seuraava »

[Eklektikko]

Tuosta heräsi ajatus. Uskonnot ja monet henkiset tahot ovat vuosisatojen ajan vaatineet ihmisiä tukahduttamaan seksuaalisia halujaan tullakseen paremmiksi ihmisiksi. Nyt kun siitä aletaan pikkuhiljaa vapautua, kielletään tunteet?

Toistan, kun ei edellinen samansisältöinen viestini aiemmin näemmä kiinnittänyt lainkaan huomiota ja jälleen tulee tämä lähes sama argumentti:

Tässä systeemissä ei ole kyse tukahduttamisesta, päin vastoin tarkoitus on tuoda selkeämmin tietoisuuteen sekä niitä omia ajatuksia että niiden tuottamia tunteita.

Jos tukahduttaa/kieltää, tämä systeemi ei edes toimi tai ole mahdollinen. Ja tukahduttamiskeinoina tunteille toimivat usein päihteet (kemialliset tahi prosessipäihteet) ja onpa muuten kiusaamisenkin takana omien ikävien tunteiden pakeneminen.

Muokkaus:
Jos siteeraamani ei liittynyt tähän aiheeseen sitten ollenkaan - siis ketjun aiheeseen, tämä on itsehoidon avuksi tarkoitettu pysyväksi kiinnitetty ketju - pyytäisinkin sitten jotakuta moderaattoreista pätkäisemään tämän keskustelun (Ehkä alkaen jo sieltä pikkarin viestä jossa hän epäili ettei metodi auta pahan allergiakohtauksen tuottamaan ahdistukseen) omaksi ketjukseen. Kiitos. Otsikkoehdotuskin sille olisi: "Onko tunteita tuottavien ajatusten pohdiskelu tunteiden tukahduttamista?"

[Eklektikko]

Miksi ajatella, että näiden ihan inhimillisten ajatusketjujen pyörittäminen olisi jollain lailla epäonnistuminen?

Jos luet sen viestini jonka jälkeen tuon kirjoitit uudellen, huomaat että en noin sanonutkaan.

Olin ennen täydellisyydentavoittelija. Se on pahimmillaan tappava sairaus joka tekee ihmisestä ikävän niin itselleen kuin muillekin. Minä kirjoitin sen viestini ajatellen niitä mahdollisia tulevia lukjoita, jotka kärsivät samasta ongelmasta kuin minä aikoinaan kärsin ja ehkä kokeilevat tätä systeemiä, mutta luulevat että pieleen meni kun tajuamisen hetket aluksi tulevat vasta päiviäkin jälkijunassa.

Ottaen huomioon sen, että peräänkuulutat vähän väliä empatiaa ja ymmärrystä erilaisiin tilanteisiin, kuten tässäkin ketjussa aiemmin, voisit itse koettaa myös pohtia asioita joskus muidenkin kannalta sen sijaan, että teet noinkin pikaisia johtopäätöksiä kuin tuossa yllä.

Minua muuten jäi myös siinä lapsettomuusesimerkissä häiritsemään - ja tajusin tämän vasta eilen, oli vain ensin semmoinen epämääräinen tunne että jotain on vialla - se että vaaditaan täysin yksipuolista empatiaa. Oman käsittelemättömän traumansa toisen ihmisen niskaan kaatavaa kohtaan vaaditaan kyllä empatiaa, mutta tältä ihmiseltä ei vaadita minkäänlaista myötäelämisen taitoa:

Esimerkiksi sen yksinkertaisen asian ymmärtämistä, että jos hän ei ole kenellekään kertonut olevansa tahattomasti lapseton, kukaan ei voi myöskää siitä silloin tietää ja näin ollen mikään mitä lapsettomuudesta sitten hänen läsnäollessan puhutaan ei ole tarkoitettu hänelle henkilökohtaiseksi ilkeilyksi tai tölvimiseksi.

