seuraava »

[Avicii]

Kuka on luonut pahuuden?
Miten joku "luoja" voi oikeuttaa ja vieläpä sanoa että pahuus on vain sielulle arvokas kokemus? Mitä varten sielu tätä tarvitsee?
Mikä on päämäärä? Miettikää kaikkea mitä ihmiskunnassa on tapahtunut massoittain tai kaikki yksittäiset sadistiset tapaukset ynm. todella raakuutta mitä täältä löytyy.
Luin netistä perisynnistä ja saatanasta ynm. kristinuskoon liittyvää mutta muhun ei uppoa tuollaiset selitykset. Enkä oikeastaan kaipaa tätä dualismin selitystäkään eikä kannata siihen juuttua, vaan lähinnä nyt haen selitystä siihen miten joku on edes voinut keksiä pahuuden ja mistä se tulee ja mikä on sen alkuperä. 

[Eklektikko]

Olisiko hyvä tällaisen keskustelun aluksi ensin määritellä pahuus, sillä muuten emme tiedä mistä keskustelemme - tämä käsite kun tarkoittaa eri ihmisille kovin eri asioita.

 Minä pohdin pikemminkin sitä, tapahtuuko jokin teko pelosta vai rakkaudesta, kaikki ihmisen tunteet kun ovat jomman kumman johdannaisia. Voisiko vaikka ajatella, että monet teot joita yleisesti pidetään pahoina ovat nimenomaan pelon täyttämästä mielentilasta lähtöisin? Ja hyvät teot taas rakkaudellisesta?

[Avicii]

Aivan totta.
No nyt oli lähinnä mielessä julmat raakuudet kuten murhaaminen, silpominen, miten ihminen nauttii tuottaessaan tuskaa ja kipua toiselle, alistaminen, alentaminen jne. Peruskonsepti siis. Tottakai pahuutta voidaan luokitella moneen kategoriaan ja on lievempiä tapauksia jotka eivät vaikuta suuresti ihmiseen, mutta kaikki kunnoituksen puute, johdattaa toisia tietoiseti harhaan, arvostuksen puute, häpäiseminen, julmuus jne.
Jospa tästä näkökulmasta olisi helpompi keskustella 

[Ave^^]

Olen pitkään miettinyt tuota pelko-rakkaus akselia, jostain syystä tuo pelko-käsite siinä ei istu. Moni normaalilla tasolla tapahtuva paha asia onkin lähtöisin pelosta, mutta entä juuri sadistiset psykopaatit, joilla käsitys todellisuudesta on jo niin vääristynyt, ettei voi puhua ensisijaisesti pelosta?

[Eklektikko]

Muutama ihan maallinen asia on  hyvä tietää tämän keskustelun pohjaksi:

Psykopatia on aivoista peräisin, psykopaattien aivorakenteesta on löydetty selkeitä eroja 'normaaleihin' verrattuna ja he eivät yksinkertaisesti ole kykeneviä tuntemaan tunteita (vaikka ovat hyviä niitä näyttelemään) tai empatiaa. Kyse ei todellakaan silloin ole pahasta, vaan tavallaan 'alienista' aivorakenteesta. Hyvällä ja pahlla, tai edes pelon ja rakkauden tunteilla ei ole mitään relevanssia tällaisessa tilanteessa.  Ovat syntymätunteettomia, ihan sama juttu kuin olisi syntymäsokea.

Sitten on sellainen asia, että suht kaikki sarjamurhaajat, julmat kiduttajat jne ovat kokeneet lapsuudessaan karmeita, tai kasvaneet pahasti häiriintyneessä ympäristössä. Lapsen mieli ohjelmoidaa lapsuudessa ympäristön toimesta ja joskus lopputulos ei ole enää aikuisena uudelleenohjelmoitavissa. Kyseessä voi olla sekä oman trauman toisto itsen ulkopuolella tms. ja sen lisäksi sitten vielä se että ne lapsuudenkokemukset ovat ohjelmoineet kyseisen ihmisen 'kartan maailmasta' tavanomaisesta poikkeavaksi.

