seuraava »

[Eklektikko]

Mielestäni (absoluuttinen) pedofilia on evoluution kannalta rinnastettavissa homoseksuaalisuuteen siinä mielessä, että
molemmat ovat geenien seuraavalle sukupolvelle siirtämisen kannalta suurin piirtein samalla viivalla.

Nähdäkseni pedofiliaa ei siis voi tuosta näkökulmasta tuomita sen enempää kuin homouttakaan,
jos se vain pysyy fantasioiden tasolla eikä johda "käytännön toimenpiteisiin"...

Kaikki yllä olevat argumentit ovat toimimattomia. Eli sideman antoi hyvän esimerkin juurikin siitä, miten LOOGISIA puolusteluja pedofilialle ei ole keksittävissä.  

Homoseksuaalien miesten sisaruksilla on tutkimusten mukaan enemmän lapsia kuin heteroiden miesten sisaruksilla. Kukaan ei tiedä miksi, mutta näyttää siis että satunnaisten miesten homoseksuaalisuus on jotenkin yhteydessä koko kyseisen geenilinjan menestykseen.

Seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi lapsena joutuneet sen sijaan tyypillisesti käyttäytyvät itsetuhoisesti, kuvioon kuuluvat päihteet, yleinen itsetuhoisuus (mm. viiltely), promiskuiteetti (=ajaudutaan usein prostituutioon tai aikuisviihdetyöläiseksi jne) ja monet päätyvät myös itsemurhaan. Lisääntymistä eli geenilinjan menestystä ei siis pedofiliasta seuraa ainakaan poikkeuksellisen menestyksellisesti,.

Lisäksi pedofilia ei mitä luultavimmin ole synnynnäinen, toisin kuin homoseksuaalisuus: Tyypillisesti pedofiili on ollut itse lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty, eli pedofiilit tekevät lisää pedofiilejä niistä uhreistaan, jotka eivät ota itseltään henkeä pois itsetuhoisella käyttäytymisellä tai suoraan tee itsemurhaa.

Kukin saa toki mielessään ajatella ihan mitä haluaa eli olet oikeassa siinä että ajatusrikosta ei ole olemassakaan, mutta vähän kyllä nyt luulen että esimerkiksi tässä ketjussa on tarkoitettu pedofiililla ihan sitä lapsiin suuntautuvaa seksuaalista kiinnostustaan aktiivisesti toteuttavia ihmisiä. Sitäpaitsi tätäkin on tutkittu: Pedofiileista harva tyytyy vain fantasioimaan...   Ja se Tiede-lehden ketjukin jonka mainitsi, ei siinä fantasioita puolusteltu vaan ihan sitä toteuttamista. Huonolla menestyksellä toki, koska ketjua lukee loogisia ihmisiä.

Vapaan tahdon kunnioituksen näkökulmasta ei myöskään ole puolusteltavissa kajoaminen alaikäiseen, jonka ei katsota vielä olevan kykenevä muodostamaan tahtoaan asiassa. Tästä syystä on ne suojaikärajat: Aikuisen ja lapsen suhde on aina eräällä tavoin valtasuhde, koska toisella on enemmän paitsi fyysistä voimaa, myös elämänkokemusta. Ja vapaa tahto ei voi toteutua valtasuhteessa.

[sideman]

Mielestäni (absoluuttinen) pedofilia on evoluution kannalta rinnastettavissa homoseksuaalisuuteen siinä mielessä, että
molemmat ovat geenien seuraavalle sukupolvelle siirtämisen kannalta suurin piirtein samalla viivalla.

Nähdäkseni pedofiliaa ei siis voi tuosta näkökulmasta tuomita sen enempää kuin homouttakaan,
jos se vain pysyy fantasioiden tasolla eikä johda "käytännön toimenpiteisiin"...

Kaikki yllä olevat argumentit ovat toimimattomia. Eli sideman antoi hyvän esimerkin juurikin siitä, miten LOOGISIA puolusteluja pedofilialle ei ole keksittävissä.  

Miten sinun mielestäsi pitäisi sitten rangaista ihmistä omista ajatuksistaan, varsinkin jos hän ei koskaan
edes tuo niitä julki?

