seuraava »

[Thuileann]

Oikeastaan on aivan uskomatonta, että kirjoittelen tällaista. Vielä viisi vuotta sitten osasin elää elämääni niin kuin halusin, kuuntelematta toisia. Mutta viimeiset viime vuotta ovat tuoneet niin isoja draamoja jokaisella elämänalueellani, plus että kotiseudulta muuttaminen on eristänyt minut ainoastaan omien riittämättömien voimavarojeni varaan, että nykyään tuntuu, että jokainen iso ja pieni draama kohdistuu aina jollain tavalla minuun itseeni.

Joku kaverini sanoi, että minä olen ihminen, jota on helppo satuttaa. Jotkut pitävät minua rohkeana, (ja haluaisin ajatella niin itsekin,) kun asun käytännössä yksikseni monen sadan kilometrin päässä tutuistani, ja teen työtä, joka vaatii paljon ja uhrauksia. Mutta sitten jokainen pieni heikkous, joka minussa aistitaan, joutuu julkisesti nokittavaksi, nolattavaksi, tai muulla tavalla leimatuksi.

Te ihanat voimakkaat ihmiset. Jakakaa vinkkinne, järkeilynne, mitä tahansa, että oppisin ihmiseksi, jota ei ole helppo satuttaa. Veikkaan, että minunlaisiani on monia. Vinkit voivat olla konkreettisia, filosofisia, mitä vain. Mutta tässä asiassa kaipaa opastusta minun lisäkseni moni muukin.

Kiitos.

[Eklektikko]

Tästä kannattaa lähteä:
Aiheutamme kaikki omat tunteemme omilla ajatuksillamme.
(Ainoa poikkeus tästä on aivojen peilisolujen aiheuttama 'tunnetartunta' jos näkee läheltä toisen ihmisen voimakkaan tunnetilan.)

Kun joku sanoo/tekee jotain minkä koet satuttavan sinua, ne 'sattuu' tunteet aiheutuivat siitä mitä sinä itse ajattelit hänen sanoistaan/teoistaan. Ja useimmiten ne negatiivisa tunteita aiheuttavat ajatukset ovat epärealistisia ja vääristyneitä. Tämä opitaan lapsena ympärillä olevilta aikuisilta, eli kyseessä on eräänlainen virheohjelmointi. Kukaan muu kuin minä itse ei voi minun ajatusmaailmaani muuttaa, joten asiasta joka ei ole omaa syytä on kuitenkin itsellä vastuu. Kyllä, maailma ei ole reilu.   Ja sen ajatteleminen, että sen mukamas kuuluisi sitä olla, on hyvä esimerkki negatiivisia tunteita aiheuttavasta ajatuksesta.  

Esimerkki siitä, miten saa satutettua itseään ihmisten sanoilla:

A sanoo esim: "Kyllä sinä sitten olet laiska ja sähläri, mitään järkevää et saa aikaan ja tämänkin projektin pilasit täysin."

B ajattelee mielessän: "Voi kauheaa, mitä se ny tuollaista sanoi! Epäreilua, minähän tein tässä projektissa enemmän töitä kuin kukaan muu ja nyt ne vain vievät siitä kaiken kunnian! Aina minulle käy näin, ikinä ei kukaan arvosta tekemääni työtä, odottavat vain aina palveluksia ja suuttuvat jos en auta. Kauheaa, taas tällainen tapaus, puhuukohan se pomollekin ja sitten saan potkut enkä ikinä löydä uutta työtä, vaan jään pitkäaikaistyöttömäksi ja syrjäydyn! Aina minulle käy näin, kyllä ihmiset ovat sitten julmia!"

Kursivoidut sanat yllä ovat hälytysmerkkejä. Ahdistavien epärealististen ajatusketjujen yksi tunnusmerkki ovat nämä äärisanat, aina, ikinä, kukaan, koskaan, kaikki. Heti kun tuollaisia rupeaa pyörimään päässä, pitäisi hälytyskellojen soida ja ajatusketjut kirjottaa vaikka paperille, jossa niiden liioittelu ja muut kognitiiviset häiriöt näkyvät selkeämmin.

