seuraava »

[Kuuhilda]

Siis linkki pomppasi nettimainoksena nenäni eteen...en siis koe olevani masentunut, mutta siinä oli heti jotain niin omituista, että häiritsi. Meinasin jo piruuttani kirjautua tuonne, että näen minkälainen prosessi se oikein on, mutta siis täh?! Joku joka kokee olevansa masentunut, hankkiutuu tuonne apua saadakseen eikä oikein edes tajua että häntä käytetään koekaniinina..sitähän tuossa yritetään peittää aika hyvin. Ja tuo kuvaus noista oireista...aika höllä.


http://www.clinlife.fi/lpg/1320?gclid=CPuBp93SwLYCFYOXcAoduh8APw

Vai olenko vain aivopessyt itseni ylikriittiseksi ?

[Kuuhilda]

Mutta siis olihan tuolla jotain semmosta, että nyt kannattaa osallistua, koska olemme tahtoneet tehdä jokaiselle mahdolliseksi päästä kliinisiin tutkimuksiin, joissa hoito ja tutkimukset ovat parempia kuin yleisiä väyliä pitkin...siis wau, tartu elämäsi tilaisuuteen! Eiks se nyt ole peittelyä, kyllä se lääketutkimukseen osallistuminen on sanottu, kun tietty pakko, mutta peitelty kaikenmaailman korulauseisiin sitten sen jälkeen.

Ja siis ei niin väliä onko diagnoosia vai ei, osallistu nyt kuitenkin !!?!?

[Ave^^]

Onhan noita tollasista tutkimuksista ilmotuksia aina väliajoin lehdissä. Jotenkinhan ne lääkkeetkin pitää testata, yleensä siitä saa jonkin maksun vastineeksi. Toiselle ryhmälle syötetään lääkettä ja toiselle plaseboa.

Aika paljon pitäisi kyllä mulle maksaa, että suostuisin tommosiin. Mutta toisille sillä niin ei ole väliä. Ja voihan se lääke toimiessaan olla vaikka kuinka hyvä juttu, mutta silti.. 

[Kuuhilda]

No onhan näitä, mutta siis jotenkin tämä oli mun mielestä härski.
Oletko masentunut? Älä huoli, kyllä me AUTAMME...hyväksikäyttöä.

[Eklektikko]

Kyseessä on ihan tavallista värväystä lääketehtaan lääketutkimukseen palkattomasti (=lääketehdas nauraa koko matkan pankkiin, kun saa ilmaisia koekaniineja testeihinsä). Sen lisäksi nekin, jotka eivät sovellut tutkimukseen syystä tai toisesta, saavat testin tekemällä sellaisen kuvan että jos eivät vielä syö masennuslääkkeitä, heidän olisi hyvä niitä lääkäriltään pyytää - ja taas nauraa lääketehdas koko matkan pankkiin.

Oma näkemykseni koko kuviosta nimeltä masennus:
Ns. reaktiivinen masennus, eli lyhytkestoinen masennus jonkin menetyksen tms. jälkeen on ihmisen normaali hyödyllinen reaktio, jota ei tule lääkitä. Silti siihenkin tarjotaan nykyään hanakasti lääkkeitä juuri lääketehtaiden lobbauksen  vuoksi.  Pitkäkestoisen masennuksen osalta taas mikään ei muutu, ellei masennusta tuottavia/ylläpitäviä ajatustottumuksia muuteta esim. kognitiivis-behavioristisella terapialla, lääkkeet eivät hoida masennuksen syitä, ainoastaan oireita. Niitä voi harkita niissä äärimmäisissä tapauksissa, joissa masennus on niin syvä, ettei oikein pysty fyysiseen toimintaankaan, esim. siihen terapiaan. Ja silloinkin vain terapian tueksi, niin että vähennetään annosta /lopetetaan heti, kun toimintakyky on palautunut ja terapia saatu alkuun.