[.ave.]

Ei kai kukaan normaali ihminen pedofiilin puolelle käännykään. Luin tossa vähän aikaa sitten lehdestä jonkun raskaista pedofiilisistä rikoksista tuomitun opiskelevan yliopistossa sosiaalitieteitä ja valinneen kandidaatin tutkielman aiheekseen jonkin, missä käsitellään "kriittisesti" joitakin seksuaalisuteen liittyviä asioita. En epäile yhtään, etteikö tuollainen ihminen pystyisi ihan tieteellisesti (näennäisesti tunteen tasolla ajateltuna) validia tuotosta tuottamaan aiheesta. Tätä tyyppiä kuitenkin käskettiin vaihtamaan aihetta, koska hänen taustansa huomioon ottaen tämä oli epäsopivaa.

[sideman]

Ei kai kukaan normaali ihminen pedofiilin puolelle käännykään.

Haluan korostaa sitä, että on aivan eri asia tuomita aktiivinen pedofiili kuin pedofilia.
Pedofiili, joka toteuttaa fantasiansa, ansaitsee mitä ankarimman rangaistuksen, siitäkin
huolimatta, että lähes ainoa toimiva hoito vahvaan pedofiliaan taitaa olla kastraatio...

(Lisäys: mikähän lienee toimiva hoito naispedofiileille??)

Kuten J. Nasaretilainen taisi sanoa: Se joka on synnitön, heittäköön ekan pulterin.

Eli esimerkiksi, monet "tavalliset" ihmiset ovat joissakin elämäntilanteissa tunteneet murhanhimoa voimakkaiden
emootioiden vallassa, mutta ei kai heitä voi silti murhaajiksi tuomita?

 

[Eklektikko]

Miten sinun mielestäsi pitäisi sitten rangaista ihmistä omista ajatuksistaan, varsinkin jos hän ei koskaan
edes tuo niitä julki?

Siteeraan itseäni edellisestä viestistäni, jota et ilmeisesti kovin tarkkaan siis lukenut:
"Kukin saa toki mielessään ajatella ihan mitä haluaa eli olet oikeassa siinä että ajatusrikosta ei ole olemassakaan, mutta vähän kyllä nyt luulen että esimerkiksi tässä ketjussa on tarkoitettu pedofiililla ihan sitä lapsiin suuntautuvaa seksuaalista kiinnostustaan aktiivisesti toteuttavia ihmisiä. Sitäpaitsi tätäkin on tutkittu: Pedofiileista harva tyytyy vain fantasioimaan...   Ja se Tiede-lehden ketjukin jonka mainitsi, ei siinä fantasioita puolusteltu vaan ihan sitä toteuttamista. Huonolla menestyksellä toki, koska ketjua lukee loogisia ihmisiä."

Niiden kohdalla jotka jättävät fantasioiden tasolle ei tietenkään pidä eikä voi tehdä mitään, minkä siis jo sanoinkin. Se ei olekaan se ongelma, vaan ne jotka toteuttavat aktiivisestui ja/tai puolustelevat moista.

Semanttinen häröily 'pedofiili tarkoitta yhtä ja pedofilia toista'  on muuten nimenomaan pedofiilien itsensä käyttämä keino, jolla yritetään hämärtää tätä asiaa! Sovitaanko nyt, että kun ollaan samaa mieltä siitä että ajatusrikoksia ei voi edes olla olemassa, niin kun puhutaan tässä ketjussa pedofiliasta, puhutaan aktiivisista TEOISTA?

Vastullisen ja normaalin ihmisen erottaakin nimenomaan siitä, että hän ymmärtää sen mitä mieleen juolahtavia mielitekoja on sopivaa toteuttaa ja mitä ei. Toinen esimerkki tästä on se, että varmasti moni koliikkivauvan äiti on jonain yönä ajatellut miten mukavaa voisi olla päästä kiljuvasta lapsesta eroon, mutta TERVE äiti ei toteuta tätä mielijohdetta.

Impulssikontrolli - se on kaiken a ja o.

[.ave.]

