seuraava »

[Lilli]

Otsikko kertookin, mitä haluan tietää.

Itse aloitin päiväkirjan pitämisen toistakymmentä vuotta sitten, jolloin nämä henkiset jutut alkoivat oikein vyöryä esiin. Eli siellä on kaikenlaisia ajatuksia, oivalluksia, pohdintaa ja unia, mutta myös konkreettisia tapahtumia matkan varrelta. Se oli lähestulkoon pelastava enkeli siinä vaiheessa, kun edellinen avoliittoni alkoi muodostua hullujenhuoneeksi.

Päiväkirjat olen sittemmin kirjoittanut puhtaaksi, ja niistä muodostuu jatkuvasti päivittyvä elämäntarina. Omat tunteet, kehitysvaiheet ja tehtävät tulevat jotenkin selkeämmin esille, kun ne on kirjoitettu paperille.

Jotkut bloggaavat, mutta päiväkirja on yksityisempi. Jälkikäteen luettuna huomaa aina, milloin kirjoittaja on ollut pahalla päällä. 

Oletko siis kirjoittanut päiväkirjaa tai haluaisitko aloittaa? Millaisia kokemuksia sen pitämisestä on?

[Lilim*]

Minä kirjoitan hörhöpäiväkirjaa  . Siihen olen nyt reilun puolen vuoden ajan kirjannut kaikki kanavoinnit, viestit, merkittävät unet, tuntemukset energiahoidoissa ja muut henkisen taipaleen kannalta tärkeät kokemukset ja tapaamiset. Hörhöpäiväkirjan tarkoituksena on seurata etenemistäni, kehityksen kulkua. Joskus leikittelen ajatuksella millainen omaelämänkerta tästä syntyisi ja kuinka hullu kirja se olisi  :   Melkoisen mielenkiintoinen, ajoittain koominen, fantasia-tieto-seikkailu-romaani.. Että tiedätte sitten kun haamukirjailija julkaisee kirjan "Hörhön päiväkirja" 

[mii-i]

Minulla on päiväkirja ollut on-off-tyylisesti siitä lähtien, kun lukemaan opin. Aluksi se oli romanttista samaistumista ja matkintaa tyttökirjoista, myöhemmin pahan mielen ja kivun purkamista, nyttemmin pohdintaa ja ajatusvirtaa, meditatiivista. Että tietäisi, mitä ajattelee. Että olisi helpompi olla.

Ongelmani on aina ollut sataseitsemän eri näkökulmaa omiin näkökulmiini: jos lähden jaottelemaan koko mieleni yksittäistäkin pulmaa, ei tekstistä tule loppua. Monasti rajaankin päätäni pelkiksi avainsanoiksi tai laitan ääriminimalistiseen runomittaan. Ei se mikään perinteinen päiväkirja ole, vaan kieletöntä syvää sanasilkkoa ja tunnevyöry(ttömyytt)ä pitkin sivuja ja tietokonetta. Kirjoittaminen on siis suurin osin kaikuja ja irtipäästöä. Unianikin laitan ylös. Tyyli ja raapustustiheys vaihtelee kausittain.
Yhteenveto kulkemastani matkasta on pääni sisällä (alati muuttuen ).

[Ave^^]

Jossain vaiheessa oli semmonen olo, että piti päästä purkamaan ulos niitäkin tuntemuksia, mitä ei muille halua puhua. Siitä lähtien oon pitänyt jonkinasteiseksi päiväkirjaksi luokiteltavaa, siihen tosin tulee kirjoitettua harvemmin kuin mitä haluaisin. Kun vanhoja lukee, on mukava niiden kautta muistaa mitä silloin ajatteli ja miten on kehityskaari kulkenut. Mutta kun ei muista kirjoitella kaikesta, jää aukkoja tarinaan.

Päiväkirjat sinänsä eivät lapsena koskaan ole innostaneet, joskus yritin raapustella, koska olin tyttö (syy siis periatteessa tämä  ), mutten jaksanut kuitenkaan. Eipä nytkään ole tullut tarkkaan kirjoitettua kaikkea elämässä tapahtuvaa, vaikka niitä todella olisi mukava lueskella joskus jälkikäteen.

