Sivuja: [1] 2 3
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: toimintahäiriöisessä perheessä kasvaminen  (Luettu 23726 kertaa)
0 jäsentä ja 2 vierasta katselee tätä aihetta.
Ave^^
Vieras
« : 12.03.2013 22:39:03 »

Tätä sanamuotoa nyt kun on viljelty täällä niin paljon, niin mitä kaikkea tuo nyt sitten pitää sisällään?
Heittelejättö, alistaminen, väkivalta, alkoholismi jne. joo (näistä en puhu tässä ketjussa),

mutta lopulta oman käsitykseni mukaan ainakin, ihmisen lapsuuden perheestä jää aina jokin ns. "toimintahäiriö"?
Kukaan vanhempi ei pysty olemaan tuomatta oman elämänsä "toimintahäiriöitä" perheeseen ja siten olla jatkamatta niitä eteenpäin. Miksi tähän pitää suhtautua niin negatiivisesti ja käyttää sanaa häiriö? Mikä siinä on häiriötä? Kuka määrittelee sen "normaalin" ja "oikean" tavan toimia, josta poikkeava toiminta on häiriötä? Ja vielä enemmän, kuinka moni tuohon kategoriaan pystyy kuulumaan? Eikö se ole luonnollisempaa kasvaa siellä, missä ihmiset ovat myös virheellisiä ja oppia sitä kautta ymmärrystä ja empatiaa?

Sen sijaan, että inhimillisiä heikkouksia aina ruoskittaisiin virheinä ja häiriöinä, eikö niitä voisi hyväksyä osaksi elämää? Pohdittaviksi asioiksi ja kehittymiskohteiksi? Vai pitääkö sitä tuntea itsensä huonoksi äidiksi, koska jatkaa "toimintahäiriötään" lapsensa elämään, vaikka rakastaa ja pyrkii antamaan mahdollisimman hyvän kodin lapsilleen? Ja lapsi syyttää lapsuuden kasvuympäristöään omista "toimintahäiriöistään", sen sijaan että ottaisi ne osaksi omaa identiteettiään ja omaa kehittymistään?

Niin, tiedän. Aina mua rassaa tämä ettei ihmisten virheisiin voida suhtautua positiivisemmin..  :Smiley Tongue Kehittyminen ja virheiden leimaaminen häiriöiksi eivät sovi minusta samaan soppaan. Ei kehittyä voi, jos ei ole virheitä. Niihin voisi suhtautua hieman armollisemmin ja lempeämmin, eikä lukita sinne pimeimpään soppiin, josta eivät mitenkään vaan pääse karkaamaan takaisin päivänvaloon..

Tämmönen paatos tällä kertaa. Jos jolla kulla on jotain sanottavaa aiheeseen, saa keskustella. Enpä tiedän vastailenko itse lisää, kun paatostelen tässä taas niin täysillä.  Grin
tallennettu
Kuuhilda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5947



Profiili
« Vastaus #1 : 12.03.2013 22:41:33 »

Olenko minä aivan väärässä, kun näen tästä loistavan läpi sen, että siellä harkitaan perheen perustamista?  Tongue
Ei vaan, loistava aloitus, olis varmasti sanottavaakin, mutta keskittymiskyky ei nyt riitä.
tallennettu
Eklektikko
Astroholisti
*****
Viestejä: 3687


Profiili WWW
« Vastaus #2 : 13.03.2013 10:02:51 »

Toimintahäiriöinen perhe tarkoitta perhettä jonka olohuoneessa on jonkinlainen virtahepo.  Grin Mutta koska se käsite yhdistetään useimmiten alkoholismiin, tuo toimintahäiriö-sana on parempi kattamaan hyvin lieviäkin ilmiöitä ja hyvin monenlaisia ilmiöitä.

Joo, kaikki sielut varmaan valitsevat jotain toimintahäiriötä perheeseensä - paitsi ns. lepoelämässä  - sillä niiden aiheuttamien traumojen purkamisessa tapahtuu valtavasti oppimista. Ja ne toimintahäiriöt eivät ole välttämättä sitä että juoppo ajaa hakaten ja huutaen koko perheen keskellä yötä paljasjaloin lumihankeen.

Vanhemman pelihimo, työnarkomania, tuomitseva lakihenkinen uskonnollisuus jne. voivat aiheuttaa aivan samanlaisia ongelmia sitten aikuisiässä, kuin tuollainen klassinen 'Turmiolan Tommi' meininki. Samoin ongelmia aiheuttaa se, että lapsen tunteita ja ominaisuuksia ei hyväksytä - 'pojat eivät itke, kiltit tytöt eivät tee noin, jos et ole nyt kunnolla en rakasta sinua' - tai se että mikään ei riitä, eli arvosana kymmenen miinus ei tuo kiitosta sen miinuksen vuoksi, tai että toista sisarusta suositaan ohitse toisen. Tai sitten koti voikin olla ihan ok, mutta toimintahäiriö on vaikka siellä koulussa, jossa kiusataan ja nöyryytetään.

