Sivuja: 1 2 [3] 4
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Ikuinen yksinäisyys?  (Luettu 37582 kertaa)
0 jäsentä ja 3 vierasta katselee tätä aihetta.
Varjotar
Astroholisti
*****
Viestejä: 1262


Starchild


Profiili
« Vastaus #30 : 15.11.2013 17:44:30 »

Miksi meillä olisi joka elämää varten se joku, ehkä se oikeakin?
Mikä tarkoitus elämämittaisella yksinäisellä kulkemisella on?
Entäs, jos ei ole sitä oikeaa, ystävääkään, joka tuli jäädäkseen? buck2
Ihn yksin? Cry
tallennettu

Kuuntele tuulta.
Ave^^
Vieras
« Vastaus #31 : 15.11.2013 22:33:40 »

Miksi meillä olisi joka elämää varten se joku, ehkä se oikeakin?
Mikä tarkoitus elämämittaisella yksinäisellä kulkemisella on?
Entäs, jos ei ole sitä oikeaa, ystävääkään, joka tuli jäädäkseen? buck2
Ihn yksin? Cry

Yksinäisiä kausia tai yksinolon kausia voi olla, pidempiä tai lyhyempiä, mutta yksikin elämä on usein niin pitkä, että ei siitä tulevasta voi mitään tämän hetken perusteella sanoa. Se on ihan oikeasti täysin tuntematon. Täälläkin kun lueskelee vanhoja ketjuja, huomaa miten ihmisten elämät muuttuvat. Tuli nimittäin juuri äsken lueskeltua..

Taaksepäin katsottuna on helppo sanoa, että sillä yksinäisellä kaudella oli jokin tärkeä merkitys, mutta vaikeampaa se on siinä vaiheessa kun tuntuu pahalle. Voin itsestäni sanoa, että en olisi minä, ellen olisi kulkenut sitä polkua mitä olen kulkenut. En vaihtaisi pois, ehkä jotakin, mutta en koko pakettia. Tälläkään hetkellä en ole mikään sosiaalisuuden huippu, enkä kyllä vaihtaisi sitäkään. On helpompaa, kun ei ole paineita elää liikaa muiden kautta.

Paljon voimia sulle, näytät liikkuvan nyt synkissä vesissä.  smitten smitten smitten
tallennettu
Anno
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 57


Profiili
« Vastaus #32 : 16.11.2013 00:44:29 »

Tätä ketjua lukiessani tuli fiilis, että yksinäisyydestä kärsivät koittavat etsiä ulkopuolelta jotain, mikä löytyy vain sisältä. Kuuhilda kertoi tarinansa, miten käy, kun se ulkoa etsitty muuttuukin sisältä löydetyksi.

Jos leikkisin tällä ajatuksella lisää (siis fiilistelen, en sano että näin olisi...), niin tavallaan se etsiminen ja ikävä toisen luo voisi jopa karkottaa muita ihmisiä. Esimerkki: Joku janoaa suorastaan ystävää/parisuhdetta/tms. Kohde tuntee suorituspaineita ja klaustrofobiaa (sieluna) koska toinen tavallaan tukahduttaa haluamisellaan. Vaativaa energiaa. Pääsettekö jyvälle? "Anna mulle tätä." "Tee minut onnelliseksi." Mikä muotoillaan lauseeksi "haluan tehdä sinut onnelliseksi (kunhan teet minutkin onnelliseksi)". "Älä jätä!" "Älä jätä minua! Älä jätä! Minä tarvitsen sinuaaaaa"..., kuten Tero Vaara laulaa.
Sellaisen tavallaan vaativan ihmisen seurassa ei halua olla. Sielu ei tykkää pakottamisesta. Alkaa ahistaa. Tekee mieli vetäytyä tai jos on vilunkityyppi: alkaa käyttää asemaansa hyväksi.