Vähän semmoseen "vain minä tiedän mitä tämä tarkoittaa" -mittaan olen kuitenkin kaikkein arimpia asioita kirjoitellut, kun jos jotakin jää paperille, joku kuitenkin voi joskus lukea sen..  :

[Indium]

On tullut pidettyä, teinivuosina ja tossa kahdenkympin hujakoilla ihan paljonkin, iso osa siitä blogi-muodossa ja tekstien tiimoilta syntyvä kommenttikeskustelu hyvin tärkeässä osassa (kuten myös toisten blogien lukeminen). Unipäiväkirjaa pidin aktiivisesti eli ihan kaikista mahdollisista unista joskus teininä, kun harjoittelin unien muistamista.

Nyt en ole oikein mitään päiväkirjaa pidellyt, enempi toi sähköpostien/astro-yksäreiden lähetetyt-kansio toimii semmosena, löytyypä sieltä silloin tällöin niitä unipohdintojakin. Tekisi kyllä välillä mieli bloggailla suomeksi. Saa nähdä.

[Verninia]

Mulla on monta! On kirjapäiväkirja, elokuvapäiväkirja, yökirja, nuottivihko (päiväkirja sekin tavallaan), viiden vuoden päiväkirja, normaalipäiväkirja ja sitten vielä projektikohtaiset päiväkirjat erikseen. Taidan nukkua kaksi kirjaa vieressäni. Apua, kuulostan ihan friikiltä! Tykkään dokumentoida asioita, kansien täytyy olla kovat, koon kompakti ja paperin pitää olla sopivan huokoista ja paksua, kynän musta ja ohutkärkinen. Ulkomailla käydessäni teen suurimmat ostokset kirjakaupasta kun hyvät kynät, laadukas paperi ja vängät muistikirjat on tässä maassa niin tuhottoman kalliita.

Nuorempana kotona asuessani kävi klassinen moka: äiti pääsi käsiksi päiväkirjoihini. Hän ei ole koskaan myöntänyt tätä, mutta tiedän kyllä milloin tavaroihini on kajottu, niihin jää energiajälki. Toisen omaan ajatuksenjuoksuun kajoaminen tuntuu niin pahalta ja vastenmieliseltä, ettei sille löydy sanoja. Suhteeni äitiin on edellenkin vähän nihkeä, koska en pääse irti ajatuksesta, että hän tietää asioita jotka hän on saanut uteliaisuuttaan ja epärehellisyyttään selville. Ei ketään voi pakottaa paljastamaan kaikkea. Sama moka toistui myöhemmin, kun unohdin lapsuudenkotona käydessäni jotakin mukanani olleita ajankohtaisia muistikirjoja sängyn alle: ja taas niihin oli kajottu. Tavallaan voin syyttää itseäni kun unohdin ne sinne, mutta jotakin kunnioitusta toisen niin henkilökohtaista tavaraa kohtaan pitäisi olla. Muilla kokemuksia ?

[Varjotar]

En jaksa.

[Lilim*]

En jaksa.

  ihana

[Amber]

Kirjoitin lapsena ja vielä yläasteella, ja sitten se jäi. Kirjoitin opiskelun alkuaikoina yhden vuoden aikana varmaan 5 päiväkirjaa täyteen, ja sitten kun tuli jotain muuta päänvaivaa, se jäi. Sen jälkeen olen kirjoitellut satunnaisesti. Nytkin minulla on päiväkirja, ja kyllä aina silloin tällöin kirjoittelen. Tällä hetkellä pelkkää henkistä pohdintaa, ei mitään arkipäivän juttuja. Kirjoitan pääasiassa 'kasvukausina', elämässä on ajanjaksoja jolloin tapahtuu kehitystä, ja kirjoittaminen on kai yksi keino selkeyttää päänsisältöä sellaisina kausina. Silloin kun tulee jokin epämiellyttävämpi kausi, kirjoittaminen jää, koska mieluummin silloin harrastan jotain eskapismia kuin katselen suurennuslasilla omaa elämääni.