seuraava »

[Ave^^]

Varsinkin täällä henkisissä piireissä käytetään paljon tätä "egon temppuilua" ja "suhtaudu rakkaudellisesti ja ymmärtäväisesti" (anteeksi että lainasin suoraan toisesta ketjusta, mutta nämä termit ovat juuri niin tyypillisiä, joita olen kuullut todella monta kertaa todella monen eri ihmisen suusta, eli siksi siis nämä tässä).

Itseäni välillä tympäisee, että mitä hienoa hyssyttelyssäkään nyt lopulta on, ei sillä tavalla mikään muutu paremmaksi. Rakkaudellisuus muodostuu luonnollisesti, kun elämänsä arkoja kohtia ja muutenkin itseään kehittää, asioihin ei enää reagoi samalla tavalla myöhemmin. Mutta ei tätä kehitystä minusta voi pakottaa ennen aikojaan, silloin vain sulloo negatiiviset tunteensa takaraivoon ja yrittää kieltää niiden olemassaolon. Ja toisaalta moni tilanne taas vain on sellainen, joka vaatii suoraa puhetta tai toimintaa, muuten mikään ei muutu.

Toinen ääripää taas on tämä "sanon kaiken suoraan, koska se on parempi kaikkia kohtaan", joka taas on lopulta tekosyy sille, ettei voi myöntää loukanneensa muita. Tästä en tällä hetkellä tässä aloitusviestissä jaksa enemmin pohtia (vaikka asia merkittävä onkin), mutta keskustelun aloitukseksi tämäkin puoli asiasta.




Eli astrologisesti katsottuna sitten, tässäkin yksi syy miksi nostin tämän nyt keskusteluun, sillä olen itse vahvasti kala, joten minun pitäisi olla kaikin mahdollisin tavoin hankaluuksia välttävä. Tavallaan olenkin. Mutta sitten olen myös vahvasti jousimies, joka ei jaksa mitään tekopyhää hyssyttelyä, vaan arvostaa sitä, että suoraan keskustellaan asiat alta pois ja sitten kaikki on taas hyvin. Jälkimmäinen toimintamalli on sellainen, jota mielummin myös haluan toteuttaa (se on myös ollut lapsuuden perheessäni läsnä). Lähimmissä suhteissani toteutankin enemmän jälkimmäistä ja kevyemmissä taas edeltävää, sillä en halua kuitenkaan turhaan loukata ketään. Nielen monet asiat, joilla ei kuitenkaan suurempaa merkitystä minulle ole, jotta rauha pysyisi maassa ja muutkin saisivat "hyvää" osakseen. Joskus ihmettelen miten pehmo oikein olenkin, kukaan muu tuskin joustaisi sillä tavalla. 

Mites muut ja teidän karttanne?  :

[Lilli]

Varsinkin täällä henkisissä piireissä käytetään paljon tätä "egon temppuilua" ja "suhtaudu rakkaudellisesti ja ymmärtäväisesti" (anteeksi että lainasin suoraan toisesta ketjusta, mutta nämä termit ovat juuri niin tyypillisiä, joita olen kuullut todella monta kertaa todella monen eri ihmisen suusta, eli siksi siis nämä tässä).

Itseäni välillä tympäisee, että mitä hienoa hyssyttelyssäkään nyt lopulta on, ei sillä tavalla mikään muutu paremmaksi.
Mites muut ja teidän karttanne?  :

Niin, eihän tuo ole muuten kuin korulauseisiin verhottu käsky, että OLE KILTISTI! Henkisistä asioihin suuntautuneet ihmiset ruukkaavat olla muutenkin liiallisuuksiin asti kilttejä, ja kiltteyttä on usein käytetty vielä räikeästi hyväksi, joten ymmärrän kyllä hyvin, miksi päreet palavat hyssyttelystä. Kristillisessä opissa tuhmat ihmiset joutuvat helvettiin, Secret-oppeja seuraavat pyrkivät hampaat irvessä positiivisuuteen, koska pienikin negatiivisuus voi vetää puoleensa ongelmia.  Kuplaksi muodostunut positiivisuus räjähtää aikanaan kyllä käsiin ja ne mahdolliset negatiiviset tunteet on käytävä läpi joka tapauksessa.