Tuo ihmisen 'kartta maailmasta' onkin sitten se kolmas asia, joka on tärkeä tiedostaa jo heti alkuvaiheessa tätä keskustelua. Maailma ei nimittäin ole sama asia kuin ihmisen päässä oleva kartta maailmasta:
Jokainen ihminen toimii aina omalta kannaltaan katsoen 'hyvin' ja 'oikein.' Kyse on vain siitä, että joskus tuo ihmisen kartta maailmasta on esim. lapsuudenkokemusten tai kulttuurillisen aivopesun vuoksi niin todellisesta maailmasta poikkeava että ulkopuolelta katsoen hänen sisäisestä hyvästä motivaatiostaan lähtenyt teko on erilaisen kartan päässään omaavien näkökulmasta paha.

Hyvä esimerkki tästä olivat inkvisiittorit: Heidän uskonsa oli vilpittömästi se, että jos ei tunnusta noituutta ja pala sitten roviolla, joutuu ikuiseen kadotukseen. Se inkvisition kidutuksen ja sitten roviolla palamisen tuska kun on pieni ja lyhytaikainen verrattuna ikuisuuteen helvetin lieskoissa. He - tai ainakin osa heistä - koki aivan vilpittömästi tekevänsä hyvä teon näille noitina poltetuille.

Eli lopputulema on sitten kuitenkin se, että hyvä ja paha ovat vain ihmisen päässä ja niiden sisältö riippuu ihmisen lapsuudenkokemusten ja kulttuurin vaikutusten muokkaamasta kartasta maailmassa, joka on hänen päässään. Jos katsotaan tämän päässä olevan kartan näkökulmasta, ihminen tekee aina  vain 'hyviä' ja 'oikeita' tekoja - sen ongelma on siinä että se kartta on vääristynyt.

Nämä ylläolevat ovat ihan tunnustettuja tosiasioita psykiatriassa/psykologiassa ja aivorakenteen erilaisuudesta psykopaateilla on myös 'kovan' tieteen tutkimustuloksia.

[Avicii]

Niin niin mutta kuka on luonut pahuuden? Miksi sieluni tarvitsee kokemuksen silpoamisesta ja murhatuksi tulemisesta? Mikä on sielun päämäärä? Tottakai pahuutta voidaan tarkastella ja lähteä avamaan monella tapaa mutta puhun nyt siitä perusasiasta, sehän on olemassa eikä sitä voi selittää pois. Miksi minulta puuttuu kyky empatiaan ja haluan kiduttaa toista ihmistä ja vielä nautin siitä? Toki voi olla kostosta kyse ja avoissani vikaa mutta silti. Ymmärrättekö?

[Eklektikko]

Niin niin mutta kuka on luonut pahuuden? Miksi sieluni tarvitsee kokemuksen silpoamisesta ja murhatuksi tulemisesta? Mikä on sielun päämäärä? Tottakai pahuutta voidaan tarkastella ja lähteä avamaan monella tapaa mutta puhun nyt siitä perusasiasta, sehän on olemassa eikä sitä voi selittää pois. Miksi minulta puuttuu kyky empatiaan ja haluan kiduttaa toista ihmistä ja vielä nautin siitä? Toki voi olla kostosta kyse mutta ja avoissani vikaa mutta silti. Ymmärrättekö?

