Sivuja: 1 [2] 3
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: toimintahäiriöisessä perheessä kasvaminen  (Luettu 23725 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Lilli
Supermoderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 3522



Profiili WWW
« Vastaus #15 : 13.03.2013 13:40:03 »

menee ehkä henk.koht linjalle, muuta onkos sitten hyviä vinkkejä niiden traumojen käsittelemiseen..? Itselläni niitä tuntuu olevan lapsuudesta varsinkin, mutta pikkuhiljaa käsittänyt niiden olleen tarpeellisia, mutta en kuitenkaan lopunelämää haluaisi niiden kanssa elää.. Pitääkö asiat vain puhtaasti hyväksyä ja sitten ne on siinä, vai onko jotain erityistä käsittelyprosessia..?


Self help -kirjallisuudesta voi löytyä paljon helmiä ja menetelmiä traumojen käsittelyyn, mutta joskus terapiakin voi olla tarpeen. Kognitiivista psykoterapiaa käytetään kai eniten traumatyöskentelyssä, sitten on myös silmänliiketerapia, jos traumat ovat syntyneet jossain yksittäisessä, järkyttävässä tapahtumassa.

Oleellista traumojen purkamisessa on niihin liittyvien tunteiden (ja joskus myös esiin nousevien mielikuvien ja muistojen) läpikäynti. Traumaan liittyvä tunne saattaa nousta pinnalle spontaanistikin jossain tietyssä elämäntilanteessa, mutta esim. myös kirjoittaminen tai jokin muu taiteellinen työ voi nostaa niitä tunteita ja muistoja pintaan, jolloin ne voidaan ottaa käsittelyyn.
tallennettu

Aurinko Kaksonen, huone 12, Kuu Härkä, huone 11, AC Rapu, MC Vesimies

www.horoskooppi.com
Eklektikko
Astroholisti
*****
Viestejä: 3687


Profiili WWW
« Vastaus #16 : 13.03.2013 13:40:20 »

Ja, jos kaikessa viitaa sielun kehitystehtäviin, silloinhan lopulta kieltää maailmassa todellisesti vallitsevat ongelmat. Tämä minua välillä ärsyttää henkisissä piireissä. Joskus pitäisi puhua myös ihan maallisella tasolla..

Minusta hengellistä ja maallista tulee aina kuljettaa rinnakkain. Ja paradoksit ovat usein merkki siitä, että ollaan lähellä 'totuutta' tai  toimivaa ajattelutapaa:
 Se, että sielu valitsee vaikkapa nyt väkivaltaisen perhehelvetin lapsuuteensa ei tarkoita millään tavoin sitä, etteikö perheväkivaltaa tulisi vastustaa kiivaasti, innolla ja kaikin mahdollisin keinoin!

Sellainen tapa ajatella maailmasta, että kokemukset ovat sielun valinta auttaa vain välttämään turhan ahdistusajattelun yms, mikä vain söisi energiaa siltä ongelman korjaamiselta.

Moniulotteisessa todellisuudessa useat vastakkaiset asiat voivat olla yhtä aikaa totta...  Wink
tallennettu

DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen  ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
Eklektikko
Astroholisti
*****
Viestejä: 3687


Profiili WWW
« Vastaus #17 : 13.03.2013 13:42:17 »

Lilli: Luulen että työ on ihan tasan sama (tämän aiemmin mainitsinkin), mutta se voiko sen tehdä itse vaiko terapeutin avustuksella, on sitten luonteesta, temperamentista, mieltymyksistä yms. kiinni.

Minä käytin nimenomaan paljon kognitiivis-behavioristisia keinoja aivan itsekseni ja niitä löytyy myös kirjoista joita listasin. Ja se aina tolkuttamani 'vapaaksi ahdistuksesta' kirjakin on nimenomaan sitä itseään ja sopii käytettäväksi joko yksin tai terapeutin kanssa.
tallennettu

DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen  ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
Nefarian
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 327



Profiili
« Vastaus #18 : 13.03.2013 13:55:16 »