Otetaan toinen esimerkki: Ihminen on tyytyväinen itseensä, oloonsa ja elämäänsä, ainakin suureksi osaksi. Hän säteilee hyvää oloa, ystävällisyyttä (koska ei koe muita uhkana tai pettäjinä tai mahdollisesti ikävinä ihmisinä). Tästä tyypistä huokuu tasapaino, omassa keskuksessaan viihtyminen, itsevarmuus, hyväntahtoisuus, tai muita positiivisina tunnettuja fiiliksiä. Hänen itsevarmuutensa ei riipu muiden mielipiteistä, sillä hänen itsevarmuutensa tulee sisältä, ei ulkoa. Hän tuntee itsensä ja hyväksyy itsensä. Hänen mielestään hän on hyvä tyyppi ja hän viihtyy seurassaan tosi hyvin. Tunteeko hän yksinäisyyttä? Veikkaan, että harvemmin. Veikkaan, että hänen seurassaan viihdytään. Veikkaan, että hän tapaa ihania ihmisiä. Veikkaan, että hän ei ole niin altis hyväksikäytölle, koska hän ei tarvitse toisten hyväksyntää tunteakseen itsensä hyväksytyksi. Hän hyväksyy itse itsensä. Jos joku suhde katkeaa, hänen elämänsä ei mene palasiksi (näin veikkaan), sillä hänen todellinen voimansa tulee sisältä, ei siitä katkenneesta suhteesta.

Itsensä tunteminen, itsensä hyväksyminen ja itsevarmuus. Siinä jotain tärkeitä palikoita.

Tällaisia mietteitä tuli entiseltä koulukiusatulta yksinäiseltä, joka nykyään viihtyy itsekseen ja seurassa, eikä edes halua parisuhdetta, ellei toinen osapuoli ole yhtä tasapainoinen. Pääsääntöisesti tasapainoinen. En itsekään ole Ihan Aina kuosissa.  Grin Itsevarmuus kukoistaa ja se on seurausta oman pään kaivelusta ja piiitkästä matkasta sisimpään. Sitä edisti yksinolon aika, mikä parisuhderintamalla on kestänyt vuosia. Ei siis ollut häiriötekijöitä, positiivisessa tai negatiivisessa mielessä. Vain minä ja minun mieleni oppimat väärät käsitykset itsestäni ja elämästä. Erakkoaika kesti useamman vuoden. Silloin myös ystävien kanssa oli hiljaisempaa monista eri syistä. Nykyään minulla on kaksi hyvää ystävää: toinen lapsuudesta ja toinen muutaman vuoden takaa. Viihtymisseuraa on oikein mukavasti.

Jos yksinäisyys vaivaa jatkuvasti, sillä on syynsä. Se syy kannattaa kaivaa esiin. Ja sitten käsitellä. Sen verran osaan sanoa, että sielulleen kannattaa antaa ohjat. Se näyttää tien. Sillä on tuhansien vuosien kokemus yhteen ihmiselämään verrattuna. Se tietää kyllä tasan tarkkaan, mitä on tekemässä. Anna mennä ja luota. Siitä se alkaa etenemään.  Smiley Voisin jopa veikata, että yksinäisyys voi johtua sielun ja mielen välisestä kuilusta. Siitä, että mieli tarpoo (mielestään) yksin elämässä ja sielulla olisi sananen sanottavana, navigaattori tarjottavana ja rakkautta annettavana yli äyräiden, mutta kun mieli ei ota vastaan, ei usko, ei kykene yhteistyöhön, pelätessään syrjäyttämistä... Kun mieli vain tajuaisi, että se ei ole kaikki mitä itse on. Se on vain muutaman vuoden osa, irrallaan muusta itsestä. Itse, se tyyppi joka oikeasti on, on jotain käsittämättömän mahtavaa. Se on sielu, joka on elänyt monta kertaa, nähnyt vaikka mitä, kokenut uskomattomia asioita ja viisastunut matkalla. Se ei ota mielen määräysvaltaa, eikä kyykytä tai vedä mattoa alta. Se vain haluaa tulla enemmän esiin. Olla symbioosissa nykyisen mielensä kanssa. Luoda yhdessä, kokea yhdessä ja rakastaa yhdessä. Se on oikeasti hyvä tyyppi. Kaikilla meillä on todellinen oma itsemme ja se on hintsusti viksumpi ja viisaampi kuin nykyisen elämän mieli. Se on valinnut just tämän kehon ja tämän elämän kokemukset ja se rakastaa kehoaan ja mieltään ihan täysillä. Keho ja mieli ovat lahja. Ne mahdollistavat kokemukset ihmiskehossa. Matkaa kummasti helpottaa yhteistyö: sielun ja mielen välinen yhteistyö. Se, että mieli tajuaa olevansa vain osanen isompaa kokonaisuutta ja antaa sielulle tilaa "tulla alas", lähentyä mieltä, vahvistaa yhteyttä. Antaa luvan itselleen tulla siksi joka oikeasti on: ihmiskehossa asuvaksi sieluksi, jolla on yhteistyökykyinen mieli.
Kun mieli ja sielu sulautuvat rakastavasti yhteen, lakkaa yksinäisyys. Ja tulee rauha, tasapaino ja hemmetin hyvä fiilis.