On muuten olemassa myös ihmisryhmä, joka tietoisesti käyttää huomionhakuisuutensa ja vallanhalunsa tyydyttämiseen eräänlaista heikkoudella hallitsemista: Aina kun mahdollsita he tulkitsevat kaiken mahdollisen tahallisesti ja tietoisesti itseensä kohdistuvana ilkeytenä, halveksuntana, säälinä tms., kiihdyttävät itsensä melkoiseen tilaan ajattelemalla että näin heille AINA tahallaan tehdään ja sitten oksentavat kaiken tämän täysin viattomienkin ihmisten niskaan. Tämä on eräänlainen narsismin itseä vähättelevä ja marttyyrinviittaan pukeutuva vastakappale ja on vähintään yhtä v-mäinen kuin varsinainen narsistinenkin käyttäytyminen, minkä lisäksi se on vielä sikäli kiero tapa käyttää valtaa, että tuo vallankäyttö on tällöin paljon paljon vaikeampaa havaita. Väärintulkinta ja syyllistäminen ovat tämän henkilön pääasiallisia keinoja.

Heiltä voisi aivan hyvin myös vaatia edes hitusen empatiaa eli myötäelämisen taitoa ja muistuttaa heille, että koko maailma ei pyöri heidän napansa ympärillä, eikä kaikki mitä sanotaan ole heihin tahallaan suunnattua.  Eli että ei jäisi tämän ketjun meininki aivan yksipuoliseksi, halusin tuoda taas esiin toivomukseni siitä että olisi ne samat säännöt kaikille: Miksi empatiaa vaadittaisiin vain osalta porukkaa ja toisilta ei?

(Ja minä en muuten nyt sitten puhu kenestäkään esim. tässä ketjussa. Olen kohdannut tällaisia naamakkain ja tällä palstalla oli kauan sitten eräs lyhytaikainen nimimerkki myös, joka aina heti kysyi 'miksi vihaat minua, miksi olet minulle noin ilkeä?' jos kukaan oli mistään hänen kanssaan vähääkään eri mieltä. Hän teki sitä ihan kaikille ihan joka ketjussa. Voi olla että kyseessä oli vain tahallinen trolli, mutta samalla tavoin toimivat nämä heikkoudella hallitsijat myös.)

[.ave.]

Pahoittelen, jos koit, että tarkoitin sinua viestissäni. Ajatukseni vain lähti liikkeelle tuosta sinun ajatuksestasi (joka siis ihan hyödylinen ajatus onkin), ja tarkoitukseni oli lähinnä keventää vähän näitä vähän vakavaksi kääntyneitä juttuja.


Jos nyt vastaan tuohon vielä, niin sehän pointtini aina on, että empatia toteutuisi molemminpäin. Molemmat tulevat toisiaan vastaan, vaikkeivat ymmärtäisikään miksi toinen loukkaantui. Toisen loukkaantumisen voi hyväksyä, eikä miettiä kuka tässä nyt on oikeassa, kenen vika, kuka kierittelee päässään mitä ajatusketjuja ja kuka saa loukkaantua. Hyväksyä vaan elämän inhimillisyys. Sosiaaliset taidot ovat sellainen juttu, että eihän ne meillä ole joka tilanteessa aina sataprosenttiset, joskus suutahtaa ja tekee mieli vittuilla, mutta kunhan ymmärtää suutahtaneensa ja olleensa vittuileva, hyväksyy myös omat negatiiviset tunteensa (ja ne negatiiviset ajatteluketjut! Ei yritä tukahduttaa itsestään sitä, että on ihminen ja sortuu joskus noihin ajatusketjuihin ja niiden tunteisiin. Ne ajatusketjutkin nimittäin ovat niitä, joilla on meille viesti kerrottavana. Jos ei huomaa jotakin tärkeää, niin nuo ajatusketjut tulevat tilalle, kunnes avaa sen asian, mikä tunteita oikeasti aiheutti. Tämä tukahduttaminen kyllä ihan täysin liittyy ketjun aiheeseen.), niin vastaantuleminen tapahtuu jossain vaiheessa kyllä automaattisesti. Jos toinen ei tule vastaan, niin on pari vaihtoehtoa, turhautumisen kasaaminen omaan pääkoppaan ja räjähteleväksi muuttuminen, tai sitten sen ymmärtäminen, että toinen on nyt tälläisessä vaiheessa elämässään, eikä osaa tässä asiassa vielä tulla vastaan, tai kolmantena se, että nyt ei vain ymmärretä toisiamme eikä huomata toisen vastaan tulemista, toinen puhuu puusta ja toinen kivestä.