Sitten on vielä sellainen asia, että vääränlainen ravinto ja suoliston bakteerifloora voivat myös aiheuttaa masennusta, vähärasvainen täysvegaaninen näyttäisi toimivan erityisen helposti masennuksen laukaisijana osalla ihmisistä. (Eikä ihme: Aivoista on 2/3 kovaa eläinrasvaa, jos sitä ei syö, niin eipä toimi aivo kunnolla. Samoin serotoniinireseptori on glykoproteiini, eli jos proteiininsaanti on riittämätön, saattaa reseptorien määrä vähetä...)

Näen itse masennuslääkityksen vain vaikeimpien tapausten tukitoimena terapian ohella minimiajan, en suinkaan ainoana hoitokeinona kaikkeen masennukseen, kuten nykyään käytännössä näyttää olevan.

[Ave^^]

Oma näkemykseni koko kuviosta nimeltä masennus:
Ns. reaktiivinen masennus, eli lyhytkestoinen masennus jonkin menetyksen tms. jälkeen on ihmisen normaali hyödyllinen reaktio, jota ei tule lääkitä. Silti siihenkin tarjotaan nykyään hanakasti lääkkeitä juuri lääketehtaiden lobbauksen  vuoksi.

Tää on asia mitä oon miettinyt itsekin (en tosta lobbauksesta tiedä, mutta muuten kulttuurin asenteena). Eniten kauhistuttaa se, jos teineille herkästi annetaan pilleripurkkia käteen masennuksista, jotka korjaantuisivat paremmin keskustelutuella. Hitsi vie, kuka ei olisi ollut teininä edes vähän masentunut? Sitten kun syö kemikaalia, ne vaikuttavat aivotoimintaan (varsinkin kehittyvällä nuorella) ja normaali paraneminen ja kehittyminen voi jopa vaikeutua?

[Kuuhilda]

Juuei, kyllä elämä on elettävä, ja kivut kohdattava. Se kuuluu ihan asiaan...masennus on erinomainen merkki siitä, että tarttis varaman tehdä jotain? Ei pillereillä, vaan ihan elämän perustukset on pielessä ja vaatii jonkimoista muutosta.

[Nefarian]

harmillisesti vaan se pilleripurkki on huomattavasti halvempi kuin terapia.. ja kunnollista terapiaahan tässä maassa ei saa kuin maksamalla..

[Avicii]

Kaikki on niin yksilöllistä. Jos masennus on pidempiaikainen ja estää normaalia toimintakykyä ja elämää, kannattaa harkita lääkkeitä. Itse tunnen kaksi ihmistä jotka ovat saaneet apua lääkkeistä + terpiaa on hyväksi. Eikö masennuksessa kuitenkin ole kyse aivojen epätasapainosta? Mutta joo, ehkä tätä masennusta liian herkästi diagnosoidaan vaikka ihmisen elämässä on vain jokin prosessi kesken.

[Eklektikko]

Eikö masennuksessa kuitenkin ole kyse aivojen epätasapainosta?

Sen tietäminen että kyseessä on aivojen epätasapaino ei riitä, koska se epätasapaino voi aiheutua niin monista syistä:
- masennusta aiheuttavat lapsuudessa opitut ajatustottumukset, kognitiiviset häiriöt
- traumaattinen kokemus joka on tukahduttettu ja/tai käsittelemättä ja on sen vuoksi edelleen vaikuttamassa
- vääränlainen ravinto
- vääränlainen suolistofloora

Kaikki ylläolevat voivat esiintyä yksin ja erilaisina yhdistelminä masennuksen aiheuttajina ja kaikki ne vaativat erilaisia toimenpiteitä korjaantuakseen. Yksikään ylläolevista ei parane millään mielialalääkkeellä, lääkkeet voivat vain olla tukena muissa toimenpiteissä silloin kun masennus on niin vakava, että toimintakyky on ihan nollassa.

Huomionarvoista on, että mainitsitkin tietäväsi pari ihmistä jotka ovat saaneet apua lääkkeistä + terapiasta. Tuo "+terapiasta" osuus on se mikä on itse asiassa heitä auttanut, lääkkeet ovat olleet vain terapian jaksamisen tukena. En ole koskaan kuullut kenestäkään, joka olisi saanut pysyvää apua pelkistä lääkkeistä ilman terapiaa (joka voi olla myös itsetyöskentelynä tapahtuvaa, aina ei tarvita terapeuttia matkaoppaaksi.)