Meni vähän hypetykseksi, mutta mutta kun on niin hyvä fiilis!  smitten

Tsemppiä kaikille yksinäistä polkua tallaaville! Se polku VOI olla lahja.
tallennettu
Varjotar
Astroholisti
*****
Viestejä: 1262


Starchild


Profiili
« Vastaus #33 : 16.11.2013 13:35:54 »

Tähti taivaalta.
Vieras taivaanrannalta.
Alla täydenkuun.
Valon kelmeän.
***
Tanssii.
Tanssii vaan.
***
Aamun säteet ensinnmäiset auringon.
Tanssin saa loppumaan.
***
Varjoihin kadoten.
Jälleen odottamaan.
Aikaa sopivaa.
Jotain parempaa.
***
Jota odottanut kauan on.
Niin kauan on.
***
Et kiinni saa.
Koskaan kiinni saa.
***
Kuutamolla tanssijaa.
Vain yksi tehdä niin voi.
Yksi ainoa.
***
Avaimen kantaja
Joka  tuntee.
Ajan menneen, yhteisen.
***
Ei sanoja, ei ääntäkään.
Niitä ei silloin olekaan.
Kun löydän sen.
Ainoan, ikuisen.
Salaisuuden jakajan.
***
tallennettu

Kuuntele tuulta.
Ave^^
Vieras
« Vastaus #34 : 16.11.2013 14:38:52 »

Tätä ketjua lukiessani tuli fiilis, että yksinäisyydestä kärsivät koittavat etsiä ulkopuolelta jotain, mikä löytyy vain sisältä. Kuuhilda kertoi tarinansa, miten käy, kun se ulkoa etsitty muuttuukin sisältä löydetyksi.

Jos leikkisin tällä ajatuksella lisää (siis fiilistelen, en sano että näin olisi...), niin tavallaan se etsiminen ja ikävä toisen luo voisi jopa karkottaa muita ihmisiä. Esimerkki: Joku janoaa suorastaan ystävää/parisuhdetta/tms. Kohde tuntee suorituspaineita ja klaustrofobiaa (sieluna) koska toinen tavallaan tukahduttaa haluamisellaan. Vaativaa energiaa. Pääsettekö jyvälle? "Anna mulle tätä." "Tee minut onnelliseksi." Mikä muotoillaan lauseeksi "haluan tehdä sinut onnelliseksi (kunhan teet minutkin onnelliseksi)". "Älä jätä!" "Älä jätä minua! Älä jätä! Minä tarvitsen sinuaaaaa"..., kuten Tero Vaara laulaa.
Sellaisen tavallaan vaativan ihmisen seurassa ei halua olla. Sielu ei tykkää pakottamisesta. Alkaa ahistaa. Tekee mieli vetäytyä tai jos on vilunkityyppi: alkaa käyttää asemaansa hyväksi.

Otetaan toinen esimerkki: Ihminen on tyytyväinen itseensä, oloonsa ja elämäänsä, ainakin suureksi osaksi. Hän säteilee hyvää oloa, ystävällisyyttä (koska ei koe muita uhkana tai pettäjinä tai mahdollisesti ikävinä ihmisinä). Tästä tyypistä huokuu tasapaino, omassa keskuksessaan viihtyminen, itsevarmuus, hyväntahtoisuus, tai muita positiivisina tunnettuja fiiliksiä. Hänen itsevarmuutensa ei riipu muiden mielipiteistä, sillä hänen itsevarmuutensa tulee sisältä, ei ulkoa. Hän tuntee itsensä ja hyväksyy itsensä. Hänen mielestään hän on hyvä tyyppi ja hän viihtyy seurassaan tosi hyvin. Tunteeko hän yksinäisyyttä? Veikkaan, että harvemmin. Veikkaan, että hänen seurassaan viihdytään. Veikkaan, että hän tapaa ihania ihmisiä. Veikkaan, että hän ei ole niin altis hyväksikäytölle, koska hän ei tarvitse toisten hyväksyntää tunteakseen itsensä hyväksytyksi. Hän hyväksyy itse itsensä. Jos joku suhde katkeaa, hänen elämänsä ei mene palasiksi (näin veikkaan), sillä hänen todellinen voimansa tulee sisältä, ei siitä katkenneesta suhteesta.

