seuraava »

[Bloodstone]

Olen kirjoittanutajatuksiani  ja toivoisin ihmisiltä siihen vähän mielipidettä. Tarkoitukseni ei ole tuomita tai kyseenalaistaa ketään/mitään tällä tekstillä toivottavasti joku saa tästä hyötyä

Ihmisen Tietoisuuden vaiheet

Jokainen ihminen miettii elämänsä jossakin vaiheessa tietoisuutensa laajentamista,
osa ihmisistä puhuu uskonnosta, toiset tietoisuudesta, osa elämänsä läpi käyntiä.
Mitä se sitten käytännössä on?
Mielestäni, nimitti asiaa minä tahansa, asia miksi näin tapahtuu on seuraava:
* Nuori joka etsii omaa itseään ja tahtoisi tietää mitä hänestä tulee, mitä hän haluaa
* Aikuinen joka etsii syitä teoilleen ja valinnoilleen, sekä miettii seuraavaa tehtäväänsä
* Vanhus joka katsoo elämäänsä taaksepäin ja miettii saiko sen kaiken aikaan, jota nuorena ja aikuisena halusi tehdä

Miksi sitten kaikki alkavat miettimään esimerkiksi syytä täällä olemiseensa ja elämänsä tarkoitusta eri aikoihin?
Mielestäni siksi että ihmisen täytyy käydä eri elinkaari läpi, jotta he näkisivät elämänsä ja sitä kautta itsensä kokonaisuutena ja alkaisivat kyseenalaistaa toimiaan.
Osa ihmisistä alkaa miettiä asioita jo hyvin nuorena, toiset taas esimerkiksi kriisin, eron tai tapaturman jälkeen pysähtyvät miettimään asioita.
Osa taas elää koko elämänsä arvostellen Hengen Tien kulkijoita, ajatellen etteivät ne asiat koske heitä, suurin syy miksi tämän tyypin ihmiset alkavat vasta vanhalla iellä heräämään näihin asioihin, on se että he ymmärtävät kokonaisuudessa sen etteivät ole kuolemattomia, vaan Ajan Kello määrää heidänkin aikansa. Kukaan ei silti voi sanoa toiselle, vaikka tämä kuinka arvostelisi tai tekisi mitä, että olisi muita parempi.

Ei ole olemassa oikeaa eikä väärää aikaa herätä miettimään mistä me tulemme,mihin menemme ja mikä on meidän tarkoituksemme olla täällä.
Kyse on vain jokaisen henkilökohtaisesta Hetkestä, kun se Hetki tulee, se on juuri oikeassa kohtaa elämää.

Itse olen elämässäni tähdännyt siihen että kohtaan jokaisen ihmisen yksilönä, en koskaan katso hänen rotuunsa, ulkonäköönsä, enkä minkään vakaumuksen, tms. kautta.
Ihmisen sisin näkyy silmistä.
Silmistä heijastuu ilo, suru, ahdistus, onni, ilo, myös sellaista mitä ihminen koittaa peitää, kyse on siitä, osaatko nähdä hänen Silmiensä kautta suoraan hänen Sieluunsa. Ei, kyse ei ole siitä että yrittäisin urkkia ihmisen henkilökohtaisia asioita, jos hän haluaa  ne näyttää, se on hänen asiansa. Mielestäni meidän tulisi katsoa silmistä onko ihminen luotettava, puhuuko hän totta ja mitä mieltä hän on sinusta. Kaiken muun minkä näet silmistä, on tarkoitettu nähtävän.

