seuraava »

[Ave^^]

Maallinen ja henkinen rinnakkain, muutenhan tukahduttaisi toisen puolen ihmisyydestään. Mutta sitten taas mikä se henkisyys kenellekin on? Tulee näin mieleen, että voi olla olemassa kaiken henkisen kieltävä skeptikko, mutta toisaalta voi olla olemassa maallista ja henkistä tasapainossa rinnakkain kuljettava skeptikko, hänelle se henkisyys vain on jotakin muuta, jotakin omaa. Perinteinen tapa ajatella henkisyydestä on se, että kuuluu johonkin uskontoon tai uskoo joihinkin tiettyihin uskomuksiin, ja jos ei usko mihinkään niistä on vain maallinen. Mutta tämä jokseenkin on aikansa elänyt ajattelutapa.

Se taas johtaa siihen, että näistä henkisistä kysymyksistä ei voi puhua enää kuin näkemyksinä ja se ainakin minua kiehtoo, en ole koskaan tuntenut omakseni omaksua joidenkin sääntöjen mukaista todellisuutta näin abstrakteista asioista. Mutta siihen tulee välillä petyttyä, että kun nuo sielunsuunnitelmat taitavat olla aika yleisesti omaksuttuja tällä hetkellä, niin useat ketjut kääntyvät niistä puhumaan ja silloin jää ne ihan uudet näkökulmat löytämättä. Olen ehkä sellainen etsijäluonne, että kaipaan löytää uusia näkökulmia asioihin ja monesti sen takia pistän keskusteluja tällä pystyyn. Henkisyys kyllä, mutta mitä muuta se henkisyys voi olla kuin se yksi teoria?  :

Oikeastaan, ei henkisyyttä pysty erottamaan maallisestakaan ihmismielen tutkimisesta, uskon että muiden muassa juuri tämän erotteluyrityksen takia psykologia on tieteenalana hieman ontto. Jo sosiaalitieteissä on enemmän sielua, mutta ehkä tämä on makuasia.

[Eklektikko]

Voisin kuvitella että skeptikolle se hengellistä vastaava voisi olla vaikka nykyään paljon puhuttu mindfulness-harjoittelu, eli tietoinen läsnäolo ilman minkäänlaista uskonjärjestelmää ja muut vastaavanlaiset asiat. Ateisti/agnostikko äitini sanoo saavansa erittäin voimakkaita hengellistyyppisiä kokemuksia luonnossa liikkuessaan, kerran oli metsässä tuntunut kuulemma siltä kuin olisi joku luukku auennut sydämen kohdalla ja voimakas valo virrannut siitä ulos. Samaan aikaan oli tuntenut suurta yhteyttä kaikkeen olevaiseen. Eikä edelleenkään ole silti yhtään vähempää ateisti/agnostikko.

Minulle hengellisyys tuli ylipäätään mahdolliseksi vasta, kun tajusin että voin rakentaa juuri itselleni sopivan tavan olla hengellinen, koska kaikki jo olemassaolevat ovat kehittäjänsä mukaan tehtyjä 'mittatilauskenkiä' joita käyttämällä kuka tahansa muu saa enemmän tai vähemmän myös hengellisiä liikavarpaita, vaivasenluita ja selän asentovirheitä.    Siksi olen Eklektikko. Eihän siitä mitään tulisi jos olisi vain yksi teoria eikä otettaisi huomioon että jokainen tarvitsee juuri senhetkiseen tilanteenseensa ja olemukseensa sopivan hengellisyyden.

Sitä sielunsuunnitelmaa ei minun toipuessani tarvinnut kummemmin pohtia, se vain auttoi päästämään irti yleensä käsittelemätöntä tuskaa ilmaisevista ja joskus sitä lisäävistäkin 'miksi' -kysymyksistä, jotta saatoin keskittyä siihen itseni tasapainottamiseen.

Minä tarkoitan henkisyydellä joakisen omaa henkilökohtaista henkisyyttä/hengellisyyttä, hierarkioita ja dogmia sisältävät uskonjärjestelmät ovat usein egon ansa hierarkioiden takia ja silloinmyös hengellisyyden este. Joku tosin voi niistäkin löytää omaa sisäistä hengellisyyttäni. Taas joudun siteeraamaan Kryonia, vaikka ehkä siitä joku ärsyyntyy: Kaikki uskonjärjestelmät ovat oikeassa kun sanovat että niiden kautta voi vilpittömästi etsivä löytää sen oman sisäkautta-kontaktinsa jumaluuteen ja ne ovat kaikki väärässä kun/jos väittävät että ne ovat ainoita joiden kautta se onnistuu.

