...ja kirjoittaa jonnekin tällä hetkellä mielessä pyöriviä ajatuksia... Miksi me olemme täällä, mitä tapahtuu, kun kuolemme, miksei kukaan/mikään auta pääsemään tasapainoon, miksi on niin vaikea uskoa, miksi pelkään ja olen huolissani ja täynnä katastrofiajatuksia, vaikkei mitään olisi sattunutkaan, vaikka kaikki olisikin hyvin, ahdistus puristaa rintaa ja jokaikinen tuskallinen asia läheisen kuolemasta pikkutörmäykseen autossa ja lemmikkihamsterin hautaamiseen saakka itkettää ja tekee entistä hauraammaksi pala palalta vain enemmän pelkääväksi, ahdistuneeksi, surulliseksi....? Vaikea
hyväksyä elämä ja tapahtumat ja asiat sellaisenaan, luottaa, että elämä kantaa...kuinka pitkään tätä "välitilaa" kestää?! En jaksa. Tiedän paljon, mutten silti juuri mitään, eikä minulle edes kerrota. Koetellaan, koetellaan...ja niinhän meitä kaikkia ennemmin tai myöhemmin ja enemmän tai vähemmän...ja voisi huonomminkin olla jne.jne.jne.
Mutta olen ihan väsynyt. Ja jotenkin niin yksin, vaikka olen rakkaiden ympäröimä. Mikä minussa on vikana, miksen kasva ja vahvistu mieleltäni, miksi elämä tekee minusta vain hauraamman? Miksen saa edes yhtä pienen pientä merkkiä lohdutukseksi ja toivonkipinäksi siitä, että täällä olemiseen on syy, enkä ole yksin ja että kaikella on tarkoitus ja se selviää kyllä aikanaan?
Saan olla onnellinen ja tyytyväinen paljosta, ja olenkin, mutta aivan liian hukassa, niin hukassa, että toivoisin olevani sellainen, joka ei juuri koskaan ajattelisi yhtään mitään sen syvällisempää. Haluaisin niin onnen, rauhan, tasapainon...en löydä, en löydä, en löydä. Ja alan olla väsynyt etsimään. Ja alan olla vakuuttunut siitä, että ehkäpä aivoissani on yksinkertaisesti vikaa, kun en osaa olla "kuten muut" : vahva, rohkea, positiivinen...........
Autokolarissa tänään, oli elämäni ensimmäinen, mitäköhän vielä....no selvittiin kaikki hengissä ja säikähdyksellä, mutta mieleni on palasina ja itken sitä lemmikkihamsteriakin täällä nyt taas, kuinka se lapio, jolla haudan sille kaivoin, oli niiiin onneton, koska ei ollut parempaa ja kuinka se siellä kylmän maan sisällä nyt yksin makaa. Enkö osaa käsitellä asioita ja vastoinkäymisiä vai mikä minussa on vialla, miksi, miksi, miksi........?
Jos Jumala on olemassa, niin ehkä se kuulee nää jutut sit tätä kautta paremmin, saapahan rauhassa lukea ne täältä tai jotain. Ei se vastaa mulle, en oo edes paljoa pyytänyt: oon pyytänyt, että jos se on totta, niin tekis jotain, että voisin tuntea sydämessäni sen olevan totta. Ehkä sitä ei ole. Ei mulle mitään näkyjä tai enkeleitä tartte näyttää, haluaisin vain sen tunteen ja varmuuden jostain jotenkin mun sydämeeni..koska olo olis turvallisempi tässä elämässä....no, uskon asioitahan nää on, nimenomaan niitä. Mutta miks mun on niin vaikea uskoa...??