Tee päivällä kaikki asiat niin ettet illalla häpeä itseäsi


Jos joku joskus kysyy minulta mihin uskon, vastaan että uskon Korkeimpaan Voimaan.
Sillä ei mielestäni ole mitään merkitystä mitä kautta ihminen yhteytensä Jumalaan luo, millä nimellä Häntä kutsuu, koska loppujen lopuksi kaikki on yhtä ja sama. On kuin olisi suuri Puu, jonka eri oksat edustavat jokaista uskontoa, kaikki oksat ovat silti kiinni puussa ja edustavat samaa asiaa. Jokainen oksa vain on hieman erilainen.
Kenenkään ei mielestäni tulisi sanoa toiselle :”uskontosi on väärä” ja panetella tätä asiasta. Ei ole missään todistettu että jokin uskonto olisi ainoa ja oikea. Päinvastoin, mielestäni jokaista uskontoa pitäisi tutkia, kyseenalaistaa, syventyä niihin. Siinä missä kristityistä osa ei koe kirkossa käyntiä tarpeellisena, toiset eivät lue Raamattua, tai osa haluaa syventyä kristinuskoon vain kotona. Samalla tavalla pitäisi tutkia eri uskontoja ja tutkia, josko niistä löytyisi erilaisia ja hyviä asioita omaan Elämääsi.
Annan esimerkin:
Kuvitellaan että uskoisit vaikka Chakroihin ja Auroihin, uskoisit myös vaikka kummitteluun, mutta olisit saanut kristityn kasvatuksen, joten Raamattu olisi sinulle tuttu ja osa siellä olevista asioista tuntuisi oikealta. Sitten perehtyisit vaikka itämaiseen astrologiaan ja kokisit siellä olevan Sinulle sopivia asioita ja omaksuisit niistä osan. Sitten tutkisit Tiibetin munkkien meditaatiotekniikoita ja sinusta ne olisivat sinulle myös läheisen oloisia.
Loppujen lopuksi ei maailmassa ole hirmuisesti ihmisiä, jotka olisivat omaksuneet kaiken jostakin tietystä uskonnosta, koska uskonnoissa tuntuu olevan aina jokin asia tai kysymys johon haluaisit vastauksen, mutta sen hetkisen uskonnon raameissa et koe saavasi kysymyksiisi vastausta. Miksi Jumala silti tuomitsisi ihmistä, joka on lähtöisin tietyltä Puun oksalta ja perille saavuttuaan, olisikin vain ymmärtänyt muiden oksien kauneuden?

[Eklektikko]

Minä pistäisin tuosta vielä paremmaksi:
Heitä häpeä lopullisesti roskakoppaan, ymmärrä että se on täysin turha ja yksinomaan tuhoisa tunne.

Perustelut:
Syyllisyys on tunne siitä että tuli tehtyä jotain väärin. Rakentava ja opettava tunne, sillä sen tarkoitus on ihan vain auttaa säätämään omaa toimintaa tulevaisuudessa ja ehkä hyvittämään jo pieleen tehtyjä asioita. Syyllisyydentunteenkin kuuluu kuitenkin olla vai ohimenevää, sen tarkoitus on toimia hälytysmerkkinä siitä, että tuli tehtyä pieleen, mutta sen kauempaa sen ei ole tarkoitus ihmistä vaivata. Jos vaivaa, niin mennään jo ylisyyllistymisen puolelle tai ahdistaviin ajatusketjuihin syyllisyydestä, joka on ihan eri ongelma.

Häpeä puolestaan on tunne siitä, että on ihmisenä jollain tavoin viallinen. Tällainen tunne on tuhoisa sen vuoksi, että tekoja voi korjata, mutta se millainen on ihmisenä on synnynnäistä ja pysyvää. Lisäksi häpeä on tavallaan valheellinen tunne: Olemme kaikki tämänhetkisen inkarnaatiomme ja sielunsuunnitelmamme kannalta täydellisiä, (vaikka ihmisperspektiivistä sitä voi olla vaikea tajuta) joten häpeän tunne - tunne siitä että on ihmisenä viallinen - ei ole koskaan millään tavoin totta.

[Eklektikko]

Okei, tämä onkin sitten kielellinen ongelma, käsität satyagraha käsitteen häpeä eri tavoin kuin ne muutama kirja (psykologiaa ja psykiatriaa) joita lueskelin oman solmujenpoistoni alkuvaiheessa tuossa runsas vuosikymmen sitten.

Käytät viestissäsi sanaa häpeä kuvaamaan asiaa jonka minä käsitän sanalla syyllisyys.

Syyllisyys kohdistuu tekoon - teon voi hyvittää ja toimintatapaa muuttaa.
Häpeä kohdistuu koko ihmiseen  - mitään ei ole tehtävissä.

