sinikiviuhko, en muista aiemmin lukeneeni tuosta, meillä tosiaan on yhteistä kartalla ja nuo äitisuhteen kiemurat. Mietin, että mun kohdalla se taisi mennä niin, että harmitti kun kukaan ei huomannu miten herkkä olin. Olin tosi pitkään sellainen voisko sanoo perinteinen positiviinen reipas jouskari, mutta sitte murrosiässä alko kunnolla nouseen toi vesielementti. Se oli hurjaa aikaa.
Noin henkisesti, en muuten ollu mikään riehuja enkä haistatellu vanhemmille koskaan. Mua vaan harmitti kun kukaan ei nähnyt mun herkkyyttä ja sitten puskin tolla
vaan eteenpäin. Isä on
mutta se oli nuorempana aika arvaamaton välillä. Ei kestäny itkua ja sai ihme raivareita. Mä luulen, että ne tuli isänäidiltä,
, oli aika ankara tyyppi. Kun isä pääsi paremmin toteuttaan tota
niin me ollaan aina kuitenkin tultu hyvin juttuun.
Äidin kanssa taas ongelma oli se, että siitä tuli ihme marttyyri ja mestari syyllistään joka asiasta. En voinu sietää sitä ja silloin meillä aika usein otti yhteen. Nyt uskon, että se oli aika paljon perintöä taas äidinäidin
.
itselläni muistuttaa siitä ja yritän olla sortumatta samaan. Nykyään tuntuu, että äidilläkin toi
näkyy paremmin ja oon tajunnu miten kova taistelija toi merkki on ja jotenkin alkanu kunnioittaan sitä. Paljon parempi ku se marttyyri ja molemmat vanhemmat on nykyään paljo enemmän sujut tunteiden kanssa ku ennen ja meillä halataan, mitä ei tehty koskaan ku mä olin nuori.
Nyt tällä hetkellä mua mietityttää
, mun isä on nousuleijona, äiti kuuleijona, mutta mun mies on
ja se on taas ihan oma maailmansa. Yllätys leijonakaan ei kestä yhtään itkua, jos siihen ei ole selkeää syytä. Se ei voi ymmärtää, että joskus itku vaan on puhdistuskeino eikä siihen ole sen ihmeellisempää syytä. Jälleen kerran mulla on ongelma se, että leijona tuntuu kuvittelevan, että kaikilla pitäisi olla yhtä hyvä ja vahva itsetunto ku sillä itsellä on. Eikä se voi myöskään sietää näitä "mä oon lihonu" kommentteja, joihin odotetaan vastausta, että et tietenkään ole. Okei ne menee mun vesielementtien piikkiin ja osa on varmaan ihan typerää, mutta välillä tuntuu taas siltä, että mun herkkyyttä ei huomata. Tai sitten se huomataan, mutta se hämmentää.
Tää leijona juttu on nyt mulle mysteeri ja ku oon turhautuessani tottunu tohon
energiaan että vaan pusketaan sitte läpi niin leijonan kanssa se ei onnistu, koska pitää olla kuitenkin hyvä fiilis.
Mä taas en ymmärrä miksei joskus asioita voi vaan tehdä sillain tyyliin kerpele nyt tehdään... Niin ja nousu-ravusta ei ikinä saa mitään itsetunnon jättiläistä. progenousu on jo leijonassa, en kyllä ymmärrä miten se muka näkyy missään?
Että näin, hiomista se vaatii, mutta aloin miettiin, että ehkä meidän tarkotus onkin oppia toteuttaan omaa karttaa parhaalla mahdollisella tavalla ja ilmaista sitä keitä me ollaan. Nousu-rapuna uskon sukupolvien ketjuun ja siihen, että sieltä tulee jotain lastia, josta pitäisi päästä eroon, että voi toteuttaa sitä omaa. Sen takia näitä karttoja on niin kiva pohtia. Ja joskus muidenkin transiitteja pohdiskella, mutta usein on kyllä omien kanssa ihan riittävästi tekemistä.