Tässä varmaankin on paljon siitä, mitä asioiden ytimessä on. Siinä on vain se vaikeus, että miten siirtyä tuolta ylemmästä kohdasta alempaan. Paha olo ja negatiivisuus ovat rasittavia kierteitä, samalla aiheuttavat sekä yksinäistä oloa ja karkoittavat muita pois. Se on se dilemma, että kuuluu ihmisyyteen olla välillä negatiivisuuksissa, ja se pitäisi hyväksyä, mutta jos ihan itseäänkin ajattelee, niin kyllä toisesta jatkuvasti heijastuva negatiivisuus tekee omankin olon epämukavaksi, ja se ruokkii vain negatiivisuuden kokemista. Kuka sitten olisi se tarpeeksi vahva tyyppi, joka katkaisisi tämän? Ei kai sitä muuta voi kuin vain itse oma itsensä käsitellä.. niinkin kliseistä kuin se onkin.

Toisaalta ajattelen, ettei kukaan koskaan ole täysin tuossa ääripäässä, ettei mikään vaikuttaisi itseen. Mitä merkittävämpi ja läheisempi toinen itselle on, sitä luonnollisempaakin on, että esimerkiksi suhteen loppuminen pistää elämää palasiksi. Mutta siitä noustaan. Ehkä ei kannata asettaa tuota välttämättä päämääräkseen, jos ahdistuu siitä ettei sitä pysty saavuttamaan. Parempi ehkä elellä päivä kerrallaan, etsiä joka päivästä jokin pieni asia mistä pitää ja jokin pieni asia itsestään mistä pitää, siitä sitten pikku hiljaa yrittää alkaa pitämään siitä omasta ei-niin-täydellisestä, mutta juuri parhaasta itselleen olevasta minästä.
tallennettu
Ave^^
Vieras
« Vastaus #35 : 16.11.2013 14:48:21 »

Siks toisekseen oon kyllästynyt seuraamaan ihmisten 'sosiaalisuutta'.  Mitä se on?  Ollaan kovasti kaveria jonku kanssa, haukutaan jotain toista ihmistä.  Sitten seuraavassa hetkessä soitetaan sille jota on haukuttu.  Ei ymmärrä.  idiot2

Aivan, tätähän se "sosiaalisuus" monesti on. Onko se sitten tavoittelemisen arvoista, tai sitä mitä haluaa? Ehkä yksinäisempi voi olla siitäkin syystä, ettei viihdy tällaisessa toiminnassa ja kaipaa jotain muuta.

Joskus mietityttää (miksi muuten monesti stereotyypisesti juuri naisten) tekopyhyys. Puhutaan toisten ymmärtämisestä ja kaikkien huomioon ottamisesta, mutta lopulta perus sosiaalinen kanssakäyminen perustuu juoruilulle tai muulle selän takana irvailulle. Ymmärrän kyllä, miksi monet puhuvat esimerkiksi, että miesvaltaisilla aloilla on helpompi olla. Toisaalta tässä tuli mietittyä, että kuinka paljon itse harrastan tätä tekopyhäilyä? Tuohon jeesusteluun myönnän sortuvani, ja koska ihminen olen, niin tuskin kuitenkaan niiden oppien mukaan aina elän. En tiedä, pitäisikö lopettaa tuo jeesustelu..
tallennettu
Downtempo
Vieras
« Vastaus #36 : 17.11.2013 00:42:34 »

