seuraava »

[poet]

Taas olen kyselemässä typeriä...
Ensiksi: Mitä teistä tarkoittaa - ja onko sitä edes olemassa - terve itsekkyys?
Ymmärrän kyllä, että edistyneemmille yksilöille asia on kypsää kauraa (mmm kauraa...) mutta tällainen alemman tason tallaaja kompastelee egoistisuuden lillukanvarsiin.

Ja toiseksi: Terve itsekkyys ja toisten vapaan tahdon kunnioitus. Kuinka olla terveesti itsekäs loukkaamatta toisten vapaata tahtoa?

Viisaudestanne kiittäen.

[Lilli]

Se tarkoittaa minun mielestäni sitä, että omat tarpeet, tavoitteet, tunteet ja haaveet ovat yhtä tärkeitä kuin muiden vastaavat. Jotkut pystyvät helposti huomioimaan niin omat kuin toistenkin tarpeet, mutta toisille se on vaikeampaa. Jotkut ovat niitä, jotka pistävät omat tarpeensa syrjään jonkun muun takia, toiset taas viis veisaavat muista ja ajavat aina ja kaikkialla vain omaa etua muita lähinnä hyväksikäyttäen. Terveeseen itsekkyyteen kehotetaan yleensä niitä ihmsiä, jotka tekevät liikaa muiden eteen ja uuvuttavat ja kadottavat näin itsensä. Muiden eteen uhrautuminen ei sekään ole yleensä epäitsekästä, vaan toiminnalla haetaan usein hyväksyntää, turvaa tai rakkautta. Jotkut uhraavat itsensä ihan yksinäisyyden pelon takia.

[Eklektikko]

Lilli kiteytti asian tosi hyvin, itse lisäisin vain tämän:

Aina, jos toisen ihmisen palvelemisesta odottaa jotain vastinetta - ihan vaikka sellaista aineetonta vastinetta että ei jää yksin, tai saa turvaa, rakkautta tai hyväksyntää, ei kyseessä ole ollenkaan epäitsekäs palveleminen tai uhrautuminen. Siinä on silloin kyse siitä, että ihminen tavallaan "ostaa" näitä haluamiaan asioita palvelemalla muita, missä meiningissä tuleekin sitten helposti unohdettua ne omat tunteet, tarpeet ja tavoitteet.

Sellainen teko, josta ei odota mitään vastinetta - ei kiitosta, tai edes että teko huomattaisiin - on epäitsekäs teko. Eli muita vastinetta odottaen palvelevat eivät edes ole epäitsekkäitä tässä mielessä. Minua tämän hahmottaminen auttoi siinä vaiheessa, kun itse pyristelin eroon liiasta 'epäitsekkyydestä' - joka ei sitä edes tuon ylläolevan määritelmän  mukaan ollut.

[sideman]

Altruististen ihmisten suurin palkinto lienee usein ns. auttamishumala (helper's high). Se lienee tekemisissä
ainakin dopamiini- ja/tai oksitosiinitasojen kanssa, ja voi olla siten sukua mm. mässäilystä tai alkoholin käytöstä saatavalle
psyykkiselle positiiviselle palautteelle, mutta toki viimemainittuja äärettömästi suotavampi ja terveellisempi
dopamiinitasojen kohottamismetodi?

 

Muoks: wiki väittää, että kyseessä ovat endorfiinit:

Helpers’ high is a euphoric feeling, followed by a longer period of calm, experienced after performing a kind act.
The physical sensation results from the release of endorphins, and is followed by a longer-lasting period of improved emotional well-being and sense of self-worth, feelings that in turn reduce stress and improve the health of the helper.

[Eklektikko]

Immuunivaste paranee myös pyyteettömillä hyvillä töillä sen dopamiinitason kohoamisen vuoksi. Mutta sillä perusteella homma ei ole mielestäni itsekästä. 

Toisaalta itsekkyyteen taipuvaisia ihmisiä voisi houkutella pyyteettömään auttamistyöhön motivoimalla heitä näillä asioilla; auta toisia niin saat hyvää oloa ja immuunivaste paranee.