[Eklektikko]

Kommentteja aven viestiin:

Jos nyt vastaan tuohon vielä, niin sehän pointtini aina on, että empatia toteutuisi molemminpäin. Molemmat tulevat toisiaan vastaan, vaikkeivat ymmärtäisikään miksi toinen loukkaantui.

Siinä esimerkissäsi tahattomasti lapsettomasta, tältä ei vaadittu niin sitten mitään vastaantuloa. Koko viesti oli yhtä tämän ihmisparan ymmärtämistä, vaikka tämä kuinka paljon tulkitsi kertakaikkisen pieleen eikä vain lapsettomuuden vaan myös itsetuntovamman kautta pieleen asioita.

joskus suutahtaa ja tekee mieli vittuilla, mutta kunhan ymmärtää suutahtaneensa ja olleensa vittuileva, hyväksyy myös omat negatiiviset tunteensa (ja ne negatiiviset ajatteluketjut! Ei yritä tukahduttaa itsestään sitä, että on ihminen ja sortuu joskus noihin ajatusketjuihin ja niiden tunteisiin.

Vaikka kuinka monennen kerran: Kuka on puhunut minkään tukahduttamisesta? Nimenomaan olenkin puhunut siitä että pitää kohdata itse ne omat ajatukset ja tunteet. Mutta se on aivan eri juttu kuin kritiikittä kaataa niitä toisen niskaan.

Ja minä muuten en pidä vittuilun tukahduttamista ollenkaan pahana asiana. Vittuiluhan on ihan samaa kuin kiusaaminen, eri nimellä vain.  Voi myöntää että nyt tekee mieli vittuilla ja ymmärtää sen oman inhimillisyytensä siinä, mutta käyttää silti sitä impulssikontrollia ja  olla vittuilematta.

Ne ajatusketjutkin nimittäin ovat niitä, joilla on meille viesti kerrottavana. Jos ei huomaa jotakin tärkeää, niin nuo ajatusketjut tulevat tilalle, kunnes avaa sen asian, mikä tunteita oikeasti aiheutti. Tämä tukahduttaminen kyllä ihan täysin liittyy ketjun aiheeseen.

Niin liittyy näköjään kaikkien teidän mielestä jotka luulevat  että tässä on kyse jostain tukahduttamisesta.  Minä en ole koskaan puhunut tässä mistään tukahduttamisesta vaan omien ajatusten ja tunteiden tarkkaavaisesta ja hyväksyvästä havainnoinnista. Miten sillä on MITÄÄN tekemistä tukahduttamisen kanssa?! Ja tässä kohtaa myönnän tuntevani jo melkoista turhautumisen tunnetta, koska tämä on vaikka kuinka mones kerta tässä ketjussa kun tätä asiaa yritän  saada menemään perille.

Eli siinä mielessä asialla ei ole MITÄÄN tekemistä tämän ketjun ALOITUSVIESTIN kanssa. Eikä tämän metodin.

Ja olen sitä mieltä että ihmisellä on ajatuksia, tunteita ja impulsseja, jotka on hyvä hyväksyä ja huomioida itsessään, mutta jotka aikuisen täysivaltaisen ihmisen on totisesti syytä tukahduttaa toiminnan osalta, muuten ei kuulu aikuiseksi täysivaltaiseksi ihmiseksi, vaan lukkojen taakse ja holhouksenalaiseksi. Näitä ovat esimerkiksi halu lyödä, tappaa, raiskata. Samoin koliikkivauvan äidin halu tappaa lapsi - tästähä on nyt saanut jo ruveta puhumaan, eli siitä että on luonnollista tuntea niin ja terveen ihmisen erottaakin siitä että vaikka hän tuntisi niin, hän ei TEE niin.

Vähäisemmässä määrin pitäisin tällaisina 'tunne vaan mutta älä kaada muiden niskaan asioina' myös halua vittuilla tai kiusata. Tuntea saa ja myöntää tuntevansa, mutta ei ole kohtuullista niitä kaataa toisten niskaan. Ei niin sitten millään 'ellen tee näin niin tukahdutan jotain itsessän' -(teko)syyllä.

