seuraava »

[Eklektikko]

Jotenkin tulee taas tunne kulttuurillisesta konstruktiosta sen Facebook-kuvan osalta:
Kun naisille ei kulttuurillisesti sallita suoraa agressiota, on sitten tyydyttävä passiivis-aggressiiviseen kaunan kantamiseen. Antiikin aikaan kaikille orjille oli mahdollista vaikuttaa elämäänsä vain suht. samoilla keinoilla jotka ovat nykyään ne kulttuurillisesti naisille sallitut. Sen vuoksi kieltäydyn ehdottomasti moisesta toiminnasta ja pyrin välttämään passiivis-aggressiivisten ihmisten seuraa.

Minä en ymmärrä miten riidellään rakentavasti:
Jos on huutoa ja vihan verbalisointia, viha lisääntyy, sille ei voi vain mitään.
Ja jos kyseessä on tiukka muutosta vaativa keskustelu ilman vihaista huutoa, sitä en taas määrittele riitelyksi, vaan keskusteluksi jossa ollaan ehkä kovastikin eri mieltäl asioista. Onkohan tässä vain sanavalinnoista kyse ja tarkoitamme kuitenkin samaa asiaa?

Minulle on tullut eteen se, että riitatilanteessa kumppani alkaa oikeiden asioiden lisäksi huutaa minulle asioista jotka ovat jääneet käsittelemättä edellisten suhteiden loputtua ja tulevat pintaan sitten aina jokaikisessä uudessa suhteessa, kunnes ne on käsitelty ja saatu pois systeemistä. Se tuntui tosi surrealistiselta, sillä ihan heti huomasi että huudon alun jälkeen kumppanin suusta tulevat asiat koskivat asioita, jollaisia minussa ei ilmene ollenkaan ja joita en ole tehnyt koskaan. Sellaista en jaksa/siedä ollenkaan, koska se on hommaa joka kuuluu terapeutille, ei puolisolle.  Jos ryhtyy puolisonsa terapeutiksi ei suhde ole enää parisuhde eikä seksikään enää innosta ja se suhde loppuikin sitten osittain tämän ongelman vuoksi. Ei se terapeuttikaan saa mennä potilaansa kanssa sänkyyn ja samalla tavoin puoliso ei voi ryhtyä terapeutiksi ilman että ihmissuhde menee siitä pilalle.

[Avicii]

Tulipa mieleen noista indigoista että heillä on aika paljon sellaista kapinahenkeä ja soturimaisia ominaisuuksia. Jotkut vain oppivat konfliktien kautta rauhaan ja ymmärrykseen. Itse tunnistan itsessäni hyvinkin paljon soturimaisia piirteitä ja kapinahenkinen olen ollut ihan lapsesta saakka. Samalla puolustan kyllä heitä jotka sorretaan ja alistetaan jne.
Jokainen joka hakee uusia rajoja itselleen joutuu joskus kasvokkain jonkun ns vahvemman kanssa ja tämä toinen osapuoli voi sitten näpäyttää myös terveellisellä tavalla että tässä ne rajat kulkee. Aina ei tarvitse käyttää väkivaltaa tai agressioita mutta ihmisolennolle hyvin tyypillistä toimintaa.

[Lilli]

Jos on huutoa ja vihan verbalisointia, viha lisääntyy, sille ei voi vain mitään.
Ja jos kyseessä on tiukka muutosta vaativa keskustelu ilman vihaista huutoa, sitä en taas määrittele riitelyksi, vaan keskusteluksi jossa ollaan ehkä kovastikin eri mieltäl asioista. Onkohan tässä vain sanavalinnoista kyse ja tarkoitamme kuitenkin samaa asiaa?

Todennäköisesti.

Minulle on tullut eteen se, että riitatilanteessa kumppani alkaa oikeiden asioiden lisäksi huutaa minulle asioista jotka ovat jääneet käsittelemättä edellisten suhteiden loputtua ja tulevat pintaan sitten aina jokaikisessä uudessa suhteessa, kunnes ne on käsitelty ja saatu pois systeemistä. Se tuntui tosi surrealistiselta, sillä ihan heti huomasi että huudon alun jälkeen kumppanin suusta tulevat asiat koskivat asioita, jollaisia minussa ei ilmene ollenkaan ja joita en ole tehnyt koskaan. Sellaista en jaksa/siedä ollenkaan, koska se on hommaa joka kuuluu terapeutille, ei puolisolle.  Jos ryhtyy puolisonsa terapeutiksi ei suhde ole enää parisuhde eikä seksikään enää innosta ja se suhde loppuikin sitten osittain tämän ongelman vuoksi. Ei se terapeuttikaan saa mennä potilaansa kanssa sänkyyn ja samalla tavoin puoliso ei voi ryhtyä terapeutiksi ilman että ihmissuhde menee siitä pilalle.