Itse asiassa hyvä ajatus tuokin, ettei sairas ihminen pysty käyttämään tälläistä metodia hyväkseen, silloin jos ei tajua mikä siinä ajattelutavassa on väärin eikä ole tarvetta korjata mitään. Kun nyt nää omat pätemiset on saatu alta pois niin joo, ajattelemisen arvoinen juttu.   Tähän liittyy tavallaan myös se, että tätä metodia kannattaa itsekin käyttää monta kertaa. Jotkut ajattelumallit voi normaalistikin olla niin jumiutuneita, ettei niitä helpolla saa avattua.


Sideman, tuo on totta. On kunnioitettavaa, jos pedofiili hakee vaivaansa apua eikä halua toteuttaa sitä. Silloin on moraalitaju kunnossa, eikä vääristynyt.

[Eklektikko]

Tämän metodin itseen käytöstä, voisin vielä kertoa oman kokemukseni joka oli sekä tämän metodin kohdalla että joidenkin muiden joilla opettelin tuossa vuosituhannen vaihteessa tasapainoisempaa tapaa olla ja elää.

Minä koin jotenkin hirveän palkitsevaksi sen että jokaikinen tajuamisen hetki oli onnistumisen hetki, tulipa se sitten milloin tahansa: Ensin saattoi käydä niin että vasta päiviä tai viikko jonkun tolkuttoman tunnemyrskyn jälkeen muistin että voisin pohtia mitä olin sitä ennen ja sen kuluessa ajatellut ja tajusin että siinähän oli juuri tämmöisestä 'kognitiivinen häiriö' -tyyppisestä tilanteesta kyse, jossa joko aiheutin itse tai lietsoin kohtuuttoman suureksi itse jotain ulkomaailman tapahtuman aiheuttamaa tunnetilaa.

Ja mitä useammin näitä tapahtui, sen nopeammin itse tapahtuman jälkeen havaitsin asian ja lopulta sitten se tajuamisen ja havaitsemisen hetki oli siirtynyt 'taaksepäin' niin paljon että se tapahtui samalla hetkellä kun aloin ajatella niitä tunnetilaa kohtuuttomaksi lietsovia ajatuksia. Sitten se oma toiminta olikin helppoa lopettaa siihe, osittain sen vuoksi että se oma hassu ajattelu rupesi myös tuntumaan vähän koomiseltakin kun sitä osasi katsoa ikään kuin pienen matkan päästä.

Ei tässäkään siis kukaan ole ns. seppä syntyessään, vaan kyse on nimenomaan prosessista jossa se tajuamisen hetki siirtyy pikkuhiljaa siihen tapahtumahetkeen, jolloin se pysäyttää kyseisen toiminnan. Ja jokainen etenee omassa prosessissaan omaa tahtiaan, toiset hitaammin ja toiset nopeammin. Toisaalta toistojen määrä vaikuttaa myös sitä kautta, että jos näitä tilanteita ei tule kovin usein, niin silloin kestää ajallisesti kauemmin ennen kuin kasassa on riittävä määrä toistoja jotta tajuaminen tapahtuu itse tapahtumahetkellä. Jos taas aiheuttelee itselleen tunnemyrskyjä tosi tiuhaan niin toistoja tulee kasaan paljon lyhyessä ajassa.

Minulle vanhana täydellisyydentavoittelijana (yksi asia josta työskentelin pois samalla tavalla, ensin senkin tajuaminen tapahtui vasta jälkeenpäin...) oli todella miellyttävää se ajatus, että vaikka tajuaisi itse aiheuttaneensa jonkun tunnemyrskyn vaikka vasta päiviä sen jälkeen, niin sekin on itseasiassa onnistuminen eikä epäonnistuminen. 

[.ave.]

Miksi ajatella, että näiden ihan inhimillisten ajatusketjujen pyörittäminen olisi jollain lailla epäonnistuminen? Miksi ajatella, että tässä edes on joko onnistuminen tai epäonnistuminen, ja näistä ketjuista siten olisi päästävä kokonaan eroon? Mikseipä se kaikki vain ole normaalia elämää? En usko, että on olemassa ketään, joka ei koskaan pyörittele tälläisiä ajatusketjuja päässään. Yleensä niiden älyttömyyden huomaa helpoiten silloin, kun niistä alkaa selittämään jolle kulle, kun saa peilattua niitä (jos ylipäänsä on avoin peilille eikä kiinni). Mutta sitä se elämä vaan on, joskus pyörittelee päässään älyttömyyksiä, ja sitten voidaan yhdessä nauraa niille, että olipas taas hassua. Itseironia on ihan jees.  :


muok. en siis puhu nyt mistään ahdistushäiriöstä tai muusta patologisesta. Niin kuin vaikka tossa vääntämässäni esimerkissä, ei se B:n reaktio mitään patologista ole, vaan ihan normaalia tuollaisessa tilanteessa. A yhtä lailla suurentelee itselleen joitakin omia tunteitaan, vaikkei sitä tuosta näekään mitä ne tunteet ovat, muuten hän pystyisi ottamaan vastaan B:n kommunikointiyritykset.

[Tigerwoman]

Hieno kommentti yllä, .ave.

Tuosta heräsi ajatus. Uskonnot ja monet henkiset tahot ovat vuosisatojen ajan vaatineet ihmisiä tukahduttamaan seksuaalisia halujaan tullakseen paremmiksi ihmisiksi. Nyt kun siitä aletaan pikkuhiljaa vapautua, kielletään tunteet?

Miksi ihminen ei voisi vain olla se joka on? Miksi aina pitää hillitä tai hallita jotain tullakseen paremmaksi ja voidakseen hyvin?

Lepo vaan, ihmiset 

[Ginger86]

Saahan poiketa aiheesta, saahan? Nimittäin Tigerwoman tuossa yllä heitti ilmoille sellaisen ajatuksen, ettei siihen voi olla tarttumatta. Tai no, kyllähän tämä sillä tavalla aiheeseen liittyy, että ketjussa esitellyn tekniikan avulla voisin ehkä päästä eroon ongelmastani... Ja mikä se ongelma (siis yksi niistä, heh) on? Seksuaalisuus.

Tiukan uskonnollisen kasvatuksen saaneena opin melko varhain, että seksuaalisuus on tabu ja syntiä ja kiellettyä ja pahasta. Normaalit murrosikään kuuluvat itseensä tutustumiset tuntuivat aivan musertavan häpeällisiltä. Uskonnon ikeestä päästyäni (näin karrikoiden ilmaistuna, olihan sillä hyvätkin puolensa) "vapauduin" seksuaalisesti, mutta ei se oikeasti sitä ollut. Jotenkin vein sitten sen olemuspuoleni aivan toiseen ääripäähän ja olin aivan häpeilemätön asian suhteen. Viime vuosien aikana olen kuitenkin havahtunut huomaamaan, ettei tämä "vapautuminenkaan" ole oikeasti MINUA vaan jokin epätoivoinen yritys kompensoida aiempia häpeäntunteitani. Vieläkin kamppailen tunteiden aallokossa asian suhteen ja ajatukseni ovat toisinaan hyvinkin ristiriitaisia.

Olenkin tässä mietiskellyt, että MITEN KUMMASSA sen oikean minuutensa sitten löytää seksuaalisuuden suhteen? Että osaisi toteuttaa itseään sillä saralla niin hyvin, kuin kykenee, ilman että kyse olisi mistään epätasapainoiseen olotilaan liittyvistä psykologisista lieveilmiöistä? Toisin sanottuna: miten löytää se todellinen, aito, vääristymätön seksuaalisuutensa? Olisi ihanaa löytää tasapaino siinä asiassa, ettei tarvitsisi jatkuvasti kamppailla näiden ajatusten kanssa

[Ritsa]

No ainakin on nähty, mitä eri olemuspuolten kieltämisestä seuraa = ne pysyvät "piilossa" jolloin ne luultavasti vain voimistuvat tiettyyn pisteeseen asti ja tulevat sitten esiin vääristyneempinä niistä alkuperäisistä syistä, miksi ne ovat olemassa. Tästä esimerkkinä ne papit, jotka kieltävät seksuaalisuutensa. Minä olen yrittänyt vain tunnistaa eri "intohimot" tai "halut" ja hyväksyä ne, jotta näkee ne sellaisina kuin ne on - ilman heti sitä luontaantyöntävää reaktiota niitä kohtaan. Yksi hyvä kysymys seksuaalisuuteen liittyen on, että miksi se on olemassa? Siis muutenkin kuin lisääntymistä varten ihmisillä?

Mielestäni siinä ihminen riisuu kaikki muurinsa ja on "yhtä". Tämän kun ottaa näkökulmaksi ja tietää "Jumalan" olevan rakkautta, niin voi huomata mitkä asiat ovat vääristyneet suhteessa itseen ja muihin. Mikä on se perimmäinen motiivi yhtyä oman sielunsa tai toisen kanssa? Se, että siitä syntyy loputon rakkauden kierre, jossa molemmat antavat ja saavat on oma näkemykseni. Mutta kyse on tasapainosta ja motiiveista myös. Rakkaus on puhdas siten, että se ei ole kiero tai tahdo jotain ulkopuolelta vaan se tietää ansaitsevansa sen mikä resonoi sen puhtauden ja luovan voiman kanssa.

[Tigerwoman]

Nyt olen kyllä iloinen, että avasin sanaisen arkkuni, jos ginger86 saa siitä jotain ajateltavaa. Oikeasti!

Uskoisin, että meillä monilla on seksuaalisuuteen liittyviä häpeän tunteita. Uskonnollisesta kodista tulevilla hurjasti enemmän. Voi uskon autuutta!
Pikkulapset ovat aika estottomia tutkimuksissaan. Jos aikuinen kieltää ajattelemattomasti, voi tulla turhaa häpeää. Itse olen ollut todistamassa tilannetta, missä pikkutyttö istui vieraiden kanssa kahvipöydässä. Oli kesähelle ja pikkuinen mekko. Tyttö oli alle kolmen. Toisessa kädessä keksi ja toinen käsi eksyi pimppaan. Äitinsä nolostui ja kielsi todella julkisesti ja rajusti. Tyttö säpsähti, nolostui ja painui ihan kasaan. Varmaan enemmän julkisista moitteista, mutta yhdistää aivan varmasti sen häpeän pimppaansa.
Toisaalta, jos emme oppisi tiettyjä pöytätapoja, aikuisena olisimme aika... hmm...

Uskovainen näkökulma. Jumala loi ihmisen, katsoi kättensä työtä ja se oli hyvä. Eikös se jotenkin noin mennyt? Jumala loi seksuaalisuuden. Näki KOKO ihmisen hyvänä. Missä vaiheessa ihminen on ottanut oikeudekseen moittia Luojan luomaa? Sanoa osaa luomuksesta epäpyhäksi ja häpeälliseksi?

Minä tykkäsin ihan valtavasti Lee Carrolin kirjan "Matkalla kotiin" (Kyron kirja) tavasta kertoa seksuaalisuudesta. Se oli jotenkin niin kauniisti kuvattu.

Henkisissä piireissä puhutaan ylemmistä ja alemmista sakroista. Ok, ihmisen seistessä se on loogista. Mutta usein siihen liitetään ajatus, että seksuaalisuuteen liittyvät 1. ja 2. sakra olisivat jotenkin huonompia kuin 6. ja 7. sakra. Kuinka moni henkinen ihminen on leuhkinut, että juurisakrani rävähti kunnolla auki ja koin uskomattoman orgasmin?  Sitä kyllä kuulee, että kolmas silmä tai kruunusakra kihelmöi mukavasti. "Oikeasti" henkisellä ihmisellä on kaikki sakrat tasapainossa.

Minulla tiettyihin asioihin on auttanut juuri se ajatus, että Luojani loi minut tälläiseksi. Vaikka en kuulu mihinkään uskontoon, uskon Luojaan. Ja siihen, että minä olen juuri se, joka minun kuuluu olla.
Älköön kukaan seksuaalisuuttani, tunteitani tai ajatuksiani suitsiko,  Aamen

[.ave.]

Ginger, yksi mikä mua auttaa, on asennoituminen niin, että kehitys tapahtuu ajallaan. Sitä ei voi pakottaa, vaan se pikku hiljaa tapahtuu, kun sille on avoin. Ja niin on tapahtunutkin. Asiat tarvitsevat aikaa ja erilaisia kokemuksia. Tuo on vaikea kysymys tuo, että mikä ylipäänsä on se aito oma seksuaalisuus. Tavallaan myös ne tavat, millä olet yrittänyt etsiä omaa seksuaalisuuttasi, ovat myös aitoja ja osa sinua. Niissäkään ei ole mitään väärää. Jossain vaiheessa voi olla sellaisessa hetkessä, jossa tuntuu, että tietää ettei vanha ole enää hyvä, mutta ei tiedä yhtään mihin päin lähteä. Noissa tilanteissa on pitänyt vain odottaa, se jokin ymmärrys tai muu tulee sieltä ajallaan. Se kaikki, mitä tähän mennessä olet kokenut, on varmasti opettanut sinulle jotakin siitä mitä haluat ja mitä et halua, se vanhakin on siis ollut siinä hetkessä tarpeellista, sitä ei tarvitse ajatella psykologisena häiriötilana (ellei sitten kyseessä ole todella jotakin sellaista, missä vahingoittaa itseään). Jos haluat, voit ajatella, että tämä kaikki on ollut tarpeellista siinä, että olet etsinyt sitä mitä todella tunnet aidosti olevasi. Näin mulle tässä tuli mieleen.

Tigerwoman, availe vain sanaista arkkuasi, mun on pitänyt lainailla joitakin hyviä pointtejasi vaan nostaakseni niitä esille, mutta kun en vain ole keksinyt mitään lisättävää, niin olen sitten jättänyt. Ajatuksia ne kuitenkin herättää. 

[.ave.]

Ja muuten, muistaakseni tällä foorumilla on joskus ollut tollaisia "juurisakrani revähti auki ja koin uskomattoman orgasmin" -tyyppisiä juttuja.   Oon itse ollut viime aikoina kiinnostunut eniten juuri kolmesta alimmasta sakrasta, koen ihan konkreettisesti tarvitsevani tasapainotusta sen juurtumisen kautta. Nelossakra on tietenkin se mun lemppari, kaikkien keskellä, ja käyttää molempien suuntien voimaa toteuttaakseen ja jakaakseen rakkautta. Jos joku sakra pitäis valita tärkeimmäksi, niin se on musta nelonen. Mutta juup.. iltahöpinöitä sakroista ohi aiheen. 

[Ginger86]

Hyviä neuvoja teillä, kiitos paljon! Tuo Lee Carrolin opus täytyy kyllä laittaa lukulistalle! Arvelinkin, että täältä saisi pohtimisen aihetta ja hyviä näkökulmia.

Ritsa, minustakin seksuaalisuus on erittäin tärkeä ja olennainen osa ihmisyyttä. Parhaimmillaan ajattelen sen olevan hyvin kaunis tapa osoittaa ja toteuttaa ykseyttä ja rakkautta. On surullista, että varsinkin vanhoilliset uskonnot yrittävät yhä hillitä tätä ominaisuutta ja pahimmillaanhan sillä kieltämisellä on juurikin tuo mainitsemasi seuraus: kaikenlaiset vääristymät ajattelumalleissa ja käytöksessä. Paljon on vahinkoa tuolla aiheutettu!

Tigerwomanille vielä , tämä aihe tuli kuin tilauksesta! Onpa sitä itselläkin tullut sorruttua alempien chakrojen väheksymiseen, mutta elämällä on ovela tapa osoittaa asioiden tärkeys

.ave. Valitettavasti käytökseni oli jossakin vaiheessa sellaista, että siinä oli kyllä suuri vaara jonkinlaiselle pysyvämmällekin vahingolle. Onneksi havahduin kuitenkin asiaan ajoissa ja ymmärsin muuttaa toimintaani, ennen kuin mitään ehti tapahtua. Siinä olet kyllä oikeassa, että noillakin kokemuksilla oli suuri merkitys tiettyjen asioiden oivaltamisessa. Nyt haluna on tosiaan löytää seksuaalisuuteen se aitous ja "pyhyys", huumoria ja iloa unohtamatta. Onneksi löysin vastikään kumppanin, joka on sitoutunut samaan tavoitteeseen Paljon on vain muureja purettavana.