seuraava »

[Eklektikko]

Varmaan sitä on useita lajeja. Luottamuskysymykset ovat sitten varmaan sitä henkilökohtaista karmaa = sielun itselleen valitsemia oppimiskokemuksia ja niissä toiset ihmiset saattavat olla vain sovittuina vastanäyttelijöinä ilman, että olisi mitään karmavelkaa maksettavana.

Tarkoitatko luottamuksen puutteen syntyä sillä tavoin, että toinen on jäänyt kiinni pettämisestä? Eihän se tilanne vaadi mustasukkaisuutta, en minä pidä mustasukkaisuutena sitä, että epäilee ihmistä joka on  jo kerran jäänyt kiinni pettämisestä.
Minä pidän sitä  rationaalisena epäluottamuksena, johon eri ihmiset sitten suhtautuvat eri tavoin. Toiset työskentelevät luottamuksen palauttamiseksi, toisia (esim. minua) ei voisi vähempää kiinnostaa ja he katkaisevat suhteen etsiäkseen sellaista kumppania johon voivat luottaa.

Jos petetyksi tulemisen kokemuksen aiheuttamat tunteet jäävät käsittelemättä, voi epäluottamus siirtyä seuraavaan suhteeseen mukana ja kaatua aivan luottamuksen arvoisen kumppanin niskaan täysin ansaitsematta. Tällöin ongelma on sama kuin arvottomuuden tunteen kohdalla: MIkään ulkopuolinen ei auta, vaan kyseessä on sen ihmisen sisäinen prosessi (tai oikeastaan prosessin puute) joka on joskus joutunut petetyksi.

Ja se mustasukkaisuus joka syntyy siitä omasta sisäisestä arvottomuuden tunteesta, ei sen tarvitse olla sairaalloista. Minä näen tuon sanan 'sairaalloinen' viittaavan mustasukkaisuuden asteeseen, eli esim siihen että puolison on raportoitava joka liikkeensä jne.

Aivan hyvin voi olla mustasukkainen sisäisen arvottomuuden tunteen vuoksi, mutta olla sitä niin vähän tai  ilmentää sitä ulospäin niin vähäisesessä määrin, että kukaan ei kutsuisi moista sairaalloiseksi vaan se olisi nykyisessä kulttuurissamme aivan 'normaalina' pidettävää mustasukkaisuuden astetta. (Itse en  pidä mitään mustasukkaisuuden astetta normaalina - ehkä siksi etten tajua sitä kuin älyllisesti, kun en sitä koe - ja sen vuoksi paras keino päästä minusta eroon sekunneissa on osoittaa sitä mustasukkaisuutta. Katkaisin välit tyttökaveriin 13-vuotiaana, kun hän suuttui minulle siitä että minulla on muitakin kavereita kuin hän...)

Että ehkä voisi puhua kahdesta tekijästä mustasukkaisuuden osasina: Sen syntytapa ja sen määrä. Ja näiden erilaisista yhdistelmistä sitten syntyy valtava kirjo erilaisia mustasukkaisuuksia.

[Kuuhilda]

Kirjavat mustat sukat    :
Kiitos Ekle, hyvää tekstiä. Palaan asiaan jahka joudan paremmin.

[sideman]

Aivan hyvin voi olla mustasukkainen sisäisen arvottomuuden tunteen vuoksi, mutta olla sitä niin vähän tai  ilmentää sitä ulospäin niin vähäisesessä määrin, että kukaan ei kutsuisi moista sairaalloiseksi vaan se olisi nykyisessä kulttuurissamme aivan 'normaalina' pidettävää mustasukkaisuuden astetta. (Itse en  pidä mitään mustasukkaisuuden astetta normaalina - ehkä siksi etten tajua sitä kuin älyllisesti, kun en sitä koe - ja sen vuoksi paras keino päästä minusta eroon sekunneissa on osoittaa sitä mustasukkaisuutta. Katkaisin välit tyttökaveriin 13-vuotiaana, kun hän suuttui minulle siitä että minulla on muitakin kavereita kuin hän...)