B olisi aivan yhtä hyvin nimittäin voinut ajatella näin:
"Jaahas, sillä on taas paha päivä ja paska valuu alaspäin. Onpa aika huvittavaa, mitä se luulee saavansa aikaan, kun projektin työnjaosta on mustaa valkoisella ja on helppo nähdä että minun ansiostani siitä selvittiin kunnialla. Voi ihmisparkaa, kyllä sillä on varmaan juuri nyt vaikeaa, eihän kukaan jolla on hyvä olo tee tuollaista. Projisoi lisäksi minuun omaa lusmuiluaan projektissa, itsehän se lykkäsi muiden tehtäväksi kaiken mitä voi. Onneksi on myös mukavia työkavereita ja mukava pomo, tämä on oikeastaan aika hyvä työpaikka ja projektikin oli oikein onnistunut."

Nuo tunnetilaa edeltävät ajatukset vilahtavat päässä nopeasti ennen tunnetilan syntyä, joten niitä on joskus vaikea huomata, ellei erikseen opettele niitä tarkkailemaan. Jatkuva kipua/ahdistusta aiheuttavien ajatusten ajatteleminen on puolestaan eräänlainen opittu 'paha tapa' josta vain nyt kannattaa työskennellä eroon. Mikään muu ei nimittäin todella auta.

Ne päässä pyörivät ajatukset ovat yleensä erittäin helposti kumoon naurettavissa, jos vain vaikka kirjoittaa ne paperille ja oikein ajatuksella katsoo niitä. Jos niiden sen sijaan antaa vain pyöriä päässä, niiden suoranaista hölmöyttä ja epärealistisuutta on hyvin vaikea hahmottaa.

Jotakuinkin kaikki mitä ihmiset sanovat, kertoo eniten heistä itsestään ja vähemmän sanojen kohteesta. Mietipä tätä: Jos vastaantulija kadulla sanoo 'olet tosi ruma ja inhottava, laittaisit säkin päällesi ettei toisille tulisi pahoinvointia' saatat kokea sen loukkaavaksi ja tuntea negatiivisia tunteita. Jos vastaantulija sanoo 'olet violetti antennipäinen lohikäärme' ajattelet todennäköisesti vain että voi ihmisparkaa, sillä on kyllä todella väärä lääkitys. Pointti: Molempien lausumien totuusarvo on sama, joten negatiiviset tunteet ovat omien ajatusten tuotos, eivät sen seurausta että vastaantulija olisi osunut kipeään paikkaan sanomalla jotakin joka olisi totta.

Ensiapua kognitiivisiin häiriöhin, eli ahdistusta tuottavaan vääristyneeseen tapaan ajatella, valitettavasti englanniksi:
Yleiskuvaus: http://en.wikipedia.org/wiki/Cognitive_distortion
Yleiskuvaus ensiapuneuvoilla: http://powerstates.com/10-cognitive-thinking-errors#.URnt5PJ1SDU

Ja sitten kannattaa ehdottomasti ostaa tai lainata kirjastosta (pitkä varauslista tosin) tämä teos, jossa nimestään huolimatta yksi kokonainen erinomainen luku on pelkästään tätä ajatusten taltuttamista:

Vapaaksi ahdistuksesta: työkirja paniikista ja peloista kärsiville
Kirjailija: Bourne; Edmund J.
Kustantaja: Lyhytterapiainstituutti oy

Tämä oli siis osa 1, näin lakkaat tuottamasta itsellesi negatiivisia tunteita omilla ajatuksillasi muiden ihmisten sanomisista ja tekemisistä. Kunhan ehdin/jaksan, seuraa osa 2: Näin lakkaat olemasta kynnysmatto ja kaikkien palvelija.  

[Palance]

Hei Thuileann!