Siitä se häpeän tuhoisuus ja valheellisuus tulee. Häpeä on ihan turha ja ainoastaan tuhoisa. Jos ihmisessä kokonaisuudessaan on jotain vikaa - mikä ei tietenkään ole koskaan totta, koska olemme kaikki tämänhetkisen inkarnaatiomme kannalta täydellisiä - niin sitä ei voi korjata kuin kuolemalla pois.

Tämän vuoksi olen tosi tarkkana tästä asiasta myös kielellisesti. Häpeä ja syyllisyys EIVÄT ole sama asia!

[Avicii]

Kait häpeän tunteita on monta erilaista.
Jotkut on ihan opettavaisia jos esim sielulla on tarkoitus oppia rajoja ja toisten kunnioittamista tmv. silloin häpeä on se tunniste että on ylittänyt rajat ja ns palautetaan korjaamaan sanoja tai tekoja. Silloin tunnistaa sen aitouden siitä miltä tuntuu esim loukata toista ihmistä jota kuitenkin rakastaa ja miten pahalta se voi tuntua.
Sitten on niitä vahingollisia häpeän tunteita jota vääristyneellä tavalla alistaa, alentaa tmv. ja joka ei vie sielulliseen ymmärtämiseen ja ei tule puhtaasta lähteestä.
Tietenkin jos on liian tiukka itsekontrolli ja menee vetämään änkyräkännit ja kohtelaa ja sählää oikein urakalla niin aamulla voi hävettää koska on ylittänyt omia ns rajoja. Silloin sielu voi oppia löysäämään ja nauramaan itselleen tai sitten tajuaa että ehkä ensi kerralla ei tarvitse ottaa niin kovat kännit.
Tunteet ovat meissä koska ne opettaa monella eri tavalla, jokainen pitää vain ymmärtää mitä ne itselleen tekee.

[Eklektikko]

Häpeä = vika on ihmisessä, mitään ei ole tehtävissä
Syyllisyys = vika on teossa, teon voi hyvittää ja tulevaa toimintaansa korjata

Näin tämän ovat määritelleet parikin psykologista opusta, mutta tällä palstalla näyttää käsitteet menevän iloisesti sekaisin.

Kaikki kirjoittajat tässä ketjussa ovat käyttäneet sanaa häpeä kun ovat itse asiassa puhuneet käsitteestä syyllisyys. Minusta tämä on tärkeä asia, mutta ei kai se sitten kellekkään muulle taida olla...  

Eli Avicii, se mistä sinä puhut käsitteellä 'opettavainen häpeä' on itse asiassa syyllisyys, ei häpeä.
Vahingollinen häpeä on sitten se varsinainen häpeä.

[Indium]

Hmm. Nyt kun miettii, niin arkikielessä nuo menevät kyllä tosi usein ristiin. Vanhempi voi sanoa lapselle "saisit hävetä!" kun kyse on jonkin rajan ylittämisestä, vaikka se on vain ei-toivottu teko, ei merkki että lapsessa on joku vika. Itsekin monesti kuvailisin oloani "no nyt hävettää" kun olen tehnyt jotain väärää, joka kuitenkin on korjattavissa tai edes anteeksipyydettävissä. 
Ja en ole yhtäkään psykologian opusta lukenut kannesta kanteen, käytän vain kyseisiä sanoja siten kuin useimmat muutkin ympärilläni.

Ilmiö kyllä toistuu aika usein, kaikenlaisissa "alan kirjoissa" esiintyvät käsitteet vääntyvät arkikielessä toisiksi.
En tarkoita etteikö siihen olisi tarkoituksenmukaista kiinnittää huomiota. Kommunikaatio-ongelmia kumminkin tulee niin paljon siitä, että ihmiset käyttävät samoja sanoja, mutta pohjimmiltaan puhuvat eri asioista.