Sinulla näyttäisi sitten olevan tavallaan käänteinen "ongelma" Einstein'in Alppuun verraten. Käsittääkseni
hän ei koskaan digannut Heisenbergin epätarkkuus periaatteesta (Heisenberg's Uncertainty Principle), kaiketi
nimenomaan siksi, että tuo periaate soti hänen intellektuaalista näkemystään vastaan (vaikka hän käyttikin
uskonnollista terminologiaa: God does not play dice with the universe, or stuff...)

 

[Ave^^]

Normaali on semmoinen sana, mitä ei voi koskaan käyttää. Kuka sen määrittelee ja mistä lähtökohdista?  
Minusta on normaalia olla myös hieman virheellinen, siis olla välillä itsekäs, tarvitseva, tuntea itsensä arvottomaksi ynnä kaikkea muuta mitä kukakin sattuukaan olemaan inhimillisissä mittapuissa. Aina ei pysty olemaan täydellinen, vaikka pyrkisikin olemaan mahdollisimman hyvä.

[Eklektikko]

Sinulla näyttäisi sitten olevan tavallaan käänteinen "ongelma" Einstein'in Alppuun verraten. Käsittääkseni
hän ei koskaan digannut Heisenbergin epätarkkuus periaatteesta (Heisenberg's Uncertainty Principle), kaiketi
nimenomaan siksi, että tuo periaate soti hänen intellektuaalista näkemystään vastaan (vaikka hän käyttikin
uskonnollista terminologiaa: God does not play dice with the universe, or stuff...)

?? Miten Heisenbergin epätarkkuusperiaate liittyy siihen että minä haluan omaa vapaata tahtoani kunnioitettavan täysin yhtä suuressa määrin kuin itse kunnioitan toisten vapaata tahtoa? (Mustasukkaisuus = halu omistaa = vapaaseen tahtoon puuttuminen suurena vaarana)

Ja ongelmaahan minulla ei ole koskaan ollut tämän mustasukkaisuusasian kanssa, ongelmallisempaa tämä on tuntunut minun perspektiivistäni olevan aina niille, jotka ovat minua pyrkineet jollain tavoin omistamaan, olipa se sitten ystävyys- tahi parisuhteessa. 

[Eklektikko]

Normaali on semmoinen sana, mitä ei voi koskaan käyttää. Kuka sen määrittelee ja mistä lähtökohdista?  
Minusta on normaalia olla myös hieman virheellinen, siis olla välillä itsekäs, tarvitseva, tuntea itsensä arvottomaksi ynnä kaikkea muuta mitä kukakin sattuukaan olemaan inhimillisissä mittapuissa. Aina ei pysty olemaan täydellinen, vaikka pyrkisikin olemaan mahdollisimman hyvä.

Henkilökohtainen määritelmäni normaalille on: Normin mukainen eli enemmistön kaltainen.
Tällöin normaaliin ei sisälly minun mielessäni mitään hyvän, oikean, terveen tms. kaltaista määritelmää vaan se tarkoittaa vain joukosta poikkeamatonta. Esimerkiksi psykiatrisen sairaalan potilasaineksessa se normaali on jotain aivan muuta kuin vaikkapa työpaikalla. 

[Ave^^]

Minusta ihmiset määrittelevät normaalin aika pitkälle sen perusteella mitä itse on. Aloin miettimään tätä tuossa syvällisemmin, ja sen suuntaista se itselläkin on, vaikka yleisesti kaikenlaista itsestäni poikkeavaa yritän hyväksyä ja hyväksynkin. Ja sehän on tervettä, sillä jos määrittelee normaalin jonkin muun mukaan, on aika kamalaa yrittää pyrkiä siihen määritelmään.

Tämähän tarkoittaa sitä, että ne elämän osa-alueet, joilla ihminen on luonnostaan herkkä, niillä ihminen määrittelee olevan normaalia olla herkempi/heikompi. Ne osa-alueet taas, millä hän on vahva, ihminen tavallaan vaatii muilta samanlaista tasoa määrittelemällä epänormaalimmaksi herkkyyden/heikkouden tällä alueella. Esimerkiksi jos itselle on helppoa pistää ivallisia kommentteja toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, voi hänen mielestään loukkaantuminen näissä tapauksissa olla outoa ja epänormaalia. Toinen taas, joka välillä loukkaantuu ja välillä ei, voi pitää normaalina sitäkin jos joku välillä suutahtaa, jota edellinen henkilö taas voi pitää jopa epäterveenä. Mielenkiintoista on myös, kun ihminen kehittyy jollain osa-alueella, käsitys normaalista muuttuu. Jos edellisen esimerkin toinen henkilö muuttuu vahvemmaksi, eikä enää loukkaannu yhtä herkästi, niin kummasti myös jonkin ajan kuluttua ennen normaalina pidetty suuttumisen tapa voi muuttua hänen mielessään epänormaaliksi reagointitavaksi.