Sinussa itsessä on myös se voima   ja sisimmässä tiedät sen itsekkin kun vain kaivelet sen esiin..  

Rohkea on oikea sana sinusta koska teet tuollaista työtä ja olet muuttanut kauas tutuistasi ja myös hyväsydäminen koska joku sanonut että sinua on helppo satuttaa eikä se ole missään nimessä huono ominaisuus ihmisessä. Kun elämä "heittelee" eteen yllätyksiä jotka ravisuttavat omaa elämää todella paljon on luonnollista tuntea etteivät omat voimat riitä ja tuntee itsensä heikoksi mutta sanonta "se mikä ei tapa,vahvistaa sinua" on tosi hyvä sanonta.  

Jos ihmiset jotka nokkivat/nolaavat sinua syyttä ovat itse naurettavia ja varmaankin tarkoittamiasi voimakkaita ihmisiä myös mutta monesti nälvijät ovat loppupelissä itse niitä heikkoja ja pönkittävät egoaan kiusaamalla ihmisiä jotka itse katsovat olevan heikompia.. Jos olisitkin tehnyt virheen niin oletko oppinut nauramaan itsellesi?


Ovatko nämä leimaajasi jotka koet tällä hetkellä voimakkaimmin työpaikalta vai muita ihmisiä joita tunnet? ja onko draamaa tullut omista virheistä(kaikki tekevät joskus virheitä   ) vai katsotko olevasi ns. syytön draamaan? Nämä pakko kysyä että voin antaa neuvoja enemmän..  


-Aina ei tarvitsekkaan jaksaa ja silloin pitääkin puhua vaikka näin tuntemattomien kanssa, joten hienoa että avaudut asiasta joka selvästi painaa mieltäsi paljon   -

[Ave^^]

Osaisinpa sanoakin tuohon vastauksen, selvittäisi varmaankin monien ihmisten monta ongelmaa.

Käsitin viestistäsi, että et ole tottunut olemaan herkkä toisten sanomisille, mutta nyt kaikenlaisia elämistä haittaavaa ivaa on alkanut tulemaan liikaa? Ihmisiä on erilaisia ja heillä on erilaiset taipumukset sille miten haluavat olla. Tarkoitan, että jos antaisin neuvon omiin kokemuksiini perustaen, se nojaisi omaan kokemukseeni siitä, että en sisimmässäni halua muuttua sellaiseksi, ettei minua ole helppo satuttaa. Olisi varmasti monella tapaa helppoa, jos kovettaisin itseäni, mutta en tuntisi olevani silloin minä, se mihin pyrin itse elämässäni löytyy ennemmin herkkyydestä. Toiset taas kokevat tasapainoisemmaksi olonsa silloin, jos kykenevät olemaan välittämättä muiden ivasta. Neuvojen antaminen on siksi siis hankalaa. Mutta voit ehkä miettiä, mikä on oma suhtautumisesi tässä näkökulmassa.

Se mitä voin sanoa, on että keskity niihin asioihin, mitkä ovat sinulle tärkeitä. Niihin ihmisiin ja asioihin, mitä elämässäsi on, ja niihin ominaisuuksiin mitä pidät elämässä tärkeänä. Kun yrität toimia parhaasi mukaan niiden sinulle tärkeiden ihanteiden/ominaisuuksien mukaan, niin pystyt kunnioittamaan itseäsi tilanteessa. Tiedät, ettet ole toiminut väärin. Ja se ehkä itsestäänselvyys, mutta yllättävän hankala muistaa: kun jollain elämän osa-alueella potkii päähän, sitä tuntuu jämähtävän ajattelemaan vain sitä ja unohtaa ne kaikki ihanat tärkeät ihmiset ja asiat mitä muilla elämän osa-alueilla on.