[Bloodstone]

Mutta eikö pääsääntöinen asia miksi täällä ollaan, ole juuri ymmärtäminen, hyväksyminen ja tunteiden vellovasta maailmasta pois pääsy?
Jos olisimme sinut kaikkien kanssa, ei olisi sotaa, tai mitään tarvetta syntyä uudelleen tänne, vaan pääsisimme takaisin Lähteelle.
Lähde on käsitteeni kaiken Tietoisuuden keskuksessa, jossa ei ole seksuaalista suuntautumista, ei hyvää tai pahaa, ei erimielisyyttä, vaan kaikki tapahtuisi, kuin luonnossa, kaikki olisivat tasapainossa ja tietäisivät paikkansa. Tämä on vain minun käsitykseni asiasta

[Eklektikko]

Joo, varmaan yleiskielessä ja psykologiassa merkitys on hieman erilainen, mutta tuo Wikipedian määritelmäkin sisältää nimenomaan tuhoisia osia, nämä nimittäin:

Lisäksi häpeä saa ihmisen kääntymään hyödyllisesti sisäänpäin, pohtimaan sitä, millaisena toiset mahdollisesti näkevät hänet.

Minun mielestäni on tuhoisaa pohtia miten toiset minut näkevät, sillä he näkevät minut oman mielensä suodattimen lävitse. Eräs tänne inkarnoituneen ihmisen isoja tapahtumia elämässä on siinä suunnilleen 30-40 vuotiaana, kun lakataan olemasta sitä mitä ympäristö odottaa meidän olevan ja tullaa siksi mitä todella olemme. Ja se on rankka, kriisinomainen prosessi. Iso osa ihmisten ongelmista johtuu nimenomaan siitä, että he ovat pohtineet ja pohtivat liikaa sitä mitä muut heistä ajattelevat, miten muut heidät näkevät.

Kasvojen menettäminen on toinen tuhoisa käsite ja asia, jolla ei ole tasapainoisen hyväitsetuntoisen ihmisen elämässä mitään virkaa.  Kasvojen menettäminen nimenomaan kuuluu tuhoisaan häpeään, jossa syyllisyys muuttuukin ykskaks häpeäksi ennen kuin on edes ollut mahdollista korjata toimintaansa. Kun on toiminut toista kohtaan väärin, on hyödyllistä tuntea ohimenevää tunnetta nimeltään syyllisyys, jonka tarkoitus on auttaa toiminnan korjaamisessa ja hyvitämisessä. Kasvojen  menettämisen käsite muuttaa syyllisyyden automaattisesti häpeäksi, josta ei ole ulospääsyä - paitsi se seppuku (rahvaanomaiselta nimeltään harakiri) - kun ihminen kokee itsensä ihmisenä vialliseksi, sitä ei voi korjata millään teolla, paitsi kuolemalla.

Ja tästä olen aivan eri mieltä Wikipedian kanssa:

Häpeällä on suojaava vaikutus, sillä se saa ihmisen pohtimaan tekojensa seurauksia jo ennalta.
Se auttaa välttämään sellaista toimintaa mikä aiheuttaisi kasvojen menetyksen. Häpeä myös estää tekemästä toiselle vääryyttä ja rikkomasta toisten rajoja.

Syyllisyys on se, joka estää tekemästä toiselle vääryyttä, ei suinkaan häpeä. Wikipediatekstin kirjoittajallakin ovat siis nämä käsitteet sekaisin. Rakkaudellisuus ja tietoisuus siitä että kun tekee vääryyttä, räpsähtää karmavelka, estää ihmistä tekemästä toiselle vääryyttä.

Jos oma tila on rakkaudellinen ja kohtelee toisia ihmisiä rakkaudellisesti, voi aivan huoleti olla täysin piittaamatta siitä mitä muut ihmiset omista teoista tai olemisesta ajattelevat. Jos he silloin ajattelevat niistä negatiivisia, se on heidän ongelmansa, ei minun.

Sairas yhteisö näkee terveen ihmisen viallisena, häpeän kohteena, ja kulttuurimme ei tällä hetkellä ole kovin terve...

[Avicii]

Olen edelleen samaa mieltä kun olen itse tuntenut monta erilaista häpeän tunnetta ja ne ei liity syyllisyyteen yhtään, osaan ne kyllä erottaa 
Tietenkin jos ei ole oikein kokemusta näistä asioista (ei ole siis oikein varma mitä tuntee ja ei osaa antaa niille tunteille oikeaa nimeä) niin tuolloin on ehkä helpompaa ottaa kirjaviisaus esille ja ymmärtää niitä tunteita sitä kautta.
Mutta parhaiten oppii kun vain tuntee ne tunteet ja katsoo miten niihin reagoi, terveellä ja kasvattavalla tavalla vaiko itselleen vanhingollisesti.
Syyllisyys ja häpeä on kyllä niin erilaiset toisistaan että uskon harvan erehtyvän tässä asiassa, mutta voin toki olla väärässä muitten suhteen ja muiden puolesta on niin kovin vaikeaa mennä sanomaan.

