Vaan kuinka oppia hyväksi siivoojaksi,
ellei ole niitäkin, jotka kulkevat välinpitämättömästi eteenpäin
- heittäen tienposkeen roskiaan.
Silti väitänpä: ei ole mitään taivaan ja maan välissä,
mikä ei olisi omaa kylvöäni.
Tähän joku ehkä laukoo: "Ei ole minun asiani siivota muiden likoja."
Ei olekaan, koska se mitä siivoan, on omaa puhdistumistani.
Tähän joku toinen heittää: "Miten voit edes kuvitella olevasi koko maailman likaisuus?"
Kun muuta ei ole, se Ainut olen minä.
Tähän kaikki muut huudahtavat: "Ai, luuletkos olevasi se Ainokainen!"
Keitä muita jää, kun olemme ymmärtäneet "kehollisuuden" periaatteen - sen, että on monta tiivistymää mutta vain Yksi tiivistyjä - ja että karkeistumalla personoituu rajallinen kokemismaailma: olen jotakin vasten, joka on minun ohellani.
Kun on käynyt niin, että moni samastuu erillisyyteensä, riittää yhden tietäminen, niin kaikki voivat muistaa sen, mitä on olla yksi.
"Miksi?" - sopertavat monet.
Koska tämä yksi, joka tietää koko mahdollisen tietämisen laajuudelta,
kattaa totuuden kuulemisen (vrt. kateenkorva) - totuuden siitä,
että unohtaminen on merkitsemättä kadottamista
ja katoaminen on merkitsemättä hukkumista.
Sillä yhden läsnäollessa "kotona olemistaan" se pitää sisällään ja tunnistaa
varmuudella keinon kaikkein sekaisimmankin vyyhden selvittämiseen
- avaimena labyrintin arvoituksen ratkeamiseen sekä ulospääsynä tietämiseen.
Tietää tietävänsä = päästä perille tietämättömyytensä illuusiosta.