Ja ennen kuin nyt ajattelet tätä hyvä-huono akselien kautta ja mietit, että enhän minä näin ajattele, niin mieti vähän syvemmälle, sillä näinhän se lopulta aika monissa tapauksissa on! Varsinkin juuri jossain asiassa vahvistuneiden kohdalla, ajan myötä se ehkä vähän häviää. Se ei tarkoita sitä, että lynkkaisi kaikki erilaiset ja olisi rasisti, vaan sitä että normaalin määritelmä pitkälti on sitä, mihin ihminen on tottunut. Samaan aikaan voi olla hyvinkin paljon erilaisuutta hyväksyvä, mutta se onkin juuri erilaisuuden hyväksymistä. Haaste on hyväksyä omista tottumuksistaan hyvin paljon poikkeava ihminen, vielä suurempi haaste hyväksyä hänen toimintansa normaaliksi.

[Eklektikko]

Oikein oivaltava kirjoitus normaalin käsitteestä, Ave. Yhtä kohtaa kuitenkin haluan kommentoida, lihavointi omani:

Esimerkiksi jos itselle on helppoa pistää ivallisia kommentteja toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, voi hänen mielestään loukkaantuminen näissä tapauksissa olla outoa ja epänormaalia. Toinen taas, joka välillä loukkaantuu ja välillä ei, voi pitää normaalina sitäkin jos joku välillä suutahtaa, jota edellinen henkilö taas voi pitää jopa epäterveenä.

Kun nyt otit nimenomaan esimerkiksesi ivalliset kommentit, etkä jotakin muuta asiaa, on pakko sanoa että olen tuosta eri mieltä ja tästä syystä:

Se loukkaantuuko ivallisista kommenteista - tai mistään muustakaan toisten sanomisista - ei ole lainkaan kiinni herkkyydestä. Se on kiinni siitä, ovatko ne omat ajatukset isännän vai rengin paikalla. Jos ne ovat isännän paikalla - ja sen tilan korjaaminen on ihmisen omalla vastuulla, eikä ole herkkyydestä riippuvaista - niin silloin ivalliset kommentit saavat aikaan ajatuksia ja ajatusketjuja jotka saavat aikaan sen loukkaantumisen. Me loukkaannutamme itse itsemme sillä mitä toisten sanoista ajattelemme.

Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisi suvaita ilkeilyä ja että siitä ei saisi huomauttaa asiallisesti. Se vain tarkoittaa sitä, että voi sanoa toisen olleen ilkeä tai käyttäytyneen törpösti, mutta sitä toista voi syyttää vain niistä hänen teoistaan/sanoistaan, ei niistä tunteista joita hänen sanojensa/tekojensa takia itse aiheutimme itsellemme.

On asiallista sanoa: Tuo oli ilkeästi ja sivistymättömästi sanottu.
On asiatonta sanoa: Ilkeät sanasi saivat minut loukkaantumaan.
Sitäpaitsi jälkimmäinen on valhe, totuus olisi: Omat ajatukseni ilkeistä sanoistasi tuottivat minulle loukatuksi tulemisen tunteen.

Herkkyydellä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa, ajatustensa isännäksi voi päästä jos viitsii asian kanssa työskennellä ja se on itsenäistä, oman pään kanssa työskentelyä, johon pystyy täysin muista ihmisistä riippumatta.