yksinäisyys on hyvää itsetutkiskeluaikaa, kohdata erilaisia ihmisiä ja oppia toisista, oppia itsestään.
mun mielestä jokaisen on kohdattava oma yksinäisyytensä omalla tavallaan. silmästä silmään ja hyväksyä se.
onhan olemassa erilaisia yksinäisyyksiä, mutta eritoten viittaan sellasiin, ketkä on aina tottunut olemaan kaikkien ympäröivä, tai sellaiseen että aina on joku kainalossa, pelkästään sen takia, että "tarvitsee" toista rinnalleen. mun mielestä ihmisen pitää kokea yksinäisyys, jotta osaa tutustua itseensä, ja huomaavansa, että ei "tarvitse" muita bondaamaan itseänsä asioihin. eli ns. luomaan se itsevarmuus ja itsenäisyys ihan omasta sisimmästään.
esim. olen aina ihmetellyt/kummastellut ihmisiä, ketkä eivät eron jälkeen osaa olla itsekseen, vaan heti pitää koukata joku kainaloon.
eli jää oma käsittelyaika väliin. ja muutenkin, se oikea syy miksi haluaa valita jonkun kumppanin, on se syy, että ei pysty olemaan yksin.
onhan se raastavaa toisinaan, olla vuosikausiakin yksin ketään sen läheisempää ihmistä, mutta ei se väkisinkään tule, eikä tarvitse tyytyä joka vastaantulevaan epätoivoisena, vaan keskittyä siihen, mitä itse tiedostaa itsestään, mitä haluaa, ja mitä ei, mitä arvostaa ja mitä ei.
joku kertoikin, että ihminen kuka aina vain tarvitsee ja vaatii, karkottaa toiset pois.
maltti on valttia Wink
tallennettu
Kuuhilda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5943



Profiili
« Vastaus #37 : 17.11.2013 21:12:35 »

Plöh.
Mua nyt tällähetkellä tympii, monestakin syystä, tää yksinolo, tai siis kumppanittomuus.
Ihan hyvä pysähtyä tänkin asian äärelle pöhkimään välillä tietysti.
Tiedän, miksi olen kumppaniton ja miksi haluankin olla, mutta silti.
Oma valinta, hyvä valinta, mutta voi piru kun niin vaikeaa välillä :/
Vaikka vaikeampaa olisi jos valitsisin toisin.

Mutta noh, ehkä se aika on kohta jo oikea.


Yksinäinen saarnipuu

On keskellä meren selkää
luoto armoilla aallokon.
Sinne lintukin pesiä pelkää,
tyrsky lyö yli kallion.
Miten sattuikaan
sinne juurtumaan
yksinäinen saarnipuu.
Paikkaan sellaiseen,
johon kyennyt
ei elollinen mikään muu.
 
(Miten sattuikaan
sinne juurtumaan
yksinäinen saarnipuu.)
 
Yksinäinen saarnipuu.
 
Vaan jostakin tuuli tuonut
saarnen siemenen sinne on.
Miksi luonto lie oikkunsa luonut
päälle laakean kallion.
Se on kasvumaa,
johon istuttaa
ihminen ei mitään vois,
kukaan siksi ei arvaa kitkemäänkään
mennä sieltä mitään pois.
 
Kun siemenen tuuli kantoi,
otti pienen, mut' vahvimman.
Kasvupaikan tuon karuimman antoi,
koska puun uskoi juurtuvan.
Luojan tehtävää
täyttää tärkeimpää
yksinäinen saarnipuu.
Oottaa hetkeä, jolloin
rantalehdot kuolemasta havahtuu.
Kunhan luodon luo
tuuli tiedon tuo:
"Täyttymys tää tapahtuu",
silloin matkaan sen antaa siemenen
tuo yksinäinen saarnipuu.

tallennettu
Corvus Leonis
Astroholisti
*****
Viestejä: 1652


Kaikkien sisällä on jokainen meistä.


Profiili
« Vastaus #38 : 18.11.2013 23:46:27 »

Jep, epätoivo nyt vaan ei ole seksikästä. Mäkin olin vielä muutama viikko sitten sitä mieltä, että kyllä mulle nettiporno riittää aivan hyvin seksin korvikkeeksi. Erehdyin baariin, ja nyt mulla on hyvännäköisintä seuraa mitä koskaan ollut. :Smiley

joku kertoikin, että ihminen kuka aina vain tarvitsee ja vaatii, karkottaa toiset pois.
maltti on valttia Wink
tallennettu
Eklektikko
Astroholisti
*****
Viestejä: 3687


Profiili WWW
« Vastaus #39 : 20.11.2013 12:37:16 »