[Avicii]

Tämä on tuttua. Itse olen ja aika herkkä tietyissä asioissa ja kasvu siihen että harva kykenee enää satuttamaan vaati rohkeutta mutta myös realistinen ajattelutapa ja suhtautuminen muihin. Maailma kun on täynnä ihmisiä jonka pääasiallinen tehtävä on kaivaa kaikki pienetkin vivahteet esille ihmisissä. Suosittelen että suojaat itseäsi sillä että opit olemaan välinpitämätön. Se voi olla vaikeaa aluksi mutta palauta ensin ihmisarvosi ja kunnioita itseäsi, ole realistinen itsellesi ja tiedä että kaikki mitä teet, teet aina parhaasi ja anna muiden vain piikitellä. Joskus voi ihan suoraankin kysyä miksi teet noin, tai miksi sinulla on halu sanoa noin, mihin sinä pyrit tällä jne.
Yksi intiaaninen viisaus henkilökohtaiseen rauhaan ja tyytyväisyyteni on että älä ota mitään henkilökohtaisesti, ei edes kehut. Sillä ihmiset toimivat omien mielentilojensa kautta, joskus sinä olet ihana ja joskus ihan huono. Tämän kun oppisikin  
Tsemppiä!! 

[body electric]

Kosta niille jotka on käyttäny sua hyväksi, tee se niin että se viesti tajutaan. Älä ole ystävällinen äläkä anna loputtomasti anteeksi,
koska hyväksikäyttäjät saavat siitä sellaisen viestin että sä olet edelleen jatkuvasti se runsaudensarvi jota voi hyödyntää, myös purkamalla sunhun omaa pahaa oloaan.

Tee myös tekoja - jos voit välttää täydellisesti jonkun ihmisen tapaamista, niin älä tapaa häntä; älä vastaa niihin puheluihin tai tekstiviesteihin jotka tulevat em. henkilöiltä.

Opettele olemaan ilkeä, kyllä Jumala sen antaa sulle anteeks tässä tapauksessa kunhan et ole todella paha sellaista ihmistä kohtaan joka on vain hölmö tai sivistymätön etc.

-----

Kerrot että työssäsi olet tehnyt paljon uhrauksia ja nyt koet olevasi uhri. Ehkä se, että olet niin valmis tekemään uhrauksia koetaan joidenkin taholla kutsuvana seikkana.
Lopeta siis liiallinen uhrautuminen koska muuten palat loppuun.

Uskalla olla välillä "juuri se vähän inhottava, itsekäs ja tyhmäntuntuinen teinityttö, joka ei välittäny kenestäkään muusta ku itsestään".

Pistä suuri humanistisuutesi vähäks aikaa hyllylle ja nauti elämästä.

Maailma tulee jonkun aikaa toimeen ilman uhrauksiasiakin. - Jonkun ajan kuluttua näet myös miten lähipiirisi muuttuu kun et olekaan enää käytettävissä.

[Kuuhilda]

Ei minusta tarvitse kostaa ja olla ilkeä kuitenkaan...siitä kun ei lopulta seuraa mitään muuta kuin kökköjä omaan kuormaan lisää. Se olisi helppoakin toisinaan ja ah niin nautinnollista, mutta lopulta sitä saavuttaa enemmään kun pysyy tiukkana ja toimii omatunto puhtaana,..ja no minun omatuntoni ei pysy puhtaana jos hyppään antamaan samalla mitalla takaisin...ja siitä on seurannut aina vain hankaluuksia lisää. Älä anna mitään äläkä välitä ja ymmärrä ja rakasta vihollistasi, mutta eniten itseäsi, ja selkä suorassa, sydäntä kuunnellen. Anna anteeksi itsellesi ja niille toisille. Ole peruskallio.

[Thuileann]

Hei kaikille

Suuret kiitokset nyt jo näistä ajatuksista ja vinkeistä. Erityiskiitos Eklektikolle noista linkeistä ja kirjavinkistä, tunnistin ensimmäisestä kyllä todella paljon tuttuja oireita, varsinkin tuo "discrediting the positive" eli positiivisen huomiotta jättäminen. Hajoan aina negatiivisesta niin, että toisten pitää muistutella, että olihan siellä positiivistakin.