No anyway, Suomi on tunteiden ilmaisun suhteen kehitysmaa, ja mm. minä olen joutunut opettelemaan kantapään kautta jokseenkin säädyllisen tavan ilmaista tunteitani niin, että toinen osapuoli ei niitä kuoliaaksi säikähdä tai ota niistä liikaa itseensä. Samoin myös toisinpäin: muilla voi olla tunteita, jotka minun on otettava vastaan ja pohdiskeltava niitä mielessäni. Harjoitushan tässä tekee mestarin ja kehitystä tapahtuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Yksikseen on helppo olla NIIN valaistunut, mutta kohtaapa vaikka se naapurin hankala tyyppi, niin zen-tila saattaa horjahtaa muutamassa millisekunnissa synkkiin syövereihin.. Itse testaan zen-tilan vakautta uhmaikäisen poikani kanssa. 

Sitten astrologiaan: minä nautin kunnon väittelyistä siihen asti, kun väitellään asioista ja toisen persoonaa kunnioitetaan ja yritetään edes ymmärtää eriäviäkin näkemyksiä. Luultavasti Aurinko-Kaksosena tuollainen älyllinen verbaali-irrottelu käy ihan ajanvietteestä. 12. huoneen Rapu-Merkurius neliössä Saturnukseen ei kuitenkaan ole ollut ihan helpoin yhdistelmä, koska käytännössä tämä on ilmennyt tukkoisena kurkkuchakrana. Puhe on siis juuttunut kurkkuun silloin, kun olisi pitänyt puhua vähänkään tunnepitoisemmista asioista. Enää tämä asia ei ole ongelma. 12. huone on myös siitä hankala, että siellä sijaitsevat planeetat jäävät usein muilta näkymättömiin. Eli vaikka sanoisin suoraan, mitä mielessä liikkuu, niin ei toinen välttämättä kuuntele. Siksi olen usein ollut tilanteissa, missä olen sanonut jostakin asiasta monta kertaa nätisti ja sitten lopulta on pitänyt korottaa ääntään, jotta tulisi kuulluksi.

Olen maailman huonoin valehtelija, eikä minulla ole tapana harrastaa sitä. Olen siis sanonut asiat niin kuin ne ovat/koen niiden olevan ja kun tällä tavalla on toiminut ihan pienestä pitäen, niin tottahan asiat osaa jo ilmaista suhteellisen asiallisesti. En pidä erityisesti sellaisesta rehellisyydestä, jossa muiden kimppuun hyökätään ilkeimmällä mahdollisella tavalla ja sanotaan vain perään, että tätä mieltä minä sinusta olen. Hyssyttelyn ja verbaalisen hyökkäävyyden välillä on kyllä runsaasti sitä kultaista keskitietäkin.

[Avicii]

  ja puhun liiankin suoraan. Jonkun aikaa saatan katella kieroa tai epäkohteliasta toimintaa ja annan mahdollisuuden muuttua mutta jos sama meno sen kun jatkuu alkaa sitten tapahtua. Tiedän että olen loukannut moni ihmisiä ja anteeksi olen pyytänytkin. Mutta jos sietokykyäni koetellaan viimeiseen asti, teen hyvin selväksi mitä mieltä olen. Moni loukkaantuu niin pahasti että ei enää puhu kanssani ja moni mököttää pitkiäkin aikoja.
Mutta minun odotetaan aina olevan se joka ymmärtää ja on kiltti, mukava ja aurinkoinen.
Mutta saavathan huomata että minullakin on tosiaan mielipiteeni. Tiedän että tämä ärsyttää monia ja olen opetellut sanomaan lempeästikin mutta kun toisille se ei tehoa. Mutta kuvitelkaa miltä se tuntuu kun on vain pakko sanoa suoraan, ei vain voi kaunistella tai muunnella totuutta ja omia tunteita sen takia etteikö toinen kestäisi sitä mitä sanon. Häijy olen sitten äärimmäisen harvoin.

