seuraava »

[Ave^^]

Niin, tätä olen pohtinut paljon missä määrin olen sosiaalinen.
Luonnostaan tuntuu, että pidän ihmisistä ja haluan olla heille ystävällinen, mutta toisaalta taas olen perusolemukseltani usein varsin töykeä tai muuta vastaavaa mitä kuukaan ensimmäisenä ei kuvailisi sanalla sosiaalinen. Äsken pohdinnassani taas huomasin, että itse asiassa sosiaalisilla arvoilla on minulle kuitenkin perustavanlaatuista merkitystä.

No, lyhyt aloitus  ,
mitä sosiaalisuus on,
mitä se tarkoittaa,
miten se näkyy kartalla?

[Ave^^]

Jatketaan vielä aiheeseen liittyvällä ajankohtaisesti esillä olleella keskustelulla työelämästä. Nimittäin siitä, että nyt on noussut puheenaiheeksi sosiaalisuuden ja sosiaalisten taitojen erottamien. Ennen on puhuttu sosiaalisuudesta ihanneominaisuutena, nyt on nostettu taas esille, että sosiaalisuus itse asiassa tarkoittaa sitä, että on riippuvainen toisten hyväksynnästä ja on tarve miellyttää toisia. Tämä ei niin ihanteellinen työntekijän ominaisuus kaikissa työtehtävissä olekaan. Sen sijaan työntekijältä pitäisi löytyä sosiaaliset taidot, eli tuollainen käsite on nyt nostettu avainasemaan. Kysymys tähän liittyen on, että mitä se sosiaalisuus sitten oikein on?

Suomalainen kulttuuri taas taitaa arvostaa varsin paljon itsenäisyyttä? Monet sosiaalisuuteen luettavat piirteet ovat jollain tapaa heikkouden ilmentymiä tai selkärangattomuutta.

[Lilli]

Ennen on puhuttu sosiaalisuudesta ihanneominaisuutena, nyt on nostettu taas esille, että sosiaalisuus itse asiassa tarkoittaa sitä, että on riippuvainen toisten hyväksynnästä ja on tarve miellyttää toisia.

Höö, no onpa annettu sosiaalisuudelle negatiivinen määrite. Minä olen käsittänyt sosiaalisuuden niin, että ihminen viihtyy hyvin muiden ihmisten seurassa. Tottahan näitä riippuvaisiakin on, mutta minun mielestäni se on asia erikseen. Sosiaalisilla taidoilla ymmärrän kykyä tulla toimeen muiden kanssa.

Sitten astrologiaan. Sosiaalisuus tai sosiaalisuuden oppiminen voi näkyä merkkitasolla tai huonetasolla. Sosiaalisia huoneita ovat 7-12, joista ainakin 8 ja 12 ovat hieman ongelmallisia, ja muita enemmän opettelua vaativia vetäytyvyyden ja salailun takia. Eri elementeillä on varmasti oma tapansa ja syynsä olla sosiaalinen. Ilmamerkit tykkäävät keskustella, tulimerkit seurustella jonkin toiminnan tai kilpailun ohessa, vesimerkit solmivat hyvin tunnepitoisia suhteita ja maamerkit kiintyvät hitaasti mutta pysyvästi ja voivat pitää ihmissuhteensa melko pitkään asialinjalla. Karkeaa jaottelua, mutta tästä voi aloittaa.

[Ave^^]

Tuo keskustelu tosiaan jokseenkin rinnastaa sosiaalisuuden jo läheisriippuvuuteen. Toki voi olla, että tämä keskustelu on herännyt vain vastalauseena vallalla olleelle sosiaalisuus-hypetykselle ja sen avulla yritetään tuoda esille, ettei se sosiaalisuus aina ole paras asia ja itsenäisyydessäkin on omat hyvät puolensa. (Keskustelussa on mainittu esim. että sosiaalinen ihminen laittaa enemmän painoarvoa sosiaaliselle hyväksynnälle, ja toisaalta taas sille että kaikilla olisi hyvä olla, kuin asioiden toimivuudelle.)


Itselleni uutena näkökulmana lähdin pähkäilemään sosiaalisuutta siitä näkökulmasta mitä arvostaa. (esim. ajavatko yhteisölliset arvot individualististen arvojen ohi missä asioissa vai päinvastoin) Voi olla tuttu juttu monille, mutta itse en jostain syystä ole ajatellut tätä kautta, kun olen jumiutunut tuohon "iloinen, puhelias" -stereotyyppiin sosiaalisuuden ilmentäjänä, tai ainakin ajatukseen, että sosiaalisuus on jotain mitä ilmaisee ulospäin.