Kun osaisikin ajatella, että epäreilut kommentit kertovat enemmän sanojistaan kuin niiden kohteista. Itse saan tätä epäreilua palautetta lähinnä töissä, mutta joskus sitä tulee myös harrastuspiirissä ja suvustakin. Suurimmiksi syiksi olen saanut järkeiltyä kateuden ja haukkujien oman pahoinvoinnin, mutta en silti pääse siitä epäreiluuden tunteesta irti, että mikä hitto se minussa on, että ärsytän muka kaikkia. Eli kehäpäätelmähän on, että yhteinen tekijä näissä kaikissa on, no, minä.

Töistä tuleva palaute silti riipii kaikista eniten, sillä pistän töihini 90% hereilläoloaikaani, teen työtä sydänverellä ja haluan onnistua. Nykyään alan ehkä jo osatakin tätä työpeliä, eli negatiiviset ja epäreilut kommentit alkavat vähetä, mutta silti odottelen vainoharhaisesti koko ajan, että mistä se taas seuraavaksi iskee. Ihan sillä, että viimeksi sen alku tuli niin puun takaa.

[Eklektikko]

Kosto ei koskaan kannata. Kostonhalu tarkoittaa, että ihminen on edelleen jatkanut niiden satuttavien tunteiden tuottamista itselleen omilla ajatuksillaan niistä toisten ihmisten teoista.

Minun mielestäni se ensimmäinen kuntoon saatava asia olisi ne omat ajatukset jotka tuottavat negatiivisia tunteita. Niin kauan kun sellaisia on, on haavoittuvainen ulkomaailman suhteen. Sitten kun ne on saanut kuriin - tai ainakin aloittanut työn niiden kanssa - oma olo paranee, jolloin on paljon helpompi muuttaa myös käytöstään ja tekemisiään toisten ihmisten kanssa niin, että he eivät käytä hyväksi tms. Jos sellaiseen ryhtyy niin, että edelleen tuottaa itselleen kipua ajatuksillaan toisten toimista, voi mennä helposti överiksi ja nimenomaan kostaa, ryhtyä ilkeäksi tms.

Näissä muita ihmisiä koskevissa neuvoissa joita tässä ketjussa on annettu on oikein hyviä joukossa, mutta vaikka kuinka muuttaisit omaa käytöstäsi toisten ihmisten kanssa, ne muiden tekemiset ja sanomiset satuttavat edelleen - eli omat kipua tuottavat ajatukset toisten teoista/sanoista jatkuvat edelleen. Sen vuoksi näen tärkeysjärjestyksen sellaisena, että ensin ne omat ajatukset isännän paikalta rengin paikalle, minne ne kuuluvat ja vasta sen työn alettua muutosta omaan käytökseen toisten ihmisten kanssa.

[epona]

mutta silti odottelen vainoharhaisesti koko ajan, että mistä se taas seuraavaksi iskee.

Yritä olla ajattelemaatta...

Läpikäyn itse juuri samanlaista vaihetta elämässäni.Jonkin verran olen saanut apua lukemalla erilaisia henkiseen kasvuun liittyviä kirjoja, missä useimmissa painotetaan juuri tätä ajatusten myötä luomista - eli sellaista vanhaa (usein alitajuntaista) ajatuskavaa tulisi jollain tavalla muuttaa.

Kävin vuoden alussa neljä kertaa sellaisen terapeutin vastaanotolla, jolla oli hyvin vankka henkinen näkemys asioista. Se auttoi myös kun sai jonkun ammattilaisen kanssa "turvassa" käsitellä niitä kaikkein synkimpiä aiheita. Tällä erää en kutienkaan halunnut jatkaa terapiaa, sillä johan olen nuoruusvuoteni terapiassa viettänyt ja koen, että sellaiselle pitkä-aikaiselle terapialle ei ole nyt tarve.