Kukako on luonut pahuuden? Käsitteenä sen ovat luoneet ihmisaivot, sillä se on olemassa ainoastaan niiden käsitemaailmassa.  
Minään muuna kuin käsitteenä se ei edes ole olemassa, mitä juurikin yritin kertoa viestissäni tähän asiaan liittyvistä aivan  maallisista ilmiöistä. Minä en näe käsitettä 'pahuus' missään ihmisen kokemusmaailman ja ajatusmaailman ulkopuolella olevan olemassa. Jos olisi niin mitä se ihmisen ulkopuolella oleva 'pahuus' oikein olisi? (Esimerkkejä, kiitos)

MInun näkemykseni on, että sielut eivät arvota kokemuksia kuten ihmiseksi inkarnoituneena, vaan haluavat aivan kaikenlaisia kokemuksia, myös niitä jotka ihmisinkarnaatiosta katsottuna näyttävät karmeilta. Sieluntasolla kaikki kokemukset ovat arvokkaita oppimisen välineitä eikä sielu määritä niitä hyvä/paha akselilla senkään takia, että sellaista ei ole moniulotteisella sieluntasolla edes olemassa.

 Päämäärä on oppiminen. Muunmuassa sen oppiminen ettei kannata puuttua toisten vapaaseen tahtoon, koska toinen saa sitten myöhemmin tehdä saman itselle, eli sen karman joutuu maksamaan takaisin (esimerkiksi tulemalla silvotuksi - tehokas oppitunti!). Niinpä inkarnaatiokierron alkuvaiheessa tehdään enemmän sitä karmaa ja loppua kohden sitten mennään enemmän sinne maksupuolelle, kun on tajuttu että karmaa ei kannata tehdä.

Psykopaatilta puuttu kyky empatiaan synnynäisesti ja tämä voi olla sielun valitsema kokemus, ei sille sielulle itselleen, vaan oppitunnin avuksi muille sieluille siitä millainen on tunteettomasti toimiva olento. Kaikki valitut kokemukset eivät ole itseä varten vaan osa niistä on palveluksia toisille jotta nämä saisivat tietyn oppitunnin jonka haluavat. Muita esimerkkejä tästä on esimerkiksi kuoleminen hyvin pienenä lapsena (vanhempien oppitunti) tai vakavasti kehitysvammaisena syntyminen (oppitunti muille hoivaamisen ja huolenpidon tiimoilta).

Sielu valitsee itse kaiken ja se kokee kaiken neutraalina. Vain ihmisinkarnaatiossa arvotetaan asioita esim. hyvä/paha akselilla.

[Avicii]

Niin niin mutta kuka on luonut pahuuden? Miksi sieluni tarvitsee kokemuksen silpoamisesta ja murhatuksi tulemisesta? Mikä on sielun päämäärä? Tottakai pahuutta voidaan tarkastella ja lähteä avamaan monella tapaa mutta puhun nyt siitä perusasiasta, sehän on olemassa eikä sitä voi selittää pois. Miksi minulta puuttuu kyky empatiaan ja haluan kiduttaa toista ihmistä ja vielä nautin siitä? Toki voi olla kostosta kyse mutta ja avoissani vikaa mutta silti. Ymmärrättekö?

Kukako on luonut pahuuden? Käsitteenä sen ovat luoneet ihmisaivot, sillä se on olemassa ainoastaan niiden käsitemaailmassa.  

Miten se on mahdollista? Onko ihmiset itse keksinneet ns dualismin ja kyky ns pahaan? Kuka on luonut ihmisen aivoineen? Kellä on ollut visio tästä? Onko ihmisolento vain luotu sitä varten että sielu saisi lisää kokemuksia? Ymmärrän hyvin tuon että tietoisuudessa ns paha voi olla ihan yhtä viaton kun hyväkin, ei tiedosta tekevänsä ns pahaa. Puhdas olemassaolo. Mutta jokin liikuttaa tekemään tekoja, olkoon ne mitkä teot vain.

[Eklektikko]

Miten se on mahdollista? Onko ihmiset itse keksinneet ns dualismin ja kyky ns pahaan? Kuka on luonut ihmisen aivoineen? Kellä on ollut visio tästä? Onko ihmisolento vain luotu sitä varten että sielu saisi lisää kokemuksia? Ymmärrän hyvin tuon että tietoisuudessa ns paha voi olla ihan yhtä viaton kun hyväkin, ei tiedosta tekevänsä ns pahaa. Puhdas olemassaolo. Mutta jokin liikuttaa tekemään tekoja, olkoon ne mitkä teot vain.