Vain dualismin harhassa oleva ihminen näkee positiivinen/negatiivinen vastinpareja. Itse en asetakaan mitään arvolatausta sanoille perheen toimintahäiriö, vaan minulle kyse on hyvin hyvin yleisestä ilmiöstä joka on sielun tasolta katsottuna positiivinen, koska se on sielun itsensä valitsema ja toipumisen kautta tapahtuu oppimista. Ja mitään ei tarvitse oppia kuin kerran: Seuraavan kerran kun vastaava asia tulee eteen jossain inkarnaatiossa 'muistaa' miten toimia eikä joudu enää samaan kurimukseen. On ihan sinun valintasi ajatella asiaa negatiiviselta kantilta.

Syyttely ei auta ketään ja itsensä huonoksi tunteminen ei myöskään auta ketään. Jokainen vanhempi tekee aina oman maailmankuvansa mukaan kaiken lapsensa parhaaksi, se vanhemman maailmankuva vain voi olla niin vääristynyt, että siitä ne ongemat sitten seuraavat. Ja kun toimintahäiriön seurauksiin aikuisena kyllästynyt ihminen alkaa käydä läpi asioita ja tasapainottaa itseään, siihen prosessiin kuuluu saada kokea ne vanhempiin kohdistuvat vihan ja syyttelyn tunteet, jotka lapsena tuli itseltä piilotettua (kehityshistoriallisista syistä lapsi toimii automaattisesti niin ja syyttää mieluummin itseään - savannilla kun hylätyksi tuleminen merkitsi useimmiten konkreettista kuolemaa). Muuten ei toipuminen onnistu. Ja silti voi samalla kun käy läpi niitä tunteita, muistaa että ne ovat LAPSEN tunteita ja ymmärtää aikuisen mielellä vanhempien tehneen silti parhaansa.

MInä en ruoski inhimillisiä heikkouksia - itse asiassa puhun mieluummin ominaisuuksista, kuin heikkouksista - vaikka kodin tai ympäristön toimintahäiröistä puhunkin. Minä katson asiaa moniulotteiselta sieluntason kantilta, jossa ei ole heikkous/vahvuus, hyvä/paha, oikein/väärin vastinpareja, vaan KAIKKI kokemukset ovat sielut yhdessä suunnitelleet malliin: "Rupeatko hei minun juoppoisäkseni  seuraavassa inkarnaatiossa, minulta puuttuu vielä se kokemus?"

Kuten huomaat, koko tähän prosessiin voi suhtautua positiivisesti, ruoskimatta.  Wink Jos ei kuitenkaan suostu myöntämään missään olleen mitään "vikaa", on toipuminen hankalaa/mahdotonta. Ja jos ei suostu antamaan sen sisäisen lapsensa tuntea niitä aikoinaan tukahdutettuja vanhempiin kohdistuvia negatiivisia tunteita, toipuminen - ja siten oppiminen - tyssää siihen. Aikuinen mieli voi kuitenkin ymmärtää tämän asian ja tuntea vain puhdasta rakkautta vanhempiaan kohtaan, jotka näyttelivät aika raskasta osaa tässä elämän pelissä silloin, kun se lapsuus sisälsi jonkinlaisen toimintahäiriön.
« Viimeksi muokattu: 13.03.2013 10:21:33 kirjoittanut Eklektikko » tallennettu

DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen  ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
Ave^^
Vieras
« Vastaus #3 : 13.03.2013 10:33:50 »

Jokseenkin idealistista, vaikka ihan hyvä tapa ajatella kyllä. Mutta kuinka moni rupeaa sielun oppiläksyjen tasolle ajattelemaan?

Häiriö -sanassa on aina negatiivinen lataus, se tarkoittaa poikkeamaa normaalista. Minusta taas monet heikkoudet ovat normaaleja. Jos ne ulkoistaa pois normaalista, katoaa taas se, että hyväksyy inhimillisyyteen monenlaisia heikkouksia. Vihan tunteet kuuluvat varmasti johonkin kehitysvaiheeseen, tai sitten eivät, mutta lopulta jos yhteiskunta puhuu asiasta sanalla häiriö, luo se mielestäni jo automaattisesti sen ajatuksen, että hei, nyt minulla toimintahäiriö, koska lapsuuden ympäristössäni oli toimintahäiriöitä, ja se pitää ehdottomasti poistaa kokonaan, koska se on poikkeama normaalista. Kun minusta taas kaikkia heikkouksia ei kokonaan joko pysty tai tarvitsekaan poistaa, sillä ne lopulta kuuluvat ihmisenä olemiseen. Elämän varrella kehittyy ja oppii uutta, se on pääasia, ja itseään on hyvä pyrkiä kehittämään, mutta lopulta on hyvä sallia itselleen myös heikkouksia.