Itse olen aika perinteinen tyyppi ehkä, sellainen joka viihtyy ihmisten kanssa, mutta on kuitenkin jokseenkin sulkeutunut. Voi olla, että karttani jollain tapaa on tässä ristiriitainen. Planeetat ovat sijoittuneet pääosin kartan yläpuolelle, ja aurinko on iloisessa jousimiehessä, mutta aurinko taas on juuri kahdeksannessa ja kuu kahdennessatoista huoneessa. Samoin venus kauriissa aiheuttaa hitaasti lämpenevyyttä. Oma sosiaalisuuteni on jotenkin vahvasti sisällä päin, juuri arvostuksissani ja siinä että pidän ihmisistä ja heidän elämäntarinoistaan.

Vielä sellainen, että itsekkyys ja sosiaalisuus eivät mielestäni ole vastakkaisia asioita, vaan toisistaan erillisiä. En esim. voisi väittää etten olisi itsekäs vaikka arvostankin usein yhteisöllisiä arvoja enemmän. Vai onko se niin päin, että sosiaaliset ihmiset ovat useammin itsekkäitä, jos he peilaavat itseään ihmissuhteidensa kautta? Mitä mieltä muut ovat?


Toivottavasti ketjuun jaksaillaan vastailla, vaikka kirjoittelenkin romaania tähän. 

[Lilli]

Taitaa olla Liisa Keltinkangas-Järvinen, joka on tutkinut Suomessa sosiaalisuutta enemmänkin ja tässä linkin takana hän selittää juurta jaksain siihen liittyviä myyttejä:

http://ohjelmat.yle.fi/node/7822/

Ave^^, Jousimieshän on merkkinä hyvinkin yhteisöllinen ja sille on tapana ajatella asioita omaa napaa laajemmin. Siksi varmasti merkin joukossa on paljon poliitikkoja, ajetaan yhteistä etua jne. Intiimimmät suhteet tuottavat sen sijaan joskus Jousimiehille vaikeuksia.

[Eklektikko]

Itse taas vahvan muodonmuuttaja-piirteen omaavana ihmettelen, miksi on oltava joko tai? Kun koen itse että olen yhtä aikaa 100% erakko ja 100% sosiaalinen ekstrovertti. Kun olen yksin olen täydellisessä erakkotilassa ja kun olen ihmisten kanssa olen täydellisesti sosiaalinen-ekstrovertti tilassa ja tämä tapahtuu ihan luonnollisesti. Minulla on sellainen tunne että nämä kaksi puolta tarvitsevat toisiaan, ilman mahdollisuutta riittävään yksinoloon ei ole mahdolisuutta myöskään ekstroverttiin sosiaalisuuteen.

Sosiaalisuus on muuten todennäköisesti osittain hormonaalistakin, dopamiini tekee rohkeaksi. Olen monien seikkojen perusteella päätynyt siihen lopputulokseen, että dopamiinitasoni ovat siellä ihmisen normaalin vaihteluvälin yläpäässä. Korkeat dopamiinitasot tekevät pelottomaksi ja saavat riskit näyttämään pienemmiltä, jolloin ihan kenen tahansa on helpompi olla muiden ihmisten kanssa. Lapsena minulta esimerkiksi puuttui täysin kaikki vierastaminen. Siinä iässä kun lapset yleensä piiloutuvat vierailta ihmisiltä äidin taakse, minä marssin itse lääkärin vastaanotolla lääkärin luokse ja kiipesin hänen syliinsä istumaan. Lääkäri katsoi äitiä hämmästyneenä ja kysyi 'mikä tämä on?! 

(Muita korkean dopamiinitason vaikutuksia: Korkea kipukynnys, nopea siirtyminen unesta valvetilaan, fyysinen nopeus ylipäätään.)

[Ave^^]

Eihän se olekaan joko-tai, vaan jokaisen piirteen kohdalla voi itsestään tunnistaa sitä enemmän tai vähemmän. Itse esim. en koe olevani 100% mitään, sillä en koskaan ilmennä minkään piirteen kaikkia ilmenemismuotoja. (Eli sosiaalisuudesta en ilmennä esim. sitä muotoa, että kävisin helposti juttelemaan tuntemattomien ihmisten kanssa, ja itsenäisyydestä en taas ilmennä esim. sitä, etten ajattelisi ollenkaan muiden mielipidettä itsestäni.) Kuka sitten määritteleekään mitä nämä kaikki ilmenemismuodot ovat, mutta tuskin toteutan mitään luonteenpiirrettä siltikään sataprosenttisesti. 