Minun maailmankuvassani elämän peli on ihmisen luoma ja ihminenkin on ihmisen luoma sen vuoksi että käsitän jokaisen ihmissielun olevan moniulotteinen ajatusryhmä, joka on yksittäinen solu jumalan ruumiissa siellä verhon toisella puolella. Ihmissielu on jumalan osanen, joka on siis jumalan osana ollut mukana luomassa koko tätä meidän universumiamme, tätä planeettaa ja myös evoluutiota joka on lopulta ihmisen tuottanut.

Ja minun maailmankuvassani sielumme nimenomaan ovat luoneet tämän planeetan pelikentäksi, jonne he tulevat pelaamaan peliä jonka tarkoitus on oppiminen ja lopulta sen ymmärtäminen että dualismi on vain tätä tasoa koskevaa ihmismielen harhaa ja tosiasiassa sielu on se osanen jumalaa - tämä onkin uuden energian ajan määritelmä valaistumiselle.  Ja kaikki tämä oppimistyö ihmiskehoissa sitten nostaa ihmiskunnan ja tämän  planeetan värähtelyjä ja kun ne ovat kohonneet yli tietyn rajan (22.12.2012!) tästä universumista otetaan värähtelyn alkuasetukset uutta universumia - pelikenttää - varten jota parhaillaan luodaan.

Tämä on minun eklektinen käsitykseni asiasta, aika paljon Kryon kanavointien mukainen, sillä ne ovat voimaannuttavia sekä tasapainoista ja rakkaudellista olemista minulle tuovia, joten miksi en niitä valitsisi kun yhtään mistään tällaisista käsityksistä ei voi kukaan koskaan saada konkreettisia todisteita. (MIkä on sekin osa peliä)

[Lilli]

Ihmiskehoon on myös sisäänrakennettuna ominaisuus nimeltä aggressio ja sen voimakkuuteen taitavat vaikuttaa hormonitkin. Pääsääntöisesti se on hyvä renki mutta huono isäntä. Pelko, viha, katkeruus, mustasukkaisuus, kateus ja mahdolliset addiktiot yhdistettynä voimakkaaseen aggressioon ja heikkoon impulssikontrolliin on muiden ihmisten kannalta aika ikävä yhdistelmä. Voi se tietysti olla ihmiselle itselleenkin aika ikävä ominaisuus, jos mukaan tulee itsetuhoista käyttäytymistä. Monet viheliäiset ihmiset ovat traumatisoituneet ja hyvin varhaisessa vaiheessa tai vaihtoehtoisesti heille on sallittu kaikki ja oma identiteetti on hyvin hauras tai olematon ja he turvautuvat alkeellisiin minän puolustusmekanismeihin, erityisesti projektioon, kieltämiseen ja torjuntaan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Puolustusmekanismi.

Tähän kun yhdistetään vielä empatiakyvyn puute ja muiden ihmisten rajojen kunnioituksen puute, niin avot, aika viheliäinen ihminen on saatu aikaiseksi. Ehkä niitä ei ole opetettu lapsena tai jos on, niin niistä ei välitetä. Nämä piinaavat sitten niitä, jotka ovat huonoja puolustamaan omia rajojaan (=kilttejä ihmisiä) tai jotka ovat esim. fyysisten ominaisuuksien puolesta piinaajaansa heikompia.

[sideman]

Olisiko hyvä tällaisen keskustelun aluksi ensin määritellä pahuus, sillä muuten emme tiedä mistä keskustelemme - tämä käsite kun tarkoittaa eri ihmisille kovin eri asioita.

MMY:llä (His Holiness Maharishi Mahesh Yogi'lla) on erittäin yksinkertainen ja mielestäni pätevä määritelmä
hyvyydelle ja pahuudelle: kaikki mikä edistää evoluutiota (kaikilla mahdollisilla relatiivisen eksistenssin tasoilla)
on hyvää, kaikki mikä ehkäisee sitä, on pahaa. -- Suunnilleen noin muistikuvani mukaan...