Kuuhilda, ai niinkö loistaa?  Grin Tuleehan sitä mietittyä kaikkea, mitä itse sitten siirtää lapselleen.. Totta kai yrittää, että mahdollisimman vähän mitään hankaloittavaa siirtyisi. Mutta taas kun miettii omia vanhempiaan, jotka onnistuivat olosuhteista ja kaikesta huolimatta kuitenkin hyvin, niin kai mekin onnistumme? Rakkaus on tärkein.  Smiley smitten
tallennettu
Ave^^
Vieras
« Vastaus #4 : 13.03.2013 10:59:32 »

Se on kyllä, että sellaisessa höttö-psykologiassa aina syytetään vanhempia kaikista ihmisten ongelmista. Niin kuin lapsia saatuaan pitäisi olla enää vain täydellinen ihminen, jolla ei ole parisuhdeongelmia, ei ole itsensä kanssa ongelmia, ei tunne mitään muuta kuin mikä on lapsensa parhaaksi. Ja ne netin vauva-palstathan on aivan kamalaa luettavaa.  buck2
tallennettu
Eklektikko
Astroholisti
*****
Viestejä: 3687


Profiili WWW
« Vastaus #5 : 13.03.2013 11:10:37 »

Lainaus
Kun minusta taas kaikkia heikkouksia ei kokonaan joko pysty tai tarvitsekaan poistaa, sillä ne lopulta kuuluvat ihmisenä olemiseen. Elämän varrella kehittyy ja oppii uutta, se on pääasia, ja itseään on hyvä pyrkiä kehittämään, mutta lopulta on hyvä sallia itselleen myös heikkouksia.

Minä en hahmota tuota asiaa ollenkaan noin, koska minä en anna sanalle 'häiriö' negatiivista arvolatausta. En myöskään näe mitään positiivista tai suositeltavaa siinä, että elää epätasapainoisessa tilassa eli vähemmän onnellisena kuin voisi olla - ja siten myös tilassa, jossa muiden ihmisten auttamiseen on vähemmän energiaa kun se on kiini niissä omissa traumoissa.

Ja jos en olisi kokonaan poistanut niitä omia traumojani, en olisi tässä kirjoittamassa tätä ja elämäni oli melko kurjaa siihen asti kun sen työn tein. Ja pienemmätkin traumat voivat tehdä ihmisen elämästä onnettoman tai ahdistuneen sekä myös muiden ihmisten kannalta melko sietämättömän.

Toki monet sielut jättävät oppimisen tekemättä, siihen on myös täysi vapaus ja niitäkin kokemuksia sielu haluaa - sen millaista on elää koko elämä tasapainottamatta itseään. Ja sekin on ihan yhtä positiivinen kokemus sielun kannalta katsottuna, senkin kokemuksen sielu sitten varmaan haluaa. En siis arvota sinun laillasi sitä että niitä traumojaan ei käsittele mitenkään huonoksi asiaksi, vaikka se kyseisen ihmisen elämää toki haittaakin. Enkä myöskään ajattele ihmisen ominaisuuksia tai traumojakaan heikkouksina kuten sinä, joten minulta puuttuu sinun niille sanoille ja ilmiöillekin antama negatiivinen arvolataus.

Ennen pitkää jossain inkarnaatiossa sielu sitten saa tarpeekseen ja ryhtyy siihen kerta kaikkiaan äimistyttävän hienoon ja antoisaan eheytymisprosessiin ja oppimiseen, jota se itsensä tasapainottaminen niistä toimintahäiriön seurauksista on. Eikö kannattaisi ajatella sielun tasolta tätä asiaa, koska silloin poistuvat negatiiviset arvolataukset ja on helppoa suhtautua ymmärtäväisemmin sekä niihin jotka eivät ongelmiaan käsittele, että niihin jotka niitä käsittelevät?

Se että en halua omaan lähipiiriini ihmisiä jotka ovat vielä tässä prosessissaan kesken ei ole mikään negatiivinen arviointi niitä kohtaan, joilla se prosessi on kesken tai jotka siihen eivät rupea. Se on henkilökohtainen mieltymys ja myös osa sielunsuunnitelmaani johon ei kuulu sen kaltaista 'omaishoitajuutta' tässä inkarnaatiossa.Siihen ei sisälly minkäänlaista arviointia tai tuomitsemista, vain minun vapaan tahtoni valinta siitä, millaisia ihmisiä lähipiiriini haluan.

Eikä se, että pyrkii kehittämään itseään tai tasapainottamaan itseään poistamalla toimintahäiröisen lapsuudenympäristön seurauksia merkitse myöskään sitä, ettei sallisi itselleen niitä 'heikkouksia.' Voi hyväksyä aivan hyvin itsensä joka hetki juuri sellaisena kuin on - itse asiassa sellainen asenne on ainoa tasapainon lähde, koska meillä ei ole muuta kuin nykyhetki - ja SILTI pyrkiä tasapainottamaan itsensä.

Dualistinen hyvä/paha, oikein/väärin, heikkous/vahvuus ajattelutaipumus tuottaa helposti myös joko-tai ajattelua: Eli "jos käsittelen traumani en hyväksy traumaista itseäni." Sellainenhan vain haittaa prosessia, ellei sitten kokonaan jopa estä sitä. Ainakin minun toipumisprosessini ensimmäinen kohta oli nimenomaan se että aloin hyväksyä itseni juuri sellaisena kuin siinä hetkessä olin, kaikkine traumoineni. Heikkouksien hyväksymättömyys on minun mielestäni suoraan seurausta jostain toimintahäiriöstä lapsuudenympäristössä, täydellisyyttä tavoitteleva vanhempi esimerkiksi aiheuttaa helposti sellaisen.

Eli olen vähän ymmälläni tästä keskustelusta, koska minulle asia on juuri päinvastoin: Heikkouksien hyväksyminen on kehityksen edellytys.
« Viimeksi muokattu: 13.03.2013 11:13:18 kirjoittanut Eklektikko » tallennettu

DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen  ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
Eklektikko
Astroholisti
*****
Viestejä: 3687


Profiili WWW
« Vastaus #6 : 13.03.2013 11:12:21 »

Se on kyllä, että sellaisessa höttö-psykologiassa aina syytetään vanhempia kaikista ihmisten ongelmista. Niin kuin lapsia saatuaan pitäisi olla enää vain täydellinen ihminen, jolla ei ole parisuhdeongelmia, ei ole itsensä kanssa ongelmia, ei tunne mitään muuta kuin mikä on lapsensa parhaaksi. Ja ne netin vauva-palstathan on aivan kamalaa luettavaa.  buck2

Ihminen syntyy aivot täysin keskeneräisinä ja on itsensä huijaamista väittää, ettei se lapsuudenympäristö vaikuttaisi vielä aikuisenakin. Se että ymmärtää vanhempien vaikuttaneen itseensä ei ole syyttelyä vaan syy. Näillä on suuuuuuuuri ero! Voin ymmärtää syy-seuraus suhteen aivan ilman vähäisintäkään syyttelyä.

Minun maailmankuvassani sielut sopivat yhdessä asioista ennen inkarnaatiota, eli vanhempi on aivan 'täydellinen' sen lapsen sielun kannalta kaikkine epätäydellyyksineen, koska ne ovat juuri ne epätäydellisyydet jotka sielu vanhemmilleen juuri siihen inkarnaatioon halusi, jotta saisi haluamansa oppimiskokemukset.
« Viimeksi muokattu: 13.03.2013 11:16:30 kirjoittanut Eklektikko » tallennettu

DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen  ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
Eklektikko
Astroholisti
*****
Viestejä: 3687


Profiili WWW
« Vastaus #7 : 13.03.2013 11:31:49 »

Jokseenkin idealistista, vaikka ihan hyvä tapa ajatella kyllä. Mutta kuinka moni rupeaa sielun oppiläksyjen tasolle ajattelemaan?

Tämä tuli vielä mieleen ylläolevasta: Se miten valitsemme maailmaa katsoa, vaikuttaa kokemukseemme maailmasta. Jos suurin osa ihmisista valitsee syödä p**kaa, eli onnetonta oloa aiheuttavan tavan katsoa  maailmaa, ei minun ole silti pakko tehdä niin.  Smiley

Hirveän iso osa monenlaisista asioista toipumista on nimenomaan sen tavan muuttamista jolla maailmaa katsoo.

Ja sitten vielä: Toimintahäiriöinen YMPÄRISTÖ on se olennainen juttu. Traumoja voi saada perheen ulkopuolisesta maailmasta. Esimerkiksi luettuani aika kasan musliminaisten muistelmia muslimienemmistöisistä maista, tulin siihen tulokseen että siellä olisin takuuvarmasti päätynyt lataamoon. (Ellei olisi ehditty kivittää ensin). Vanhemmat eivät aina ole se juttu, joskus se trauman tuottaja on koulu tai koko yhteiskunta. Se mikä on pointti, on se itsensä tasapainottaminen enemmän, kuin se mistä ne traumat syntyivät.
tallennettu

DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen  ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
Lilli
Supermoderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 3522



Profiili WWW
« Vastaus #8 : 13.03.2013 11:37:51 »


Niin, tiedän. Aina mua rassaa tämä ettei ihmisten virheisiin voida suhtautua positiivisemmin..  :Smiley Tongue Kehittyminen ja virheiden leimaaminen häiriöiksi eivät sovi minusta samaan soppaan. Ei kehittyä voi, jos ei ole virheitä. Niihin voisi suhtautua hieman armollisemmin ja lempeämmin, eikä lukita sinne pimeimpään soppiin, josta eivät mitenkään vaan pääse karkaamaan takaisin päivänvaloon..


Perfektionismi taitaa olla yksi suomalaisten suurimmista perisynneistä. Sitten kun kaikki ei menekään niin kuin on ajateltu, niin masennutaan epäonnistumisen takia ja vedetään ranteet auki. Itsekin olin hyvää vauhtia kehittymässä täydellisyydentavoittelijaksi - tai ehkä se johtui oman äidin kohtuuttomista vaatimuksista (joo, minä olin niitä, joiden piti loistaa koulussa tullakseen äitinsä hyväksymäksi) - mutta opin armollisuuden itseäni kohtaan jo aikoja sitten. Jos oman vajavaisuutensa pystyy hyväksymään, niin kyllä niiden muidenkin kohtuuttomat vaatimukset voidaan pitkälti ohittaa. Itse voi kehittää sitten itseään siihen tahtiin kuin se on realistisesti, olosuhteet huomioon ottaen mahdollista. Joskus tulee suuria harppauksia, joskus edetään hissukseen, saattaapa joskus tulla takapakkiakin.

Vanhempiaan tulee vihattua jossain vaiheessa, jos he ovat syyllistyneet räikeisiin kaltoinkohteluihin, mutta oman elämän haltuunotto ja oman polun valitseminen pistää kyllä ymmärtämään, että ei vaikeankaan lapsuuden tarvitse johtaa vaikeaan aikuisuuteen. Omien vanhempien keskeneräisyyteen suhtautuu lempeämmin sitten, kun itse on käynyt jonkinlaisen aikuistumisprosessin lävitse.

Perfektionismin kukka kukkii myös näissä perheenperustamisasioissa. Varmaankin moni sellainenkin, joka haluaisi sen lapsen, jää siitä paitsi, kun kaikki olosuhteet eivät ole sille täydelliset. Ja sitten kun ne olisivat, niin lasta ei synnykään. Tai jos syntyy, niin viiden vuoden päästä olosuhteet ovatkin muuttuneet.

Perheen perustaminen vaatii melkoista epävarmuuden sietokykyä ja perfektionistilla sitä harvoin on.
tallennettu

Aurinko Kaksonen, huone 12, Kuu Härkä, huone 11, AC Rapu, MC Vesimies

www.horoskooppi.com
Eklektikko
Astroholisti
*****
Viestejä: 3687


Profiili WWW
« Vastaus #9 : 13.03.2013 12:01:26 »

Ihan äkkiseltään ja vähän asian vierestä tuli mieleen: Voisikohan kovilla ilmasto-olosuhteilla olla tekemistä suomalaisen perfektionismitaipumuksen kanssa? Meinaan jos tässä ilmastossa tekee asiat vähän sinnepäin hutiloiden, niin tuoni voi korjata heti talven tullen...
tallennettu

DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen  ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
Lilli
Supermoderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 3522



Profiili WWW
« Vastaus #10 : 13.03.2013 12:18:30 »

Ihan äkkiseltään ja vähän asian vierestä tuli mieleen: Voisikohan kovilla ilmasto-olosuhteilla olla tekemistä suomalaisen perfektionismitaipumuksen kanssa? Meinaan jos tässä ilmastossa tekee asiat vähän sinnepäin hutiloiden, niin tuoni voi korjata heti talven tullen...

Voihan silläkin olla osuutta asiaan. Tosin esim. saksalaiset ovat pitkälti samanlaisia ja ilmasto-olosuhteet ovat siellä vähän helpommat kuin meillä täällä. Joku vääräleuka on sanonut, että pohjoiseurooppalaisen (kylmä, siisti, järjestelmällinen) ja eteläeurooppalaisen (nautiskeleva, räiskyvä, epäjärjestelmällinen) luonteen rajaviiva kulkee jossain Alppien kohdalla.
tallennettu

Aurinko Kaksonen, huone 12, Kuu Härkä, huone 11, AC Rapu, MC Vesimies

www.horoskooppi.com
Nefarian
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 327