Kiitos loistavasta vuodatuksesta.. Cheesy taas kerran.. Wink
Eipä sitä onneksi ole mitään suurempia traumoja takana.. mutta pieniä sitäkin enemmän.. Tuo kommentti, että parisuhde aktivoi lapsuusjuttuja, niin allekirjoitan sen kyllä.. Nykyisessä parisuhteessani olen tajunnut monia juttuja mitä lapsuudesta on jäänyt ja pystynyt ehkä sen kautta niitä paremmin hyväksymään ja käsittelemään.. sitä en pysty sanomaan onko se sitten parempi käsitellä nämä parisuhteessa vai sinkkuna, mutta itselläni toiminut hyvin tässä parisuhteen lomassa.. Smiley

Juu ja niinkuin tuossa mainintaa oli noista terapeuteista, niin ei mulla ainakaan oo mitään apua ollut.. he kun eivät ainakaan minua ole osanneet auttaa.. tiedän mikä mua vaivaa ja missä on vika, sitä ei tarvitse enää kaivaa esille, niin monesti nuo perus terapeutit eivät ole valveutuneita auttamaan konkreettisesti.. Joten uskon kyllä vahvasti, että itseopisekelu tässä suhteessa on paras mahdollinen apu.
Voisin kuvitella, että terapeutin apu on hyvä sellaiselle, joka ei edes tiedä missä on vika ja mistä aloittaisi.. tai sitten sellaiselle, jolla on todella pahoja juttuja tapahtunut.. Nämä perustraumat, vanhemmat ei rakastanu tarpeeksi, ovat ihan varmasti helppoa kauraa hyväksikäyttöihin verrattuna..

tallennettu

..just go with the flow..
Eklektikko
Astroholisti
*****
Viestejä: 3687


Profiili WWW
« Vastaus #19 : 13.03.2013 13:56:47 »

Oma mielipiteeni on, että kyseenalaistan sen, että kaikki traumansa tai heikkoutensa voisi (ellei sitten ole jo lähemmäs sataa vuotta iältään ja tuntenut tosissaan kuoleman olevan minä hetkenä tahansa kohta tapahtuva asia, jos silloinkaan) kokonaan käsitellä pois. Kehittyä voi ja oppia, mutta jos pysähtyy siihen ajatukseen, että nyt olen käsitellyt kaiken, pysähtyy myös kehityksessä. Sillä mielestäni ihmisellä on aina jotain kehittymisen varaa. Ne tietyt lapsuuden traumat voi olla käsitelty, mutta kun elämä menee eteenpäin, tulee aina jotain uutta mitä on tarvetta käsitellä.

Minä taas ajattelen pidempää aikaväliä kuin yhtä inkarnaatiota. Minulla on varmaan monia oppimiskokemuksia vielä edessä, mutta kun kaikki ei 'mahdu' samaan inkarnaatioon, nyt on otettu käsittelyyn tiety läjä asioita ja kun ne on sitten opittu/työstetty, niin seuraavaan inkarnaatioon otankin sitten ihan eri asiat käsittelyyn - eli erilaiset toimintahäiriöt ehkä sitten lapsuudenympäristöön tai ympäröivään yhteiskuntaan. (Koko tämänhetkinen kulttuurimme on minusta toimintahäiriöinen siten, että se opettaa meidät ulkoaohjautuviksi, eli etsimään hyväksyntää itsemme ulkopuolelta, mikä on loputon suo eikä koskaan tuota pysyvää tasapainoa.) Tai sitten voi ottaa väliin ns. lepoelämän, jossa on se paljonpuhuttu onnellinen lapsuus ja siten hyvin vähän töitä aikuisena tällaisten asioiden kanssa.

Eli se, että käsittelen kaikki tähän inkarnaatioon käsiteltäväkseni valitut asiat ei tuo minulle lainkaan sellaista oloa, ettenkö silti voisi kehittyä edelleen. Ei kaikki kehittyminen ole traumojen purkua ja suurin kehitys minussa on tapahtunut vasta sen jälkeen, kun pahimmat traumani olin saanut pois systeemeistä.