[sideman]

Immuunivaste paranee myös pyyteettömillä hyvillä töillä sen dopamiinitason kohoamisen vuoksi. Mutta sillä perusteella homma ei ole mielestäni itsekästä.  

No ei tietenkään, mutta motiivina on kuitenkin usein itselle saatava "palkinto"?
Harva niitä kai tekisi, jos seurauksena olisi ahdistus, masennus tai kauhia kankkunen?

 

[Eklektikko]

Immuunivaste paranee myös pyyteettömillä hyvillä töillä sen dopamiinitason kohoamisen vuoksi. Mutta sillä perusteella homma ei ole mielestäni itsekästä.  

No ei tietenkään, mutta motiivina on kuitenkin usein itselle saatava "palkinto"?
Harva niitä kai tekisi, jos seurauksena olisi ahdistus, masennus, tai kauhia kankkunen?

 

Kroppamme antaa mielihyvähormoneja 'palkinnoksi' suht kaikesta, mikä edesauttaa yksilön ja koko lajin hengissä selviämistä: Peseytymisestä, seksistä jne. On aivan luonnollista, että laumaeläimen kohdalla toisten saman lajin yksilöiden auttaminen on myös tällainen palkittava asia.

Jos hyvää tekoa tekemään ruvetessaan ajattelee 'ei nyt kyllä yhtään tekisi mieli tuotakaan auttaa, mutta haluan sitä dopamiinia ja immuunivastetta," niin sitten se tietenkin olisi melko lailla itsekästä. Mutta esimerkki on vähän kaukaa haettu sikäli, että yleensä sitä vastinetta odotetaan muilta ihmisiltä, eikä omalta keholta.

Jos siis tekee hyvän teon koska tuntuu siltä, eikä odota siitä yhtään mitään vastinetta toisilta ihmisiltä, niin sitten teko on mielestäni epäitsekäs, vaikka keho siihen ehkä positiivisesti reagoisikin.

[Ave^^]

Minullekin niitä oikeasti auttavimpia oivalluksia on ollut sen huomaaminen, miten itsekäs voikaan olla vaikka unohtaisi kaikessa oman etunsa. Paljoa se ei auta, että pitäisi ajatella omia tarpeitaan ja itseään, sitä kautta homma liusuu taas ylpeyteen tai johonkin kummalliseen tilaan jota en osaa nimetä, koska ei ymmärrä sitä itsekkyyttä ja oman napansa ympärillä häärimistä siinä edellisessäkään, vaan ajattelee, että silloin oli liian kiltti ja sitä pitäisi korjata. Vaikka itse asiassa korjata pitäisi sitä, että suuntautuisi sen oman navan sijasta ulospäin. Kukaan ei odota tai vaadi alistumista, ja jos joku tekee niin, hän tuskin ansaitsee sen (on siis niitä vampyyrejä/narsisteja tms.).

Itsensä voi silti helposti myös unohtaa, se taas ei kuuluu itsekkyyden piikkiin, kun tarkoituksena ei ole ollut hakea mitään. Nousukalana tiedän, että joskus vain pistää itsensä sellaiseen moodiin tietyksi ajaksi, että nyt keskityn tähän ja unohdan itseni. Vähän sillä mentaliteetilla, että olisi työvuorossa. Tuohon ei kannata jäädä pidemmäksi aikaa tai palaa loppuun.



Mites muuten Eklektikko, missäs sulla on noususolmu? Tuli mieleen näistä keskusteluista mitä ollaan käyty, että kun itselläni se on 12.huoneessa ja laskusolmu leijonassa, niin on omassa elämässä paljon sitä teemaa, että pyrkii pois itsestä ja menee kohti jotain liuoittuneempaa todellisuutta. Koen vakaasti kyllä, että se on minun oma tasapainoa tuova kehitystieni.

[Lilli]

Vaikka itse asiassa korjata pitäisi sitä, että suuntautuisi sen oman navan sijasta ulospäin.

Oman kokemukseni mukaan omasta navasta ulospäin suuntautuminen onnistuu erinomaisen hyvin siinä vaiheessa, kun omat tarpeet on ainakin jokseenkin tyydytetty.

