Salaa toivominen, kun sen muuntaa todellisen, vakaan aikeensa "salaa vahvistamiseksi" - ilman muille lörpöttelyä tyyliin "toivon ain mutta saankohan vain, jahka ansaitsisinkaan lain" - sehän se juuri toimiikin.
Miksikö sitten kannattaa pitää pyytä pivossa ennemmin kuin kymmenen oksalla?
Paljastaessani eli vuotaessani visioni taikka haluni mukaisen toiveen muille, annan voimaani pois - nimittäin ikuisessa nykyhetkessä luomisen voimaa: asioiden manifestoitumisen käskyvaltani ja näkemykseni mukaisella täydellisellä tavalla tässä ja nyt -voimaa.
Voiman pois antaminen on sitä, että puhuu ja lörpöttelee aikeistaan,
mutta samalla sitoo aikeensa ajallisuuden ja ehdollistamisen (saan, mutta en ehkä vielä jos milloinkaan, koska niitä sun näitä ongelmia on muidenkin mielet tulvillaan) eli vaikkapa toiveiden täyttymistä koskevan epävarmuuden koukeroihin: silkkaan toiveajattelulla ja uhkakuvilla boolailuun.
Salaa toivominen, kunhan sen vahvistaa vakaan aikomuksensa sinetillä, saattaa toiveet toteutumaan ilman luuloa siitä, että Luoja-Jumalalle olisi oikeasti olemassa vastavoima sekä ilman viivettä, jota muille jahkailusta ja linearisoinnista, tapahtumisella venkoilusta, seuraisi.
Ja kun luomme niin kuin mestarin kuuluukin luoda - silmänräpäyksessä mutta sormeakaan heiluttamatta - näyttää tapahtuvan ihmeitä: toiveidemme toteutumisia alkaa "kävellä kulman takaa vastaan" nopeammin kuin ehkä ehdimme muille raportoidakaan...
Niin kauan kuin luominen on kiinni ulkoisiin olosuhteisiin ja muiden mielipiteisiin sekä omiin epäilyksiin "saankohan; ehkä en saakaan" - ehdollistumisesta, ihminen voi kylläkin "heti mulle kaikki nyt" -tyyliin hankkia itselleen supermarketin tarvekaluja, mutta jäädä samalla toteutumattomien henkisten unelmiensa killuttimeksi.
Killuttimeksi siinäkin mielessä, että "toiveilu" on johtamatta sisäiseen rauhaan vaan toistuvaan täyttymättömien toiveidensa korvaamiseen jollakin tyhjänpäiväisellä "kun kerran muillakin jo on/ei vielä ole" -pintakiillolla.
: