiseen liittyy passiivinen odotus, joka myös vähentää onnellisuutta.

Kaikkein pahimmin onnellisuutta vähentävä oletus minun kokemukseni mukaan on että maailma olisi oikeudenmukainen ja/tai reilu. Sellaista kun odottaa yhden ainoan inkarnaation sisällä, niin ihan varmasti pettyy. Puntit tasoittuvat useampien, kymmenien tai satojen, inkarnaatioiden aikana. Pitkällä perspektiivillä katsottuna maailmankaikkeus on reilu, yhden ihmisinkarnaation aikana ei todellakaan.

[Eklektikko]

Tuli mieleen vielä yksi hyvä kuulemani ohjenuora tähän asiaan liittyen:
Kysymys 'miksi' on aina merkki siitä, että kysyjällä on käsittelemätöntä asiaan liittyvää tuskaa.

Sen sijaan siis, että kyselisi miksi minulle kävi näin ja tuntisi että tilanne on epäoikeudenmukainen, kannattaa käsitellä se asiaan liittyvä tuska (johon usein liittyy myös vihan purkuun ja anteeksiantoon liittyviä juttuja) pois, niin sitten ei ole niin hirveästi väliäkään enää sillä, saako tietää 'miksi.'

Miksi-kysymykset eivät ole siis itsessään ehkä koskaan järkevästi vastattavissa, mutta ovat hyviä osviittoja käsittelemättömän tuskan olemassaolosta.

[Kuuhilda]

Thank juu Eklektikko.
Tuossa tuli paljon valaisevaa ja hyvää asiaa pohdittavaksi nyt.

Eihän sitä tosiaan tarvitse tietää, että miksi...sitten kun ei enää tarvitse. Mutta se helpottaisi kummasti kuitenkin  :
Aika moinen tienviitta tuo miksi.

Tähän sisältyy nyt aika lailla hyväksyntää. Vähän joka puolella. Ei ole minulle outo juttu hyväksyä niitä asioita, joille ei mitään kuitenkaan voi sen kummemmin vastaan laittamatta, mutta sen tuominen nyt tähän kokonaisvaltaiseen vihan ja anteeksiannon kuvioon on ilmeisesti hakusessa vielä.

Mutta tuo onnellisuus ja odotus asia ei ihan mene äntiin, vaikka meneekin osin, mutta en pääse eroon siitä ajatuskesta, että meidän tuliskin odottaa jotain elämältä ollaksemme onnellisia.

[Eklektikko]

Mutta tuo onnellisuus ja odotus asia ei ihan mene äntiin, vaikka meneekin osin, mutta en pääse eroon siitä ajatuskesta, että meidän tuliskin odottaa jotain elämältä ollaksemme onnellisia.

Ehkä me käsitämme sanan 'odotus' jotenkin eri tavoin. Minä käsitän sen vain sillä tavoin, kuin siinä antamassani syntymäpäivälahjaesimerkissä. Näinollen odotukset vain joko
a) täyttyvät, jolloin ilo on pienempi sen odotuksen takia, kuin olisi ollut jos asia olisi tullut odottamatta
b) eivät täyty, jolloin syntyy pettymyksen tunne

Mitä enemmän odotuksia minulla on, sitä vähemmän minulla on iloisia yllätyksiä ja sitä enemmän omiin odotuksiin pettymyksiä.

Tavoite on ihan eri asia kuin odotus. Minulla voi olla tavoitteita elämäni suhteen ja suunnitelmia myös, mutta tärkeää on se etten aseta niitäkään onnen ja tasapainon edellytyksiksi. Lisäksi kun minulla on jotain tavoitteita tai suunnitelmia, onnellisuuttani ja tasapainoani lisää se, että ymmärrän niiden olevan vain omia suunnitelmiani jotka eivät ehkä toteudu siten kuin olisin kuvitellut. Pyrin siis suunnittelemaan ja asettamaan tavoitteitakin niin, etten liitä niihin odotuksia. Suunnittelemani ja tavoittelemani asiat joko tapahtuvat ennemmin tai myöhemmin, tai sitten eivät. Kun hyväksyn tämän, säästyn odotuksiin liittyviltä pettymyksiltä.

Vai ymmärsinkö jotenkin pieleen sen, mitä tarkoitat yllä niill odotuksilla? Pystyisitkö valottamaan tuota käytännön esimerkillä, ehkä sitten minun olisi helpompi tajuta. 

[Ave^^]

Se, että vihaa jatkuvasti jota kuta tiettyä ihmistä, tarkoittaa sitä, että tämä ihminen sitoo sinussa energiaa. Tavallaan voi myös ajatella, että miksi ihmeessä se ihminen ansaitsee niin tärkeän aseman, että rajoittaa sinun elämääsi? Joka lopulta muotoutuu: miksi haluat, että se ihminen hallitsee elämääsi? Ja kyseessä ei ole kuin aivan oma päätöksesi asiasta.

Ketjussa mentiin jo hyvinkin syvälle, mutta ainahan vihan syntyminen ei tarvitse todella suurta traumaattista kokemusta. Syvälle meneminen on hyväksi välillä, mutta välillä taas voi pintatason käsittelykin olla ihan hyvä juttu, vai mitä mieltä olette? Ei minusta kaikki ihmiselämän asiat vaadi sitä syväluotaamista, tuo on vähän semmoinen muotiasiakin ehkä nykyään mikä on pinnalla. Että kaikki lopulta juontuu siihen johonkin traumaan mikä itsellä on ja siihen pitäisi aina porautua ja tuntea sen aiheuttama tuska jne. Onko se nyt lopulta aina joka pienessäkin asiassa välttämätöntä?


muok. Ihmiselämäkin kulkee sykleissä. Itselläni tuntuu tällä hetkellä, että olen tarpeeksi kauan käsitellyt omia tuskiani ja miettinyt niitä ympäri ja ämpäri ja tuntenut niitä, niin nyt tällä hetkellä tuntuu, että ei enää, nyt haluan vain elää rauhallisesti ja tasaisesti, katsoa eteenpäin, en taaksepäin, katsoa ulospäin, en sisäänpäin, ja nauttia kaikesta mitä eteen tulee. Ehkä jossain vaiheessa tulee taas se aika, kun tuntuu, että pitää taas palata sinne omaan itseensä ja itsensä käsittelyyn. Mutta lopulta, se on sisäänpäinkääntymistä ja joskus on ulospäinkääntymisen aika. Molemmathan kai kuuluvat ihmiselämään? Mietein, että näiden omien asioiden käsittely laajentaa ymmärrystä sisäänpäin, mutta vain sieltä pois astumalla voi laajentaa ymmärrystä ulospäin?

[Suomityttö]

Aikaisemmin kun tein anteeksiantoharjoituksia jouduin tekemään mielikuvaharjoitusta saman henkilön suhteen kymmeniä kertoja ennenkuin viha irtosi. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa tein harjoituksen. Sitten lopulta yhtäkkiä huomasi, että tunne onkin irronnut, eikä ole enää mitään pidikettä. Itse ei tiennyt päivää eikä hetkeä milloin tämä tapahtui. Jouduin aloittamaan tästä: Annan itselleni anteeksi, etten voi antaa anteeksi K....:lle. Niin kovaa työtä se on. 

[Päivi]

Luise hayn kirjassa on hyviä vinkkejä kans. voisin koittaa ettiä yhen youtubelinkin

[Päivi]

https://www.youtube.com/watch?v=K-8HsRe7nqI&feature=player_embedded
tossa n. 40min kohdalla on hyvä esimerkki. Koitin tota tyttären kanssa ja menee noin kyllä.