Saattaa tuntua liioittelulta kun miettii millaisista asioista tässä ketjussa on puhuttu, mutta kiusaaminen pelkästään verbaalisenakin voi johtaa vaikka itsemurhaan, tämän päivän iltapäivälehdessä kerrottiin norjalaisesta koulupojasta joka lopulta tappoi itsensä. Sopii tuntea ja hyväksyä tunteensa, eli tukahduttamista en peräänkuuluta. Kaikkea ei kuitenkaan ole sopivaa kaataa toisten niskaan, varsinkaan tekosyyllä 'ellen tee niin, tukahdutan tunteitani.'

[Ritsa]

Tämä on hyvä systeemi mielen asioiden käsittelyyn. Jotenkin vaan en huomaa tuolta ekasta viestistä kovin paljoa puhetta tunteista. Mielestäni tunteet voivat kertoa monia asioita ihmisestä itsestään ja ihmisten välisistä tapaamisista. Sellaisia mitä ei järjellä aina näe. Tunteet myös yhdistävät, vaikka ajatuksellisesti oltaisiin eri taajuudella. Painotan edelleen tunteiden ja järjen harmoniaa sekä sitä kautta tulevaa myötätuntoa itseään ja toisia kohtaan. Jotenkin tässä vaan jää mieleen, että tunteet ovat lähes ainoastaan sellaisia mitkä pitäisi käsitellä järjellä pois, vaikka se ei varmaan ole tarkoitus. Kuitenkin järjellinen ajattelu on vain yksi osa ihmistä.

Itse esim. huomaan nykyään välillä toimivani tietyn järkeilyn pisteen jälkeen tunteen pohjalta. Siitä tuntee, milloin täytyy toimia vaikka järki sanoisi, että ei ole reilua toista kohtaan sanoa näitä asioita. Tämä on nyt vaikea esimerkki, koska toisilla ihmisillä tälläinen käytös on tosiaan huono asia ja itsekin voisin sitä oppia kontrolloimaan vielä paremmin. Mutta minulla se tulee nykyään silloin tällöin kun näen vääryyttä tms. Nyt on ajatus vähän hakusessa eli vaikea selittää mitä tarkalleen haen tällä, mutta tuntuu, että tässä nojaudutaan liikaa pelkkään järjelliseen asioiden käsittelyyn. Ehkä tästä pitäisi puhua toisessa ketjussa, tai laittaa ensimmäiseen viestiin tarkennuksia tai jotain ihan muuta?

[.ave.]

Eklektikko hei, saat olla sitä mieltä mitä oot, mutta jos muut ei ole sun kanssa samaa mieltä, vaan tuovat omia ajatuksiaan esille, niin onko se niin kamalaa? Tuskin olet tämän metodin "omistaja", joka voi päättää mikä keskustelu tästä metodista on sallittua ja mikä ei.

[Eklektikko]

Haluaisin vain että joku kertoisi minulle millä tavoin omien ajatusten ja tunteiden tarkkaileva havainnointi on sitä tukahduttamista.
Kun nimenomaan tarkoitus on ei kieltää, sivuuttaa, ohittaa tai tukahduttaa, vaan kiinnittää niihin huomiota nähdäkseen löytyykö niistä ehkä kognitiivisia vääristymiä.

Nyt vain täällä heitellään tuota 'tukahduttaa' sanaa ilman minkäänlaisia perusteluja.

Ei kyse ole siitä, että jokin keskustelu olisi sallittua tai ei sallittua, vaan siitä että en tajua mistä te sen tukahduttamisen siitä löydätte.

Voisiko joku siis ystävällisesti kertoa mistä, perustella edes hieman puhtaan heittelyn sijaan. 

[.ave.]

Jos et edellisistä ajatuksista sitä tajunnut mistä puhuttiin, niin kyse on vain siitä, että nähdään asia eri tavalla. En oikein viitsi alkaa aiheesta enää inttämään.