 

[Avicii]

Olisiko hyvä tällaisen keskustelun aluksi ensin määritellä pahuus, sillä muuten emme tiedä mistä keskustelemme - tämä käsite kun tarkoittaa eri ihmisille kovin eri asioita.

MMY:llä (His Holiness Maharishi Mahesh Yogi'lla) on erittäin yksinkertainen ja mielestäni pätevä määritelmä
hyvyydelle ja pahuudelle: kaikki mikä edistää evoluutiota (kaikilla mahdollisilla relatiivisen eksistenssin tasoilla)
on hyvää, kaikki mikä ehkäisee sitä, on pahaa. -- Suunnilleen noin muistikuvani mukaan...

 

Tästä jotenkin pidin ja tämän ymmärrän tietyllä tasolla.

[Eklektikko]

MMY:llä (His Holiness Maharishi Mahesh Yogi'lla) on erittäin yksinkertainen ja mielestäni pätevä määritelmä
hyvyydelle ja pahuudelle: kaikki mikä edistää evoluutiota (kaikilla mahdollisilla relatiivisen eksistenssin tasoilla)
on hyvää, kaikki mikä ehkäisee sitä, on pahaa. -- Suunnilleen noin muistikuvani mukaan...

Nojaa, minun käsityksen mukaan sielu oppii, eli kehittyy, minkä laitan itse evoluutio-nimikkeen alle, myös tehdessään karmaa vaikka tappamalla ja tulemalla sitten jossain tulevassa inkarnaatiossa aiemman uhrinsa tappamaksi. Kun tämä toistuu tarpeeksi monta kertaa, ei enää tee mieli tehdä karmaa koska on oppinut että saa saman itse takaisin.

Kaikki kokemukset lisäävät sielun oppimista eli edistävät sen evoluutiota, joten kaikki kokemukset ovat tässä katsannosssa 'hyviä.'  Myös ne murhat ja murhatuksi tulemiset...  

Juuri tästä syystä en itse ole dualististen hyvä/paha käsiteparien ystävä. 

[Lilli]

Buddhalaisuudessahan ei käytetä edes pahuus-termiä, siellä puhutaan kärsimyksestä, sen syistä ja miten siitä pääsee eroon. Lähestymistapa aiheeseen on varsin maanläheinen.

http://www.valaistuminen.com/buddha_nelja_jaloa_totuutta.html

[Lilli]

Tulipahan vielä mieleen, että "hyvyyttä" ei ole määritelty tyydyttävästi astron keskusteluissa. Minulle henkilökohtaisesti on olemassa asioita ja toimia, jotka johtavat pitkäkestoiseen omaan, muiden ja ympäristön kärsimykseen/tuhoon ja asiota ja toimia, jotka johtavat pitkäkestoiseen omaan, muiden ja ympäristön hyvinvointiin ja kasvuun. Olkoot ne sitten "paha" ja "hyvä". Pitkäkestoisuus on tuossa mukana, koska jokin juttu voi tuottaa hetkellisesti nautintoa, mutta pitkässä juoksussa kärsimystä ja toisaalta joskus kasvu vaatii suhteellisen lyhytkestoisen kärsimyksen sietämistä.

Aikaisemmin puhuin esimerkiksi aggressiosta, joka on hyvä renki, mutta huono isäntä. Sen positiivinen puoli on rohkeus, enkä esim. itse olisi saavuttanut henkisen kasvun saralla yhtään mitään ilman rohkeutta. Henkisissä piireissä rakkaus-sana vilahtaa usein, mutta on paljon muitakin ominaisuuksia, joilla on yleisen hyvinvoinnin kannalta paljon merkitystä. Mitä sanotte esim. totuudesta, viisaudesta, kauneudesta, kiitollisuudesta, kohtuudesta, ilosta ja anteeksiannosta? Tässäkin oli vain muutama esimerkki, lista on varmasti huomattavasti pidempi.