[Kuuhilda]

Jaa-a.
Tämä riippuu useimmiten siitä toisesta, kelle sitten pitäisi olla suora tai epäsuora. Riippuu siitä, katsonko hänen kykenevän ymmärtämään suoruuteni, vai onko hän mielestäni epäkypsä tai mielipiteessään ehdottoman jäykkä tms. Yleensä itse katson ja kestän jonkun aikaa, ja annan ihmiselle itse mahdollisuuden korjata asiat ja ajatella käytöstään, mutta ellei niin tapahdu, käännyn vain kannoillani. Selitän, jos toinen kykenee sen ymmärtämään, mutta en tuhlaa energiaani selittelyyn, mikäli koen sen turhaksi. En katsele tai kuuntele sitä mikä ei minulle sovi, ellei ole aivan pakko.
Mutta, aina en ajattele, ja usein miettimättä möläyttelen suoraa asioita enkä huomaa ottaa toisia huomioon, ja tulen tahattomasti loukanneeksi toisia tai tehneeksi itsestäni tökerön. Ja joskus vaan menee hermo johonkin asiaan tai ihmiseen...useimmiten kai asiaan. Sitten tulee.
Ja liekö sitten yksi syy, miksi minulla ei ole puolisoa, että vaadin ( tulen vaatimaan?   : ) häneltä sitä, että saan purkaa sanaista arkkuani, ja hän seisoo omilla jaloillaan eikä loukkaannu, vaikka terävä kieleni miten piiskaisi. Jälkeenpäin asiat voi ja pitää sitten keskustella kuntoon, ja kellään ei ole herneen hajuakaan nenässä enää. Suoraansanoen en tahdo pitää asioita sisälläni, ne on kestettävä sellaisina kuin ne ovat, tai ei läheinen, aikuinen ihmissuhde kanssani onnistu.

Minä muuten saatan muunnella totuutta, suoranaisesti valehdellakin, mikäli katson sillä saavani aikaan lopputuloksen joka on kaikille paras ja miellyttävin, sen sijaan että totuus, merkityksetön sellainen, mutkistaisi asioita ja loisi kitkaa asioihin joissa ei sellaista oikeasti ole. Lopputulos on tärkein, konsteilla ei ole niin väliä. Riippuu ihmisestä millaiseen lopputulokseen pyrkii. Tämä ei kuitenkaan toimi lähellä, koska lähellä asioilla on liikaa merkitystä, mutta kun mennään vähän kauemmas, eikä kellekään ole niin kovin väliä, niin noh.

Suora, mutta ei aina ehdottoman rehellinen.

Luin kirjoitukseni ja kuulostan ihan kauhealta akalta  Noh, ehkä olenkin 

 
   
 
  1.
   
  
    

[Avicii]

Ja liekö sitten yksi syy, miksi minulla ei ole puolisoa, että vaadin ( tulen vaatimaan?   : ) häneltä sitä, että saan purkaa sanaista arkkuani, ja hän seisoo omilla jaloillaan eikä loukkaannu, vaikka terävä kieleni miten piiskaisi. Jälkeenpäin asiat voi ja pitää sitten keskustella kuntoon, ja kellään ei ole herneen hajuakaan nenässä enää. Suoraansanoen en tahdo pitää asioita sisälläni, ne on kestettävä sellaisina kuin ne ovat, tai ei läheinen, aikuinen ihmissuhde kanssani onnistu.

Tätä kaipaan miehessä. Ja mitä valehteluun tulee niin valehtelen ihan sujuvasti sellaisille ihmisille jotka ei ole niin läheisiä eikä tarvitse enkä haluaa jakaa henkilökohtaisia asioitani. Mutta tätä tapahtuu aika harvoin ja läheisille olen pyrkinyt olemaan niin rehellinen kun vain itse tajuan missä mennään ja mikä tilanne on päällä. Näin ei ainakaan johdata ketään harhaan ja jokainen tietää mitä minulta voi odottaa jne. Se on reiluinta.

[Eklektikko]

Anteeksi nyt kun tulen tähän ketjuun, vaikkei olekaan asiasta astrologista näkökulmaa, onpahan vain toinen asiaan liittyvä:
Kun aiheutamme ne omat tunteemme omilla ajatuksillamme, aiheutamme niitä vielä voimakkaammin silloin kun puemme nuo ajatukset sanoiksi/puheeksi. Niinpä vihaista puhetta suoltamalla on mahdollista suututtaa itseään vielä enemmän lisää, kuin pelkillä niillä vihaisilla ajatuksilla. Lisäksi aivojen peilisolut tekevät sen, että oikein vihainen ulosanti voi kasvokkain ollessa tarttua toiseen ihmiseen.

