Downtempo: Se miesten erilainen reagointi adrenaliiniin oli, jos oikein muistan, aivorakennejuttu ei suinkaan testosteronista riippuvainen.
Mutta sitten ihminen voi kyllä konfliktitilanteessa saada ns. mantelitumakereaktion, jolloin myös ne älylliset toiminnot ohitetaan. Voi näyttää/kuulostaa samanlaiselta, mutta on aivan eri juttu: Adrenaliini vaikuttaa miehiin aina ko. tavalla, mutta mantelitumakereaktiot ovat sukupuolesta riippumatta yksittäisen vaarallisen/pelottavan tapahtuman jättämiä muistijälkiä, jotka samakaltaisen tapahtuman kohdalla (joka voi olla sitten vaikka se perheriita) laukaisevat reaktion.
http://www.tiede.fi/artikkeli/392/pelko_voi_jaada_paalleOlen kyllä muuten impulsiivinen ihminen, sanon suoraan asiat, en mikään maton alle-lakaisija, mutta jotkut ihmiset keitä olen kohdannut, saa mussa valtaan niin suuren raivonpuuskan, että en osaa edes itse käsitellä itseäni sen aikana.
Oletko koskaan pystynyt saamaan otetta siitä, millaisia ajatuksia mielessäsi oli juuri silloin raivonpuuskan syntyessä? Mitä ajattelit juuri silloin näistä ihmisistä ja siitä mitä he tekivät/sanoivat? Ne ajatukset - joita et ehkä ehtinyt ollenkaan tietoisesti huomata - olivat ne jotka sen raivonpuuskan sinussa aiheuttivat, eivät nuo ihmiset. Jos pääset kiinni siihen mitä ajatuksia päässäsi on tuollaisessa tilanteessa, voit muuttaa omaa ajatteluasi pikkuhiljaa niin että et enää ajattele raivoa tuottavia ajatuksia. Se voi kyllä olla melko vaikeaa, mutta sitä voi simuloida vaikka kuvittelemalla/muistelemalla ihan yksin kotona tilannetta jossa noin on käynyt ja kirjoittamalla sitten nopeasti paperille täysin suoraan ja sensuroimatta kaikki ajatukset mitä päässä liikkuu. Sieltä löytyy suurella todennäköisyydellä asioita, joita kannattaa säättä (ääriajattelua, yliyleistyksiä jne), jolloin on vähemmän altis jatkossa aiheuttamaan itselleen raivoa.
Eräällä kurssilla sanottiin, että aina kun joku löytää teistä 'napin' jota painamalla teidät saa reagoimaan negatiivisesti, kannattaa olla kiitollinen tälle ihmiselle sen sijaan että olisi vihainen, sillä ilman häntä sitä nappia ei olisi löytynyt eikä olisi mahdollista itse työskennellä eroon siitä taipumuksestaan reagoida. Minua tämä ajatus on auttanut kovasti vuosien varrella silloin, kun ko. tilanteita on tullut eteen. Jossain vaiheessa se alkoi olla jopa kiehtovaa niin, että sen 'napin painamisen' aiheuttama negatiivinen tunne alkoi lievittyä jo ihan itsekseenkin hieman sen vuoksi, että melkein heti tuli sellainen ajatus että 'jännää, tällainenkin reaktio minulla on, enpäs tiennytkään!"
En tymmärrä mitä reaktiota ne musta haluaa, jos kerta kuuntelen, yritän ymmärtää, myös toisen asemasta, tuon oman kantani julki, mutta silti tulee jotain ihme provoilua, siltikin olen rauhallinen ja yritän hakea sitä yhteistä säveltä, jolloin minulta menee hermot, korotan ääntä, vetäydyn, toinen haluaa vääntää lisää, taas yrittäen hakea lisää reaktiota ja yritän vieläkin hakea jotan sopua asiaan, vaikka tiedostan, että asiassa ei ole päätä eikä häntää... Yrittääkö tuollaiset ihmiset saada minussa aikaan jotain väkivaltaisiareaktioita, vai mitä?!
Nehän eivät välttämättä ollenkaan yritä yhtään mitään muuta kuin nimenomaan saada sinut kärsimään ja menettämään malttinsa, koska siitä tulee niille itselleen vähän parempi olo.
Se ainoa reaktio jonka toisia kiusaava haluaa omaa oloaan parantaakseen nähdä on paha olo ja kärsimys, mahdollisesti myös maltin menetys jotta voisi tuntea itsensä paremmaksi. Siitä kannattaa ehkä pitää kiinni, että jos haluaa itse aikalisän tai kokonaan tilanteen poikki - puhuit tuossa vetäytymisestä, mikä kuulostaa tosi fiksulta tuossa tilanteessa - niin ei anna toisen puuttua siihen vaan pistää vaikka tilanteen poikki sanomalla että "nyt riittää, jatketaan toisen kerran" tms. Ei kukaan voi pakottaa sinua keskusteluun tai edes olemaan paikalla, se on sinun päätöksesi.
Minusta kuulostaa tosi fiksulta sekin että et ole heidän kanssaan tekemisissä: Joskus ollaan vain niin eri aaltopituudella, että kukaan ei hyödy kommunikoinnin väkisin yrittämisestä ja joskus ihmiset myös ihan tahallaan kiusaavat ja provosoivat. Joskus se eri aaltopituudella oleminen on niin selkeää, että vaikka olisi työskennellyt itsestään kaikki ne provokaatio-napit pois, niin silti ei löydy yhteistä säveltä sillä tavoin, että yhdessäolo olisi viihtyisää tai antoisaa.