Maailmankatsomus on aina valinta, koska kukaan ei voi todistaa mitään yhtään mistään mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Niiinpä kannattaa loogisesti valita sellainen maailmankatsomus, joka tuo itselle parhaan tasapainon.  Wink
tallennettu

DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen  ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
Nefarian
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 327



Profiili
« Vastaus #20 : 13.03.2013 14:01:38 »

Mutta mikä tekeekään meistä suomalaisista sitten niin juroa perfektionistista väkeä, hyvin vähän lähimmäisen rakkautta.. tai siis sitä on, mutta ei näytetä.. näistähän näitä traumoja sitten syntyy.. Vanhemmat odottaa lapsiltaan liikaa tai päinvastoin ei odota mitään ja ei oo rajoja.. Kaikki tuntuu kärsivän jostain.. Elämän kiertokulkua kait.. Onko tälläisiä samanlaisia "ongelmia" muualla esim. välimeren maissa jossa lämmintä ja mukava meininki (siltä se näyttää).. Meillä ollaan jotenkin niin perusmasentuneita pimeässä synkässä pohjolassa, että ei viitsitä edes näyttää muita kuin negatiivisia tunteita.. ehkä vähän yleistämistä tuo, mutta kuitenkin.. ehkä ymmärsitte pointin.. Cheesy
tallennettu

..just go with the flow..
Ave^^
Vieras
« Vastaus #21 : 13.03.2013 14:14:24 »

Maailmankatsomus on aina valinta, koska kukaan ei voi todistaa mitään yhtään mistään mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Niiinpä kannattaa loogisesti valita sellainen maailmankatsomus, joka tuo itselle parhaan tasapainon.  Wink

Niinhän se on. Ihmiset ovat niin erilaisia, että se on eri kaikille se maailmankatsomus mikä parhaimmalta tuntuu. Afro Silti vain katsomukseen tai uskoon pakottamista on yhä.. mutta ei siitä enempää täällä.  Smiley

Ja niin, eihän me tässä asiassa taideta olla niin eri mieltä, näkökulma pointti vain.


Kulttuureista, mielestäni joka kulttuurista on löydettävissä niitä hyviä ja huonoja puolia (kai tätä tässä saa käyttää  Wink Grin ). Esim. yhteisölliset kulttuurit vaikuttavat todella ihanilta näin todella yksilökeskeiseen tottuneena, mutta toisaalta jos sinne itse yhtäkkiä muuttaisi, tuntuisi monet rajoitteet siellä varmasti todella ahdistavilta ja käsittämättömiltä.
tallennettu
Ave^^
Vieras
« Vastaus #22 : 14.03.2013 14:01:22 »

Entäs sitten tämä kriisiajattelu, ja Suomessa yleinen kurjuudella kilpailu?

Että kaikki johtaa aina traumaan tai kärsimykselliseen kriisiin, josta selvittyään saa sen kirkkaimman kruunun? Onko kehityskohteisiin pakko suhtautua näin ääripäisesti, vai voisiko sitä mielummin puhua vain luonnollisesta kehittymisestä? Miksi siinä kriisissä pitäisi aina velloa kaikkein syvimmän kautta? Onhan elämässä monia kehittymishetkiä, jotka tapahtuvat sen kummemmin hurjia ylä- ja alamäkiä tekemättä. Jännä se suomalainen ajattelu, että mitä enemmän on kärsinyt, sitä parempi ihminen?  Huh  kauris ja  skorpioni -maailmaa
« Viimeksi muokattu: 14.03.2013 14:03:31 kirjoittanut Ave^^ » tallennettu
Eklektikko
Astroholisti
*****
Viestejä: 3687


Profiili WWW
« Vastaus #23 : 14.03.2013 14:11:23 »

Entäs sitten tämä kriisiajattelu, ja Suomessa yleinen kurjuudella kilpailu?

Sillä on tekemistä vain ja ainoastaan taloudellisen eliitin voitonteon kanssa: Turhilla pelotteluilla luodaan mahdollisuus tehdä leikkauksia pienemmällä riskillä kansan kapinaan noususta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuhokapitalismin_nousu
tallennettu

DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen  ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
Anno
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 57


Profiili
« Vastaus #24 : 10.10.2013 18:59:43 »

Nostan tämän ketjun pinnalle, kun tuli sopivasti muheva aihe vastaan.  Smiley

Joo, ollaan näköjään Eklektikon kanssa hämmentävän samiksii... Minäkin olen käynyt lapsuus- ja nuoruusasiat "omalla vastaanotollani", eli itsekseni. Annoin asian nousta pintaan ja tapasin sisäisen lapseni. Tavallaan tein mielikuvamatkan ja sen lisäksi keskustelin itseni kanssa (lapsen, nuoren, nuoren aikuisen, aikuisen ja sieluni). Kuuntelin, halasin, itkin ja kerroin, miten ihana lapsi/nuori on, kuinka rakas hän on minulle ja kuinka hyvin hänen elämänsä tulee menemään. Olihan minulla tulevaisuudesta käsin kertoa tämä tieto. Pari tuntia taisi sillä matkalla vierähtää. Smiley Toki olin aiemminkin tonkinut menneitä, mutta tuo oli tavallaan lähtölaukaus uudelle isolle muutokselle. Sen jälkeen olen useamman vuoden ollut sieluni ohjaamassa muutosprosessissa. Ihan itsekseni, kun ei samanhenkisiä ollut lähellä.

Muutama vuosi myöhemmin tuli ilmi, että olin  noudattanut jonkin (en muista minkä) terapiamenetelmän kulkua. Vaikka minulla ei ollut mitää hajua, mitä olin tekemässä. Menin vaan virran mukana. Aika jännä. Mut jos olen ollut päätohtori entisessä elämässä ja osasin siksi toimia itseäni ohjaten.  :Smiley

Minulla ei ihan karmeimpia traumoja ole toimintahäiriöisestä perheestä, mutta ehkä keskivertoa hieman enemmän kuitenkin (alkoholi ja koulukiusaaminen). Ja se on ihan ok. Ei surullista eikä kärsimyksen kultaamaa. Kaikilla taitaa olla ainakin jotain "traumoja", ellei sielun syy tulla tälle pallolle ole joku syy kuin ihmiskehossa elämän kokeminen... Tuo "lepoelämä" kuulostaa ihanalta tässä tämänhetkisessä puristuksessa.

Tuo oli myös hyvä uutinen, että sinkkuna on parempi käydä asiat läpi, niin saa työrauhan. Olen ollut sitä mieltä itsekin, mutta toisaalta olen aina välillä kyllästynyt yksinoloon. Paino sanalla kyllästynyt, en epätoivoinen tai parisuhdetta kaipaava.  Wink Mutta ei ole edes osunut kohdalle sellaista, joka olisi kolahtanut (ja mahdollisesti katkaissut hyvän muutosputken). Ikään kuin maailmankaikkeudesta (joo, yleistävä...) olisi yhtäkkiä hävinnyt piiiitkäksi aikaa kaikki kiinnostavat ja kiinnostuneet miehet, siis nämä ominaisuudet samassa paketissa. Lohduttavaa tietää, että sinkkuudella voi olla ihan oikeasti tärkeä tarkoitus. Se tarkoitus tapauksessani olisi: käydä tämä muutosprosessi alusta loppuun, ilman ylimääräisiä häiriöitä. Koska siinä rakastumisen mielenhäiriössä helposti unohtuu kaikki "epäoleellinen" kuten traumojen purku, henkinen kasvu ja muu diipadaapa.  Grin

Minun on myös helppo tarkastella maallista vaellusta sielun näkökulmasta. Helpompi kuin maallisemmasta näkökulmasta, sillä sielun näkökulma antaa jotenkin mukavemmin vastauksia kysymyksiin. Vastaukset on helppo löytää ja samalla näkee tavallaan palapelin isompana, jos ei valmiina, niin osia valmiista. Ja ymmärrys asioiden perimmäiseen tarkoitukseen (lempiaiheeni) aukeaa helpommin, kun voi katsella asioita tavallaan kauempaa, objektiivisemmin. Toki tässä on itsesepitettyjen "syiden" vaara, mutta samapa tuo. Jos resonoi, niin sitten se on ok, kärjistetysti.