Kiitos Lilli linkistä, tuntuu, että sosiaalisuudesta elää kyllä monenlaisia pätemättömiä myyttejä varsin vahvasti.. Miksiköhän näin..

[Lilli]

Minä taas kuulun niihin, joilla sekä sosiaalisuus että sosiaaliset taidot ovat opittuja. Lapsena olin hyvin introvertti ja ujo, asuinpaikkakin keskellä ei mitään. Olepa siinä sitten sosiaalinen.   Oikeastaan sosiaalisten taitojen opettelu alkoi vasta koulussa, jossa olin kuitenkin kaikesta ujoudesta huolimatta varsin haluttua seuraa. Nykyään on muodikasta tunnustaa olevansa koulukiusaamisen uhri, mutta minun pitää tunnustaa, että minulla oli koulussa kivaa, menestyin siellä hyvin ja että minulla oli siellä kavereita, joiden luona kyläiltiin ja harrastettiin mm. teatteria vapaa-aikana. Silti taipumus syrjäänvetäytymiseen pysyi koko ajan taustalla, omaa aikaa tarvitsin ja tarvitsen edelleenkin paljon.

Aurinko Kaksosissa 12. huoneessa, samassa huoneessa myös Merkurius Ravun merkissä. Ehkä tuo 1. huoneen Rapu-Venus on sitten karttani "houkutuslintu", ihmiset tulevat luokseni, vaikka heitä aristelisinkin alkuun. Ujous pysyi kuitenkin vahvana ominaisuutena ihan aikuisikään asti, jolloin ryhdyin tietoisesti ottamaa sosiaalisia riskejä, etten jäisi aivan ulkopuolelle muusta elämästä. Minulla oli siinä mielessä onnea, että varhaisaikuisuudessa tapasin enimmäkseen hyviä tyyppejä, joiden ansiosta ujous (=eli ihmispelko) karisi suurimmaksi osaksi ja opin samalla niitä sosiaalisia taitojakin. Sittemmin olen tavannut myös kammottavia tyyppejä, joiden ansiosta olen taas hieman varautunut vieraiden seurassa. Suurimmaksi osaksi kuitenkin pidän ihmisistä ja nautin heidän seurastaan.

[Ave^^]

Olen myös ollut ujo, ja jossain määrin vieläkin, siinä ehkä suurin syy miksi en ole osannut ajatella itseäni sosiaaliseksi. Mutta lopulta, liittyykö ujous sittenkään sosiaalisuuteen? Siinä mielessä siis, että ujokin ihminen voi pitää ihmisten seurasta, eikä välttämättä halua olla yksin tai itsenäinen aina tai ollenkaan, riippuen ihmisestä. Ujous vain pakottaa opettelemaan itsenäisyyttä, voisiko se toimia niinkin päin?  :

muok. siitä olikin juttua tuossa linkissä, mutta kuitenkin, jos muilla on ajatuksia.  

Väite: Ujo ihminen ei ole sosiaalinen.

Keltikangas-Järvinen:
– Ujous ja sosiaalisuus eivät liity toisiinsa. Ujous tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä ensimmäistä tunnetta, joka ihmisellä herää silloin kun hän joutuu uuteen sosiaaliseen tilanteeseen. Se ei tarkoita vielä hänen käytöstään eikä hänen ratkaisujaan, mitä hän tekee vaan sitä tunnetta, joka hänessä herää. Vaikka ihmisessä heräisi jännityksen tunne, hän saattaa siitä huolimatta olla erittäin kiinnostunut muista ihmisistä, siis sosiaalinen.

– Se taas, miten tämä liittyy sosiaalisiin taitoihin, kykyyn selvitä muiden ihmisten kanssa ja sosiaalisista tilanteista, niin ujoudella ei oikeastaan ole mitään tekemistä sosiaalisten taitojen kanssa. Ihmisellä voi olla erinomaiset sosiaaliset taidot, hän on oppinut ne ja harjoitellut. Hyvin oleellista sosiaalisten taitojen kannalta - nimenomaan taitojen ei sen sosiaalisuuden - kannalta ovat semmoiset ominaisuudet kuten empaattisuus, sensitiivisyys, herkkyys, hienotunteisuus. Jostain syystä, syystä jota me emme tiedä, ne ovat yhteydessä ujouteen mutta eivät sosiaalisuuteen.

[Lilli]

Ujokin voi valita, miten käyttäytyä sosiaalisessa tilanteessa. Luontainen reaktiohan olisi vetäytyä tilanteesta, jos se on mahdollista, jolloin eristää itsensä muista. Ujo voi antaa torjuvalla käytöksellään hyvin ylimielisen ja tylyn kuvan itsestään, jolloin muutkin karttavat häntä. Tosin joidenkin ujous voi olla myös söpöä ja hellyyttävää.