Olen miettinyt todella kuumeisesti viimeiset viikot sitä, että miksi joudun aina sellaisiin tilanteisin, missä minua kohdellaan tavalla taikka toisella huonosti tai epäoikeudenmukaisesti. Pyrin kyllä aina kuitenkin katsomaan itseäni peiliin, mutta ehkä se ongelma piileekin siinä...

En tiedä. Toisaalta kaipaisin myös jonkinlaista vihiä siitä, josko tällainen kaava juontaa juurensa jo edellisiin elämiin, sillä se on jollain tavalla niin ilmeinen ja jotenkin niin vahvasti elämääni hallitseva..

Eli lisää vinkkejä, kiitos!


/A

[Eklektikko]

Miksi ihmisellä on taipumus joutua samanlaisiin negatiivisiin tilanteisiin kerran toisensa jälkeen:
Eräs näkemys on se, että kun ihmisellä on jokin trauma/ongelma tms. hän kutsuu luokseen yhä uudelleen ja uudelleen samanlaisia tapahtumia ja tämän tarkoitus on se, että hän jossain vaiheessa kyllästyisi siihen että 'aina käy näin' ryhtyisi muuttamaan omaa ajatus- ja toimintatapaansa.

Ja rajatiedollinen näkemys:
Sen odottaminen mistä kohta iskee taas on kanssaluomista: Pelot ja odotukset kutsuvat luokseen niitä tapahtumia ihan yhtä tehokkaasti kuin positiivisten asioiden kanssaluominen omaan elämään.

"Yritä olla ajattelematta" on lähes mahdoton neuvo noudattaa. Sehän on vain osa vanhaa vitsiä: Älä ajattele vaaleanpunaista elefanttia. Siinä samassa kuin nuo sanat lukee, niin johan se pinkki ronsu siellä päässä vilahtaa.

Tämän neuvon sijaan antaisin aivan toisen neuvon:
Aina kun on pelkoja, tuhon tms. odotuksia tai mitään ajatuksia jotka tuottavat negatiivisia tunteita, kirjoita ne paperille. Kirjoita ne paperille aivan kaunistelematta, tajunnanvirtana sitä mukaa kun ne tulevat - kieliopilla ja kokonaisilla lauseilla ei ole väliä. Hengähdä sitten hetki ja tee välillä jotain muuta. Tämän jälkeen ota paperi ja ryhdy tutkimaan tuotosta rehellisesti: Onko tämä todella totta? Tapahtuuko minulle 'aina' näin - yksikin tapaus jolloin ei ole tapahtunut näin kumoaa sanan 'aina!' Tai 'ihmiset ovat ilkeitä' - jos tiedät yhdenkin ihmisen joka ei ole ilkeä, tämä lause kumoutuu. Sen ensiapuohjeita kognitiivisiin häiriöihin sisältävän linkin (englanniksi) takana on nimenomaan tällaisia hyviä kikkoja.

Usein hyväksymme oman päämme tuottamat ajatukset aivan kyselemättä, vaikka ne olisivat todennäköisyydeltään ja logiikkatasoltaan sellaisia, että jonkun muun sanomana ne saisivat meidät toteamaan 'hevonp**kaa' tai purskahtamaan nauruun.

Me luomme oman kokemuksemme koko tästä maailmasta omilla ajatuksillamme. Omien ajatusten tuottamat negatiiviset tunteet ovat yksi hyvin selkeästi arkipäivässä näkyvä osa tätä ilmiötä.

[Ave^^]

Yksi yksinkertainen oivallus on se, että yleensä ihmiset tosiaan eivät vietä koko aikaansa pohtien miten taas voisi iskeä tuota yhtä, eli kaikki ei ole aina kiinni minusta, ei se maailma pyöri minun ympärilläni. Usein ivalta tuntuvat eivät ole edes tarkoitettu ivaksi, se on vain vahinko. (Tiedän tämän itse taas jouskarina, kun suusta pääsee sammakoita välillä, vaikkei tarkoita pahaa.  )

Jos taas on joutunut sellaiseen tilanteeseen, missä selkeästi on toisten antipatioiden kohteena, niin voi olla vaikeaa muistaa tuota, ja alkaa näkemään sitä ivaa sielläkin missä sitä ei ole.

