Jos on parisuhde ja suhteet perheeseen sukulaisiin ei ole yksinäinen. katso ympärillesi.
Voit tuntea itsesi yksinäiseksi vaikka tätä seuraa on. Mitä järkeä olla parisuhteessa jos siitä ei ole tarpeeksi seuraa?
Olen aina ollut aika yksinäinen (nyt 41 v) 24-34 vuotiaana parisuhteessa ja ennen sitä pajon kavereita harrastusten ja opintojen kautta. "sadanvuoden yksinäisyys" alkoi minulla eron jälkeen, mutta sekään ei ollut todellista yksinoloa. SE alkoi reilu vuosi sitten. Eräs astrologi mainitsi ohimennen, että progressiivinen kuuni siirtyy neitsyeen ja se tietäisi yksinoloa. Vähän mä ihmettelin, että voiko enää yksinäisemmäksi tulla mutta kyllä hän vain oikeassa oli. Minulla on
ja varsinainen superyksinäisyys alkoi vasta p. kuun ylitettyä opposition. Näillä mennään, ensi vuonna p. kuu siirtynee vaakaan, en viitsi nyt edes katsoa koska.
Minunkin on ollut pakko selvittää lukkoja, ne liittyvät huonoihin miessuhteisiin. Isästä ja veljestä lähtien.
On ollut loppujen lopuksi mielenkiintoinen kokemus tämä yksinäisyys. Ensiksi jouduin jättämään nais"ystäviä" vuodessa toinen toisensa perään. Tajusin ettei kyseessä ollut aito ystävyys. Se oli rankkaa. Joudin jättämään myös elämäni suurimman ihastuksen, mikä oli vielä rankempaa. Samaan aikaan terapeuttini lopetti hommat, enkä tietenkään epätoivoissani löytänyt uutta. Oli pakko vaan hyväksyä yksinäisyys, puhua itsekseen tai puille, soittaa terapialinjoille...
Nyt olen ollut vuoden ihan yksin. Puhelinta pidän vain varmuuden vuoksi, eli jos jotain sattuu voisin soittaa hätänumeroon. Äitini on ainoa toimiva ihmissuhteeni ja hänen kanssa toki puhun puhelimessakin. Voi kulua päiviä ettei kukaan soita tai tekstaa. Niin miksi minä en ota yhteyttä ? Vuosien saatossa olen huomannut lukuisat oharit, vastaamattomuudet, tökkivästi etenevät yhteydet jne ovat aiheuttaneet sen, etten enää oikein jaksa. Toki joskus saatan tehdä aloitteen, mutta mikään ei lähde rullaamaan eikä elämässäni ole nyt ketään sen arvoista, jota jaksaisin yrittää kommunikoida hyvin ja säännöllisesti. Asiat valuvat pois. Pitääkö edes väkisin yrittää?
Aina kun
perääntyy se on minulle helpotus - voi jättää kaikki tökkivät hommat sikseen,
tietää ettei ainakaan silloin luonnistu. Minulla ei muuten ole perääntyvää merkkaria syntymäkartalla.
Minulla on toki harrastuksia edelleen mutta sitä kautta en enää aikuisena ole pystynyt luomaan harrastuksen puitteiden ulkopuolella onnistuvaa kommunikaatiota ja olen nyttemmin hyväksynyt sen ja jättänyt toiveet ja odotukset. Käyn säännöllisesti harrastuksissa ja yritän olla normaali, eli en takerru tai hyökkää ihmisten kimppuun. Työpaikalla olen saanut ihan OK työkavereita mutta olen vuosien aikana joutunut luovimaan ihme tilanteita, kun joku ikään kuin hyökkää kimppuuni mies tai nainen, joka aavistaa epätoivoni - eikä sitten oikeasti haluakaan olla ystäväni.
Tuota Meimin mainitsemaa "sosiaalisuutta" on kans tullut vastaan ja se onkin ollut syynä monen ystävyyden päättymiselle. En kestänyt tuollaista ja pistin itse välit poikki. Olen ehkä henkisesti epätasapainoinen (
1-seiska huoneet) mutta en itse ole ollut mikään varsinainen aineiden väärinkäyttäjä. Rajusti käyttäviä on tullut vastaan ja haluneet ystäviksi. Haluneet lopettaa tai ovat olleet olevinaan, ettei dokaamisella ja pillereiden popsimisella ole , edes yli 35-vuotiaana, mitään riskiä, negatiivista vaikutusta eri elämänalueisiin. Koska olin eri mieltä meni välit poikki vaikka muuten varsin suvaitsevainen olenkin. En pakottanut ketään lopettamaan mutta miettimään .
Olen tässä vuosien saatossa, etenkin mennyt vuosi, oppinut viihtymään hyvin omassa seurassani. EHkä vähän liiankin hyvin. En tiedä haluanko enää ihmisten pariin. Lapsettomuuskin tuli nyt kaupanpäällisenä
Sinä parisuhteessa yksinäinen - oletko tosiaan niin yksinäinen kuin luulet? Minulla on sekä fyysisesti että henkisesti totaalinen yksinäisyys päällä. haluatko siihen vai arvostatko sitä "vähää" mitä sinulla on? Onko sinulla lapsia?
Moni ns viisas sanoo että kun siivoa huonot ystävät pois elämästään antaa tilaa uusille paremmille. Samoin jos siivoa huonot rakkaussuhteet. Minun osaltani näin ei ole käynyt, mutta en silti kadu tekojani.Siis sitä, että itsekin olen pistänyt välejä poikki. En tiedä nyt Jumalan aikataulua, koska hän sitä toista ovea aukaisee vai miten se nyt meni. Kunnon parisuhteen loppumisesta on jo liki 10 vuotta ja puoleentoistavuoteen ei ole heilaa ollut. Ystävättäriä kaipaan kyllä vähemmän kuin miestä....