Mutta sitä ihmettelin, että meitä sielun näkökulmasta katsomiseen taipuvaisia olisi vähän...? Näissä piireissä?  Shocked Voiko tämä olla totta? Tuli ihan friikki olo.  Grin Minä en ole ollut missään kehityspiireissä fyysisesti, enkä kovin kauaa ja syvällisesti tälläkään foorumilla, niin olen vähän noviisi näissä asioissa. Siis siltä osin, miten yleinen trendi menee. Olen vaan tallannut yksikseni ja tavallaan eristettynä.
Mut ei se mitään, kyllä mä kestän. Pidän nämä henkiset Camel Bootsit edelleen jalassa ja jatkan tarpomista, koti-ikävästä huolimatta. Olisi vain kiva olla edes joskus "omien parissa", niin saisi vertaistukea. Ettei kaikkea tarvitsisi pähkäillä itsekseen. Mut onneksi Eklektikko löytyi. I'm happy.  Smiley

tallennettu
Ave^^
Vieras
« Vastaus #25 : 12.10.2013 17:05:36 »

Jos viittaat joihinkin vanhempiin viesteihin, niin ne juontavat samantyyppisestä turhautumisesta, kuin mitä totisuskovaisten kanssa keskustellessaan saa kohdata, kun kaikki selitetään "koska se on jumalan tahto" (joo, ihan hyvä yksi näkökulma, mutta etkö ole ajatellut mitään muita vaihtoehtoja?), eikä siis mistään että kukaan olisi friikki. Jos omanlaisensa ajattelutavan omaaminen tarkoittaisi, että olisi friikki, niin kaikkihan sitten ovat friikkejä  Wink, eihän sitä nyt ole mitään järkeä ajatella oman sisimpänsä vastaisesti vain koska kaikki muutkin ajattelevat niin. Tämä foorumi on mukava juuri siitä, että täällä ollaan avoimia myös vähän "hörhömmille" ajatuksille. Välillä kuitenkin tuntuu, että täällä ajaudutaan olemaan kuin jonkin uskonnon foorumilla, jossa jotkin tietyt selitysmallit otetaan annettuina eikä niitä kyseenalaisteta. Kuten esim. sielun suunnitelmat, edelliset elämät yms. Ne kun kuitenkin yhä ovat uskon kysymyksiä ja siten yksiä monista näkökulmista tähän maailmaan. Jos niitä ei koe omakseen, ne eivät oikein perustele yhtään mitään, kuten ei tuo "koska se on jumalan tahto" -ajatuskaan.
tallennettu
Ave^^
Vieras
« Vastaus #26 : 12.10.2013 17:25:37 »

Aiheesta,
En itse jaa täysin sitä ajatusta, että jos etsii syyn, jossa jokin ulkopuolinen tekijä (kuten vanhemmat tai ennen syntymää valitut oppitehtävät) on aiheuttanut tämän hetkisen kärsimyksen, että se riittää. Perinteinen psykologia aika vahvasti on nojannut tähän käsitykseen, että kun syy selviää, kaikki jotenkin maagisesti aukeaa. Syiden tai mahdollisten syiden avaaminen voi helpottaa olotilaa kyllä suuresti, mutta entä sen jälkeen? Aikuinen ihminen on kuitenkin itse toimiva yksilö, eikä heittopussi. Aikuisena on mahdollisuus itse päättää mihin suuntaan haluaa yrittää kehittyä. Se, että selviää jokin selitysmalli kuten "vanhempieni suhtautuminen minuun on tehnyt minusta tällaisen" ei selitä sitä "millainen ajattelu-/toiminta-/tunnemalli minun omassa päässäni on, mikä on saanut minut jatkamaan tätä itselleni kärsimystä aiheuttavaa asiaa yhä aikuisena". Vanhempi oli silloin joskus, mutta niitä nappeja painellaan tällä hetkellä ihan minusta itsestäni. Mikään tietenkään ei ole helppoa eikä muuttuminen ja kehittyminen tapahdu sormia napsauttamalla, asioille pitää antaa aikaa ja itselleen pitää osata olla armollinen. On kuitenkin hyvä muistaa se, että itse rakentaa elämänsä ja vastuu siitä mitä nyt tässä hetkessä tapahtuu on itsellä. Mutta siis, tämä yksi näkökulma tähän samaan soppaan, tavallaanhan se on tuolla muuallakin seassa.
tallennettu
Ave^^
Vieras
« Vastaus #27 : 12.10.2013 17:49:16 »

Jos nyt jatketaan vielä, niin se mikä minulle on tuonut helpotusta on se, että hyväksyn että olen tällainen. Vaikka mulla olisikin vain tämä yksi elämä, niin se on silti ok mitä olen. Mitä tahansa en tämän elämän puitteissa pysty tekemään, yksi valinta sulkee toisia pois, mutta minulla on silti mahdollisuuksia rakentaa elämääni ja itseäni siihen suuntaan mitä haluan. Se on ok, että olen keskeneräinen, pyrin pikku hiljaa kehittymään, mutta en ota siitä stressiä. Olen välillä heikko ja välillä vahva. Voin olla tyytyväinen itseeni niinä hetkinä kun olen onnistunut.

