seuraava »

[AnniA]

Tiedän kyllä oman uskomukseni, ja kuinka ajattelen elämän menevän...
Mutta silti hieman säikäytti meidän 3v pojan jutut....

Aiemmin ajattelin että on ihan normaalia lasten höpinää...

Kaikki alkoi kun 3v puhui " sotilaskerhosta"  ja kertoi että siellä marssitaan.
En kysellyt sen enempää, selvitin että tarkoittaa varmaan armeijaa.

Sen jälkeen juttuja on alkanut tipahdella lisää...
Poika on kuvaillut minulle panssarivaunua,  pakkaillut pientä matkalaukkua ja selittänyt että kun lentokoneet tulee, pitää hänen lähteä sotilaskerhoon , ja sieltä ei tulla kotiin.

Jähmettyi telkkarin eteen kun sieltä tuli joku mustavalkoelokuva ja alussa näytettiin kun sotilaat pakkasi tavaraa hevoskärryihin.
Osoitti telkkaria ja sanoi " sotilasukkoja, nyt ne lähtee ampumaan naapuria"

Ajelimme naapuripaikkakunnalla, vanhan kasarmin RISTEYKSEN ohi....  niin yhtä äkkiä takapenkiltä kuuluu..
" Äiti, iskä... tuolla on se sotilaskerho!"
Emme ole aiemmin ajaneet siitä, eikä näknyt muuta kuin kyltti missä mainitaan " vanha kasarmi alue"
Emme myös olleet koko aiheesta puhuneet sinäpäivänä.
( SE oli ainoa asia, mistä mieskin hämmentyi)

Eilen sanoi surkein silmin veljelleen kesken legoleikkien...
" Kun minä olin ennen neljä, sotilasukot ampuivat minut sotilaskerhossa!
  

en vaan enää VOI uskoa tai uskotella että nämä olisi vaan 3v lapsen höpinöitä...
Me emme siis ole ruokkineet tai johdatelleet keskustelua mitenkään.

Ennen kuin tämä " riistäytyi" käsistä, niin poika myös puhui itsestään toisella nimellä, ja samoin veljestään...
Nimet olivat vanhoja nimiä joita EI OLE voinut missään lastenohjelmissakaan kuulla...

Miten tähän kannattaisi suhtautua?
kysellä?  vaientaa lapsi? vai antaa vaan olla ja höpöttää niin kuin tähänkin asti.... ?
Ja

[nousukuu]

Jessus!

Ehkä ei kannata alkaa kyselemään eikä vaientamaan, näin ajattelisin. Lapsen kannalta siis. Ihan vain mutua tässä heitän. Itse ehkä kuuntelisin kun lapsi kertoo, ottaisin hänen puheensa vakavasti mutten menisi juttuun mukaan. Muistuttaisin häntä hellästi siitä että nyt olet täällä eikä ole sota jne.

Eikös sitä sanota että nuo muistot menee sitten vanhemmiten ohi, kun lapsi kasvaa ja on enemmän tässä elämässä kiinni.

Tuo on kyllä niin kiinnostava juttu että käytännössä voisi olla vaikea olla kyselemättä mistä sodasta oli kyse. Toisaalta se varmaan selviää ihan kuuntelemallakin, jos asia kiinnostaa.

Siis tulkitsinko oikein, joku 4-vuotias lapsi on ammuttu siellä samalla kasarmilla joskus (jommankumman?) sodan aikoihin?!?   Ja nyt hän on sitten syntynyt uudelleen sun lapseksi?

[Lilli]

Lapsethan kertovat melko usein entisistä elämistään, eritoten jos ne ovat päättyneet jotenkin dramaattisesti ja näinhän tässäkin tapauksessa tuntuu käyneen. EE-tarinat erottaa mielikuvitustarinoista mm. siitä, että tarina ei muutu ajan saatossa, vaan lapsi on hyvinkin itsepintainen ja johdonmukainen juttujensa suhteen ja jos asiasta kyselee, niin hän voi kertoa siitä lisää.

Aika näyttää, kuinka paljon tämä entinen elämä (?) lasta vaivaa ja tarvitseeko teidän tehdä asialle jotakin. Toistaiseksi voit seurata tilannetta ja katsoa mihin suuntaan asiat menevät.

[AnniA]

Muksu on kuitenkin vasta kolme ( ei osaa laskea, ei osaa numeroita ) , niin musta tuntuu että " ennen kun olin neljä" voi tarkoittaa mitä tahansa ikää, eli että ois ollu vaan vanhempi... mutta en tosiaan tiedä, kun en kysellyt 

Kyllä mä ja ajattelin et nää ois varmaan johonkin hyvä muistiin laittaa...
koska kun oon itse ollu pieni, niin olen myös sodasta puhunut... ja pelänyt sitä ( että sota tulee)  aina 7vuotiaaksi asti.
nyt ei enää kukaan tarkemmin mitään mun höpinöistä muista 

[Lilli]

Minun mielestäni näitä entisiin elämiin liittyviä "muistelmia" on usein alle 7-vuotiaalla lapsella.

Kyllä tämä ainakin melko yleistä on. Itselläni on nyt 3-vuotias poika, joka tosin ei ole puhunut mitään entisistä elämistään, mutta pari selvää vinkkiä käytöksen kautta on tullut: hänellä on sellainen potkumopo ja hän teki siihen veivin. Autothan käynnistettiin n. -30-luvulle asti sellaisella. Toisekseen hän etsii aina takistaan povitaskua. Pikkujuttu, mutta olisiko tuo ollut autoileva mies 100 vuotta sitten?? 

[liveforever]

älä vaan vaimenna vaan kuuntele ja kirjoita muistiin.

meilläkin ollu aika sotasta porukkaa.poikani muistaa mut eräänä sotapäällikkönä ja kaikki piti paikkansa,itsensä sijoittanut noin 1100-luvulle saksan metsiin taistelemaan ym.

nämä olen pystynyt netistä tarkistamaan.

[pikkari]

Tuossa iässä kanava on vielä auki ja menneet elämät voivat hyvinkin selvästi muistua mieleen kuten pojallasi.
Ei hätää, nää jutut häipyy unholaan aikanaan ja pikku-ihmisen huomio kannattaa suunnata varovasti pois kun näitä muisteluhetkiä tulee, ei ruokkia sitä millään kuvilla ym kuten .I. ehdotti

Mä oon jo vanha indigo mutta tuntuu että kristallilasten jälkeen on tullut joku ihan uusi lapsiryhmä joka ei ole edes kovin laaja. Mietin edelleen Valo Pohjolasta-juttuja paljon ja kuinka monin tavoin se ilmenee...

AnniA älä säikähdä pikkuisen tarinoita ja tosiaan vie huomio ihan arkiasiohin jos hänen ajatus karkailee menneeseen. Toivottavasti hän vaan läpikäy (vielä kun mahdollista) sitä mitä tapahtui.
Sinä olet herkkä, samoin lapsesi ja sinä tunnet parhaiten miten hänet voi rauhoittaa 

Kannattaa toki lukea aiheesta lisää. Tosi mielenkiintoista on kyllä mutta jos me kaikki muistettaisi jokainen eletty elämämme...Ei tästä elämästä tulisi yhtään mitään.
Regressioterapiakin on hieman hmmm... Kannattako ikivanhoja elämiä kaivella? Ei ainakaan ihan mua-niin-kauheesti-kiinnostaa mielessä mutta voiko reg-terapia oikeesti poistaa jotain fobioita ym oikeesti tätä elämää häiritsevää?

[AnniA]

kiitos vastauksista,    täytyy kai vain rauhassa  odottaa että " tämä vaihe" menee sitten ohitse lapsella .

[Godiva]

Erittäin mielenkiintoista! Innostuin harjoittelemaan joogaa kotona kirjoista poikani ollessa 3 v, melkein 4 v. itseasissa. Meillä ei oltu ennen sitä joogattu kotona eikä poika muutenkan ollut joogan kans tekemisissä, ainakaan tietääkseni. Poika alkoi lähes opettamaan mua joogaamaan. Hän näytti ihan tuosta noin vain monta asentoa ja kertoi niiden nimet, esim kissan, koiran, käärmeen, sillan ja puun teki. Siis ilman mitään ohjeita tai opetusta ne. Hän oli muutaman viikon ajan todella innostunut joogasta ja joogasi usein mun kanssa. Pojan isä ja mun vanhemmat myös ihmettelivät sitä. Hassua. Ei valitettavasti kertonut miksi oli niin innostunut joogasta ja miten osasi asanat, vaikka ihmettelimme sitä porukalla. Tämä tapahtui v. 2010 tammikuussa.

[pikkari]

Ihana  
Mulle on osittain käynyt samoin aikuisena niin että on huomannut venyttelysession jälkeen et oho toi asento onkin jooga-asana kun on myöhemmin tutkinut kirjoja. Keho voi siis itsestään löytää tietyn liikkeen ja asennon tasapainottavan, tuovan hyvän olon
Tosin sun pojan tapaus on ihan eri juttu. Hienoa! Pikku-joogi