Itselläni elämänkaari on ollut jokseenkin sellainen, että noin kolmekymppiseksi asti olen elänyt pitkälti itselleni ja omia haaveita ja tarpeita toteuttaen. Ei minulla ole tänäkään päivänä tarvetta katua tai hävetä sitä, että olen elänyt tähän tyyliin, se on päinvastoin mahdollistanut sen, että nyt voi suuntautua enemmän ulospäin ja toteuttaa elämäntehtävää, kuten parhaaksi näen. Ei tarvitse enää juosta elämättömän elämän perässä, kalastella kokemuksia, kierrellä maailmaa, haaveilla elämää suuremmasta rakkaudesta tai hankkia omaisuutta tai oppiarvoja. Done that all already! Tässä vaiheessa omat tarpeet ovat jo varsin yksinkertaisia, eikä niiden tyydyttäminen vaadi suunnattomia ponnistuksia. Olen kyllä joutunut useammin kuin kerran tilanteeseen, jossa jonkun muun mielestä edes yksinkertaiset tarpeet eivät olisi sallittuja ja silloin olen joutunut vaatimaan niiden kunnioitusta.

[Ave^^]

Se on hyvä muistaa, että oman navan ympärillä voi pyöriä myös toteuttamatta tarpeitaan (ja usein juuri silloin pyöriikin, kun ei niitä toteuta). Ajatuskehä pyörii sen ympärillä, mitä minusta ajatellaan, miten minut tulkitaan, mitä tuo toisen ihmisen ele tarkoitti minua kohtaan jne. Ihan kuin minä itse olisi koko universumin keskipiste, jota arvostellaan ja jolla on kaikkeen merkitystä.

Tässä vaiheessa ei (itselleni ainakaan) auta omien tarpeiden toteuttamisen läpi runnominen (kun ei se tunnu hyvältä kuitenkaan sillä tavalla kuin sen silloin tekisi), vaan sen oman itsensä unohtaminen ja ulospäin suuntautuminen. Tämän kautta itse ainakin olen huomannut, miten tärkeää se omien tarpeiden toteuttaminen myös on. Vasta tässä, enkä siinä että ajattelisin, etten saa olla liian kiltti. Se on jotenkin mahdoton ajatus minulle muutenkin, koska haluan olla kiltti. Miksi siitä pitäisi pyrkiä pois? Kun todellisuudessa en oman navan ympärilläni pyöriessäni lopulta edes ole kiltti, vaan tekoni voivat olla äärimmäisenkin itsekkäitä (itsekkyydessään toisia vahingoittavia), niin ei, en todellakaan ole liian kiltti.

Kokemukseni siis esimerkkinä, jos jonkun elämässä sattuu olemaan samoja kysymyksiä.  En ihan niele niitä kaikkia yleispätevinä annettuja neuvoja miten lakata olemasta kiltti.

[Eklektikko]

Hyviä ajatuksia Ave, ihmisellä voi olla tosi matala käsitys itsestään ja silloinkin kaikki pyörii oman navan ympärillä, mutta sellaisessa mielessä että pohtii mitä negatiivisia toiset itsestä ajattelevat. Minä luulin toteuttavani itseäni sinne kolmevitoseksia asti, mutta vasta kun käsittelin omat ongelmani pois systeemeistä, opin tietämään mitä todella haluan. Luulin toteuttavani itseäni, mutta toteutinkin traumojani. Niiden systeemistä pois saaminen vapautti valtavasti energiaa jonka saatoin sitten suunnata itsestäni ulospäin, tuli enemmän annettavaa muille ja tuli ymmärrys siitä, että se mitä ihmiset minusta ajattelevat kertoo enemmän heistä kuin minusta.

Kuunsolmustani: Pahoittelen, mutta ns. suuria linjoja lukuunottamatta en halua kertoa mitään yksityiskohtia kartastani tällä palstalla. Olen täällä ihan muun kuin astrologian vuoksi, enkä halua tulla tulkituksi palstan asiantuntijoiden taholta. Tästä syystä en kerro myöskään tarkkaa syntymäaikaani.