Tämä on tuttua minullekin ja olen itsekin syyllistynyt joskus tuohon, että entisen parisuhteen selvittämättömät asiat ovat siirtyneet uuteen, näin on käynyt esim. nykyistä edeltävässä suhteessa. Siinä vaiheessa, kun itse huomasin tämän asian, selitin uudelle partnerille asian laidan ja pyysin häneltä asiaa vilpittömästi anteeksi. Tästä syystä tuli erokin vähäksi aikaa, mutta sitten suhde jatkui vähän ajan päästä puhtaalta pöydältä.

Huomaan kyllä myös helposti, jos toinen osapuoli riitelee oikeasti exänsä kanssa, eikä minun kanssani. Olen siis pelkkä sijaisnäyttelijä, eikä rooli oli hääppöinen. Tässä vaiheessa huomautan asiasta ja vetäydyn väittelystä. Tätäkin asiaa sietää jonkin aikaa, mutta jos aina vaan jää siihen sijaisnäyttelijän virkaan, niin kyllähän se suhde loppuu omaan mahdottomuuteensa.

[Avicii]

Tuttua Lilli. Olen joutunut kaiken vanhan eteen kun tapasin yhden miehen ja sama juttu hänellä, ex vaikuttaa taustalla ja näkee minut välillä muiden naisten kautta. Pidemmän päälle todella raskasta 

[Nefarian]

mulla on välillä poikaystävän kanssa sellasia tilanteita kun hän on siinä ihan toivottomassa kännissä, niin hän ilmeiseti tappelee itsensä tai jonkun exänsä kanssa.. tai ei ainakaan minun.. raivoo ja suurinpiirtein huutaa, että oo säkin siinä hiljaa vaikken oo sanonu mitään.. on aina eroamassa ja sanoo, että tiedän, että oon kusipää ja mä voin lähtee pois.. vaikka en yleensä ees sano mitään.. kysyn tyyliin, että mennäänkö nukkumaan.. niin johan alkaa sekoilu ihan jostain muusta..
tosi harmi, että hänen kanssaan ei näitä asioita voi keskustella.. ihan toivoton tapaus kommunikoinnissa.. välillä oikein mietin, että mitä mä ees teen tässä suhteessa, mutta vielä ei oo aika lähteäkkään.. elämä on kyllä ihanaa..!!
 

[Eklektikko]

mulla on välillä poikaystävän kanssa sellasia tilanteita kun hän on siinä ihan toivottomassa kännissä, niin hän ilmeiseti tappelee itsensä tai jonkun exänsä kanssa.. tai ei ainakaan minun.. raivoo ja suurinpiirtein huutaa, että oo säkin siinä hiljaa vaikken oo sanonu mitään.. on aina eroamassa ja sanoo, että tiedän, että oon kusipää ja mä voin lähtee pois.. vaikka en yleensä ees sano mitään.. kysyn tyyliin, että mennäänkö nukkumaan.. niin johan alkaa sekoilu ihan jostain muusta..

Minulle juuri tuollainen oli eräs painava syy lopettaa se suhde josta nyt puhun. Sehän ei nimittäin koskaan tule muuttumaan ennen kuin hän itse oman itsensä (ei siis sinun pyynnöstäsi tai ihmissuhteen pelastamiseksi) päättää haluta käydä läpi ne vanhat asiat. Ja se on sitten sen verran tuskallinen prosessi, että kynnys siihen on niin korkealla että sitä voi olla valmis uhraamaan niin ihmissuhteen kuin terveytensäkin (päihteilemällä esim.) kunhan vain ei tarvitse ruveta käsittelemään niitä kipeitä vanhoja asioita.

Mikään keskustelu asiasta ei auta, kun kyse on vanhoista käsittelemättömistä asioista, jotka ovat peräisin aiemmista suhteista. Niinpää sillä ei oikeastaan ole väliäkään pystyykö miehesi aiheesta puhumaan. Ainoa mikä auttaa on se että hän käsittelisi ne pois systeemeistään. Minun eksäni ei nyt vielä 10 vuoden päästäkään ole ryhtynyt niitä käsittelemään, olemme nykyisin parhaat kaverit ja sellaisessa suhteessa nämä asiat eivät aktivoidu, joten kaveruus toimii erinomaisesti. Parisuhde ei tulisi kuitenkaan kyseeseen, sillä silloinhan ne vanhat jutut juuri aktivoituvat.

Sinänsä sääli, mies olisi ollut minulle suht täydellinen kumppani, jos olisi hoitanut kaiken vanhan painolastinsa pois systeemeistä (lapsuudenkotijutut + parisuhdejutut),  mutta ilman sitä homma meni siihen että en ollut kumppani vaan omaishoitaja/terapeutti, eikä sellaista jaksa kauaa katsella, vaikka näitä 'kohtauksia' ei kauhean usein tullutkaan.

[Avicii]

En tiedä. Harva on niin valmis jokaiseen asiaan ja aika monella meistä vaikuttaa toi menneisyys tietyllä tavalla. Sieltä ollaan ammennettu kokemuksia niin hyvässä kun pahassa.
Itse annan kyllä aikaa kumppanille jos kumppani on sellainen että hän tosiaan pysähtyy miettimään asioita. Tietenkään kenenkään ei tarvitse olla kumppanin terapeutti mutta minulle ainakin kuuluu ihan luontaisesti tuo tukeminen mutta olen myös sanonut että, mt-toimisto auttaa jos tekee tosi tiukkaa. Enkä kyllä odota että mulle olisi kukaan terapeutti mutta onneksi itse tajuan suurimmaksi osaksi missä mennään, joten voi sitä kautta sitten oppia olemaan parisuhteessa vaikka olisikin vielä käsittelemättömiä juttuja. Jokaisella on se oma sietokyky.

[Eklektikko]

Minä jaksoin kolme vuotta sitä, että kumppanin käsittelemättömät menneisyyden traumat aiheuttivat jatkuvasti jonkinlaisia ongelmia, ellei sitä karjumista joka olisi kuulunut edellisille kumppaneille, niin sitten jotain muita ongelmia. Uuvuin siitä melko perusteellisesti ja stressaannuin kovasti. Asia olisi ollut erilainen, jos hän olisi suostunut edes aloittamaan jotain terapiaa tms, mutta kieltäytyi siitä kerta kaikkiaan. Silloin ei paljoa ole tehtävissä ja ihmissuhde mutttuu hoitosuhteeksi.

Tämä oli erityisen selkeää sen vuoksi, että siinä vaiheessa olin saanut suht kaikki omat vastaavanlaiset traumani jo pois systeemeistä joten tiesin ihan saman tien mistä ne muille tarkoitetut karjumiset johtuivat. Luulenpa että jos minulla olisi ollut niitä myös, olisin jaksanut sitä uuvuttavaa ja turhauttavaa (mikään ei nimittäin muutu ennen kuin toinen suostuu aloittamaan oman prosessinsa ja siihen ei voi vaikuttaa millään tavoin) pidempäänkin - jos ei muuten  niin sen vuoksi, etten ehkä olisi ymmärtänyt mistä on kyse.

Aiemmissa suhteissa nuorempana sitä kesti eri lailla kun omat solmut olivat selvittämättä ja luulin että sellaista nyt yleensäkin on ihmisillä parisuhteissa, että se on muka jotenkin normaalia. Joskus tilanne on sellainen, että pariskunnasta voi sanoa että heidän traumansa sopivat erinomaisesti yhteen, sen sijaan että sanoisi että he sopivat erinomaisesti toiisilleen. 

[Avicii]

Ymmärrän hyvin. Jäin miettimään sitä että ainakin nykyinen tuttavuuteni on sellainen että joudun ihan tietoisesti tekemään töitä traumojen ja temperementtini kanssa. Molemmat ymmärretään toinen toisiamme ja vaaditaankin aika paljon vapautta ja yksinoloa. Mutta jotenkin koen kuitenkin että kun on päässyt jyvälle asioista niin kykenee ja jaksaa tulla toimeen. Mutta tämä vaatii sitten töitä puolin jos toisin, ei vaan niin että yksi on se joka on valmis muuttumaan ja toinen jatkaa omia ratojaan. Enhän minä sitten koskaan voisi olla parisuhteessa jos minun pitäisi nyt alkaa kaikkia traumojani setvittämään yhdellä kertaistuimella.
Ystäväni sairastui vakavaan masennukseen ja tämä prosessi on toki vaikuttanut suhteeseen mutta ei ole mies jättänyt hänet sen takia, vaan jaksaa olla tukena omalla tavallaan. Mutta ymmärrän hyvin jos toinen on ja ei muutu miksikään niin tuolloin pitää vain antaa hänen olla omissa oloissaan ja etsiä itselleen sopivamman kumppanin.

[Avicii]

Joskus tilanne on sellainen, että pariskunnasta voi sanoa että heidän traumansa sopivat erinomaisesti yhteen, sen sijaan että sanoisi että he sopivat erinomaisesti toiisilleen. 