Ainoa ongelma on, että sen jälkeen ei enää voi syyttää ja syylilstää muita omista tunteistaan ja kun tästä asiasta olen monien ihmisten kanssa keskustellut, niin kovin kipeältä on keskustelukumppaneista tuntunut luopua siitä mahdollisuudesta ja joillekin (ei tällä palstalla, kasvokkain keskusteluja) se on ollut este niiden omien ajatusten kanssa työskentelylle. Tuntuu että mahdollisuus vierittää syy omista tunteista itsen ulkopuolelle on monelle niin tärkeä, että siitä ollaan valmiita maksamaan kokemalla niitä negatiivisia tunteita. Kuviossa on joskus kasvokkain keskusteluissa tullut esiin myös se, että kun jotkut ovat marttyyrin ja loukatun rooliinsa ihastuneitakin, niin sekin rooli käy mahdottomaksi toteuttaa kun on ajatustensa isäntä eikä anna niiden riehua valloillaan negatiivisia tunteita aiheuttaen.

[Ave^^]

Ymmärrän pointtisi, mutta noista asiallisista ja asiattomista sanomisista tuli mieleen, että minusta taas on hedelmällisempää sanoa auki tunteensa. Ei niiden syntymisestä tarvitse syyttää toista, mutta kun tunteensa avaa, niin keskustelu on yleensä helpompaa. Voi sanoa, että tuntee itsensä loukkaantuneeksi, se ei syytä toista. Jos taas sanoo vain, että toisen kommentti oli ilkeä, se on syyttävämpi ja voi joissain tilanteissa haastaa riitaa. Nämähän aina riippuvat tilanteista, mikä on paras toimintatapa. Kuitenkin, kun avaa omat tunteensa, antaa toiselle mahdollisuuden tarttua sopuun jos tämä haluaa niin tehdä. Jos niitä ei koskaan avaa, toinen voi vain olettaa mitä tunnet ja syntyy väärinkäsityksiä.



muok. herkkyydestä taas, yleisesti puhuttuna millä tahansa osa-alueella voi olla herkempi/heikompi (kumpaa sanaa käyttää, riippuu asiasta), tuo oli se mitä ajoin takaa viestissäni. Vältin sanaa huonompi, koska se on niin moralisoiva. Kaikilla niillä voi kehittyä, mikään ei koskaan ole kiveen hakattua. Eli siis viestini oli niin yleisellä tasolla, että tuo ivalliset kommentit mielestäni kuuluu myös esimerkiksi. En tiedä mitä sanaa herkkyyttä vastaamaan siinä voisi käyttää. Toivottavasti en ollut liian epäselvä. 

[Eklektikko]

Tuotanoin, saa sanoa tunteistaan, ei se ollut se pointti ollenkaan minun kirjoituksessani. Pointti oli se, että jos niistä sanoo, täytyy se sanoa nimenomaan 'se mitä teit sai minut ajattelemaan ajatuksia jotka aiheuttivat minulle tunteen X' tai jossain muussa sellaisessa sanamuodossa, jossa otetaan itse vastuu niistä  omista tunteista. 'Sinä teit minut surulliseksi'  on lähtökohtaisesti epätosi lause, koska ne tunteet syntyivät omista ajatuksista joita itse aivan vapaaehtoisesti (joskin ehkä tiedostamattaan) ajatteli sen toisen ihmisen sanoista.

Pääpointti sen sijaan oli ihan vain se, että herkkyys ei ole missään tekemisissä sen kanssa tuleeko toisten sanoista negatiivisia tunteita. Se on kiinni vain siitä ovatko ne ajatukset rengin paikalla kuten kuuluisi olla, vai riehuvatko isäntänä aiheuttaen toisten sanoista sitten negatiivisia tunteita. Tätä monet kutsuvat kyllä sitten virheellisesti herkkyydeksi, mutta minusta se on vain sitä ettei tiedä tästä asiasta mitään ja/tai ei ole asian kanssa ryhtynyt työskentelemään. Kestoärtymykseni kohde on se, ettei tätä aleta opettaa jo ala-asteelta alkaen kouluissa. Tämä asia kuuluisi elämisen taitoihin ja monta konfliktia ja väkivallantekoa vältettäisiin jos kaikki olisivat tästä tietoisia, samoin vältettäisiin ahdistusta, pelkoja ja paniikkia.

Mutta joitain kommentteja kuitenkin vielä kirjoitukseesi liittyen:

Jos tunteitaan ei koskaan avaa toiselle, on se toinen silti itse vastuussa siitä jos ryhtyy ajatustenlukijaksi ja epäonnistuu. Se että lähtee olettamaan toisen ajatuksia ja/tai tunteita sen sijaan että kysyisi tältä niistä on jo lähtökohtaisesti valtavan riskin ottamista ja vastuu siitä on itsellä.  Minä kysyn aina, en koskaan arvaile tai leiki telepaattia!

Jos joku ryhtyy minulle ilkeäksi minulla on myös mahdollisuus huomauttaa asiasta ilman velvoitetta puhua mitään ilkeilyn tuottamista tunteista. Toki voin tehdä niin jos huvittaa, mutta jos se ilkeilijä on niitä jotka parantavat omaa päiväänsä tekemällä toiselle huonon olon (esim. koulu- ja työpaikkakiusaajat), niin omista negatiivisista tunteista kertominen on juuri se palkkio jota hän teostaan odotti ja kannustaa vain jatkamaan samaa menoa.

Tämä on tilannekohtaista, mutta mikään ei estä vain vaatimasta asiallista käytöstä ilman mitään perusteluja tai tunneraportteja. Omien terveiden rajojen puolustaminen on mahdollista viileän asialliseen sävyyn ilman purkukeskusteluja tai tunteiden syvää analysointia. Ei minua kiinostaise edes tölvijän kanssa analysoida tunteitani, sitä varten on aivan muita ihmisiä. Ei kaikkien kanssa tarvitse saavuttaa läheistä lämmintä suhdetta, asiallinen ja sivistynyt suhde on usein aivan riittävä, varsinkin esim.koulussa, työpaikalla tai harrastuspiireissä. Toki jos se ilkeilijä on erittäin läheinen ihminen johon haluaa säilyttää erittäin läheiset suhteet, niin toki sitten voi olla motivaatiota selvitellä asioita.

Sitä paitsi jos joku ilkeilee minulle, koen tarpeelliseksi antaa siitä asiallista mutta suorasanaista palautetta, vaikka tilanne ei millään lailla heilauttaisi omaa tunnemaailmaani. Ehkä hän sitten pohtii toisenkin kerran ennen kuin tekee sen jollekulle muulle  myöhemmin.

[Ave^^]

Minusta taas herkkyden voi määritellä kattamaan myös sen, että herkästi tulkitsee toisten kommenteista mitä tulkitseekaan. On se kuitenkin aika yleisesti käytetty siinä merkityksessä, mutta ymmärrän kyllä, jos haluat käyttää herkkyyttä tarkoittamaan vain ja ainoastaan herkkyyttä aistimisessa tms.

Nostin tuon tunnekeskustelun esille, koska minusta se on omana aiheenaan tärkeä. Tilanneriippuvaista on kaikki aina, ja myös persoonariippuvaista. Itse tykkään useammassa tilanteessa käyttää tunteiden avaamista, enkä halua, että minun tarvitsisi todistaa kellekään olevani häntä parempi, ei edes kiusaajalle. Eli jos joku yltyy siitä, että sanon tuntevani itseni loukkaantuneeksi, se on hänen asiansa ja vaihdan taktiikkaa, mutta tarjoan mieluiten aina ensimmäisenä sopua tunteiden avaamisen kautta. Olen eri mieltä siinä, että kiusaajalle olisi palkkio suora tunteista avautuminen. Suora avautuminen on ennemmin jotain mitä kiusaaja ei odota. Se mikä on palkkio, on hiljainen alistuminen ja kiemurteleminen. Kiusaustapaukset ovat vain yksi tapaus. Monesti ivallinen kommentti tuntuu vain tulkitsijasta ivalliselta ilman, että sitä on tarkoitettu ivalliseksi. Tällöin ilkeäksi sanominen voi pahentaa tilannetta, sillä se kuulostaa syyttävältä. Monissa tapauksissa taas jos ei tunteista avauduta ollenkaan, voidaan jostakin kärpäsestä taistella ikuisuuksia niin että molemmat vain olettavat jotakin miten asia ei olekaan.

Onhan tunteidensa avaamisessa aina se riski, että jotkut pitävät heikkona. Jokaisella on omat arvostuksensa. Minä arvostan itse tunteiden avaamista, ja siksi kunnioitan kuitenkin itseäni tarpeeksi, ettei sillä ole väliä vaikka joku pitäisikin minua heikkona sen takia. Ja hei, enhän minä niin kauhean vahva aina olekaan. Vahvuutta minulle on hyväksyä heikkoutensa.

[sideman]

, kasvokkain keskusteluja) se on ollut este niiden omien ajatusten kanssa työskentelylle. Tuntuu että mahdollisuus vierittää syy omista tunteista itsen ulkopuolelle on monelle niin tärkeä, että siitä ollaan valmiita maksamaan kokemalla niitä negatiivisia tunteita. Kuviossa on joskus kasvokkain keskusteluissa tullut esiin myös se, että kun jotkut ovat marttyyrin ja loukatun rooliinsa ihastuneitakin, niin sekin rooli käy mahdottomaksi toteuttaa kun on ajatustensa isäntä eikä anna niiden riehua valloillaan negatiivisia tunteita aiheuttaen.

Käsittääkseni Patañjalin yoga-darshanan (jooga-filosofian) näkökulmasta ajatuksia ei ole mitään syytä yrittää kontrolloida,
koska niillä ei loppupelissä ole mitään tekemistä sinun todellisen itsesi (aatmaa, puruSa, draSTaa, turiiya, u name it...)
kaa.

Olennaista on tuon tosiasian kokemusperäinen oivaltaminen. Sitä edesauttanee huomattavasti seikan älyllinen hiffaaminen.

Kun tuon kokemusperäisesti hiffaa, tajuaa, että ajatukset ovat vain kolmen guNan keskinäistä peliä. Länsimaisen fyssan näkökulmasta
noita guNa'ita vastaavat kenties hiukkasfysiikan kvantit. Esimerkiksi sattvaa eli sato-guNaa saattaisi vastata ainakin fotoni, joka lienee
sähkömagneettisen säteilyn kvantti.

Patañjalin filosofian mukainen valaistuminen (kaivalya) lienee juuri sitä, että kolmen guNan keskinäinen peli tulee
yksilön kannalta tarpeettomaksi,  koska hän on vapautunut karmastaan, sekä hyvästä että pahasta.

Tuon Patañjali ilmaisee yoga-suutrain vikassa aforismissa seuraavalla tavalla:

puruSaartha-shuunyaanaam guNaanaam pratiprasavaH kaivalyaM, sva-ruupa-pratiSThaa vaa citi-shakter iti.

Måns Broon käännös:

"Erillisyys" [kaivalya -- sidis] on laatujen [guNa -- sidis] taantumista [prati-prasavaH -- sidis] sen [p.o. niiden?? -- sidis] menetettyä merkityksensä
puruSalle, tai tajunnan perustumista omaan olemukseensa. Loppu.

On periaatteessa mahdollista, Ekle, että olet tuon määritelmän mukaan valaistunut, vaikka et sitä itse tiedostakaan...

 

[Eklektikko]

Ave: Eli herkkyys on sitten herkkyyttä ajatella toisten sanomisista omiaan.  

Minä haluan erotella nämä sen vuoksi, että mielestäni kenelle tahansa olisi edullista päästä ajatustensa herraksi. Kuinka moni nykyään kärsii peloista, paniikista ja ahdistushäiriöistä? Nämä ovat kaikki omilla ajatuksilla aiheutettuja ongelmia. MInä puhun tätä auki siinä toivossa, että tätä voi joskus lukea ihminen, jolle koko asia tuo ahaa-elämyksen, koska hän ei ole koskaan tiennyt itse aiheuttavansa tunteitaan, vaan luullut että ne vain tulevat jostain mystisesti eikä niille voi mitään. Niin minäkin luulin, kunnes tutustuin lähes 15 vuotta sitten tähän asiaan.

Juu, ivallisuus voi olla kuulijan korvassa mutta silloin kuulijalla on jo hyvin pahana se ongelma että hän tulkitsee eikä kysy  ja sitten vielä se ongelma että hän aiheuttaa itselleen omilla ajatuksillaan negatiivisia tunteita. Minä heitin nuo lause-ehdotukset omasta tulkitsemattomasta perspektiivistäni jossa ajatukset on laitettu rengin paikalle jo aikaa sitten. Eli minun ohjeitani kannattaa käyttää vain silloin, kun tulkinnanvaraa ei ole ja ne omat ajatukset on jo koulutettu käyttäytymään kunnolla.  

Nämä jotka pahastuvat vaikka vääränlaisesta hengityksestä ('huokaisit ivallisesti!' on näitä kuultu...) ovat henkilöitä, joiden oppimisprosessissa asian suhteen minulla ei ilmeisesti ole henkilökohtaista sielunsopimusta olla mukana, sillä ensimmäinen intuitiivinen haluni on minimoida heidän kanssaan tekemisissä oleminen ja niin aion tehdä edelleenkin.  

[Eklektikko]

Käsittääkseni Patañjalin yoga-darshanan (jooga-filosofian) näkökulmasta ajatuksia ei ole mitään syytä yrittää kontrolloida,
koska niillä ei loppupelissä ole mitään tekemistä sinun todellisen itsesi (aatmaa, puruSa, draSTaa, turiiya, u name it...)
kaa.

Tuo ohje tuottaa kärsimystä ja suoranaisia väkivallantekojakin kun ihmiset tuottavat itselleen niitä negatiivisia tunteita. Hankalamman kautta mennään, jos ei ihmiselämän vaikeutta helpoteta tämän asian ymmärtämisellä kun ollaan vielä matkalla sinne todelliseen itseen. Tuo ohje vaikeuttaa matkaa sinne todelliseen itseen lisäämällä häiriötekijöitä. Sitäpaitsi ajatusten hallinta tarkoittaa lähinnä varsinaisten kognitiivisten häiriöiden - epätosien/liioittelevien ajatusten - karsintaa, ei joka ikisen ajatuksen halliintaa.

Minä olen modernin määritelmän mukaisesti valaistunut ihan omankin tietoni mukaan, eli ymmärrän joka tasolla että olen solu jumalan ruumiista, joka on vain unohduksen tilassa pelaamassa tätä elämän peliä jonka tarkoitus on nimenomaan tämän oman luojajumaluuden tajuaminen fyysisen tason harhan häiriötekijöistä ja dualismista huolimatta.

Muunlaisella valaistumisella ei ole väliä, koska minun näkemykseni ei ole se, että jälleensyntymän kierrosta halutaan vapaaksi mitenkään lopullisesti, sielumme on alun perin innolla siihen kiertoon ryhtynytkin ja nauttii siitä suuresti sieluntasolla - vaikka inkarnaatiossa onkin usein kärsimyksen harhassa. Kun tämä kierto tällä planeetalla on antanut tarpeeksi, siirrytään toiseen universumiin/planeetalle pelaamaan samaa peliä erilaisessa ympäristössä. Ihmissielu ei ole minun maailmankatsomuksessani avuton korkeampien voimien heiteltävä, vaan solu luojajumalan ruumiissa ja siten vapaaehtoisesti sekä innolla mukana kaikessa mihin ryhtyy.

[Ave^^]

Ja tietenkin, kaikille ei ole yhtä luontaista puhua tai edes miettiä tunteita, omia tai toisten, eli mitään oikea-väärä asettelua tässä tietenkään taas ei ole. Ihan kuin ei ole väärin olla enemmän tai vähemmän sosiaalinen, johon tämä omalla tavallaan myös liittyy. On vain erilaisia tilanteita ja erilaisia ihmisiä.

Tunteiden avaamisen pointti on vain siinä, että toisten on helpompi ymmärtää ja voi tarjota inhimillistä kosketuspintaa ja sopua sitä kautta. Harvempi ihminen kun tässäkin oikeasti ei aiheuttele itselleen niitä tunteita, ja heidänkin kanssaan on tultava kunnioittavasti toimeen. Nämä siis lisäykseksi asiaan.  



Eikö se muuten sillä tavalla ajatella herkkyys? Jos herkkyyttä on reagoida herkästi tunteella, niin eihän se määrittele onko se reaktio itse luotu vai ei? Tai ainahan tunnereaktio on itse luotu ja tulkittu? Toinen asia on juuri se aistiherkkyys. Aistiherkkyys ajatellaan kai pysyvämmäksi asiaksi, siksikö tuo hämää? Eihän tuon tunteella reagoimisen tarvitse olla pysyvää, eikä se olekaan. Se muuttuu sitä mukaa kun ihminen elämässään kehittyy.