Yksinäisyyden tunne koulukiusaamisen seurauksena on hyvin tuttu asia: Olin vuosikymmenet sellainen, että vaikka tarvitsin yksinoloa ja tykkäsin asua yksin, olin myös tavattoman riippuvainen isohkosta tuttavapiiristä ja kavereista, enkä kestänyt sitä yksinoloa ollenkaan samalla tavoin kuin nyt, kun olen saanut käsiteltyä ne koulukiusaamiseen liittyvät traumat. Ystävyyssuhteet olivat aiemmin myös tavallaan pinnallisempia, en tykännyt itsestäni kuten olisi hyvä tykätä niiden koulukiusaamisjuttujen ollessa käsittelemättä ja jotenkin vain läheisiä ystävyyksiä ei syntynyt. Minut pelasti suurelta yksinäisyydentunteelta noin konkreettisella tasolla se, että kevyempiä tuttavuuksia ja harrasteporukka-kavereita oli läjäpäin, jolloin sain kuitenkin jonkinasteista ihmiskontaktia. Mutta silloinkin saatoin tuntea itseni yksinäiseksi ison ihmisjoukon keskelläkin.

Ainakin minulla se aiempi yksinäisyyden tunne oli sisälläni, ei ulkopuolellani: se poistui kun käsittelin ja sain pois systeemistäni ne koulukiusaamisen aiheuttamat solmut. Silloin koulukiusattuna oli todella yksinäinen olo ihan konkreettisesti, kun kukaan ei puhunut kuin haukkumasanoin. Luulen että aikuisiällä minä vain koin jotain jäännettä siitä samasta yksinäisyydestä ihan riippumatta ympärillä olevien ihmisten määrästä. Ystävystyminen on tullut nyt helpommaksi kun niistä solmuista olen toipunut ja ystävyyssuhteetkin syventyneet. Luontainen tilani on kyllä ehdottomasti yksin asuva puolierakko, mutta me erakotkin kaipaamme ystävyyssuhteita ja myös silloin kun olemme parisuhteessa.

Tämä lause pysäytti sen vuoksi, että erään eksäni tällainen ajattelu katkaisi meidän parisuhteemme:
Mitä järkeä olla parisuhteessa jos siitä ei ole tarpeeksi seuraa?

Kukaan (harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta) ei pärjää yhdellä ihmissuhteella ilman, että rasittaa sen ainokaisen ihmissuhteensa pilalle. Erään tätä aihetta Helsingin Sanomissa aikoinaan käsitelleen artikkelin mottokin oli:
"Arkkuakin kantamaan tarvitaan kuusi ihmistä."

Tämä kertoo juuri sen, että kukaan ei voi olla yhdelle ihmiselle kaikki ystävät, parisuhde, luotetut jne yhtä aikaa. Jos yksi ihminen lataa toiseen kaikki sosiaalisuusodotukset, se toinen ylikuormittuu eikä jaksa. Minä katkaisin suhteen mieheen, joka sitkeästi yritti sälyttää minulle kaikkien ystäviensä osan ja kieltäytyi edes yrittämästä hankkia uusia omia ystäviä tai edes pitää paljoa yhteyttä vanhoihin ystäviin joita kyllä oli muutamia.  Minä haluan parisuhteessa ollessakin asua yksin, sillä tarvitsen yksinoloa. Tämä mies myös yritti myös ihan väkisin vängätä asumaan yhdessä: Luultavasti ainakin osittain sen vuoksi, että kun olin hänelle parisuhde ja kaikki ystävät yhdessä persoonassa, hän oli minusta sangen riippuvainen. Asiasta keskusteltiin, luetutin hänellä tuon edellä mainitun HS-artikkelin jossa oli ihan psykiatrian ammattilaisten tekstiä aiheesta jne. Eipä auttanut ja tämä asia oli yksi syy siinä muutaman syyn joukossa, miksi pistin suhteen poikki.

Eli voi aivan hyvin olla parisuhteessa,  voi olla sukulaisia ja voi silti olla yksinäinen. Sukulaisiin voivat välit olla usein muodolliset/kankeat, eli eivät ole niitä lähimpiä ystäviä joille voisi kertoa kaiken ja jos muita ystäviä ei ole, niin ei se parisuhde yleensä riitä ainoaksi ystävyyssuhteeksi. Ja voi myös siis hajota jos sellaista edellyttää siipaltaan.
tallennettu

DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen  ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
Varjotar
Astroholisti
*****
Viestejä: 1262


Starchild


Profiili
« Vastaus #40 : 24.03.2014 11:21:30 »