Ujo harvemmin ottaa aktiivisesti kontaktia vieraisiin ihmisiin, mutta jos vieras tulee juttelemaan, niin kyllä ujo voi siinä tilanteessa yrittää vastata aloitteeseen muutenkin kuin pakenemalla tai torjumalla toisen. Eli silloin toimitaan tietoisesti ujoutta vastaan. Mitä enemmän treenaa, sitä helpommiksi nämä tilanteet tulevat ja lähinnä omassa päässä olevat möröt sosiaalisia tilanteita tai muita ihmisiä kohtaan alkavat menettää otettaan.

[Ave^^]

Samoin siis, kuten ujous ei kuvaa sosiaalisuuden tasoa, ei sitä myöskään kuvaa ulospäinsuuntautuneisuus, vaikka arkikielessä sosiaalisuus onkin ulospäinsuuntautuneisuuden synonyymi? Ovathan narsistitkin usein ulospäinsuuntautuneita, mutta tuskin kovin sosiaalisia. Tässä ajatuksessa on ehkä jotain siitä, mitä ajattelin eniten ketjua perustaessa..  :

[Lilli]

Narsistit eivät ole yleensä kiinnostuneita muista ihmisistä ihmisinä, vaan mahdollisina hyödykkeinä. Se sitten vaihtelee, mikä se ensisijainen hyöty on, mitä hän näistä hakee. Jos olette koskaan seuranneet ryyppyremmejä, joissa narsismi ja antsosiaalisuus kukoistaa, niin tässähän porukka ei kokoonnu sen takia, että pitäisivät toisistaan vaan sen takia, että jollakin on mahdollisesti alkoholia (tai huumeita)tarjolla ja rahaa lainaksi. Jos ei ole kumpaakaan tarjolla, niin ei ole yleensä kaveruuttakaan.

[Eklektikko]

Saman kolikon kaksi puolta ovat narsismi ja läheisriippuvuus. Molemmat käyttävät toisia ihmisiä itsetunnon pönkitykseen, toinen vain tekee sen hallitsemalla ja voimalla, toinen taas alistumalla ja heikkoudella hallitsemalla. Ja näistä kahdesta kolikon vastakkaisesta puolesta usein syntyykin pariskuntia, sillä kumpaakaan lajiketta ei tasapainoinen ihminen kauaa katsele, mutta ovat toisilleen vastustamattoman puoleensavetäviä.

[- Kastehelmi -]

Mä en oo koskaan ollu ujo, ventovieraiden kanssa keskustelu ei tuota ongelmia. Sosiaalinen jaksan olla vain osan päivästä. Jos esim. päivän ajan olen ollut sosiaalinen, niin alan jo iltapäivästä odottaa sitä hetkeä, kun olen ihan yksin. Eli ihmiset tuntee mut sosiaalisena, kun eivät näe sitä kun nökötän yksikseni, enkä halua jutella kenellekään. Lähimmät ihmiset tietysti tietää miten toimin. Eiköhän ainakin :lla ole tässä iso rooli?   voi jutella kaikkien kanssa, jos huvittaa innostuu helposti keskustelemaan ja tekee sen, että on helppoa tuoda omat näkökulmat esille. Ja sitten taas haluaa olla yksin. Tollasia pomppaa omalta kartalta mieleen.

[Indium]

Mulla nämä on kovin ristiriitaisia asioita... toisaalta oon erittäin utelias että miten ihmiset toimii, ja kaipaan seuraa ja ystävyyden kokemuksia. Toisaalta oon varsinkin lapsena ja teininä ollut sosiaalisesti erittäin kankea ja kyvytön, ja jopa omannut melkoisia pelkotiloja sosiaalisia tilanteita kohtaan. Siihen aikaan on sitten saanut voimaa erakkona olosta, kun silloin on voinut kokea olevansa oma itsensä, jos muulloin ei oikein.
Nykyään, pitkällisen ja raskaan ja monimutkaisen ajatustyön ja käsittelemisen ja suuren uskalluksen myötä, on tullut huomattavasti vähemmän ongelmalliseksi tuo kaikki. Eikä yksin olokaan enää niin merkittävästi eroa muiden kanssa olosta. Se on ihan hyvä.

Mitä huoneisiin tulee, no 8. huoneessa mulla on  , 12. huoneessa Urkki & Merkkari Ascin kupeessa. Ja onhan noissa 7-12 muutakin, mutta suurin painotus mulla 1. huoneessa.