Olen menneitä tonkinut ihan tarpeeksi ja niiden vaikutuksia itseeni, tällä hetkellä pidän siitä että kaikki tärkeä on lopulta hyvin yksinkertaista. Menneisyys on tehnyt minusta sen mitä olen, en vaihtaisi sitä pois, mutta minulla ei ole tällä hetkellä enää tarvetta sitä miettiäkään. En ole "se, joka joutui kokemaan tällaista", vaan olen "minä, joka olen tällainen". Koskaan en ole pitänyt sanasta uhri. En ole halunnut ajatella olevani minkään uhri, ainoastaan vain kokenut jotakin, mutten uhri.
tallennettu
Anno
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 57


Profiili
« Vastaus #28 : 12.10.2013 19:36:19 »

Aiemmin ajattelin, että minulla mielenä on ohjat käsissä ja yläkerrasta voi tulla vinkkiä ja ohjausta. Sitten kun tulee ylämäkiä, voi puida nyrkkiä yläkertaan ja olla tyytymätön. Mutta sitä mukaa kun olen omaksunut sielunnäkökulman, olen "muuttunut sieluksi, joka asuu ihmiskehossa". Tapahtumat ovat siis minun valinta, vaikka mieleni ei niitä voi muistaa (sillä on kokemus vain tästä elämästä). Minulla on edelleen mieli, mutta olen mielenäni oikeastaan vain silloin kun olen epätasapainossa (kuten viime kuukausina on tapahtunut...). Tavallaan muistan koko ajan olevani tässä kehossa, en tämä keho ja käyttäväni mieltäni, mutta en ole tämä mieli. En pui enää nyrkkiä yläkertaan koska minä olen se yläkerta. Lainausmerkeissä. En vain muista, mitä tietoisempi osa itseäni on seuraavaksi päättänyt kokea. Ja miksi puhun tästä niin paatoksella tai uskonnollisesti, johtuu siitä, että olen ihan itse mielenäni keskustellut sieluni kanssa, vuosia. En ole lukenut asiasta ulkopuolista tietoa kuin minimaalisesti. Nykyään saatan lukea jotain ja aivan samat "opetukset" löytyy niistä lähteistä. Olen siis saanut kokemuksellista tietoa sieluista ja niiden elämästä. Näin ollen ne ovat minulle oikeita ja todistettuja asioita.  Smiley

Mutta en ole millään lailla vastaan maallisempaa näkökulmaa. Rakkain ystäväni ei tiedä näistä sielu- tai muistakaan asioista hölkäsen pöläystä, mutta hän elää silti samojen "hyveiden" mukaan. Katsoo siis asiaa maallisemmasta näkökulmasta, uskoo Jumalaan, ei usko edellisiin elämiin, mutta on tietämättään hyvin henkinen, jopa opettajan luokkaa. Aivan uskomattoman upea ihminen. Ja tässä onkin tavallaan tämä dikotomia, kaksipuoleisuus, vai miksi sitä kutsutaan: molemmat ovat "oikeassa". Ihmisen käytöshäiriöt esim. voivat olla sielunsuunnitelmaan tavalla tai toisella kuuluvia JA ne voivat olla seurausta maallisen elämän kokemuksista ja traumoista. Esimerkki: Kerroin hänelle edellisestä elämästäni ja niistä teemoista, jotka ovat samankaltaisia tässä elämässä. Ne ovat olleet toisintoa, jotta pääsisin käsittelemään saman teeman asioita "traumatisoituneena", eli minulla on niitä nappeja. Hän näki sellaisen vaihtoehdon, että tämän elämän kokemukset ovat niitä mitä ne ovat ja olen niistä kehittänyt "edellisen elämän", eli tavallaan luonut mielikuvituksessani sen entisen elämän, pohjautuen tämän elämän kokemuksiin. Ja tämän elämän kokemukset käsittelemällä löydän tasapainon. Vaikka näkökulmat poikkeavat toisistaan, loppuratkaisu on sama: tunnistaa kipukohdat ja löytää tasapaino. Riippuu ihan katsojasta, kumman puolen (tai jonkin muun) valitsee.  Smiley

