seuraava »

[sawotar]

Jinx...kyllä on

[ritsku]

Minun ensimmäinen lapsuudenmuistoni on hieman yli vuoden ikään. Olin hieman jälkijunassa kävelemiseen oppimisessa ja ajattelin, että en halua tulla ihmisten kaltaiseksi ja kävellä. Halusin olla eläinten kaltainen tai paremminkin tunsin eläimet enemmän itseni kaltaisiksi, eläinten kieltä oli viehättävämpi ymmärtää kuin ihmisten. Muistan myös hyvin, että ajattelin, ettei kukaan tiedä minun ymmärtävän toisten puhetta, koska en itse osannut puhua. Muistan kokeneeni eläinten tunteet voimakkaammin kuin ihmisten, pennun hellimisen, elämänilon, poikasen menettämisen surun.

[Rakkauden enkeli]

Muistan myös hyvin, että ajattelin, ettei kukaan tiedä minun ymmärtävän toisten puhetta, koska en itse osannut puhua.

Tuo tuntuu merkillisen tutulta.  :

Miksi useimmat ihmiset puhuvatkin vauvoista ja tosi pienistä lapsista siihen tapaan etteivät ne mitään ymmärtäisi ja tajuaisi. Tyyliin, sehän on vielä niin pieni, eihän se voi tietää, sen näkökenttäkin on vielä niin rajoittunut yms. Ikävää vähättelyä. 

Olen varma, että vauvat jollain tasolla ymmärtävät tasan tarkkaan kaiken mitä heille ja heidän kuullen puhutaan. Heillä vaan ei vielä ole keinoa itse tuottaa niitä sanoja. Ymmärrän siksi niin hyvin omankin vauvamme (9 ja 1/2kk) joskus niin turhautuneen itkun, kun hän selkeästi haluaisi osata ja tehdä jo paljon kaikenlaista, mutta kun tuo omituinen ihmiskeho ei vain toimi vielä niinkuin haluaisi. Siihen ihmiskehoon totuttelu, ja sen käyttämisen opettelu vie jokaiselta ihmishengeltä aikaa.

[Loveangel]

Kun toinen televisio tuotiin olohuoneeseen, en muista miten siellä liikkeessä oikein tein mutta olin aika riemuissani sarjakuvalehti kourassani, kotona sitten kaukosäätimella kokeilemaan mitä tuosta tulee ja nauhurikin saatiin enolta käytettynä ja sitten sitä kokeilemaan ja piirrettyjä katsomaan.

[sideman]

Äiti  kertoi, että olin mennyt bussilla hänen kanssaan naapuripitäjään.
Olin kuulemma heittänyt sellaista läppää, että koko bussi oli
nauranut. Tuollaisestakaan tapauksesta ei ole minkään valtakunnan
muistikuvaa, vaikka luulisi. En huomannut kysyä äidiltä hänen vielä
eläessään, minkä ikäinen olin tuolloin. Arvelisin että kenties 3 - 4 vuotta.

Naapuripitäjässä asui raudoittaja, joka oli isän palkkalistoilla.
Hänellä oli minua huomattavasti vanhempi tyttö. Olisikohan
hän ollut tuolloin jotain 16-vuotias, tai silleen. Olin kuulemma
laulanut hänelle veneessä "Minä soitan sulle illalla, sillä ilta on
rakkauden aikaa." Tuostakaan ei oli minkäänlaista muistikuvaa,
vaikka helposti voisi uumoilla, että olisi...

Mahtaako sukupuoleten välillä olla tuossa suhteessä jotain
eroja? Minun siskoni muistaa yksityiskohtaisesti tapauksia
ajalta jolloin hän taisi olla parivuotias, tai silleen!

 

[Ebenia]

Muistaminen liittyy myös todella vahvasti kielen oppimiseen. Eli mitkään muistothan eivät päästä häviä ja ihan samalla tavalla ne vauva-ajan tapahtumat ovat tavallaan päässä, mutta ongelmana on se, että niitä ei pysty palauttamaan, koska vauva-aikana ne muistot on sidottu esim. tuoksuihin ja näköhavaintoihin, eikä kieleen kuten useimmat meidän aikuisiän muistoista.

Eli siitä, milloin on oppinut puhumaan, voi suunnilleen päätellä jotain ensimmäisten muistojen muistamisesta. Esim. jos on oppinut 2 -vuotiaana puhumaan, niin joskus 3-vuotiaasta eteenpäin voi olla selkeämpiä muistoja. Aivojen kehityksestä myös paljon kiinni tuo muistaminen.

Lapsi myös ymmärtää tosissaan puhetta paljon ennen kuin pystyy itse tuottamaan sitä. Ei lapsi todellakaan mitään kovin monimutkaista ymmärrä, mutta siis sellaiset helpot peruslauseet ja käskyt kyllä ymmärretään. Mitään kovin syvällistä ei kyllä varmasti pysty tuossa vaiheessa käsittämään, ihan jo aivojen varhaisen kehityksen kannalta.

[johannatuuli]

Ensimmäinen muistoni on kun vanhempani ostivat uuden sohvan ja nojatuolit. Olin alle 3-vuotias. Kun sohvakalustoa haettiin kaupasta, muistan kuinka toivoin pääseväni matkan ajaksi istumaan nojatuoliin pakettiauton perään. En tietenkään päässyt, auton takapenkillä piti istuskella.

[ancelica]

Muistan kun musta otettiin valokuva kun olin kotiutunut laitokselta. Muistan miten vanhempani olivat kameran takana ja lässyttivät, ihmettelin kovasti miksi pitää lässyttää. Sitä ei tietenkään kukaan voi todistaa. Toisessa valokuvanottotilanteessa juuri vajaa vuoden, olin pystynyt vanhemmilleni alle kymmen vuotiaana kertomaan ketä siellä oli paikalla silloin. No ei sitäkään voi todistaa. Sen sijaan kerroin vanhemmilleni miten silloisessa kotikaupungissani oli rakennettu uusi silta vanhan päälle, vanha purettu, ja kerroin yksityiskohtaisesti miltä se näytti, he olivat äimän käkenä kun kuvaus täsmäsi tarkalleen ja vuosi oli noin 1-2 v syntymäni jälkeen. Olisin iloinen jos vieläkin olis niin hyvä muisti. Toki muistan vanhemmat asiat hyvin, mutta hurjasta nuoruudesta ei aina oikein ole ihan varmoja muistikuvia. So sad. Alkoholilla lienee osuutta asiaan. Nyt jos muistais asiat yhtä hyvin kun lapsena/teininä... miksi on pitänyt mennä sähläämään aivojansa viinan läträyksellä. Hyvä muisti tulee varmaan