milloinkaan ei olisi niin hyvin asiat, ettei jotain huonoakin olisi - ja päin vastoin.
Silloin kun minulla oli
n. puoli vuotta kesti sitä iloa, oli monella tavalla elämä kuosissa. Sinä keväänä kun nopeat planeetat olivat yhtymässä omaan
niin oli ihan maagistakin muutaman päivän! Venus on karttani tärkeimpiä planeettoja ja pluto nousumerkin hallitsija, joten se puolivuotta kun tuo transiitti kesti oli kaikilla osa-alueilla jees. Totta tosiaan pluto ei pakittanut siihen asteeseen kuin kerran, joten ei kestänyt plutotransiittia kauan, ei
Samana vuonna oli
myös pikaisesti
joten kyllä se oli mahtavaa aikaa, olin niin rohkea, että uskalsin lähteä hullun matkaan. Siitä olen saanut myöhemmin maksaa tosikovan hinnan...
Työelämässä etenemiset ovat sattuneet esim. saturnuksen ylittäessä mc:n ja ollessaan 10.huoneessa. SIlloin työ täytti elämän, eikä se että yksityiselämässä ei mennyt niin hyvin vaivannut niin kovasti. Outona pidän sen, että uranus oli yhtymä kuu eivätkä
ollet millään hollilla minun syntymäkarttani suhteen kun sain ensimmäisen hyvän työpaikkani. Sekin oli hyvää aikaa, eron jälkeen hoidin haavoja uudessa ihanassa työpaikassa. Toisaalta jupiterin aikoinaan ylittäessä MC:n olin työtön, tutkimattomattomia ovat astrologian tiet.
Saturnuksen paluu, yhtymä aurinko ja neptunus yhtymä mars oli ehkä elämäni paras vuosi. Siihen ei kuulunut mitään tulista rakkautta, olin vakituisessa suhtessa muttakaikilla elämänaloilla oli asiat ihan jees, ja olin ennen kaikkea energinen ja harrastin parljon eri juttuja. Tunsin itseni kauniiksi.
Juppari
tai Descillä ei ole yleensä tiennyt minulle mitään erikoista, suuntaan taikka toiseen. Sekavaa huumaa,yllättävää ihastumista tiesi
samaan aikaan jolloin
olivat yhteydessä venukseen. Sekin oli ihanaa aikaa omalla tavallaan,lyhytkestoista ja valitettavasti me molemmat säikähimme tunteita.
noin 18-20 vuotiaan mulla on ollut ihan hurjia
:venus:transiitteja kuten
mutta olivat tosi seesteistä aikaa, jolloin lähinnä luin ja urheilin ja teini-iän tunnemyrksy oli laantunut. Suhteellisen tyytyväinen yksinäisyyteenkin mikähän näyttäisi olevan minulla elinikäinen riesä eikä siihen totu ikinä. Jotkut ajanjaksot vaan ovat siedettävämpiä.