Ehkä se ei riitäkkään, että tiedostaa mistä mikäkin trauma on saanut alkunsa. Minä lähden henkilökohtaisesti siitä, että ensin tietää ja sitten ymmärtää. Oli se ymmärtäminen tullut sielun näkökulman kautta tai mielen näkökulman kautta.
Esim. Äiti teki sitä ja tätä:
sielun näkökulma - se oli sovittu asia ja sielu rakastaa suuresti. Vaihdetaan rooleja joskus. Tämä tapahtui, jotta saisit tietyn haluamasi kokemuksen.
Mielen näkökulma - äiti oli joutunut kokemaan sitä ja tätä joten hänellä ei ollut eväitä parempaan vanhemmuuteen. Jos äiti olisi tonkinut asiat ja saavuttanut tasapainon, hän olisi voinut tietoisesti mukautua paremmaksi vanhemmaksi, tms., mutta niin ei käynyt. Nyt sinun on vain sulateltava asia ja löytää tasapaino.
Näin ihan hatusta vedettynä.
Molemmista ihannetapauksessa seuraa ymmärrys äitiä kohtaan, jolloin trauma purkaantuu ymmärryksen myötä. Sitten voi tietysti joutua vielä kulkemaan anteeksiannon kautta, mikäli se ei seuraa automaattisesti.

Joka tapauksessa: tietämisen ja ymmärtämisen jälkeen voi opetella tietoisesti muokkaamaan käytöstään ja muuttumaan ihmisenä siten, ettei toista esim. vanhempiensa rooleja, jotain tunnelukkokäytöstä tai muuta. Jos jatkaa aina vaan pään lyömistä seinään, valitsee aina juopon miehen, tms. on selvää ettei ole oppinut pois jostain tavasta. Eli toistaa jotain opittua "virhekäytöstä", jolloin vetää puoleensa samanlaista kakkaa uudelleen ja uudelleen. Ja se taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus jos on kasvanut "toimintahäiriöisessä perheessä" eikä ole purkanut oppimiaan käytösmalleja.
tallennettu
Eklektikko
Astroholisti
*****
Viestejä: 3687


Profiili WWW
« Vastaus #29 : 14.10.2013 08:06:14 »

Tietenkään pelkkä epätasapainon syyn löytäminen ei poista sitä epätasapainoa. Eihän sen selville saaminen että on syönyt ruokia jotka sotkevat insuliinimetaboliaa yksin sitä insuliinimetaboliaa saa toipumaan, pitää muuttaa niitä syömisiään. Samalla lailla epätasapainon syyn löytäminen ei tietenkään tasapainota mitään, kyllä se tasapainotus täytyy tehdä ihan itse erikseen.

Mutta se syyn löytyminen on usein osa prosessia, jossa ihminen alkaa edes ensimmäistä kertaa myöntää että on jotain epätasapainoa ja ennen kaikkea että sille itse voisi tehdä jotain. Sitten alkaa vasta se tasapainottuminen.

Minä olen kokenut ehdottoman välttämättömänä itselleni kuljettaa koko ajan maallista ja hengellistä rinnakkain: Hengellinen näkökulma auttoi päästämään irti katkeruudesta, kun 'miksi minulle tapahtuu  näin' kysymykset muuttuivat ymmärrykseksi sielun itselleen valitsemista oppitunneista ja energiahoidot antoivat tukea toipumisessa. Ne sisäiset solmuni sitten työskentelin pois maallisen psykologian keinoin, kognitiivis-behavioristisella ysm. työskentelyllä

Ihan samalla tavoin kuin toipumisessa, niin ihan arkielämässäkin näen tärkeänä kuljettaa maallista ja hengellistä tasapainoisesti rinnakkain, kumpaankaan yksin keskittyminen tuottaa yleensä ongelmia.
tallennettu

DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen  ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
Sivuja: 1 [2] 3
  Tulostusversio  
 
Siirry: