Nyt alkaa kohta viimein olemaan ohi
-transiitit.
Marraskuussa 2012 alkoi ja nyt syyskuussa menossa viimeinen ohitus, syyskuun lopussa ohi.
Aluksi ei meinannut hahmottua tuon sanoma, koska oli päällekäin kaikkia muitakin voimakkaita transiitteja, mutta nyt loppua kohden hyvinkin alkaa hahmottumaan asiat. Ajoitus! Älä lupaile liikoja!
Tuntuu että saa revetä miljoonaan paikkaan. Ikinä en ole kalenteria niinkään tarvinnut, mutta nyt oli pakko sellainenkin ostaa.
Menoja vaan tulee lisää, enkä itsekään meinaa pysyä mukana että mitä minäkin päivänä olikaan ohjelmassa.
Pahinta on ollut se, että en oikein voi edes perua niitä olosuhteista ja tilanteista johtuen, eli uppoudun velvollisuuksiin.
Olen kuitenkin yrittänyt itse pitää tietoisesti suuni kiinni, etten ehdoin tahdoin ainakaan itse ehdota mitään ylimääräisiä juttuja.
Toisinaan tekisi mieli laittaa luuri ja kaikki viestintämasiinat kiinni ja olla, mutta en voi, koska olen jotenkin onnistunut sotkeentumaan asiaan jos toiseenkin, jotka minun on velvollisuus hoitaa alta pois. vaikka ei meinaa aika ja energia riittää.
Toisinaan kamppailen ajatusten kanssa, että mitä jos vaan jätän kylmästi hoitamatta kaikki, minkähän reaktion meinaan saada? Mitä tapahtuu? En kuitenkaan uskalla, koska osa näistäkin velvollisuuksista kolahtaisi omaan nilkkaan. Olen siis umpikujassa...damn...