seuraava »

[Thuileann]

Hei rakkaat ystävät

Eräässä threadissa, mutta monessa muussakin yhteydessä, nousee usein tämä ongelma pinnalle. Itse en ole kuin puolivapaassa piilonakkisuhteessa tällä hetkellä joten mua tämä ei varsinaisesti koske, mutta usea foorumilainen on kohdannut ongelman, jossa puoliso ei hyväksy hörhöilyä. Ko. threadissa asianomainen kuvaili asian niin, että puoliso ei usko minkäänlaisiin hörhöilyihin ja laittaisi kaikki uskovat lääkitykselle. Miten olette selvitelleet asiaa uskomattoman puolisonne kanssa? Onko asia selvitetty vai onko se lakaistu maton alle, tyyliin tee mitä tahdot kunhan minun ei tarvitse tietää? Onko joku onnistunut käännyttämään siippansa?

Edesmennyt ja aina muistoissamme oleva jäsenemme Sansai oli hyvä esimerkki siitä, miten tämä erimielisyys saatiin silti toimimaan; hänhän kuvaili itsensä noidaksi joka eleli papin kanssa "susiparina"

Ja heti epäilijöille yksi tieteellinen fakta: aivoissa on olemassa tietty osa, jota sanotaan ns. jumala-osioksi. Sen aktivointi aiheuttaa ns. yliluonnollisia kokemuksia, herättää hyvää oloa ja lisää empatian tunnetta. Joillakin ihmisillä on siis ihan mahdollista, että he osaavat kytkeä tämän osion päälle ja tosiaan nähdä auroja tai näkyjä tai mitä vain. Toisaalta myös oksitosiini-hormoni tuottaa sitä riemukasta hyvää oloa, joka yleensä mielletään uskonnollisen hurmion kaltaiseksi. Sitten jääkin vain se "no sehän on vain aivoissa"-selittelyt kaatamatta

[Eklektikko]

Minä en vaan ota kumppaniksi (puoliso on huono sana, kun en parisuhteessa ollessakaan halua asua yhdessä) ketään, joka ei hyväksy minua ja harrastuksiani  sekä kiinnostuksenaiheitani (joista löytyy melko outoja myös maallisella puolella) juuri sellaisina kuin ne ovat.

Tilanne ei siis koskaan edes pääse sellaiselle asteelle, että minun rajatietohörhöilyjäni dissaavasta ihmisestä tulisi kumppanini. Tai mitään muutakaan minulle tärkeää asiaa dissaavasta. Sitten jos asenne on neutraali, ettei mielipidettä mihinkään suuntaan asiasta, se on ihan ok.

[Ave^^]

En tiedä pystyisinkö elämään ihmisen kanssa, joka selkeän negatiivisesti suhtautuu henkisiin asioihin ja samalla yrittää kieltää ne minulta. Kaikki henkisyys kuuluu niin vahvasti elämääni, että tuollaisen ihmisen kanssa vain ei voisi syvempi suhde toimia, varsinkaan jos hän ei ole valmis hyväksymään minua sellaisena kuin olen. Tärkeintä on se, että vaikka olisi erilaiset tavat ajatella, hyväksyy toisen, eikä yritä muuttaa häntä.

Itse en ole kohdannut ongelmaa, mieheni ei hörhöile, muttei ole mitenkään ottanut kantaakaan asioihin, vaan suhtautuu lähinnä yhtä lailla pohtivasti kuten itsekin.

[Avicii]

Kaikki perustuu kunnioitukseen olkoon mielipide ja uskomukset mitä tahansa. Tiedän pariskuntia josta toinen hörhöilee ja toinen ei ja homma toimii koska molemmat antavat tilaa molemmille ilman riitoja. Jos ei puoliso osaa kunnioittaa toisen vapautta saada ajatella ja uskoa niin miettisin mitä tekisin, en varmasti kauhean kauan jaksaisi katella jos toinen laittaa hanttiin koko ajan ja estää omaa kasvuani.
Toki liittoja ei nyt tarvitse rikkoa tämän takia mutta itse alkaisin sellaiseen kapinaan että toinen tajuasisi pointin 

[Thuileann]

Minä en vaan ota kumppaniksi (puoliso on huono sana, kun en parisuhteessa ollessakaan halua asua yhdessä) ketään, joka ei hyväksy minua ja harrastuksiani  sekä kiinnostuksenaiheitani (joista löytyy melko outoja myös maallisella puolella) juuri sellaisina kuin ne ovat.

Tilanne ei siis koskaan edes pääse sellaiselle asteelle, että minun rajatietohörhöilyjäni dissaavasta ihmisestä tulisi kumppanini. Tai mitään muutakaan minulle tärkeää asiaa dissaavasta. Sitten jos asenne on neutraali, ettei mielipidettä mihinkään suuntaan asiasta, se on ihan ok.

Joskushan näissä tilanteissa kronologia menee toisinpäin, että tulee sitouduttua johonkin ennen kuin hörhöilyharrastus/kiinnostus alkaa sitten onkin taas tämä tilanne edessä. Mutta en minäkään aktiivihörhönä ota ketään joka suoranaisen vihamielisesti suhtautuu hörhöilyyn (kuten esimerkkini tapauksessa, pakkolääkitys kuulostaa pahastikin vapaudenriistolta ja dominoinnilta).

[Nefarian]

mulla oli hetken sellainen tilanne, että mies ei uskonut mitään hörhöjuttuja, mutta sitten kun tarpeeksi olin asioita höpötellyt ja perustellut, niin johan alkoi ääni muuttua kellossa.. hän myönsi, että alkaa uskomaan tiettyjä juttuja.. mm. jälleensyntymistä ja henkiä niin ja tietty omaa kanavointiani.. yleensä pidän tietyt jutut ihan omana tietona ja puuhastelen omissa oloissani kun olen yksin, mutta jotain juttuja tietysti kerron ja hän on ihan hyväksynyt kaikki.. Onneksi, eihän sellaista jaksais, että toinen ei hyväksyis yhtään tai mollais kokoajan..
vaikka tosiaan itse olen aina ollut jotenkuten hörhö, niin suurimmaksi osaksi jutut avautunu vasta viimeaikoina ja suhteemme ollessa jo hyvällä mallilla.. joten siinä olisikin pitäny pohtia tärkeysjärjestystä jos toinen ei olisi osottanut mitään hyväksymisen merkkejä.. onhan niitä suhteita vähemmälläkin syyllä lopetettu..