Toi yksinäisyyskone oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Se viskeli jotai epämääräsii prosentteja keskimääräisistä luvuista jo vastanneiden kesken ( jaa ja mitähän tästäki pitäis ymmärtää?) eikä kertonut sitten lopuksi mitään järkevää..
tallennettu

Kuuntele tuulta.
Anitaaah
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 269



Profiili
« Vastaus #41 : 24.03.2014 12:14:45 »

Minä tein tuon hesarin testin. Oikeesti ihan hyvä itse konkreettisesti miettiä missä kohdin mennään, jonkinlaista
pohjaa antaa muiden vastaajien verokkiluvut. Sinänsä on aivan sama, koska eihän ole syytä verrata itseä ja muita.
Tutkimuksen tuloksista kerrotaan aikanaan hesarissa .. pitää hiukan seurailla.

Paljon puhutaan yksinäisyydestä, etenkin vanhemman väen yksinäisyydestä. Vaan toki nuori ihminenkin voi tuntea
olevansa yksin ja eksyksissä, kaivata tukea ja ystäviä ympärilleen. Yksinäisyydestä saattaa seurata masennus.
Jollei satu olemaan ns sosiaalinen erakko, jollaisena itseäni pidän, viihdyn yksin ja hiljaisuudessa, ei vaan
aina ole mahdollista.

 Wink Smiley
tallennettu

~  kulkekaa nyt-virralla kuin kuunsäteellä ja seuratkaa sen valoa  ~
Avicii
Astroholisti
*****
Viestejä: 1114


Profiili
« Vastaus #42 : 24.03.2014 16:03:27 »

Olen ajoittain niin erakkomainen että vaikka välillä kaipaan kumppanin tuohon viereen asumaan niin kuitenkin viihdyn paremmin itsekseni. Yritin asua miehen kanssa 17 v ja eihän siitä mitään tullut joten olen osittain hyväksynyt yksin asumisen. Mutta vakituinen rakastettu ois mukavaa  Smiley
tallennettu

You were born to be real not to be perfect.
Eklektikko
Astroholisti
*****
Viestejä: 3687


Profiili WWW
« Vastaus #43 : 28.11.2014 12:07:45 »

Osaansa on jokaisen tyytyminen...

Pointti lähinnä tämä: Olen tytyytyväinen osaani yksinasujana enkä parisuhteessakaan halua asua yhdessä. Mutta tuo saattapi hyvinkin olla tosiaan serotoniinista kiinni, jos muistat sen keskustelun missä kerroin sen yhden kirjan tesistä millä voi testailla mitkä sisäerityshormonit ovat kullekin mitenkin määrääviä, niin minulla se serotoniin oli kyllä siellä viimeisenä. Koen itseni ns. sosiaaliseksi erakoksi: Tykkään kovasti ihmisistä ja viihdyn isoissakin ihmisjoukoissa, mutta sen vastapainoksi tarvitsen sitten paljon laatuaikaa itsekseni ollen.

Jutun sanavalinta 'onnistumisesta' on vähän hassu: MInulle 24/7 yhdessäolo tai edes yhdessäasuminen on maanpäällinen helvetti, ei mikään onnistuminen. Toisen samanlaisen kanssa minulta siis onnistuukin erinomaisesti semmoinen LAT (Living Apart Together) -tyyppinen suhde, jossa ollaan sitouduttu yksiavioiseen pitkäkestoiseen suhteeseen, vaikka kumpikin asuukin omassa kämpässään.

Yksinolo ja yksinäisyys ovat aivan eri asioita. Suomen kielessä tuo ei ole niin selkeä ero kuin englannissa ero käsitteiden solitude ja loneliness välillä.
tallennettu

DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen  ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
Ritsa
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 715



Profiili
« Vastaus #44 : 28.11.2014 15:22:43 »

Minulle särähtää tuo Eklektikon lainaama lause, että onkohan se nyt tyytyminen siihen kumminkaan? Vai vaan valinta mitä haluaa omalta elämältään? Tietysti tietynlaisia piirteitä on eri ihmisissä, mutta ne ovat siellä tarkoituksella, että niihin voi tyytyä. Mutta asioita voi myös kehittää ja valita aina sen mikä on itselleen ja samalla kaikille paras. Tyytyminen kuulostaa vaan niin pirun apaattiselta, että tyydytään nyt tähän, kun yksi tutkimus näin sanoi. Cheesy
tallennettu
Sivuja: 1 2 [3] 4
  Tulostusversio  
 
Siirry: