seuraava »

[Sianne]

Tilanteeni, elämäni parisuhteen ja kotielämän saralta on tuntunut olevan jumissa jo pidempään. Ajoittain on kausia, jolloin menee hyvin ja sitten tulee päiviä, kun emme puhu mieheni kanssa mitään keskenään. Olen jo monta vuotta halunnut erota, haaveilen elämästä yksin lasten kanssa, asian olen puheeksi ottanutkin, mutta ei ilmeisesti vielä ole ollut aika. Olen tietoinen tulevista muutoksista, erosta ja uuden miehen löytämisestä, vaikka toisaalta en ehkä ketään haluaisikaan, tai nyt tuntuu siltä. Näyttääkö tänä vuonna tapahtuvan sitä suurta irtautumista toisistamme? Vieläkö pitää kitua?
Selvennykseksi, että rakastan toki miestäni, mutta se miksi olemme päätyneet yhteen on jo saavutettu. Nyt vain elämme yhdessä erillään..
Kiittäen Sianne

[täysikuu]

Moi Sianne

Kuulostaa siltä, että olet yksiksesi tehnyt päätelmät sekä vision jatkosta. Entäpä jos oikeasti otatte ajan ja juttelette asiat miehesi kanssa. Mistä tämä erilleen joutumisen tunne on syntynyt, mitä sinä oikeasti haluat, mitä miehesi oikeasti haluaa. Voi olla että teillä on kuitenkin asioissa samanlaisiakin toiveita, niistä ei vaan tule puhuttua.
On tosiaan vaikeaa tulkita toista, jos ei saa kunnon keskusteluyhteyttä. Mutta jos teillä on selkeästi molemmilla erilleen menemisen toiveet, niin silloin varmaan kannattaa miettiä asiat, jotka väistämättä tulevat vastaan lasten suhteen. Lasten ikävä toista aikuista kohtaan ja tiettyjen asioiden vaikeudet sekä riidatkin turhasta.
Erilleen meno on myös usein hyvä asia.
Tutki sisimpääsi, ota huomioon ihmiset jotka elämääsi kuuluu ja tutki siltäkin kannalta.
Olisiko mahdollista toteuttaa miehesi kanssa tulevaisuudessa yhteisiä toiveita, jotka voisivat antaa sinulle jaksamista ja tukea.
Teidän yhteen päätyminen ei ole pelkästään saavutus, vaan sillä on jatkumona suuri tarkoitus. Tarkoitus, joka jää meiltä monta kertaa selvittämättä arjen aherruksen, väsymisen ja puhumattomuuden, sekä monen muun asian vuoksi. Aivan kuin suunnitelmamme jonka olemme tänne tullessamme hyväksyneet, jäisi toisten jalkoihin.

[Hella]

Selvennykseksi, että rakastan toki miestäni, mutta se miksi olemme päätyneet yhteen on jo saavutettu. Nyt vain elämme yhdessä erillään..
Kiittäen Sianne

Rakkaus on mielestäni aina työskentelyn ja arkipäivän sietämisen arvoinen asia. Jos suhde on terve, kannattaa etsiä yhteyttä, antautua ensin itse, pyytää läheisyyttä ja vaalia intiimiyttä. Usko pois, vapaus on illuusio.

Oma lukunsa ovat kidutuselämät narsistin, alkoholistin tai muulla tavoin kaltoin kohtelevan ihmisen kanssa, jolloin tulee tyhjiin kupatuksi ja vain kuoret jäävät.

[Sianne]

Hei,

Kiitos kaikille vastauksista, mutta aina palataan tähän samaan ongelmaan. Minä en ole tyytyväinen, sitten teen jotain joka tyydyttää minua (tässä tapauksessa liittyy yhteen musiikkiartistiin, jonka musiikkia kuuntelen ja katselen haastatteluja) mieheni pitää tätä pettämisenä, ehkä tosiaan pitän tätä fantasiaa hieman mielekkäämpänä kuin miestäni.
Tunnen kärsiväni, kun en ole onnellinen mieheni kanssa, mutta en voi myöskään tyydyttää mitään tarvetta hyvänolon tunnelle (joka minulla nyt sattuu olemaan musiikin kuuntelu josta pidän), oikeasti mielekäs musiikkia nostattaa minun energioita ..ja paljon! mutta tämä yksi nyt on poissa pelistä, kun mieheni ei tästä pidä (musiikista ja tästä henkilöstä)
Joo kuulostaa aika lapselliselta, mutta hänestä se on pettämistä. Mietin eilen illalla, että mikä tekee minut onnelliseksi, ja se ei ainakaan ole asioitteni (millä sivustolla vierailen, sähköpostien lukeminen jne) kyylääminen, minulle tärkeiden asioiden rajoittaminen, elämän myös ihailusta ja huomiosta ( ,    ja 5. huoneessa,  ,  ), ja mieheni taas on jonkun verran samanlainen ( esim.) joka haluaisi, että minä häntä ihannoisin, huomioisin ja kehuisin, mutta en kykene siihen, kun hän aiheuttaa jo sieppaamalla energioita, ja puhumalla alentavasti, sekä loukkaantumalla mun justuista mulle sellasta pahaa oloa). En jaksaisi mielistellä, kun se ei tule luonnostaan.
Ja taustalla on jo niin paljon kaikkea mitä olen padonnut sisääni, että eilenkin mietin jo tuhannetta kertaa joko tässä eroisi. Ehkäpä mä kirjoitan hänelle kirjeen ja nuo em. asiani, ja yritän saada jonkinlaista keskustelua aikaiseksi.

Mutta niin.. toivottavasti joku voisi nähdä minulle, että miten tässä aallokossa ehkä käy (valintahan on aina yksilön)

Kiitos!!

[Kuuhilda]

Hihhii...
Mun olis tosi helppo sanoa sulle, että ei ole tervettä tietä tuolla suhteella, riks raks ja poks vain, tuohon kuristut hitaasti.
Mutta kappas, kun itselläni on samankaltainen tilanne, eikä se olekaan ollenkaan niin helppoa nähdä täydellistä tyrmäystä omassa asiassaan, vaikkakin, niin, melkein sama juttu.
 
No niin, mutta minä olen tässä nyt itselleni selittänyt, että kerään varmuutta, tarvitsen hänet lähelleni, että voin ymmärtää sydämessäni ja todella, ettei ole mitään muuta vaihotehtoa kuin LOPETTAA oikeasti. Siis olimme jo pitkään erossa, mutta en vain päässyt hänestä irti millään. Josko nyt sitten pikkuhiljaa näivettyisi lopunkin...ja kyllä, minä olen aivan totaalisen säälittävä 

[Avicii]

Sanoisin omasta kokemuksesta että tolle linjalle ei kannata lähteä että alkaa luopumaan itselleen tärkeistä asioista jonkun toisen henkilön lapsellisten tunteiden takia. Loppupelissä käy niin että alat vain tuntemaan häntä kohtaan katkeruutta. Mitä sinä sitten saat häneltä? Aika kovan hinnan joudut maksamaan jotta pidät hänet tyytyväisenä. Jos ei suhteessa saa olla oma itsensä ja antaa toiselle tilaa olla oma itsensä niin loppupelissä molemmat vain kokee itsensä petetyksi. Tottakai suhteessa joustetaan asioissa mutta tervellisesti ja molempia kunnioittaen. Minä ainakin lähden heti kävelemään jos joku nyt alkaisi tuollaisia mielettömyyksiä tekemään. Mutta tiedän että se ei ole helppoa päästää irti jos on voimakkaita tunteita. Mutta mieti mistä olet valmis luopumaan ja minkä hinnan joudut siitä maksamaan ja mitä saat häneltä.

[Sianne]

Järkky hankalia juttuja, ja että on muitakin joilla samankaltaiset ongelmat. Kirjoitin joo kirjeen, yritän saada tajuamaan, mutta ei se jotenkin ymmärrä mun puhetta, mä varmaan kaulaan niin syvissä vesissä, se tajuaa vaan jotain konkreettista. Ja tuo edellinen sepustus oli tosi sekava.. Kiitos kun ymmärsitte. Ja tiedän, että hidasta kuolemaa tässä teen, koska ei me muuttua, enkä voi vaan elää miestäni varten. En vaan osaa, kun onni tulee mun sisältä.

[Eklektikko]

Tämä on Ensi- ja Turvakotien liiton sivuilta:

"Henkinen väkivalta

    Henkistä väkivaltaa on esimerkiksi kumppanin verbaalinen alistaminen nimittelemällä häntä erityisesti toisten läsnä ollessa tai nolaamalla hänet julkisesti. Sitä on myös sosiaalinen eristäminen esimerkiksi ystävistä tai sukulaisista, taloudellinen alistaminen, mielipiteiden ilmaisun tai pukeutumisen kontrollointi, vapaasti ulos menemisen estäminen, seksuaalisuuteen liittyvä psyykkinen alistaminen tai fyysisellä väkivallalla uhkaaminen. Henkinen väkivalta liittyy lisäksi aina fyysiseen väkivaltaan. Jo väkivallan uhka on äärimmäistä henkistä väkivaltaa. Henkistä tuskaa, kuten pelkoa, voidaan pitää väkivallan merkittävimpänä ja yleisimpänä oireena pahoinpitelyjen määrästä ja laadusta riippumatta. Monet naiset ovat kokeneet parisuhdeväkivallassa pahimmaksi pelossa elämisen ja väkivallan uhan."

Lukaisepa tuo ylläoleva ja katso montako kohtaa osuu oikeaan. Koet miehesi taholta henkistä väkivaltaa. Jos jäät suhteeseen annat itsellesi 'en rakasta itseäni' signaalia, joka aiheuttaa pidemmän päälle vaikka mitä ikävää, kuten masennusta ja ahdistusta. Lisäksi lapset kärsivät siitä, että ovat läsnä tilanteessa jossa puolisoiden välinen suhde on se mikä se nyt viestiesi perusteella teillä on. Huonoon suhteeseen jääminen voi vahingoittaa lapsia enemmän kuin siitä lähteminen ja lisäksi he saavat koko ajan teiltä huonoa mallia aikuisten välisistä parisuhteista ja riskinä on se että he sitten ryhtyvät toistamaan sitä aikuisiksi tultuaan.

Lisäksi miehelläsi on selkeästi oma yksityinen ongelmansa, joka ei ole sinun syytäsi: Ei ole niin järkevää kuin tervettäkään pitää artistin fanittamista pettämisenä. Mustasukkaisuus on miehen oma henkinen ongelma, johon sinä et voi vaikuttaa millään tavalla. Yleisin mustasukkaisuuden syy on, että kun ihminen ei itse rakasta itseään terveellä tavalla, olettaa hän automaattisesti että kukaan muukaan ei voi rakastaa häntä ja sen vuoksi hän joutuu aina lopulta petetyksi ja/tai jätetyksi. Ainoa mikä auttaa tähän on, että hän itse säätää päänsä reilaan, eli käy läpi sen pitkähkön ja tuskallisenkin prosessin jossa käsittelee ne kokemukset jotka ovat häirinneet hänen omaa tervettä rakkautta itseensä (yleensä lapsuudenkokemuksia) ja palaa tasapainoon.

En näe mitään  syytä miksi sinun pitäisi jäädä tuohon suhteeseen, lasten takia itse asiassa sanoisin että häivy heti kun vain voit!

[Indium]

Piäni välikommentti minultakin. Se, että "ei voi elää vaan toista varten" ei ole minkäännäköinen vika tai puute ihmisessä. Jos toinen näin väittää sanallisesti tai sanattomasti, se on se toinen joka on epärealistinen.
Ja se että tiedät, että onnesi tulee sisältä, kuulostaa tosi hyvältä ja isolta voimavaralta, koska ulkopuoleltaan onnea etsivä ei voi sitä samalla tavalla löytää. Sinun ei tarvitse antaa kenenkään ottaa sitä sinulta pois.

Etkä sinä Sianne mitenkään sekavasti sepustele, täällä ainakin saatiin kovasti selvää ja näyttää muutkin saaneen. Kirjoita lisää vain jos se yhtään helpottaa oloa!

[Kuuhilda]

MInä käsitin, että nimimerkki Sianne, kuten minäkin, ymmärtää jo varsin hyvin tuon ylläolevan.
Minä ensinnäkin aion tälläkertaa kerätä sellaisen varmuuden, ja sydämen tiedon, miten asiat ovat, että  pääsen todella irti, eikä hän enää pysty minuun, vaikka miten hurmaisi.
Siksipä luulen, että tämä juttu tuli uudelleen eteen, jotta voisin näyttää itselleni " katso nyt, olit aivan oikeassa, nyt riittää!!"
Ellet ole AIVAN varma, et pääse irti. Tämä myös kriisitilanteissa, kuten väkivaltatilanteissa, ei sillon kerkiä mitään omia tuntemuksiaan varmistella ja tonkia, siinä on vain paettava pois vaarasta, ja se, herranjestas miten pöljä ihminen voi ollakaan, ei riitä sitä sidettä tuhomaan.
Mikäli minulla on vielä yksikin entäsjossimitenkässittenehkämiesonmuuttunutRakkaustaitaasittenkinparantaa? tai muu vastaava fiilis sisälläni, minä EN pääse irti, sen kaiken täytyy kadota.
Mutta toki minä pääpiirteittäin NÄEN missä menen, joten tilanne on eri kuin suhteessa jossa alistuva osapuoli on vielä sokea.


No niin, mutta mulla onkin Neptunus neliö vähän kaikki.

[Avicii]

Jokaisessa suhteessa molemmat osapuolet kohtaavat tilanteita jossa molemmilla on mahdollisuus pysähtyä oman itsensä ääreen. Jos toinen on valmis tekemään töitä itsensä ja suhteen eteen ja toinen ei, niin tuolloin mitään kehitystä ei tule koskaan tapahtumaan. Toki voi antaa toiselle mahdollisuuden ja oman ajan kypsyä mutta pidemmän päälle toinen kyllästyy. Tiedän kuinka vaikeaa on olla realistinen jos itse kokee että on paljon annettavaa toiselle mutta jos toinen ei kerta kaikkiaan kykene tai kiinnosta, niin tuolloin on ehkä aika luovuttaa. Jos on valinnut itselleen sellaisen suhteen jossa on mahdollisuus henkilökohtaiseen vapauteen, henkiseen selkeyteen ja oman itsensä rakastamiseen tulee varmasti näitä todella kipeitä tilanteita esille. Mutta kannattaa todella miettiä minkä hinnan on valmis tästä kaikesta maksamaan.

[Yep]

Voi kun elämä olisikin niin helppoa, että netisistä lukemalla saisi ohjeet elämäänsä. Vaikka kuinka tietää henkisestä väkivallasta, siitä irrottautuminen onkin jo toinen juttu. Samoin painonhallinta. Kyllähän jokainen tietää miten pitäisi syödä, mutta joku meissä saa meidät toimimaan itseämme vastaan.
Samoin, kuin henkisen väkivallan harjoittajan pitäisi tehdä matka itseensä, myös uhrin pitää käydä se vaikea tie itseensä. Sepä ei aina olekkaan niin helppoa, varsinkaan silloin, kun on tilanne päällä.

Voimia!

[Eklektikko]

Totta, Yep.

Itsekin asian läpikäyneenä voin todeta, että se on juuri se matka omaan itseen - siihen itsensä terveeseen rakastamiseen ja rakastavaan suhteeseen omaan sisäiseen lapseen - joka mahdollistaa irrottautumisen ei-toimivasta suhteesta (ja monia muitakin asioita). Siihen hommaan suosittelen esim. Melody Beattien Irti Läheisriippuvuudesta (löytyy kirjastosta), joka nimestään huolimatta on nimenomaan matkaa sinne omaan itseen. Tämä kirja, toisin kuin monet muut, ottaa myös huomioon sen että toimintahäiriöisessä perheessä kasvamisen seuraukset voivat ilmetä tosi monella tavalla, jotka voivat ulospäin näyttää lähes vastakkaisilta - ääririippuvaisesta aina ns. vahvuuteen sairastuneeseen. Kirjassa on mahtavat luettelot erilaisista tähän liittyvistä ongelmaryppäistä, joista on helppo huomata mikä koskee itseä ja mikä taas ei.

(Painonhallinta: Ei ole pelkästään psyykestä johtuvaa, vaikka voi joskus olla sitä. THL:n nykyiset ruokavaliosuositukset ovat sellaiset, että niillä menee nälänsäätely sekaisin ihan keneltä tahansa. Jo siankasvattajatkin tietävät, että kun halutaan rasvaisempaa sikaa, syötetään niille 50-60% päivän energiasta hiilihydraatteina - juurikin THL:n nykyisen hh-suosituksen verran...)

[Sianne]

Kiitos taas! Olen tästä henkisestä väkivallasta sanonut, mutta hänestä kaikki on vaan leikkiä.. Voisin lukea sille ääneen tuon elektikon laittaman tekstin, tai laitan sen sähköpostiin. on kuin taistelisin tuulimyllyjä vastaan. Tietty kaikki uusi pelottaa, että mitenkä pärjään,kun kaikki lähtee eikä se toisaalta haittaa kuin rahallisesti, mutta olenhan mä työssäkäyvä ihminen, et kyl mä pärjään. Mäkin meen yleensä ihan solmuun jos yritän puhua parisuhteesta hänelle, omissa ajatuksissa keskustelu sujuu jo paljon paremmin. Jos vaan voisi jotenkin jutella. minustakin varmasti on  vikaa, kääntäähänhän oikeutetusti minuun syytökset, että miksi vaikka toimii jollain tavalla - koska minäkin olen niin joskus tehnyt, ja tiedän et tällainen on väärin koska siinä hetkessä hän tekee valinnan, ja jos ite olen käyttänyt jollainlailla menneisyydessä ei se oikeasti ole oikeutus käyttäytyä samalla tavalla minua kohtaan, tajusitko pointin?
 Koska itse en sanallisesti saa häntä pois, mun kai pitää vaan saada se itse haluamaan eroa tekemällä asioita jotka ärsyttää sitä ( vaikka kuunnella tätä artistia tai katsella sen musiikkivideoita) tms yhtä lapsellista.

[Sianne]

Täytyykö etsiä tuo elektikon suosittelema kirja. Yhden kirjan jostain lapsuuden traumoista luin ja tajusin, että kun alkkisperheestä olen kotoisin, niin sellaista tyhjää aukkoa yritän täyttää ihastumalla herkästi ihmisiin ja artisteihin yms, vaikka astrologiselta kartaltakin siihen viitteitä löytyy (itsepä olen itseni rakentanut). Eli se vaan sen äidinrakkauden etsintää ja aukon täyttää. Joillakin se on pelit tai huumeet, alkoholi tms mikä nyt tyydyttää.