Mutta entä jos mä uskon siihen?
Sitten haluan valoittaa mihin uskomuksesi voi sinut johdattaa.
Ajattele kaikkia niitä ihmisiä maailmalla jolta on viety kaikki, eli afrikan nälkään kuolevat, sotien joukossa kaikkeensa menettäneet, suomessa kaikki menettäneet, ihan kaikki (nää nyt oli muutamia) eivät siis ole kiitollisia elämään ja siihen mitä he ovat saaneet, kaikki he pitävät itsestään selvältä ja sen takia elämä (jopa jumala, ankara sellainen) ottaa kaiken heiltä pois. Mutta kuinka paljon ja tarpeeksi kiitollinen minun pitää olla, kuka sen mittaa? Ymmärrätkö?
Jos uskot siihen alat uskomaan pikku hiljaa samankaltaisiin uskomuksiin ja muutut ihmisenä, kiitollisemmaksi?
Ihan sama kun näissä hörhöpiireissä uskotaan siihen että kaikki olemme itse syypäitä ongelmiin, joko meidän ajatukset ovat väärät, uskomuksemme tai energiat jumittaa jne. jne. Ja tämän seurauksena sekin jatkojalostaa ihmistä tiettyyn suuntaan.
Kysymys lähinnä lienee se että meillä jokaisella on toki uskonnonvapaus mutta mielellään nykyään tarkastelen millaiseksi ihmiseksi nämä uskomukset minut kasvattaa, onko se oikea suunta minulle, millaiseksi haluan kasvaa ja mitä piirteitä se minussa tuo esille.
Kaikki nää uskomukset jotka syyttävät ihmisiä siitä että eivät ole tarpeeksi puhtaita, ei ajattele oikein, ei elää oikein, on tehnyt entisessä elämässä jotain väärin, on syntyisiä, likaisia, keskeneräisiä jne. jne. ei suinkaan vapauta ihmisiä omaan sisimpään eikä tuo sitä ihmisarvoa vaan ainakin minun mielestäni kahlitsee ihmistä eikä vapauta elämään itsensä todeksi, siis omaa aitoaa itsensä.
Roolit on erikseen.
Sen takia olkaa valppaana näitten kanssa, kaikki ei tietenkään kuulu istua jokaiselle mutta minä en ainakaan enää suostu alistumaan tällaisille jutuille. Tiedän itse että ihminen kykenee vapautumaan niin että ne aidot potentiaalit tulee näkyyviin ja vasta, vasta tämä sai minut onnelliseksi.