Näen tässä siunauksen ja armollisuuden. Molempien haavat voivat myös yhdistyä rakkaudessa jos molemmat tietää miltä toiselta tuntuu ja kykenee puolin jos toisin toista kannustamaan. Mutta tämä vaatii sen että molemmat tajuaa tämän sydämmessä. Muuten se menee niin että molemmat uppoutuu ongelmiinsa eikä osaa lähteä sitä yhdessä purkaamaan.

[Eklektikko]

Avicii: jos olisi edes suostunut aloittamaan prosessin... ei suinkaan käsittelemään kaikkea kerralla. Se iloinen asia näissä kun on se että 80/20 sääntö pätee: 80% ongelmista on käsitelty 20%:ssa ajasta ja niitä loppuja voi sitten hioa pikkuhiljaa vaikka loppuelämän, koska ne haittaavat sen verran vähän. Nämä usein alkavat purkautua sieltä kipeimmästä, eli eniten haittaavasta päästä (vaikka eivät aina.)

Mutta se siunaus ja armollisuus voi olla tosiaan myös siinä, että joskus tarvitaan se peili että edes huomaa itsellä olevan ongelman, minulla on takavuosina joskus käynyt niin, että konfliktitilanne kumppanin kanssa on vasta saanut huomaamaan kipupisteen itsessä. Jotenkin tuntuu vain siltä, että homma toimii parhaiten silloin kun molemmat ovat suunnilleen samassa vaiheessa prosessiaan.

Meidän ongelma oli se, että minun prosessini oli jo loppusuorallaan ja hänen ei edes vielä alkanut.  Se aiheutti myös sen, että kun tiesin itse että minuakaan ei olisi yhtään kukaan tai mikään ulkopuolinen taho saanut omaa prosessiani aikoinaan aloittamaan - sen impulssin piti  tulla omasta halustani - niin hyväksyin myös saman tien  myös sen, että minä en voi saada häntä millään keinoin aloittamaan omaansa. Niinpä  kun hän ei itse niin halunnut tehdä, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa suhde.

[Avicii]

Aivan. Ymmärrän. Ehkä tämän takia ihmiset vaihtavat sen kumppanin useammin koska edellinen prosessi on saatu päätökseen ja toinen tietää sen ja tajuaa että on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Ja sitten löytää uuden kumppanin jonka kanssa voi puolin ja toisin olla samalla aaltopituudella ja jatkaa henkistä kasvua esim. Kätevää 

[Eklektikko]

Minullla on ollut tosi antoisia vuosia-jälkikäteen-tajuamisia siitä, miten joku aiempi mukamas pieleen mennyt ihmissuhde on auttanut minua löytämään niitä omia kipupisteitäni ja saamaan niitä pois systeemeistäni. Silloin tulee aina suunnattoman kiitollinen ja rakkaudellinen olo sitä kyseistä eksää kohtaan ja sellainen tunne, että sehän oli todella onnistunut ihmissuhde, se täytti juuri sen kasvamisen tarkoituksen kuin pitikin.  

Onnistunut ihmissuhde ei aina ole elämänpituinen ihmissuhde, korkeampi minämme järjestelee meille niitä ihan muihinkin tarkoituksiin.

[Avicii]

Totta. Näin minäkin ajattelin avioliitostani ja nyt tästä uudesta suhteesta. Kun työt on ready, good by ja uusi voi astua elämään 

[Nefarian]

mulla on juurikin vähän vastaava tilanne siis mistä Ekle puhuit.. Pari vuotta tässä menty ja tosiaan omat traumat ja ongelmat aikalailla selvitelty että niitä jämiä jäljellä joista tuskin koskaan pääsee kokonaisuudessaan, enkä edes sitä odota.. ja toisella on kaikki vallan käsittelemättä, eikä tosiaan ole edes valmis niitä käsittelemään.. tiedän, että hänellä menee koko tämä elämä tätä samaa rataa eikä siihen ole mitään tehtävissä.. ja ihan vain juuri sen vuoksi, että hän ei itse ole valmis tekemään mitään asian eteen.. Itsellä mennyt aikalailla kaikki ihmissuhteet niin, että jokin läksy tai tehtävä ollut opittavana tai tehtävänä ja sitten uutta kehiin.. toivoisi silti, että joskus tämäkin "kierre" päättyisi ja voisi olla suht rauhallisesti jonkun kanssa.. Kai siihenkin on aikansa jos on.. hyväksyn silti tilanteeni sellaisena kuin on..
Onneksi on oppinut paljon edellisistä ja kasvanut itsekkin, niin on sitten oikean ajan tullessa helpompi puhua asia suoraan eikä vain kitua ja ihmetellä kuukausi/vuositolkulla että josko tää tästä paranis..