Psykologia on oikeastaan pakko erottaa hengellisyydestä tietyssä määrin, jotta ei estettäisi ateisteja ja agnostikkoja myös tasapainottamasta itseään. Sen vuoksi näkisin käytännöllisempänä pitää maallinen ja hengellinen periaatteessa erillisinä järjestelminä, mutta että voisi suositella niiden yhdistämistä aina jos se oma maailmankatsomus ei ole sille esteenä.

LIsäys:
Pidän itse asiassa hengellisyyttä/henkisyyttä ja uskonnollisuutta täysin eri asioina jotka itse asiassa valitettavan usein sulkevat toisensa pois. Maailmassa on läjäpäin ihmisiä jotka on lupaa kysymättä vauvoina liitetty johonkin uskonjärjestelmään ja siinä on pysyttävä halusi tai ei, koska jos lähtee koko suku ja yhteisö hylkää tai pahimmillaan saa kuolemantuomion. (KYllä: Afganistanissa tuomittiin vuosi-pari sitten mies kuolemaan islamista luopumisesta, kansainvälisen yhteisön painostuksesta tuomio kuitenkin kumottiin tai jätettiin toteuttamatta ja mies sai muuttaa Eurooppaan, taisi saada Ranskasta tms. turvapaikan. Oli siis kääntynyt muslimista kristityksi.)

[Eklektikko]

Ehkä tästä oli jo aiempana ketjussa:
Toipuminen onnistuu harvoin, jos jää pitämään kiinni vihastaan ja syyttelemään vanhempiaan. Toipumisprosessissa toki täytyy päästää ulos sisäisen lapsen oikeutetut vihantunteet, mutta aikuinen minä voi sitten suhtautua ymmärtäen ja rakastaen vanhempiin jotka yrittivät parhaansa.

Toipumisen edellytys on ymmärtää, että vanhemmat eivät ikinä ole pahoja tai ilkeitä, kaikki vanhemmat - niissä kauheimmissakin perhehelveteissä - tekevät parhaansa niiden resurssien mukaan mitä heillä on. Joillain vain on itsellään resurssit siinä määrin vähissä henkisellä puolella, että siitä seuraa toimintahäiriö perheeseen.

Ja virallinen tieto voi tuottaa samoja tuloksia: Vielä 1960-luvulla opetettiin vanhempia ettei huutavaa vauvaa saa ottaa syliin, jotta se oppisi olemaan hiljaa eikä pompottaisi vanhempiaan huudollaan. Tällaisesta tulee pikkuvauvalle kuolemanvaara-kokemus, joka aiheuttaa jonkinasteista traumatisoitumista. Miten vanhempia voisi syyttää, jos virallinen valistus on nurvallaan? Vielä 1500-1600 luvuilla uskottiin että lapset ovat eläimiä jotka pitää kurittaa ihmisiksi ja että lapsi ei aikuisena muista mitä lapsena tapahtui, joten on ihan sama mitä sille tekee. Ei sellaisesta ketään voi syyttää. Ja silti tuollaisista toipuvan ihmisen täytyy samaan aikaan saada käydä läpi ne sisäisen lapsen vihan ja katkeruuden tunteet, jotta niistä pääsisi eroon.

(Käytän sanaa toimintahäiriö, koska se kattaa kaiken mahdollisen lievästä niihin perhehelvetteihin ja kaikentyyppiset sellaiset; tykkään siitä neutraalina ja laajana terminä.)

Minä peräänkuulutan 'ajokorttia' lasten hankintaan sen vuoksi, että lasten kasvattaminen on tärkeämpi toiminto kuin auton ajaminen yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden kannalta, varoittavana esimerkkinä voidaan aloittaa vaikka Adolf Hitleristä, jota hakattiin koko lapsuuden ajan. Anteeksi natsikortin käyttö, mutta kun Aatu nyt on hyvä esimerkki. Samoin Josif Stalin, jota myös hakattiin koko lapsuutensa ajan.

[Avicii]

Itselläni on toipuminen niin kesken mutta parantuminen olisi sikäli hyvä jos pystyisi katkaisemaan tuon vahingon ja olla omille lapsilleen sitten jotakuinkin ehjä. Vihan tunteet on sallittua ja ainoa joka auttoi mua hieman eteenpäin oli totaalinen katkaisu menneisyyteen ja niihin ns sairaisiin ihmisiin joka vielä on siinä vanhassa kiinni. Jo pelkästään kiltin tytön syndroomasta irtaantuminen, puhumattakaan läheisriippuvuudesta ja se että omat vanhemmat pitävät minua terepeuttina on jo sellainen paska kokonaisuudessa että ikinä enää en suostu tallaiseen, tulee varmaan viemään lopun elämän  

[Avicii]

Tiedättekö mitä. Olen sitä mieltä että ne vanhemmat jotka ovat sössineet lapsuuden saa luvan kyllä kestää se viha ja katkeruus joka lapsilla on. Jokainen meistä varmasti ymmärtää että ne on voinut aiheuttaa niin paljon kipua ja muita ongelmia että paluuta äidin tai isänrakkauteen ei ole enää mahdollista. Jokainen itse valitkoon milloin on valmis antamaan anteeksi ja parantua.

[Lilli]

Se on myös jännä juttu, miten vanhemmalleen katkera lapsi alkaa itse vanhemmiten muistuttaa vihaamaansa vanhempaa. Juopon lapsi voi vihata isänsä tai äitinsä juopottelua siitäkin huolimatta, että itse joisi kahta kauheammin ja aiheuttaisi tällä kärsimystä omille läheisilleen. Tämä siis siinä tapauksessa, mikäli kipukohtia ei ole pystytty käsittelemään eikä eheytymistä ole tapahtunut. Joskus lapsi voi tehdä asiat tietoisesti  huolimatta ihan päinvastaisia valintoja kuin vanhempansa, mutta joskus kolmekymppisenä hän saattaa sitten kauhistua, että minähän teen tämän ja tämän asian just niin kuin äiti/isä.

Kyllä se vaatii melkoista syväsukellusta itseen, jos oikeasti haluaa katkaista sukupolvien ketjun nimenomaan noissa kärsimystä aiheuttavissa asioissa.

[Eklektikko]

Totta, Avicii, se on sitä karmaa puhtaimmillaan. Mutta toisaalta:
Vihaiset ajatusketjut eivät poista vihaa, ne lisäävät sitä. Niinpä mikä tahansa muu kuin puhtaan tunteen ulos purkaminen haittaa ihmisen omaa parantumista. Vihaiset ja katkerat puheet ja ajatusketjut haittaavat paranemista sitä vihaa lisäämällä.

Vain puhdas sanaton tunteen ulospurku poistaa sitä vihaa. Joten vaikka kuinka tuntuu reilulta että lapset saavat sitä vihaa ja katkeruutta ilmaista, niin se hidastaa näiden lasten omaa paranemisprosessia. Eli onko se sen arvoista ollenkaan?  

[Avicii]

Hyvä pointti Lilli. Meneehän se usein niin että se mitää saa perinnöksi jatkuu sukupolvelta toiselle. Tätä olen yrittänyt katkaista, olemalla jollain tasolla erilainen ja antaa toisenlaiset eväät omille lapsilleni.
Olen vasta siinä vaiheessa että olen alkanut tunnistamaan vihantunteitani ja pääsemässä kiltin tytön viitasta, joten koettakaa kestää tässä menee se oma aika. Kapinoin nyt jonkun aikaa 
Voitte vain uskoa kuinka radikaali olin kun ensimmäistä kertaa uhamasin omaa isääni joka on hallinnut meitä lapsia koko ikänsä vaikka ollaan jo aikuisia. Huh huh..

[Eklektikko]

Joo, ylilyönnit alkuvaiheessa kun alkaa ensimmäistä kertaa suojata niitä terveitä rajojaan ja ilmaista tahtoaan ovat tosi yleinen juttu ja tuttuja minullekin. Voin kuvitella sen shokin määrää ympäristöllä siinä vaiheessa. 

Mutta se on tosiaan aika tavallista ja luonnollista, kun on ensin käynyt yhdessä äärilaidassa, pitää käydä edes hetken verran siellä toisessa äärilaidassa, koska koko skaala ehkä sitten pitää kokea ennen kuin löytää sen kultaisen keskitien.

[Lilli]

Tiedättekö mitä. Olen sitä mieltä että ne vanhemmat jotka ovat sössineet lapsuuden saa luvan kyllä kestää se viha ja katkeruus joka lapsilla on. Jokainen meistä varmasti ymmärtää että ne on voinut aiheuttaa niin paljon kipua ja muita ongelmia että paluuta äidin tai isänrakkauteen ei ole enää mahdollista. Jokainen itse valitkoon milloin on valmis antamaan anteeksi ja parantua.