Vihainen puhe/huuto toiselle ihmiselle ei tee siis mitään muuta kuin aiheuttaa lisää vihaa ja ehkä vielä tartuttaa sen siihen toiseen ihmiseen. Tästä syystä en itse suostu moiseen ollenkaann, vaan pidän sääntönä sitä, että jos tulee tunteenpurkaus se puretaan yksin ollessa ja sitten jatketaan taas jäähyn jälkeen kun on rauhoituttu.

Vihan purkaminen sanoilla ei siis pura vihaa, se itse asiassa lisää sitä. Vihan purku onnistuu vain ei-verbaalisesti, sanattomalla karjumisella tms. Jos tämä ei onnistu omin toimin, täältä saa apua asiaan: http://www.kehoterapia.com/kurssit/vapautatunneenergiasi.html

Sen sijaan olen kyllä erittäin vahvasti asiallisen suoran puheen kannalla enkä jaksa ollenkaan hyssyttelyä. Mutta asiallinen  suora puhe ei ole vihaista puhetta, ei lisää vihaa eikä aiheuta tunnetartuntaa toiseen.

[Kuuhilda]

Varmaan olet Ekle tasan oikeassa, mutta, elämästä ei tule mitään ihan vaan "jeesustelemalla" joka asiassa, ja vihassa on omat hyvät puolensa, ja viha ja vihaisuus voi olla rakentavaakin, jos on tarpeeksi avarakatseisia ja kypsiä ihmisiä siinä vihaisina vastakkain.
Minä tahdon ihmisen, joka kestää tunteenpurkaukseni ja vihan ja vihaisuudet ilman että siitä seuraa mitään muuta kuin rakentavaa ja eheyttävää toimintaa sitten jälkeenpäin.
Tällähetkellä karjun tuota sanatonta karjuntaa ja muuta, koska ei ole ketään joka voisi ottaa vihani vastaan ja heittää sen minulle takaisin. Tahdon peilin, joka ei säry, kun siellä on kuvajainen omasta itsestäni, vaan heijastaa sen minulle takaisin juuri sellaisena kuin se onkin.

[Eklektikko]

  Aivan aidosti en ymmärrä ollenkaan ja siksi kyselen lisää:

Miten se ettei lisää omaa vihaansa ja mahdollisesti tartuta sitä toiseen on jeesustelua?
Mitkä ovat ne vihan hyvät puolet?
Mitä hyvää on siinä, että lisää itse omaa vihaansa verbalisoimalla vihaa aiheuttavia ajatuksia?
Mitä hyvää on siinä, että voi aiheuttaa toiselle tunnetartunnan - siirtää vihansa häneenkin - kun karjuu toiselle?

Itse pidän vihan tunnetta hälytysmerkkinä: Se kertoo meille että terveitä rajojamme on tavalla tai toisella rikottu ja meidän tulee puolustaa niitä. Mutta se että lisää vihaansa ja karjuu sitä toisen naamalle on vain itse hälytysmerkin huudattamista paljon pidempään  kuin mitä sille olisi tarvetta. Sekin energia olisi paremmin käytetty keskusteluun itse siitä aiheesta.

Ja minä EN tarkoita, etteikö saisi olla vihainen ja tarvittaessa vähän karjahtaakin, jos tilanne - se omien rajojen suojeleminen - sitä vaatii juuri tasan sillä hetkellä. Mutta se, että on jokin aihe joka vaikka on nyppinyt jonkin aikaa ja siitä rupeaa huutamaan toiselle, lisää sitä vihaa suuremmaksi kuin sen oikeasti kuuluisi olla.  Ja vihainen puhe/huuto lisää vihaa, ei poista sitä. MItä hyötyä siitä on? 

Vihan tunne on mahtava ja voimaannuttavakin, varsinkin kun se on ns. oikeutettua vihaa ja siihen voi jäädä koukkuun. (Tunnetaan sellainen ilmiökin kuin draamanarkkarit: Jos on lapsuudessa nähnyt kotona paljon draamaa, sitä pitää normaalina ja ihmissuhteet ilman sitä tuntuvat jotenkin plaisuilta ja tylsiltä, nämä ihmiset nimenomaan haluavat hakeutua suhteisiin joissa on paljon sitä draamaa.)

Saa olla vihainen, saa puhua suoraan, mutta vihan lisääminen omassa itsessä ja sen mahdollinen tartuttaminen toiseen... minä vain en kykene keksimään siitä mitään positiivisia lopputuloksia. Negatiivisia sen sijaan paljonkin, se voi johtaa fyysiseenkin väkivaltaan.

[Lilli]

Riitelevät pariskunnat varmasti tietävät, että riita puhdistaa joskus ilmaa. Sitten kun pahimmat pölyt ovat laskeutuneet ja kuohuttavista asioista puhuttu ehkä sovinnollisempaan sävyyn, niin vällyjen välissä käy suhina..
 
Sillä on kuitenkin väliä, miten ne tunteet tuo ilmi riidassa. Jos hyökätään verbaalisesti toisen kimppuun tyyliin: "Miksi sinä aina sitä ja tätä..", tai "Miksi sinun pitää olla aina tuollainen.." niin aikaiseksi saadaan loanheittokilpailu. Se ei yleensä puhdista ilmaa, päinvastoin. Jos taas lähestymistapa on vaikkapa: "Minusta tuntuu, että et välitä minusta, kun teet niin ja näin..", niin vastaanottajan puolella reaktiokin on ehkä toinen.

Minulla on tuttavapiirissä paljon Oinaita. Ovat juuttaat nopeita kiivastumaan, mutta myös nopeita rauhoittumaan ja tekemään sovinnon. Näin vahvalla Rapu-painotuksella en tietysti alkuun ymmärtänyt tällaista reaktiivisuutta, mutta sittemmin olen kyllä huomannut, että ei tällainen kiivailukaan huono asia ole.

[Avicii]

Tässä taisikin olla puhetta siitä jos omaa sietokykyään koetellaan viimeiseen asti ja on ottanut jo epäkohdat esille mutta silti mitään ei tapahdu. Itse huudan harvoin lapsille tai kumppanille mutta jos ei kauniit ja lempeät sanat ala uppoamaan niin sitten se saattaa muuttua raivoksi. Viha on siinä mielessä hyvä polttoaine saada aikaiseksi muutoksia mutta väkivaltaisuuksiin ei kannata sortua. Ja tosi asia on että jotkut vain kerjäävät turpaansa, anteeksi mutta näitä kusipäitä on sitten maailma täynnä myös. Olkoon se heille opetukseksi missä kenekin rajat kulkee ja nyt en puolusta mitään väkivaltaa, en henkistä enkä fyysistä. Mutta toiset ei vain opi.

[Kuuhilda]

Minä koen niin, että se suorastaan lisää turvallisuuden tunnetta, jos voin olla vihainen ja karski ja pisteliäs sille toiselle, eikä minun tarvitse pelätä, mitä siitä seuraa, vaan että homma pysyy hanskassa siitä huolimatta ja rakentuu eteenpäin.
Ehkä tarvitsen moista oman vihan lisäämistä, koska sen ilmaisemisessa ja käsittelyssä on ollut vaikeuksia läpi elämäni. Se ei varmaankaan ole täydellistä, mutta lie asia, jonka harjoittamiseen tarvitsen kumppanin joka sen kestää. Jos siitä seuraa psyykkistä tai fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa, niin sitten on väärä kumppani ja se on soronoo.

Tunnistan tuon oikeutetun vihan koukutuksen itsessäni. Nykyään tiedostan sen, mutta kyllä vain, jos on jokin todellinen ja oikeutettu syy jostain ärähtää, niin tartun siihen ja suorastaan nautin (ainakin ennen )ja monta kertaa on mennyt yli. Nykyään alkaa olla paremmin hanskassa, ja tiedän, milloin olen hakemassa vain niitä kiksejä jotka moinen oikeutettu, pyhä viha, voi antaa. Siinä samalla sitä varmasti tulee purkaneeksi jotain aivan muutakin, kuin vain sitä, mikä asia on käsillä. Ja tämä ei ole sidonnainen ihmissuhteisiin, asia kuin asia kelpaa.

Ah ja niin, vaikka kiukkuaan ja vihaansa sille toiselle purkaakin, niin se ei tarkoita että pitäisi mennä henkiseen väkivaltaan ja mollaamiseen ja sellaiseen. Myös vihaisena tulee kunnioittaa toista ihmistä ja hänen rajojaan. Lapsuksia sattuu kiukuspäissään, mutta ei semmonen lyttyyn lyöminen ja oman egon pönkitys toista halventamalla kuulu edes riitatilanteeseen.

