Hei, uutena täällä kirjoittamassa hankalan elämän tilanteen innoittamana. En oikein tiedä mistä aloittaa, joten aloitan tämän päivän horoskoopista.
Rapu
Tunnemyrskyt kuuluvat elämääsi lähipäivien aikana sitä voimakkaammin mitä kauemmas olet erkaantunut todellisesta rakkaudesta parisuhteessasi. Elämä näyttää intensiivisten ihastumisten muodossa sellaiset seikat, joita et pääse toteuttamaan nykyisessä suhteessasi. Silti kohteet ovat usein pelkkiä peilejä.
Tuntuu osuvan kohdalleen. Olen ollut viimeiset 10 vuotta epävakaassa parisuhteessa Vaaka-miehen kanssa. 3 vuotta sitten erosimme, mutta palasimme yhteen ja päätimme perustaa perheen. Noh, lasta ei tullut miehestä johtuvista syistä. Nyt suhde tuntuu tyhjältä. Suhteeseen on kuulunut pettämistä, pihtaamista ja aliarviointia. Miehen puolelta. Nyt tuntuu siltä, että olisi pitänyt tajuta luovuttaa jo silloin alussa. Silloin emme olisi nyt tässä. Tämä on ihan järjetöntä. Mies on nyttemmin muuttunut lapsettomuuden myötä... hellemmäksi, ja kyllä minä siitä... välitän. Jollain tasolla. Elämä on tasaista, rutiinia. Rapuihmisenä kaipaisin kuitenkin enemmän lämpöä ja perhettä. En vaan tiedä onko nämä tunteeni oikeita vai vääriä, tulkitsenko kaiken vaan näin lapsettomuuskokemuksen vuoksi ja oikeasti saankin sen rakkauden mitä tarvitsen. Haihattelen saavuttamattoman perään.
Päivän horoskoopissa puhutaan intensiivisestä ihastumisesta. Tämä kolahti. Aloitin vuosi sitten harrastuksen ja tapasin miehen, opettajani. Mies on rapu, samoin kuin itse. Tunteellinen ja intohimoinen. Huomasin jo ensi kerran, kun tavattiin että hänessä on jotain erityistä. Silmistään näin paljon enemmän ajatuksia ja tunteita kuin kenessäkään koskaan ennen. En tiedä mitä tunsin, auran, energiaa? Menimme sinne harrastushuoneeseen kahdestaan ja tunnelma oli todella outo, ja hän mainitsikin siitä hymyillen. Itse olin paniikissa, kun en ollut koskaan sellaista kokenut. Mitä minä nyt taas selitän... Ajatuksen virtaa tulee näköjään tällaisena, kun enhän minä kiltti kotirouva oikeasti saa mitään tällaisia ajatella tai tuntea, pitäisi vaan tyytyväisenä pestä pyykit ja tiskata astiat. En ymmärtänyt omia ajatuksia ja tunteitani aluksi, luulin vain jännittäväni, jossain vaiheessa tuli kuvioihin unet miehestä, käsistä ympärilläni... Mies jakaa suurimman intohimoni ja näen hänen olemuksessaan sen saman intohimon, joka sisälläni velloo ja jota oma mieheni ei ymmärrä. Mutta ehkä tämä todella on vain peili, eikä mitään todellista. Ehkä minä olen opettajalleni vain yksi monista oppilaista. Vai voisiko olla, että hän tuntee samoin.
Tämä on tuskastuttavaa ja raastavaa. En tiedä pitäisikö vielä yrittää ylläpitää nykyistä suhdetta vai lähteä hortoilemaan yksin. Itseäni vaivaa vielä aika vakava Kiltin Tytön Syndrooma; tunnen olevani velvollinen olemaan nykyisessä suhteessa ja pitämään kulisseja yllä. Kaikki on niin vaikeaa, enkä osaa tehdä päätöksiä.
Nyt tyhjeni pää, avaudun lisää myöhemmin. En tiedä miksi kirjoitan tänne, ehkä haluan vain tosiaan purkaa tätä asiaa ja se ei onnistu vain omassa päässä, ja mieheni pitää näitä juttujani outona. Enkä pitäisi vain lähteä... Miksi se on niin hankalaa?
edit: lisäsin noita karttoja. osaisko joku tulkita...? pliis...