Profiili
« Vastaus #11 : 13.03.2013 12:51:10 »

menee ehkä henk.koht linjalle, muuta onkos sitten hyviä vinkkejä niiden traumojen käsittelemiseen..? Itselläni niitä tuntuu olevan lapsuudesta varsinkin, mutta pikkuhiljaa käsittänyt niiden olleen tarpeellisia, mutta en kuitenkaan lopunelämää haluaisi niiden kanssa elää.. Pitääkö asiat vain puhtaasti hyväksyä ja sitten ne on siinä, vai onko jotain erityistä käsittelyprosessia..?
tallennettu

..just go with the flow..
Ave^^
Vieras
« Vastaus #12 : 13.03.2013 12:58:51 »

Eklektikko, puhun tästä maallisesta näkökulmasta siksi, että itse elän aika paljon täällä ihmisenä, eli haluan ajatella sitä kautta,
ja siksi, että suurin osa ihmisistä ei edes usko sielun suunnitelmiin, joten heille tuollaisen ajatuksen puhuminen on yhtä tyhjän kanssa. Siksi haluan puhua maallisella tasolla, maallisella tasolla ymmärrettävästi ja maallisella tasolla ymmärretysti. Oletan, että kovin moni täällä ei ole niitä, jotka eivät koe dualismia ja ettei se vaikuttaisi heidän elämäänsä. Ja kovin moni tuskin koskaan siitä samalla mittapuulla luopuu kuin sinä. Siksi haluan puhua asioista tätä kautta. Kaiken voi kääntää siihen, että millään ei ole lopulta mitään yksittäistä merkitystä, koska olemme yhtä ja osa kokonaisuutta, mutta se ei ole realistinen tapa puhua asioista, silloin kun puhutaan maallisella tasolla. Siksi siis, tämä aihe on mielestäni tärkeä keskusteltava, sillä tuota vanhempien syytämistä, juuri tuolla sanalla, tapahtuu todellisuudessa yllättävänkin paljon. Juuri sillä tavalla, että omat ongelmat todella ulkoistetaan vanhempien ja kasvuympäristön syyksi, eikä niitä ajatella osaksi tämän hetkistä itseään, osaksi omia juuriaan, joista voi aikuisena päättää itse miten kehittyy, vaan se on se vanhemman aiheuttama ongelma.

Oma mielipiteeni on, että kyseenalaistan sen, että kaikki traumansa tai heikkoutensa voisi (ellei sitten ole jo lähemmäs sataa vuotta iältään ja tuntenut tosissaan kuoleman olevan minä hetkenä tahansa kohta tapahtuva asia, jos silloinkaan) kokonaan käsitellä pois. Kehittyä voi ja oppia, mutta jos pysähtyy siihen ajatukseen, että nyt olen käsitellyt kaiken, pysähtyy myös kehityksessä. Sillä mielestäni ihmisellä on aina jotain kehittymisen varaa. Ne tietyt lapsuuden traumat voi olla käsitelty, mutta kun elämä menee eteenpäin, tulee aina jotain uutta mitä on tarvetta käsitellä.
tallennettu
Ave^^
Vieras
« Vastaus #13 : 13.03.2013 13:20:00 »

Ja, jos kaikessa viitaa sielun kehitystehtäviin, silloinhan lopulta kieltää maailmassa todellisesti vallitsevat ongelmat. Tämä minua välillä ärsyttää henkisissä piireissä. Joskus pitäisi puhua myös ihan maallisella tasolla..

Mutta eipä siis, Ekletikolla monesti viisaita juttuja. Kaikkia perspektiivejä tarvitaan.
tallennettu
Eklektikko
Astroholisti
*****
Viestejä: 3687


Profiili WWW
« Vastaus #14 : 13.03.2013 13:36:49 »

Minä luin kaiken sopivalta tuntuvan mitä kirjaston itseapu- ja elämäntaito-hyllyistä löytyi. Lisäksi kävin alkohlistien aikuiset lapset -ryhmíssä, joka nimestään huolimatta sopii kaikille joilla on ollut missä tahansa lapsuudenympärsitössään ongelmia. (Minunkin pahimpia oli koulukiusaaminen). Täysin en 12-askeleen ryhmien perusideaa allekirjoita, väittävät että kokonaan ei voi toipua, mutta ympäristö on mukava kun haluaa vuodattaa tuntojaan turvallisesti - muiden puheenvuoroja ei saa kommentoida - ja ainakin minulle sattui myös niin, että ryhmissä oli aina sellaisia, joiden kokemukset olivat omia paljon karmeampia, jolloin ne omat kokemukset asettuivat oikeaan perspektiiviin. Ja vielä tärkeämpää oli se, että oli myös niitä joiden kokemukset ja tunnot olivat lähes identtisiä, mikä auttoi hälventämään sitä toipumisen alkuvaiheen tunnetta, että on jotenkin friikki, omituinen ja hävettävä poikkeus.

Tässä muutamia kirjoja jotka olen kokenut myös hyödyllisiksi, napsin tiedot helmet.fi eli kirjaston tietokannasta:

Irti läheisriippuvuudesta : miten lopetan muiden holhoamisen ja alan huolehtia itsestäni / Melody Beattie  
 Ko. nimi ongelmalle on vähän kärsinyt inflaation, koska yhtä hyvin voi olla liiankin irrallinen ja ns. vahvuuteen sairastunut ja vaikuttaa ehkä muista ihmisistä siltä, että on hyvinkin ok. Tuo kirja keskittyy aika lailla siihen, miten lopettaa muiden hyysääminen, mutta vaikka se ei olisikaan ongelmana koin teoksen erinomaisena itsediagnostiikan välineenä sen vuoksi, että siellä oli hyvin ryhmitellyt luettelot 'oireista' joista huomasin että jostain ryhmästä ei löytynyt mitään ja jostain sitten tosi paljon. Varmaan jokainen on epätasapainossa myös ihan omalla yksilöllisellä tavallaan. Eli vaikka mitään muuta hyötyä ei kirjasta olisi, sillä saa hyvin kartoitettua mitkä ovat ne omat ongelmat, joita täytyy työstää. Osa listosta kun ei kosketa itseä ollenkaan, toiset taas paljonkin.

Tunteiden alkemiaa : uusin tavoin mielentyyneyteen / Tara Bennett-GolemanTämä on erinomainen teos monessa suhteessa, perustuu buddhalaiseen psykologiaan ja valottaa esim. mantelitumakereaktiota, eli selittämättömiä äkillisiä tunnereaktioita tietyissä tilanteissa. Ne ovat muuten poikkeus siihen aina tolkuttamaani 'aiheutamme omat tunteemme ajatuksillamme' juttuun: Mantelitumakereaktiokin on omien aivojen aiheuttama, mutta täysin ilman ajatustoimintaa, kun mantelitumake reagoi ilman aivokuoren eli älyn väliintuloa tilanteeseen, joka on sinne ohjelmoitunut ns. vaarallisena ja hengissäsäilymisreagointia vaativana.

Tunnista varjosi, tunne itsesi : opaskirja, jonka avulla voit kutsua elämääsi oman voimasi, luovuutesi, ainutlaatuisuutesi ja unelmasi / Debbie Ford
Tämä on erinomainen teos itsessä kiellettyjen ja tukahdutettujen asioiden löytämiseen.

Nämä muistin nyt yhtäkkiä ulkoa, mutta samoista aiheluokista mistä nämä löytyvät, löytyy myös paljon muita hyviä teoksia ja eri ihmiset kokevat varmaan eri teokset eri tavoin hyödyllisiksi. Minä luin aivan kaiken, mikä tuntui vähääkään koskettavan itseä ja osa niistä oli sitten hyödyllisiä ja osa taas ei ollut. Mutta ei siihen hirveästi aikaa mennyt; aika nopealla selailulla ja sisällysluettelon läpikäynnillä voi huomata mitkä kirjat ovat niitä jotka koskettavat itseä.

Ja jos löydät mitään teoksia joissa puhutaan yhteyden ottamisesta sisäiseen lapseen, se on hyvin hyödyllistä, sillä se sisäinen lapsi on voinut vuosien varrella vähän piiloutua ja voi joutua hieman tekemään työtä, ennen kuin pääsee yhteyteen sen kanssa ja siten kiinni niihin lapsuuden tuntoihin, joita haluaa käsitellä. (Äkkiseltään en löytänyt mitään kirjaston tietokannasta, mutta en ehkä osannut vain hakea.) Tällaisen kurssin taisin joskus käydä, se maksoi kai vain kympin tms. eli monistemaksun paksuhkosta nivaskasta, jota käytiin läpi: http://www.indigoprinsessa.com/sislapsikurssi.html
Se oli tosi antoisa ja edesauttoi sisäisen lapseni tuntojen löytymistä. Pian kurssin jälkeen näin unen, jossa se sisäinen lapseni tuli halaamaan minua.  smitten

Tällaisella kävin myös:
http://www.kehoterapia.net/kurssit/vapautatunneenergiasi.html
Minä olin tuossa vaiheessa tilanteessa, jossa ei ollut mitään ulospäästettävää, eli kokemus oli itselleni sangen laimea, mutta jestas että ihmiset saivat siellä kyllä purettua tavaraa ulos itsestään todella reippaasti! Voi siis olla hyvä niille joilla on paljon tunnelukkoja purettavana, jotkut ovat kuulemma käyneet useankin kerran, koska yhdessä päivässä jaksaa purkaa vain tietyn määrän. Tästä en osaa sanoa onko hyötyä kaikille, minulle oli vähän vähemmän tuossa vaiheessa, kun pahimmat höyryt oli silloin jo päästelty ulos.