[Kuuhilda]

Voiko häpeää tuntea, ellei siitä sen aiheuttaneesta teosta teidä joku toinenkin henkilö? Syyllisyyttä voi, sen teidän, mutta hävettääkö ketään itsensä tähden?
Syyllisyys tulee sisältä, mutta häpeä muualta?

[Ave^^]

Mulla on ollut semmonen tuntuma näistä, että jos kokee syyllisyyttä jostain teosta, sen taakka on raskas ja jatkuvasti niskassa oleva. Kun häpeää tekoaan, se on lievempi ilmaisu, hetkittäisempi ja liittyy enemmän siihen, että tietää tehneensä väärin. Syyllisyyteen liittyy taas lisäksi tunne siitä ettei pysty tai on todella vaikea korjata tekonsa.
Ja olen sitä mieltä joo, että voi hävetä vaikkei kukaan muu tietäisikään asiasta. Se taas, miksi yleensä häpeämme ja minkälaisista asioista, on sosiaalisesti syntynyt asia. Samoin kuin nykyajan häpeämättömyyden arvostaminenkin..?


Kyllähän sanojen merkitykset muovautuvat aina niitä käyttävien ihmisten käsitysten mukaan, eli muuttuvia ne on koko ajan ja subjektiivisia. Tieteelliset termit nyt on eri asia kuin arkipuhe ja mielestäni turha niitä keskenään verratakaan. Valitettava kaaos tämä kieli siis.   Mutta siitä ne väärinymmärrykset syntyy...

Toki sanoja voi muovailla aina oman tarkoituksensa mukaan, ja niinhän konsultit ja elämäntapaohjaajathan tekee, muuttaa tutun sanan uuteen uskoon. Puhumattakaan NLPstä, miten paljon omia merkityksiään muokkaamalla voi muokata omaa mielialaansa ja toimintakykyänsä.

[Ave^^]

Mutta, joka tapauksessa Eklektikko nosti hyvän pointin esille,
sillä juuri sanojen merkityksien muuttamisella tai selventämisellä itselleen
saa itse asiaa selvennettyä ja ratkaistua.
Jos määrittelee itsensä sanoilla, joiden perimmäistä tarkoitusta edes itselleen ei tiedä,
on vaikea lähteä purkamaan niistä määrittelyistä johtuvaa huonoa oloa.

[Yep]

Olen edelleen samaa mieltä kun olen itse tuntenut monta erilaista häpeän tunnetta ja ne ei liity syyllisyyteen yhtään, osaan ne kyllä erottaa 
Tietenkin jos ei ole oikein kokemusta näistä asioista (ei ole siis oikein varma mitä tuntee ja ei osaa antaa niille tunteille oikeaa nimeä) niin tuolloin on ehkä helpompaa ottaa kirjaviisaus esille ja ymmärtää niitä tunteita sitä kautta.
Mutta parhaiten oppii kun vain tuntee ne tunteet ja katsoo miten niihin reagoi, terveellä ja kasvattavalla tavalla vaiko itselleen vanhingollisesti.
Syyllisyys ja häpeä on kyllä niin erilaiset toisistaan että uskon harvan erehtyvän tässä asiassa, mutta voin toki olla väärässä muitten suhteen ja muiden puolesta on niin kovin vaikeaa mennä sanomaan.

Fiksusti sanottu.
Minäkin erotan häpeän tunteen syyllisyydestä. Esim häpeä omasta käytöksestä tuntuu ihan erilaiselta, kuin syyllisyys omasta käytöksestä.

Tuo oli erittäin hyvä pointti, että jotkut ihmiset eivät tunnista tunteitaan. On myös ihmisiä, jotka joutuvat aikuisena opettelemaan tunteidensa nimeämistä terapeutin kanssa. Siinä ei netin hakukoneesta ole välttämättä apua.

Toivottavasti tämä sananikkarointi ei vie hyvää ketjua sivupoluille - kuten valitettavan usein tapahtuu.