[Eklektikko]

Tuli vielä mieleen yksi miehen ja naisen aivojen toiminnassa oleva ero, joka liittyy tähän asiaan: Adrenaliinin vaikutus aivotoimintaan.

Miehillä se haittaa pahasti/hidastaa älyllistä toimintaa, naisilla ei. Eli vihaiselta mieheltä on turha odottaa logiikkaa/järkipuhetta, naisella korkeammat aivotoiminnot voivat sen sijaan jopa vilkastua adrenaliinin vaikutuksesta. (Lähde: Harville Hendrix, Älä Mulle Huuda).

Heterosuhteissa siis ei voi odottaa puolisoiden reagoivan ollenkaan samalla tavoin tilanteissa, joissa ollaan vihaisia eli on sitä adrenaliinia liikenteessä.

Kehityshistoriallisesti loogista, että metsästävällä puoliskolla lajia reaktio on tuollainen: Ei kannata paljoa järkeillä, kun se sapelihammastiikeri on käymässä päälle...

[Kuuhilda]

Haa, tuo on Eklektikko oikein mielenkiintoinen ja järkeenkäyvä tieto  :

[Eklektikko]

Ja yksi sen vaikutus voi olla oikeasti vaarallinen:
Jos nainen karjuu raivona miehelle ja aiheuttaa tälle sillä tunnetartunnan, ei miehellä sitten enää pelaa se logiikka ollenkaan kuten pitäisi ja väkivalta on todellinen mahdollisuus. Tai sitten todellinen mahdollisuus ovat myös todella törkeät verbaaliset loukkaukset jotka vahingoittavat parisuhdetta mahdollisesti jopa pysyvästi ja korjaamattomasti, myöskin sen vuoksi että se järki ei pelaa.

Että sikäli näkisin vihan tahallisen lisäämisen vihaisella huudolla olevan turvallista ainoastaan kahden naisen välillä... 

[Lilli]

Ja yksi sen vaikutus voi olla oikeasti vaarallinen:
Jos nainen karjuu raivona miehelle ja aiheuttaa tälle sillä tunnetartunnan, ei miehellä sitten enää pelaa se logiikka ollenkaan kuten pitäisi ja väkivalta on todellinen mahdollisuus. Tai sitten todellinen mahdollisuus ovat myös todella törkeät verbaaliset loukkaukset jotka vahingoittavat parisuhdetta mahdollisesti jopa pysyvästi ja korjaamattomasti, myöskin sen vuoksi että se järki ei pelaa.

Että sikäli näkisin vihan tahallisen lisäämisen vihaisella huudolla olevan turvallista ainoastaan kahden naisen välillä... 

Jatkuva toisen syyttely, arvostelu ja halveksuva asenne ovat jossain tutkimuksissakin havaittu eroa indikoivaksi tekijäksi. Tällaisessa myrkkysopassa ei paljon rakkaus kukoista ja siinä vain ajaudutaan omiin poteroihin olemaan puolustuskannalla. Mutta sinänsä riitelevät parit eivät eroa sen useammin kuin sopuisatkaan parit, kun riidat on pystytty käymään jotenkin rakentavassa hengessä. Asiaa on tutkinut mm. John Gottmann, alla pieni artikkeli aiheesta:

http://www.suhdesoppa.fi/riitely/riidan-kolme-vaihetta/

Halusin lisätä tähän yhden facebookissa kiertäneen kuvan, mutta en nyt löytänyt sitä. Joka tapauksessa siinä oli kuva kahdesta miehestä ja kahdesta naisesta, jotka joutuivat riitaan. Ensimmäisessä kuvassa miespari nujakoi vähän aikaa ja toisessa kuvassa esitettiin tilanne viiden minuutin kuluttua. Riita oli nujakalla selvä ja he olivat taas parhaat kaverit keskenään. Naisparin kohdalla esitettiin tilanne niin, että vielä 20 vuoden kuluttua riitapukarit pitivät toisilleen mykkäkoulua..  Asia oli esitetty ihan huumorimielessä, mutta taisi kuvassa olla kuitenkin totuuden siementä.