[Ritsa]

No minulla on esimerkiksi se pointti, että jos vaikka kahden ihmisen välisessä tapaamisessa esiintyy tunteita, niin niiden hyväksyminen ja käsittely ovat molemmille hyödyllisiä toimenpiteitä. Ei niin, että se on sen toisen vastuulla, joka ei ole järkeillyt asiaa tarpeeksi pitkälle tämän toisen mielestä. Ei ole mielekästä erottautua järjellä omista tunteistaan liian pitkälle. Eikä erkautua omasta järjestä tunteiden takia liikaa. Eikä myöskään erkaantua täysin toisesta ihmisestä järkeilyn takia. Eikä erkaantua toisesta ihmisestä täysin tunteidensa takia. Molemmat voivat olla harmoniassa ja eri tilanteissa yhdistävä tekijä voi olla tunteet tai järki tai molemmat. Sisäisten prosessien tarkkailu on hyvä asia. Myös ulkoisten reaktioiden tarkkailu on hyvä asia. Sisäinen maailma heijastaa ulkomaailmaa ja ulkomaailma heijastaa sisäistä maailmaa. Usein ulkopuolelta saa sellaista informaatiota mitä ei itse pysty näkemään. Luomme omaa todellisuuttamme.

[Eklektikko]

Jos et edellisistä ajatuksista sitä tajunnut mistä puhuttiin, niin kyse on vain siitä, että nähdään asia eri tavalla. En oikein viitsi alkaa aiheesta enää inttämään.

Minä kysyin kysymyksen ja sekö on inttämistä?  
Aika surullinen tapa torpata keskustelu minun mielestäni.

Ritsa:

että tässä nojaudutaan liikaa pelkkään järjelliseen asioiden käsittelyyn. Ehkä tästä pitäisi puhua toisessa ketjussa, tai laittaa ensimmäiseen viestiin tarkennuksia tai jotain ihan muuta?

Ihminen on siitä ovela olento, että saavuttaa korkeimman potentiaalinsa silloin kun käyttää YHDESSÄ järkeä ja tunnetta. Ilman tunteita ei voi tehdä päätöksiä, tästä on Daniel Golemanin Tunneäly-kirjassa esimerkkki: Mies jolta aivoleikkauksen yhteydessä katkesi yhteys omiin tunteisiin ei pystynyt oikein enää tekemään mitään päätöksiä, kun päätös siitä mitkä sukat laittaa aamulla jalkaan ja mihin asuntoon investoida kaikki säästönsä muuttuivat yhtä tärkeiksi päätöksiksi.

Nimenomaan en halua ajatella tätä dualistisesti joko/tai, vaan kyse tässä on siitä että tarkastellaan sekä ajatuksia järjellä, että myös niitä tunteita ihan tukahduttamatta.

[Sydänpuu]

Ihan hyviä neuvoja tuossa alussa mutta minun ongelmani on ainakin, että tajuan kyllä heti virheajatukset alemmuudentunteeksi tms. mutta ne aiheuttavat silti surkeaa oloa ja epävarmuutta.

Viime aikoina olen joutunut paljon epävarmuutta aiheuttaviin tilanteisiin..siinä saa sitten pohdiskella mikä OIKEASTI AUTTAA asiaa. Oppiihan niitä sietämään ajan kanssa..ehkä varmaan. Tajuan kyllä mistä lapsuuden/nuoruuden tapahtumista esim. elämänitilanteiden kontrolloinnin tarve kumpuaa mutta miten siitä voi tervehtyä?

Valitse toisin on ainakin huono neuvo. Joka tilanteessako? Ja aina uudestaa ja uudestaan..vie ihan hirveästi energiaa. Minusta ei loppujen lopuksi auta yhtään järkeily vaan parantumisen tulisi nimenomaan tapahtua tunnetasolla. Muuten sisällä on vain kaksi eri ääntä käymässä keskustelua. ns. aikuinen minä (järkeilu) ja lapsiminä (välittömät tunnereaktiot). Eihän lapsellekaan voi takoa järkeä päähän puhumalla vaan tarvitaan esimerkin voimaa ja syliä. Ehkä huono esimerkki mutta ehkä tajuatte mitä ajan takaa. Mut olenkin menossa psykoterapiaan. Luulen, että se oikeasti auttaa ahdistavien ajatuksen karkoituksessa Toivon ainakin kovasti!

[sideman]

Niin liittyy näköjään kaikkien teidän mielestä jotka luulevat  että tässä on kyse jostain tukahduttamisesta.  Minä en ole koskaan puhunut tässä mistään tukahduttamisesta vaan omien ajatusten ja tunteiden tarkkaavaisesta ja hyväksyvästä havainnoinnista. Miten sillä

Taitaa muistuttaa Mindfulnessia aika tavalla?

[Ritsa]

Sydänpuu, minulle on tuohon auttanut esimerkiksi se, että hyväksyn sen lapsen reaktiot sellaisena kuin ne on. Myös järkeily auttaa siinä siten, että huomaa, että ne reaktiot ovat iskostuneet usein siitä miten muut ovat reagoineet lapsen viattomuuteen. Esim. kieltämistä joihinkin asioihin, mitkä ovat luonnollisia ilman kulttuurin tuomaa väritystä, joka on usein tuomitsevaa. Myötätunto niitä muita kohtaan myös, jotka silloin eivät pystyneet kohtaamaan sitä puolta sinussa. Ja itsellesi, koska et voinut/uskaltanut toteuttaa itseäsi, niin kuin on luonnollista lapselle.

Itselläni se tarkoittaa useimmiten, että hyväksyn ne tunteet jolloin itken myötätuntoisesti itselleni ja muille ja hetken päästä sieltä kumpuaa ilo ja voima siihen itkun viereen. Näen tavallaan silloin itseni esim. enkelinä lohduttamassa mennyttä itseäni. Tai mikä tahansa mielikuva kelpaa, jolla on sama vaikutus. Tietysti ei ole helppoa itkeä jos on kohtaamassa jotain ihmistä, että siihen varmaan on muut keinot. Mutta nämä jutut voi kyllä käsitellä ihan yksin myöhemminkin, ettei tarvitse liian suurta harppausta kuvitella itselleen. Ja sitten kun on käsitellyt ja päästänyt irti niistä itse, niin vastaavan tilanteen tullessa oletkin myötätuntoinen kaikkia tilanteessa olevia kohtaan.

[Eklektikko]

Olen itse kokenut nimenomaan niin, että kumpikaan ei toimi yksin, ei niin järki kuin tunnekaan, molemmat tarvitsevat toistansa kaveriksi siinä vaiheessa kun on solmujaan työstämässä.

Mielenkiintoista että lapsen reaktiot tuotiin tässä esiin: Siinä vapaaksi ahdistuksesta kirjassa nimenomaan todetaan, että sellaiset kognitiiviset vääristymät jotka tuottavat ahdistusta (juuri niitä mitä ekassa viestissä esiteltiin) on yleensä opittu lapsuudessa lähiympäristön aikuisilta. Siinä mielessä mennäänkin hyvin syvälle varhain opittuihin asioihin.

(Ja itse ajattelen myös tästä vähän ironisesti, että elämä ei tosiaan ole reilua: Olemme itse syyttömiä siihen että lapsena on jotain tuonkaltaista virheohjelmointia ajatteluun ympäristön aikuisilta tullut, mutta silti kukin on itse ainoa joka voi ne itsestään ohjelmoida pois. Jotkut itsetyöskentelynä yksikseen, jotkut taas sitten terapeutti matkaoppaanaan - mutta silloinkin sen työn joutuu tekemään itse.)

[Eklektikko]

Taitaa muistuttaa Mindfulnessia aika tavalla?

Itse asiassa kyllä. Ja tuolla itämailla on tajuttu näitä jo aikaa sitten - mindfulness on kuitenkin vain moderni sekulääri versio siitä mitä Buddhalainen psykologia kutsuu tarkkailevaksi havainnoinniksi: Buddhalaiset olivat ensimmäiset jotka kehittelivät mitään modernia psykologiaa vastaavaa tavaraa. Sain oman tasapainottumiseni yhteydessä paljonkin apua muutamasta buddhalaiseen psykologiaan perustuvasta teoksesta, yksi niistä oli Tara Bennet-Golemanin Tunteiden Alkemiaa (löytyypi kirjastosta).