Eli se neuvo, minkä viimeksi unohdin mainita, ja toimii itselleni parhaiten monesti on: unohda hetkeksi itsesi ja itsesi pohtiminen, miettiminen ja murehtiminen. Minua helpottaa usein ajatusten suuntaaminen itsestäni ulospäin ja sen ajatteleminen, mikä herkkyys toista ajaa ivalliseen käytökseen, mutta vaikeissa tilanteissa siihen ei pysty. Kuitenkin, itsensä unohtaminen yllättävällä tavalla tuo sitä itseluottamusta takaisin.

[Ave^^]

Tämän neuvon sijaan antaisin aivan toisen neuvon:
Aina kun on pelkoja, tuhon tms. odotuksia tai mitään ajatuksia jotka tuottavat negatiivisia tunteita, kirjoita ne paperille. Kirjoita ne paperille aivan kaunistelematta, tajunnanvirtana sitä mukaa kun ne tulevat - kieliopilla ja kokonaisilla lauseilla ei ole väliä. Hengähdä sitten hetki ja tee välillä jotain muuta. Tämän jälkeen ota paperi ja ryhdy tutkimaan tuotosta rehellisesti: Onko tämä todella totta? Tapahtuuko minulle 'aina' näin - yksikin tapaus jolloin ei ole tapahtunut näin kumoaa sanan 'aina!' Tai 'ihmiset ovat ilkeitä' - jos tiedät yhdenkin ihmisen joka ei ole ilkeä, tämä lause kumoutuu. Sen ensiapuohjeita kognitiivisiin häiriöihin sisältävän linkin (englanniksi) takana on nimenomaan tällaisia hyviä kikkoja.

Tämä on hyvä neuvo, mielestäni on tärkeää tuntemustensa kieltämisen sijaan hyväksyä mitä tuntee. Kun vapaasti antaa niiden tulla paperille, päästää ne ulos eikä estele niiden olemassaoloa. Sen jälkeen niitä voi tutkia ja miettiä mitä sitä oikeasti tunteekaan, vai tunteeko lopulta sittenkään niin.




muok. Kun kierittelee jotain ajatusta jatkuvasti vai päässään ja yrittää poistella sitä sieltä erilaisin järkiperustein, se on aika hyödytöntä usein, sillä ei siitä tunteesta halua luopua, tai se tunne vaatii purkauksen tai tulevansa kuulluksi. Joku osa sinusta todella tuntee niin ja haluaa hyväksynnän sille. Mutta jos joutuu pukemaan sen sanoiksi, on helppo huomata millaisia älyttömiä yleistyksiä onkin tehnyt ja että ei oikeasti haluakaan tuntea niin eikä tunnekaan. Saman asian ajaa juttelu toisten kanssa, juttelemalla saa myös kuulla muiden ihmisten kokemuksia samoista asioista, mikä yleensä antaa uutta näkökulmaa.

[Eklektikko]

Eli se neuvo, minkä viimeksi unohdin mainita, ja toimii itselleni parhaiten monesti on: unohda hetkeksi itsesi ja itsesi pohtiminen, miettiminen ja murehtiminen. Minua helpottaa usein ajatusten suuntaaminen itsestäni ulospäin ja sen ajatteleminen, mikä herkkyys toista ajaa ivalliseen käytökseen, mutta vaikeissa tilanteissa siihen ei pysty. Kuitenkin, itsensä unohtaminen yllättävällä tavalla tuo sitä itseluottamusta takaisin.