Niin ajattelitko ottaa puheeksi vanhat asiat vanhempiesi kanssa? Joskus harvoin olen nähnyt, että tämä on onnistunut ja jos näin käy, niin ollaan todella onnellisessa tilanteessa. Asioiden puiminen vaatii kuitenkin vanhemmilta yhteistyöhalukkuutta, eikä sitä aina ole. Jos kissan nostaminen pöydälle ei onnistu, niin sitten se viha on käytävä lävitse muulla tavalla.

[Avicii]

Tiedättekö mitä. Olen sitä mieltä että ne vanhemmat jotka ovat sössineet lapsuuden saa luvan kyllä kestää se viha ja katkeruus joka lapsilla on. Jokainen meistä varmasti ymmärtää että ne on voinut aiheuttaa niin paljon kipua ja muita ongelmia että paluuta äidin tai isänrakkauteen ei ole enää mahdollista. Jokainen itse valitkoon milloin on valmis antamaan anteeksi ja parantua.

Niin ajattelitko ottaa puheeksi vanhat asiat vanhempiesi kanssa? Joskus harvoin olen nähnyt, että tämä on onnistunut ja jos näin käy, niin ollaan todella onnellisessa tilanteessa. Asioiden puiminen vaatii kuitenkin vanhemmilta yhteistyöhalukkuutta, eikä sitä aina ole. Jos kissan nostaminen pöydälle ei onnistu, niin sitten se viha on käytävä lävitse muulla tavalla.

Ei mun vanhemmat pysty kohtaamaan sitä, olen yrittänyt. Oma äitini on paranoidinen skitsofreenikko ja aina kun puhutaan mun lapsuudesta niin äiti valehtelee ja kun yritän varmistaa asian isältäni, hänkin on jäänyt kiinni valheesta. Ei mulla ole muita keinoja kun vain nyt olla vihainen. Onneksi käyn itse terapiassa niin se on auttanut pitkälle ja siellä tiedetään miten tämä prosessi etenee, joten olen ihan hyvissä käsissä. Harmittaa vain kun omat vanhemmatkin on omassa häiriötilassa niin heistä ei saa mitään irti.

[Avicii]

Piti vielä sanoa että onneksi olen kyennyt avamaan sydämeeni, ilman sitä tästä ei tulisi mitään. Tottakai mulla on myötätunto vanhemipani kohtaan koska niin vaikea elämä heilläkin on ollut. Se kompensoi aika paljon tätä mun menneisyyttäni. Suosittelen siis että avatkaa ensin sydämenne niin paraneminen on helpompaa 

[Eklektikko]

Onneksi toipuminen ei vaadi minkäänlaista asioiden läpikäyntiä vanhempien kanssa!

Päin vastoin, on itse asiassa parempi käsitellä asiat tykönään ihan hiljakseen ja antaa vanhempien olla rauhassa. Heillä ei ole edes mitään mahdollisuutta myöntää tehneensä mitään pieleen, elleivät aivan sattumalta juuri samalla hetkellä ole itse omista syistään aloittaneet samanlaista toipumisen prosessia kuin lapsensa. Se on niin epätodennäköistä, että sen varaan ei juuri kannata laskea. Tai vanhemmat voivat olla jo kuolleet, eli on todellakin onni että heitä ei toipumisen prosessissa tarvita  lainkaan.

Eivätkä ne vanhemmat välttämättä valehtele tietoisesti sanoessaan asioita jotka eivät ole totta: Ihmispsyyke suojaa itseään myös liian vaikeilta asioilta muuntamalla totuutta/muistikuvia tapahtuneista asioista niin, että ne tulevat ihmiselle helpommiksi kestää. On aivan mahdollista, että vanhemman psyyke ei kestäisi totuuden kohtaamista. (ja paranoidilta skitsofreenikolta varsinkaan en menisi odottamaan minkäänlaista kosketuspintaa todelliseen maailmaan yhtään missään asiassa)

Toipuminen on toipujan oma prosessi jonka voi aivan hyvin tehdä ihan ilman ongelmien aiheuttajien kanssa käytyä dialogia. Ja hyvä niin.

[Avicii]

Aivan totta. Huomasin että se oli hyödytöntä koska he eivät kestä kohdata ne asiat ja tuskin koskaan. Mutta minä elään sen kanssa joten on minun vastuullani hoitaa itseäni kuntoon. Onneksi mielenterveystoimistolla aika pitkälle osataan ohjata mua oikean suuntaan koska en ole koskaan elänyt ns normaalia elämää vaan kaikki on ollut ympärilläni enemmän tai vähemmän ns epänormaaleja ja kaikilla on ne omat ongelmansa.
Tykkään myöskin itse, omassa rauhassani ja yksin hoitaa nämä asiat, menevät sitten omalla painollaan. No hurry