nostan vanhaa aihetta ja lisään tähän pätkän kyseisestä kirjasta, muutaman kohdan jätin pois välistä kun en katsonut aiheelliseksi koko lukua naputella, mutta kirjastahan ne löytyy jos kiinnostus herää
pätkä sisältää Oshon kuvailemana erilaisia tapoja havaita jumaluutta. tuskinpa mitään uutta Intian filosofiaan perehtyneille mutta ehkä joku löytää sen mielenkiintoisena. täällä foorumillakin on ollut noita järki vs tunteet keskusteluja, sivuaa aihetta ja ompi tällä Osholla myös sellainen out of bounds
, yli 27 deklinaatioastetta
"
Intialaisessa filosofiassa perimmäistä todellisuutta on kuvattu totuudella, satyam, kauneudella, sundram, ja hyvyydellä, shivam. Ovatko nämä Jumalan ominaispiirteet?Ne eivät ole Jumalan ominaisuuksia. Pikemminkin ne ovat meidän kokemuksiamme Jumalasta. Ne eivät sellaisenaan kuulu jumaluuteen; ne ovat meidän havaintojamme siitä. Jumalainen itse on tiedon ulottumattomissa. Joko se sisältää kaikki mahdolliset ominaisuudet, tai se ei sisällä mitään ominaisuuksia. Mutta ihmismieli on rakenteeltaan sellainen, että se voi kokea jumaluuden vain kolmen eri ikkunan kautta. Me voimme nähdä välähdyksen jumaluudesta joko kauneuden tai totuuden tai hyvyyden kautta. Nämä kolme ulottuvuutta ovat mielen ominaisuuksia. Ne ovat meidän inhimillisiä rajoituksiamme. Kehys on meidän omamme; jumaluus itsessään on rajoittamaton. Asiat vain ovat näin. Me voimme nähdä taivaan vain ikkunamme kautta. Ikkuna näyttää kehykseltä taivaan ympärillä, mutta taivaalla itsellään ei ole mitään kehystä. Se on rajaton. Kaikki kehykset ovat ikkunoiden omia kehyksiä; ne ovat meidän omassa näkökentässämme. Kauneus, totuus ja hyvyys ovat ikkunoita joiden kautta me ihmiset voimme katsella taivasta.
Ihmisen persoonallisuus on jakautunut kolmeen kerrokseen. Jos ihminen on ensisijaisesti älyllistä tyyppiä, saa jumaluus hänessä totuuden muodon. Älyllinen lähestymistapa luo ympärilleen totuuden kehyksen, totuuden ikkunan.
Jos mieli on tunteellinen; jos ihminen lähestyy totuutta sydämensä eikä älynsä kautta - silloin hänen jumaluutensa on kauneutta. Hänen totuuttaan hallitsevat runolliset ominaisuudet. Sekin on vain eräs kehys. Äly antaa meille totuuden kehyksen; tunne antaa meille kauneuden kehyksen. Ja jos persoonallisuus ei ole kumpaakaan näistä - jos ihminen on toiminnallista tyyppiä - silloin hyvyys muodostuu kehykseksi.
Siksi me täällä Intiassa kuvaamme jumaluutta näillä kolmella termillä.
Bhakti-jooga merkitsee omistautumisen tietä ja on tarkoitettu emotionaaliselle ihmistyypille. Silloin Jumala tulkitaan kauneutena.
Jnana-jooga on tiedon tie. Sen Jumala on totuus. Ja
Karma-jooga on toiminnan tie. Tuon tien Jumala on hyvyys.
Itse sana "jumala" (god) on johdettu sanasta "hyvä" (good). Tällä sanalla on ollut suurin vaikutus, koska ihmiskunnan enemmistö edustaa toiminnallista tyyppiä, ei älyllistä tai tunteellista. Se ei tarkoita sitä, etteikö älyllisyyttä tai tunteellisuutta esiintyisi kaikissa ihmisissä, mutta toiminnallisuus on hallitseva osa-alue. Vain harvat ihmiset ovat todella älyllisiä tai todella tunteellisia. Ylivoimainen enemmistö on ensisijaisesti aktiivisia ja toiminnallisia. Toiminnan kautta "jumalasta" tulee "hyvyys".
Mutta nämä käsitteet tarvitsevat myös vastakohtiaan. Siksi "hyvyys" jumalan ominaisuutena edellyttää paholaisen tulkitsemista pahaksi. Aktiivinen mielen tyyppi pitää paholaista pahana; emotionaalinen mieli pitää häntä rumana; ja älyllinen mieli taas tulkitsee hänet epätotena, illusorisena, valheellisena.
Nämä kolme ominaisuutta, totuus, hyvyys ja kauneus, ovat inhimillisiä kehyksiä, jotka ihminen on asettanut jumaluuden ympärille. Jumaluus itsessään on kehyksetön. Ne eivät ole jumaluuden itsensä ominaisuuksia. Jos ihminen kykenisi hahmottamaan jumaluuden jonkun neljännen ulottuvuuden kautta, tulisi tästä ulottuvuudesta yksi jumalan ominaisuuksista. En tarkoita sitä, etteikö jumala olisi hyvä. Mutta hyvyys on vain yksi jumalalle valitsemistamme ominaisuuksista. Jos ihmislajia ei olisi, silloin jumala ei olisi hyvyys, kauneus eikä totuus. Jumaluus olisi olemassa niin kuin nytkin, mutta näitä ihmisen valitsemia ominaisuuksia ei olisi olemassa. Ne ovat ihmiselle luonteenomaisia kokemuksia. Me voimme kokea jumaluuden myös muissa, erilaisissa muodoissa.
*
...On myös olemassa neljäs tapa katsoa jumalaa. Tämä tapa avautuu ihmiselle, joka on ylittänyt nuo kolme ulottuvuutta persoonallisuudessaan. Intiassa ei ole sanaa tuota neljättä tapaa varten. Siksi sitä kutsutaan vain
turiyaksi, neljänneksi. On olemassa myös neljäs persoonallisuuden tyyppi, joka ei ole älyllinen, tunteellinen eikä toiminnallinen vaan yksinkertaisesti tietoinen. Tällainen ihminen ei katso jumalaa minkään ikkunan lävitse. Hän on tullut kokonaan ulos talostaan ja oppinut tuntemaan ikkunattoman taivaan. Hänen edessään ei ole mitään valmista kuviota eikä kehystä.
Vain tämä neljäs tietoisuuden tyyppi voi ymmärtää kolmen muun tyypin rajoitukset. Se voi ymmärtää ne vaikeudet, joita ihmisillä on toistensa ymmärtämisessä, ja se voi myöskin ymmärtää ne yhteiset piirteet, joita kauneuden, totuuden ja hyvyyden taakse käytkeytyy. Vain tämä neljäs tyyppi voi ymmärtää ja suvaita ympärillään olevaa erilaisuutta. Kaikki muut kolme tietoisuuden tyyppiä tulevat aina kamppailemaan keskenään.
Kaikki uskonnot ovat kuuluneet johonkin noista kolmesta ryhmästä - totuuteen, kauneuteen tai hyvyyteen - ja ne ovat myös aina taistelleet keskenään. Buddha ei voisi ottaa osaa tuollaiseen taisteluun. Hän kuuluu neljänteen tyyppiin. Hän sanoisi: "Kaikki tuo on joutavaa. Te ette kiistele jumaluuden ominaisuuksista vaan omista ikkunoistanne. Taivas on sama, katsoipa sitä mistä ikkunasta hyvänsä."
Ne eivät siis ole jumaluuden ominaisuuksia. Ne ovat jumaluuden ominaisuuksia
sellaisina kuin me havaitsemme ne. Jos me voimme rikkoa omat ikkunamme, me koemme
nirgunan, jumaluuden vailla ominaisuuksia. Silloin me siirrymme ominaisuuksien tuolle puolen. Vasta silloin me vapaudemme inhimillisistä projektioistamme.
Mutta silloin meidän on vaikea sanoa kokemuksistamme enää yhtään mitään. Kaikki, mitä jumalasta voidaan sanoa, voidaan sanoa vain ikkunoiden kautta, koska kaikki sanat kuvaavat loppujen lopuksi vain ikkunoiden ominaisuuksia eikä taivasta itseään. Kun me pääsemme katsomaan ikkunoiden taakse, me ymmärrämme, että taivas on suunnaton ja rajaton. Sitä on mahdotonta määritellä millään tavalla. Kaikki sanat ovat epäsopivia; kaikki teoriat ovat liiaksi rajoitettuja. Siksi ihmiset, jotka edustavat tätä neljättä tietoisuuden tyyppiä, vaikenevat aina kokemuksistaan; kaikki jumalan määritelmät tulevat aina kolmelta ensimmäiseltä tyypiltä. Jos neljännen tyypin edustaja on ylipäänsä puhunut jotain, ovat hänen sanansa vaikuttaneet absurdeilta, epäloogisilta ja irrationaalisilta. Hän kumoaa jatkuvasti oman itsensä. Sovittamattomien vastakohtien kautta hän yrittää osoittaa jotakin. Hän ei halua sanoa mitään; hän haluaa näyttää jotain.
*
... Neljäs tietoisuuden tyyppi voi vain osoittaa; se voi vain viitata. Siksi neljäs on pysynyt mysteerinä. Ja neljäs on kaikkein autenttisin, koska inhimilliset havainnot eivät väritä sen toimintaa. Kaikki suuret pyhimykset ovat vain viitanneet jumaluuteen; he eivät ole sanoneet siitä mitään suoraan. Olipa kysymys Jeesuksesta, Buddhasta, Mahavirasta tai Krishnasta - kukaan heistä ei ole sanonut mitää; he ovat vain viitanneet johonkin - he ovat olleet vain sormia, jotka osoittavat kohti kuuta. Mutta aina on olemassa vaara, että sormesta tulee ihmisille pakkomielle. Sormi itsessään on merkityksetön; sitä käytetään vain johonkin muuhun viittaamiseen. Meidän ei pidä tuijottaa sormea. Jos me haluamme nähdä kuun, meidän on unohdettava koko sormi."
Osho: Esoteerinen psykologia, 1990 Unio Mystica