Ave, tuo oli tosi hyvä ja toi mieleen tämän lauseen, jonka olen jossain kuullut tai jostain kirjasta lukenut, en muistakaan enää mistä. Tykkään tästä koska tässä on se huumorikin mukana:

Ei kannata miettiä mitä ihmiset sinusta ajattelevat, koska ei heillä ole aikaa ajatella sinusta mitään, hehän miettivät sitä mitä sinä mahdat heistä ajatella. 

[epona]

Tuo kirjoitusharjoitus todella toimii!

Pari viikkoa sitten koin olevani aivan murtunut erään rakkaustarinan loputtua, enkä ollut millään hyväksyä sitä tosia-asiaa, ettei mietä oltu luotu yhteen. Mietin tätä miestä aivan tauotta ja huomasin taas vajoavani siihen samaan ansaan kuin aiemmin - suunnittelin jo yhteydenotta häneen, että jospa hän sittenkin tunnustaisi rakkautensa minua kohtaa, jättäisi perheensä ja muuttaisi luokseni asumaan. (haha!)

Tiesin kuitenkin, että meidän on-off suhteella ei  ole mitään tulevaisuutta ja toisaalta kipeänä tosi-asiana myös sen, että koska olen kokenut lapsena hyväksikäyttöä, on minun pääkoppani rakentunut hieman vinksahtaneesti ja hakeudun yhä uudelleen tällaisiin tilanteisiin, missä minua tavalla tai toisella hyväksikäytetään. (Eikä se niin yksiselitteisesti muuten niin mene - ihan yhtälailla käyttäydyn taas toisia kohtaan täysin tunteettomasti - eli jollain tasolla kierrätän tätä asiaa.)

Päätin koittaa erään kirjan (The tenth insight) neuvoja /harjoitusta. Piti siis kirjoittaa joka päivä, 5 päivän ajan n 20 min. tunteita /asioita paperille. Olin aivan äimän käkkänä mitä asioita tuli pintaan!!! En ollut ollenkaan ymmärtänyt, että tämä ihminen, jota muka niin rakastin olikin todellisuudessa loukannut minua erittäin syvästi. Oli aika kauheaa huomata, että tämän palavan himoni alla piilikin erittäin hauras ja haavoittut minä, joka uudelleen eli sellaisen arvottomuuden tunnetta.

Ei tarvinnut kirjoittaa kuin kerran. Oivallus oli niin perinpohjainen, etten ole miettinyt miestä sen koommin, vaikka siis kuvittelin vuosia, etten voi elää tai hengittää ilman häntä.


Tätä kirjoittaessa (ehhehe) tulikin mieleen se, että ehkä henk. koht. menneisyyteni takia ei olekkaan niin ihmeellistä, miksi vedän puoleeni ihmisiä ja ihmis-suhteita, jotka saavat minut tuntemaan itseni arvottomaksi... Silti olisin nyt kyllä valmis ottamaan jonkun megaharppauksen eteenpäin tässä asiassa, sillä olen aikuisten oikeasti sitä mieltä, että ansaitsen parempaa.

Olen jo muutaman vuoden ollut aika eristyksissä eräällä lailla. Ihmis-suhteeni kokivat sellaisen ihmeellisen kadon, eikä minulla oikeastaan ole hirveän paljon hyviä ystäviä enää. En siis missään nimessä (tupla -Joukkarina) ole ujo ja itseasiassa nautin sosiaalisesta kanssakäymisestä. Tuntuu vaan, että aina kun jotain kivaa olisi syntymässä (oli se sitten ystävyys-suhde tai intiimi suhde) niin päättyy se aina yhtä pian kun oli alkanutkin JA yleensä aina johonkin aivan käsittämättömiin syytöksiin minua kohtaan...



Noh, jos nyt jotain hyvää tästä on haettava niin täytynee myöntää, että olen rauhassa oppinut nauttimaan omasta seurastani ja askel askeleelta myös oppinut välittämään itsestäni. Ehkä se oli vain tehtävä yksin..


/A