Sitten kävin paljon keskusteluja eräällä mielenterveyteen liittyvällä keskustelupalstalla, jota ei enää ole olemassa (tämä oli tuossa vuosituhannen vaihteessa), kirjoitin päiväkirjaa tunnoistani ja juttelin muutamien läheisten ystävien kanssa aiheiden tiimoilta. Lisäksi sain sitten energiahoitoja (ilmaiseksi, muutamassa paikassa pääkaupunkiseudulla moinen on mahdollista), mikä antoi sitä energiaa jatkaa työskentelyä.

Yksi huomioitava asia on se, että toiset (esim. minä) pystyvät tekemään koko toipumistyön itsenäisesti, toiset taas tarvitsevat ihan tasan samojen asioiden tekemiseen 'matkaoppaaksi' terapeutin. Tämä lienee enemmän temperametti- ja luonnekysymys, kuin mitään muuta.

Prosessi oli minulle sellainen, että ensin koin tarpeelliseksi haalia paljon tietoa aiheeseen liittyen, vaikka toki rupesinkin heti myös tekemään em. kirjallisuudessa olevia harjoituksia yms. Mutta lapsuudessa tukahdutetut tunteet on tuotava pintaan ja koettava - ei siis ajateltava älyllisesti, vaan pikemminkin koettava kehollisesti - ennen kuin ne pääsevät pois systeemeistä. Ja se voi olla ihan nopeaakin joskus, tunteiden osalta pätee tämä: Se mitä vastustat pysyy. Eli mitä reippaammin jonkin tunnetilan päästää ulos, sen nopeammin se menee ohi. Itku on tästä hyvä esimerkki: Jos itkua pidättelee, voi olla itkuinen olo vaikka päiväkausia. Kun päästää 'hanat auki' niin itku menee välillä ohi niin nopeasti, että tulee tunne että olisi nyt voinut vähän pidempäänkin vollottaa, kun siihen kerran ryhtyi.  Grin

Yksi varoituksen sana: Jos on jotain läheisiin (vanhemmat, sukulaiset yms.) liittyviä vanhoja asioita ja niihin liittyviä tunteita, niitä EI kannata käsitellä näiden ihmisten kanssa, eikä kannata kertoa heille näistä tunteista! Jotta siitä seuraisi mitään hyvää, olisi heidän täytynyt käydä itse samanlainen traumanpurkuprosessi itsensä kanssa läpi ja se ei ole kovin yleistä noin ylipäätään. Ja omalle toipumiselle ei ole ollenkaan välttämätöntä että traumojaan käsittelisi niiden aiheuttajien kanssa. Minä kirjoitin kirjeitä, joita ei ole tarkoituskaan lähettää, läheisille ihmisille. Ja kun esim. vihantunteet olin saanut pois systeemeistäni, suhtauduin heihin oikeastaan paljon rakastavammin ja hyväksyvämmin kuin ennen sitä, ymmärtäen että he todella olivat tehneet parhaansa niillä eväillä mitä heillä oli.

Ja vielä yksi sivuhuomio: Kaikenlaisilla lapsuusjutuilla on tapana aktivoitua parisuhteessa ollessa. Toipuminen lähes mistä tahansa käy usein nopeammin silloin, kun ei ole parisuhteessa. Törmäsin tähän tietoon heti luku-urakan alkuvaiheessa, satuin muutenkin olemaan sinkku juuri silloin ja tuntuikin todella hyvältä olla ihan yksikseen kun näitä kävi läpi.

Ja vielä rohkaisun sana: Tämä on niitä 80/20 prosesseja: 80% kaikista ongelmista on käsitelty 20%:ssa ajasta. Eli todella kustannustehokasta puuhaa! Ja sitä loppua 80% voi sitten rauhassa käsitellä pikkuhiljaa vaikka koko ikänsä tai jättää seuraavaan inkarnaatioon, ne kipeimmät ja haittaavimmat asiat tulevat kivasti ihan automaattisesti ensin pintaan ja loppu on sitten vain uusien ajatustottumusten harjoittelua ja hienosäätöä.

Puuh, melkoinen vuodatus, mutta tällaisen olisin itse halunnut lukea silloin kun olin alkuvaiheessa. Ja tietenkin kaikki mahdolliset hengelliset/rajatiedolliset asiat, niin hoidot, meditaatiot, opassopan apu, kuin kaikki muukin on aivan erinomaista kaiken tämän maallisen homman rinnalle, helpottaa ja nopeuttaa sitä ja tuo oivalluksia.
tallennettu

DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen  ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
Sivuja: [1] 2 3
  Tulostusversio  
 
Siirry: