seuraava »

[.ave.]

Voisiko joku siis ystävällisesti kertoa mistä, perustella edes hieman puhtaan heittelyn sijaan. 

Tää ei sitten yhtään olekaan keskustelun torppaamista, kun ei viitsi edes ottaa toisen sanomisia tosissaan?

[Ritsa]

Joo tuo syyttömyys on mielestäni erittäin voimaannuttava asia. Päästää irti siitä kulttuurin ja uskontojen syyllisyystunteesta. Tietysti sitten ihminen voisi ajatella, että hän ei ole vastuussa mistään mitä hän ympärillään kokee, eikä sekään ole mielekästä. Koska lopulta kaikki on yhtä. Eli itse olen saanut valtavasti voimaa tuon syyllisyyden jättämisestä taakse ja silti tuntien, että on minun vastuullani se mitä itselleni luon siitä mitä tulee eteeni. Jos toivoo korkeinta mahdollista hyvää/rakkautta kaikelle olemassaolevalle, niin silloin eteen tulee juuri ne asiat mitä tarvitseekin tulla. Ei tarvitse pelätä, että tulee vastaan jotain menneisyyden "haamuja", koska tietoisuus on jo kehittynyt eteenpäin niiltä ajoilta, niin ne eivät voi enää mitenkään vastata korkeinta mahdollista hyvää?

[Ritsa]

Voisiko joku siis ystävällisesti kertoa mistä, perustella edes hieman puhtaan heittelyn sijaan.  

Tuohon sanoisin sen verran, että jos analysoi tunteita jatkuvasti, niin voiko ne tunteet silloin ilmetä luonnollisesti vai kiinnittyykö tietoisuus lähinnä analysoimiseen? Eli liika analysointi mielestäni tukahduttaa tunteita.

[Eklektikko]

Tuohon sanoisin sen verran, että jos analysoi tunteita jatkuvasti, niin voiko ne tunteet silloin ilmetä luonnollisesti vai kiinnittyykö tietoisuus lähinnä analysoimiseen? Eli liika analysointi mielestäni tukahduttaa tunteita.

Miksi niitä pitäisi analysoida jatkuvasti?
Eikö tässä ollut nimenomaan kyse esimerkiksi ahdistuksesta ja muista mahdollisista negatiivisista tunteista? Mielestäni analyysi on tarpeen silloin kun ei pidä omasta tunnetilastaan ja epäilee että se saattaa olla kohtuuttoman voimakas suhteessa siihen mitä tapahtui tai mitä joku sanoi.

Lisäksi: Ei niitä tunteita mihinkään voi analysoida, tunne on tunne. Korkeintaan voi pohtia esim. sitä missä kohtaa kroppaa se tuntuu tms. jos on vaikeuksia tunnistaa mikä tunne on kyseessä. Analyysin kohde on sen sijaan niiden tunteiden yhteydessä esiintyvät ajatukset.

Ja ne ajatuksetkin voi ensin esimerkiksi kirjoittaa ensin täysin analysoitamatta ja tukahduttamatta suorana tajunnanvirtana paperille ja vasta sen jälkeen katsoa mitä sinne oikein ilmaantuikaan ja ruveta analysoimaan. Tuo on mielestäni hyvä keino sikäli, että ei tarvitse analyysi-yrityksillä häiritä sitä ajatusten tajunnanvirtaa, vaan päästellä ensin kaiken ulos ja vasta sitten ruveta pohtimaan.

[Ritsa]

Jooh. Eli tarkoitus oli vain taas sanoa sitä, että tauko analyysissä ja tunteiden kokeminen sellaisenaan tasapainossa toistensa kanssa on se tehokkain keino. Mitä ehkä Sydänpuukin tuossa tarkoitti kun mietti, että järkeily ja järjen uudelleenohjaaminen ei tunnu toimivan kaikkeen. Mielestäni tunteilla voi parantaa myös mielen toimintoja. Rakkaudellinen hyväksyminen on avainsana.

Edit. Ei tässä ole muuta, kuin että mielestäni avausviestissä ei tarpeeksi kerrota noista tunteista ja hyväksymisestä. Vaikka ne ovat ilmeisesti tärkeä osa tätä metodia. Siksi minulla on ollut tunne, että tarvitsee keskustella asiasta, vaikka en nyt osaa sitä järjellä täysin paikantaa. Mutta onhan tässä jo tullut tarkennuksia hyvin.

[Eklektikko]

Joo, eihän siinä ekassa viestissä sanota muuta kuin:
 "...miten ahdistusta ja muita negatiivisia tunteita aiheuttavista ajatusvääristymistä, kognitiivisista häiriöistä, pääsee eroon. "

Mutta toisaalta: Kun niille tunteille itsessään ei voikaan tehdä mitään. Tunteet vain ovat ja ne on pakko hyväksyä siinä vaiheessa kun ne ovat jo esiin tupsahtaneet. Niinpä ainoa mitä voi käytännössä tehdä - ja tämän ketjun aihe olikin kyllä tuolla kun sen aikoinaan aloitin,  nimenomaan se mitä asialle voisi TEHDÄ - on pohtia onko omissa ajatuksissa jotain mikä tuottaa ahdistusta tai muita negatiivisia tunteita.

Toisaalta, jos nyt joku jaksaa tänne asti ketjua kahlata, niin aika selväksi on varmaan jo käynyt (minulle ainakin on...) että tunteet vain ovat ja niitä ei tukahduteta, ne hyväksytään. Se mille voi jotain tehdä ovat ne ajatukset. Sen vuoksi ensimmäinen viesti kertoo mitä niistä saattaa löytyä ja myös mitä niille löytyville asioille voi ehkä tehdä.

Muistin myös esimerkin keinosta, joka EI toimi: Tiedän ihmisen joka sanoo tuollaisille ahdistaville ajatuksille 'Hus, sika, metsään!'    Ja sillä ne menevät kyllä hetkeksi pois, mutta koska niitä ei järjellä väitelty kumoon, ne pystyvät tulemaan takaisin aivan yhtä voimakkaina kuin ennenkin. Eli vähän kuin söisi aspiriinia hammassärkyyn, syy ei  poistu, vain oireet helpottavat. Mutta kun näille ajatuksilleen osoittaa niiden epäloogisuuden, ne menettävät voimansa, muuttuvat ehkä hieman naurettaviksikin, jolloin ne eivät enää tuota niitä negatiivisia tunteita.

[Eklektikko]

Tää ei sitten yhtään olekaan keskustelun torppaamista, kun ei viitsi edes ottaa toisen sanomisia tosissaan?

En ymmärtänyt mikä oli sitä tukahduttamista ja siksi pyysin kertomaan tarkemmin. Anteeksi että en ymmärtänyt.

(Enkä ymmärtänyt sitäkään missä kohtaa en ottanut tosissani.  Mutta tohtiiko edes kysyä tarkennusta...)

[Ritsa]

Tää ei sitten yhtään olekaan keskustelun torppaamista, kun ei viitsi edes ottaa toisen sanomisia tosissaan?

En ymmärtänyt mikä oli sitä tukahduttamista ja siksi pyysin kertomaan tarkemmin. Anteeksi että en ymmärtänyt.

(Enkä ymmärtänyt sitäkään missä kohtaa en ottanut tosissani.  Mutta tohtiiko edes kysyä tarkennusta...)

Olisiko se siinä, että jos toinen on kirjoittanut paljon tekstiä ja sitä kutsutaan puhtaaksi heittelyksi. Veikkaan, että niistä teksteistä löytyisi ainakin viite mitä Ave sillä tukahduttamisella hakee, vaikka hän ei sitä aivan suoraan osaisi sinulle osoittaakkaan nyt järjellään?

[Ginger86]

Tulipa tuossa mieleen, että onhan tätä mallia kyllä tullut kokeiltua tosielämässäkin ja se kyllä toimii! En vain huomannut aiemmin, että siinä oli tästä kyse enkä kyllä tehnytkään sitä tietoisesti juuri tätä tekniikkaa hyödyntäen.

Erään lempparitoimittajani Jani Kaaron yhdessä artikkelissa käsiteltiin omaa sisäistä ääntään ja sitä, "kuka" siinä oikein on äänessä. Se sai minut pohtimaan taannoin omaa sisäistä puhettani ja varsinkin erästä sen ilmentymää, joka aiheutti minulle kovasti päänvaivaa ja pahaa mieltä. Työskentelin ennen siivoojana, ja ajatuksiini helposti uppoavana haaveilijana useammin kuin kerran kävi niin, että paukkasin vahingossa johonkin huoneeseen, jossa saattoi olla vaikkapa joku tärkeä tapaaminen kesken. Paikalta liuettuani alkoi itseni sättiminen tähän malliin: "Idiootti! Onpa noloa mennä keskeyttämään virkamiesten palavereita! Mikset koputtanut tai kuunnellut hetken oven takana, onko huoneessa ketään? Typerys! Ne varmasti pitävät sinua ihan ääliönä!" jne.jne. Voitte vain arvata, mitä nämä ajatusmallit synnyttivät: hyvin tuskastunutta oloa, häpeäntunnetta ja halua piiloutua maan alle, vaikka kyse oli sinällään pienestä asiasta enkä oikeasti mitään vahinkoa koskaan aiheuttanut.

Sitten luin tuon Kaaron kolumnin ja heräsin tähän ongelmaani. Päätin, että noudatan tekstin neuvoja ja nappaan kiinni ajatusketjuista heti, kun ne tiedostan. Alkuun se tosiaan oli vähän hidasta ja sisäinen jupina saattoi alkaa uudelleen moneenkin otteeseen, mutta pikkuhiljaa sain käännettyä ajatusmalliani! Puhuinkin itselleni tähän tyyliin: "Kaikille sattuu vahinkoja, ethän sinä voinut tuota tietää! Ovessa ei ollut mitään palaverista ilmoittavaa lappua, ei se sinun tehtäväsi ole nähdä seinien läpi." jne.jne. Vähemmän yllättävästi myös ne tuskaisuuden tunteet hävisivät nopeasti ja pystyin tekemään työtäni niin, ettei mieleni tehnyt jatkuvasti yrittää vain sulautua seiniin

Olenpa yksinkertainen, kun en ole tullut ajatelleeksi, että tuotahan voi laajentaa vaikka mihin! No hyvä, että tästä on täällä nyt keskusteltu ja minäkin satuin tämän ketjun lukemaan.

[Eklektikko]

Olisiko se siinä, että jos toinen on kirjoittanut paljon tekstiä ja sitä kutsutaan puhtaaksi heittelyksi. Veikkaan, että niistä teksteistä löytyisi ainakin viite mitä Ave sillä tukahduttamisella hakee, vaikka hän ei sitä aivan suoraan osaisi sinulle osoittaakkaan nyt järjellään?

Täällä ovat muutkin heitelleet samaa, eli voisin myös sanoa sitä mitä Ave tapaa sanoa minulle: En puhunut vain hänen viestistään.

Mutta tässä ilmeisesti oli se osa josta minun olisi pitänyt tajuta miten tämä systeemi tukahduttaa jotain:

Jos nyt vastaan tuohon vielä, niin sehän pointtini aina on, että empatia toteutuisi molemminpäin. Molemmat tulevat toisiaan vastaan, vaikkeivat ymmärtäisikään miksi toinen loukkaantui. Toisen loukkaantumisen voi hyväksyä, eikä miettiä kuka tässä nyt on oikeassa, kenen vika, kuka kierittelee päässään mitä ajatusketjuja ja kuka saa loukkaantua. Hyväksyä vaan elämän inhimillisyys. Sosiaaliset taidot ovat sellainen juttu, että eihän ne meillä ole joka tilanteessa aina sataprosenttiset, joskus suutahtaa ja tekee mieli vittuilla, mutta kunhan ymmärtää suutahtaneensa ja olleensa vittuileva, hyväksyy myös omat negatiiviset tunteensa (ja ne negatiiviset ajatteluketjut! Ei yritä tukahduttaa itsestään sitä, että on ihminen ja sortuu joskus noihin ajatusketjuihin ja niiden tunteisiin. Ne ajatusketjutkin nimittäin ovat niitä, joilla on meille viesti kerrottavana. Jos ei huomaa jotakin tärkeää, niin nuo ajatusketjut tulevat tilalle, kunnes avaa sen asian, mikä tunteita oikeasti aiheutti.

Ensimmäinen lihavoitu kohta:
Juuri sitähän minä olen koko tämän ketjun toistellut, että juuri näin tässä systeemissä toimitaan! Juuri niin että hyväksytään ne ajatusketjut ja ne tuotetut tunteet MUTTA että niitä voi sitten vaikka kirjoittaa tajunnanvirtana paperilla ja myöhemmin pohtia olivatko ne mahdollisesti niitä kognitiivisia vääristymiä sisältäviä vaiko eivät. Eli en näe mitään tukahduttamista, koska tuota samaahan tämä systeemi käyttää keinona. Jos niitä nimittäin tukahduttaa, niin ei tule mitään esiin mitä analysoida!

(Eli onkohan meillä vaan nyt väärinymmärrys Aven kanssa ja itse asiassa ollaankin tästä samaa mieltä?   )

Toinen lihavoitu kohta:
Tuota en siis ollenkaan tajua. MInkä tilalle ne ajatukset tulevat? Toisten ajatusten? Minä näen tämän yksiselitteisesti niin että ajatukset ne tunteita oikeasti aiheuttavat. Joskin voi toki olla, että se ajatus olikin aivan asiallinen eikä vääristynyt, esimerkiksi jos toinen vittuilee tai kiusaa, niin siitä on ihan oikeinkin ajatella että 'nyt tuo teki väärin, pitää puolustautua!'

[Eklektikko]

Sitten luin tuon Kaaron kolumnin ja heräsin tähän ongelmaani. Päätin, että noudatan tekstin neuvoja ja nappaan kiinni ajatusketjuista heti, kun ne tiedostan. Alkuun se tosiaan oli vähän hidasta ja sisäinen jupina saattoi alkaa uudelleen moneenkin otteeseen, mutta pikkuhiljaa sain käännettyä ajatusmalliani! Puhuinkin itselleni tähän tyyliin: "Kaikille sattuu vahinkoja, ethän sinä voinut tuota tietää! Ovessa ei ollut mitään palaverista ilmoittavaa lappua, ei se sinun tehtäväsi ole nähdä seinien läpi." jne.jne. Vähemmän yllättävästi myös ne tuskaisuuden tunteet hävisivät nopeasti ja pystyin tekemään työtäni niin, ettei mieleni tehnyt jatkuvasti yrittää vain sulautua seiniin

Kiva kuulla että auttoi ja viestisi toi minulle myös mieleen yhden nimen mikä näille jutuille on ja sillä googlaamalla löytyy lisää tietoakin.
Englanniksi nämä ovat 'muurahaisia' ANTs, eli Automatic Negative Thougths.

Suomeksi voisi kutsua vaikka ANAaleiksi, kun ovat siis Automaattisia Negatiivisia Ajatuksia. ANAt ovat ihan anaalista! 

[Ritsa]

Ja tämä asia tuossa ensimmäisessä viestissä häiritsee vähän. Et siis Eklektikko varmaan tarkoita sitä ihan noin, miten sen voi tuosta tulkita? Eli, että negatiivisista tunteista pitäisi jotenkin päästä eroon. Sillä ovat osa sinua, joka kertoo mihin tulisi kiinnittää huomiota. Sitten kun sen asian ensin hyväksyy ja sitten ehkä käsitteleekin vaikka tällä metodilla, niin se negatiivinen tunne jää automaattisesti pois. Jäljelle jää se positiivinen puoli siitä olemassaolevaksi silloin kuin sitä tarvitsee. Myös se negatiivinen tunne voi ilmaantua uudestaan ja siitä on turha lannistua. Kiinnittää taas vaan huomion siihen ja hyväksyy sen. Eli vain tuosta ajatusmallista ja sanakiemuroista sanoisin, että negatiiviset tunteet tulee hyväksyä osana sinua ja sitten ne jäävät pois ajan myötä automaattisesti, kun kehitystä on tapahtunut eivätkä ne enää palvele sinua. Eikä niistä tarvitse päästä eroon? Se on mielestäni tuota tukahduttamista. Mutta tämä on varmaan vain sanakikkailua. Tunteet ovat sydämen asioita, eikä järki aina näe niin laajasti.

[Eklektikko]

Ja tämä asia tuossa ensimmäisessä viestissä häiritsee vähän. Et siis Eklektikko varmaan tarkoita sitä ihan noin, miten sen voi tuosta tulkita? Eli, että negatiivisista tunteista pitäisi jotenkin päästä eroon.

Apua, en vain osaa kirjoittaa näköjään auki niitä asioita jotka minulle ovat itsestäänselviä... minulle nimittänin on itsestään selvää tämä:

Jos haluaa parantaa omaa oloaan noin yleisesti ottaen, voi hyvinkin olla että haluaa päästä niistä negatiivisista tunteistaan, jotka eivät ole järjellisessä suhteessa maailman tapahtumiin eroon.

Eikö sen ensimmäisen viestin kognitiivisten häiriöiden listasta pystynyt jo päättelemään, että ei tässä ollut kyse siitä, että joku vaikka kiusaa tai on ilkeä ja siitä seuraa ohimenevä vihan välähdys (=asiallinen hälytysmerkki tunnepuolella siitä että terveitä rajoja on rikottu) joka motivoi puolustautumaan?

 Eikö siitä kognitiivisten häriöiden listasta siinä ensimmäisessä viestissä ja niiden kuvauksista ihan oikeasti ja todella voinut tajuta, että  kyseessä ei ole vain se että olisi joku negatiivinen tunne, vaan siitä että omilla ajatuksilla jokin negatiivinen tunne suurennellaan kohtuuttomaksi ja elämää haittaavaksi asti? 

MInä olen työskennellyt eroon niistä KOGNITIIVISISTA  HÄRIÖISTÄ jotka suurentelevat luonnollisia tuntemuksia kohtuuttomiksi. Se ei todellakaan olisi tapahtunut vain itsestään ajan kanssa, vaan se vaati työtä. Ei se riitä että kiinnittää huomiota ja hyväksyy, vaan ainakin minä tarvitsin myös sen, että pohdin olivatko ne ajatukset oikeasti maailman todellista tilaa vastaavia, vai sisälsivätkö ne ehkä niitä kognitiivisia häiriöitä joita siinä ensimmäisessä listassa lueteltiin.

Ne on nimittäin nyt tässä keskustelussa jätetty kokonaan huomiotta nyt täällä ketjun loppupäässä ja on puhuttu vain siitä että pohditaan ajatuksia ja niiden aiheuttamia tunteita. On unohdettu kokonaan se että mielemme saattaa joskus syöttää meille sellaista epätotta, jota emme ikinä uskoisi jonkun muun sanomana, mutta uskomme kun se välähtää nopeasti mielessämme.

Kopsaan ne vielä tähän, nämä eivät kovin helposti lähde pois sillä että ne vain panee merkile, siinä samassa viestissä oli myös ohjeet näiden kumoamiseksi.

1.   Kaikki-tai-ei-mitään ajattelu
Näet kaiken ehdottomina kategorioina. Jos suorituksesi ei ole täydellinen, tunnet epäonnistuneesi täysin.
VIRHE: Harmaan sävyjä on aina olemassa; "ei kovin hyvä," "melko hyvä," "tarpeeksi hyvä."

2.   Yliyleistäminen
Näet yksittäisen negatiivisen tapahtuman loputtoman epäonnistumisen jatkuvana kuviona.
VIRHE: Yksittäinen tapahtuma on vain yksittäinen tapahtuma, eivätkä siihen vaikuta useimmat muut tapahtumat.

3.   Mielen suodatin
Otat yhden negatiivisen yksityiskohdan ja keskityt siihen niin muut asiat poissulkevasti, että se värittää koko kokemustasi todellisuudesta - niin kuin mustepisara voi värjätä kokonaisen lasillisen vettä.
VIRHE: Opettele näkemään myös ne 99% asioista, jotka ovat positiivisia aivan yhtä tosina osoituksina todellisuuden luonteesta.

4.   Positiivisten asioiden diskvalifiointi
Hylkäämällä positiiviset kokemukset ("sitä ei lasketa"), haudot negatiivista uskoa jonka jokapäiväinen kokemuksesi maailmasta todistaisi vääräksi.
VIRHE:  Opettele olemaan käyttämättä sanaa "mutta" kun kuulet kehuja. Käytä erillistä lausetta, jos tarvis on.

5.   Johtopäätökset
 Tulkitset tapahtumia negatiivisesti, vaikka johtopäätöksesi tueksi ei ole todisteita:
a) Lukemalla ajatuksia: Oletat että ihmiset reagoivat sinuun negatiivisesti.
VIRHE: Kukaan ei voi tietää toisen ajatuksia, ellei toinen kerro niitä hänelle.
b) Ennustelemalla: Ennakoit asioiden menevän pieleen ja vakuutat sitten itsesi siitä, että ennustuksesi on tosiasia.
VIRHE: Et voi tietää tulevaisuutta, sillä sitä ei ole vielä lyöty lukkoon ja se riippuu monista asioista, joista osa ei ole vielä tapahtunut.

6.   Katastrofiajattelu ja minimalisointi
Liioittelet jonkin asian -  esimerkiksi oman virheesi tai toisen ihmisen saavutuksen -merkitystä, tai minimoit merkityksettömiksi omat haluttavat ominaisuutesi tai toisen ihmisen epätäydellisyydet.
VIRHE: Sinun ominaisuutesi eivät ole sen huonompia vaikka ne ovatkin sinun, eivätkä toisten ominaisuudet ole sen parempia vaikka ne ovatkin heidän.

7.   Tunteellinen päättely
Oletat että tunteesi heijastavat todellisuutta: "Tunnen itseni idiootiksi, joten minun täytyy olla idiootti."
VIRHE: Tunteesi ovat aina todellinen osoitus siitä mitä tunnet, mutta eivät välttämättä kerro mitään mistään muusta.

8.   "Pitäisi" lauseet
Yrität motivoida itseäsi "pitäisi" ja "ei pitäisi" -lauseilla. Kun kohdistat tällaisia lauseita toisiin ihmisiin ja kerrot heille mitä heidän "pitäisi" tehdä, saat vastaasi ärtymystä ja paheksuntaa.
VIRHE: "Pitäisi" heijastaa jonkun muun arvomaailmaa, vain "haluan" heijastaa sinun arvomaailmaasi.

9.   Luokittelu
Äärimmäinen yliyleistämisen muoto, johon kuuluu emotionaalisesti latautunut kielenkäyttö. Sen sijaan, että kuvailisit virhettä jonka olet tehnyt, luokittelet itsesi negatiivisesti: "Olen luuseri." Tai kun joku ärsyttää sinua, luokittelet hänet negatiivisesti: "Hän on idiootti."
VIRHE: Luokittelu häiritsee kommunikaatiota, koka luokittelut ovat liian yleistäviä ollakseen täsmällisiä ja ne vain edistävät syrjintää ja kritiikkiä.

10.    Personalisaatio
Näet itsesi jonkin negatiivisen ulkoisen tapahtuman aiheuttajana, vaikka tosiasiassa et ole siitä vastuussa.
VIRHE: Pahoja asioita sattuu maailmassa koko ajan ja todellisuudessa ne eivät juuri koskaan ole sinun syytäsi.


Tokihan jos nyt joku on sitä mieltä että mielellään vain panee nämä merkille vuosia ja vuosia eikä tee niille mitään ja kestää siis pitkään ennen kuin niistä pääsee eroon, niin siitä vaan. Minä kyllä koin hyödylliseksi myös työskennellä ne kumoon, koska se on paljon nopeampi tapa päästä niistä eroon kuin vain se että panisi ne merkille eikä tekisi mitään.

Kyse ei ole tässä siis ollenkaan negatiivisten tunteiden taltuttamisesta, vaan ajatuksellisten kognitiivisten häriöiden taltuttamisesta!

[.ave.]

Varmaan ollaankin Eklektikon kanssa jossain siellä ytimessä samaa mieltä.  Monta kertaa olen jo tässä todennut, että pidän metodia hyvänä, mutta toin esille sitä, mitä eri näkökulmia siihen suhtautumisessa on. Ritsa on aika hyvin selittänyt sellaista, mitä itsekin olen ajanut takaa. Tätä mallia on helppo käyttää aseena toista vastaan, ettei tämän tunteita tarvitse ottaa vakavasti, koska hän on aiheuttanut ne itselleen omilla ajatusketjuillaan. Tukahduttaminen kuuluu tällöin olennaisena osana tämän metodin käytön pohtimiseen. Jos lähtee sille linjalle, että nämä ajatusketjut (nuo 1-10 listatut jutut tuossa) ovat häiriöitä (patologiset kriteerit täyttävät jutut erikseen tietenkin, jälleen kerran), on looginen seuraus tästä ajatella, että nämä ajatusketjut pitäisi poistaa. Sillä kirkkain kruunu, joka vähiten näitä käyttää. Tälläiseen pyrkiessään kuitenkin onnistuu helposti kieltämään ja tukahduttamaan negatiiviset tunteensa. Sen sijaan normaalisti ihmiset päivittäin pyörittelevät jonkinlaista kummaa ajatusketjua, mutta jossain vaiheessa huomaavat sen. Jos mielessä on ajatus siitä, että nämä ajatusketjut ovat pahasta ja ne pitäisi poistaa, on vaikeampi huomata sitä ketjua, koska sen huomaaminen vaatisi sen tunnustamista, että on taas joutunut jonkin häiriön valtaan. Tällöin tunne luonnollisesti paisuu, kunnes se pakottaa huomaamaan itsensä. Jos taas pitää ajatusketjuja inhimillisenä asiana, voi naurahtaa niille ja itselleen lempeästi, ja jatkaa eteenpäin. Samalla sitten, kun ottaa itsensä rennosti, niin voi ottaa muutkin rennosti, eikä tarvitse miettiä onko toinen nyt pyöritellyt mitä ajatusketjua vai ei. Ei sillä ole väliä onko vai eikö, kaikki me ollaan keskeneräisiä, ja kohdataan toisemme keskeneräisinä, mutta kuitenkin ollaan juuri oikeita juuri tälläisinä, ei meidän tarvitse olla täydellisiä. Patologia on asia erikseen, mutta nämä kuuluvat pienissä määrin myös normaaliin elämään.

Mutta nämä asiat olenkin jo moneen kertaan sanonut, eivätkä ne ole olleet mitään kannanottoja Eklektikon teksteihin, vaan itsenäisiä pohdintoja. Eli ei sillä ole merkitystä mikä sinulle on itsestäänselvää ja mikä ei, tässä pohdittiin asioita yleisesti ja muuten. Tälläinenkö juttu tässä mahdollisesti hiersi?

Ja Ritsa totesi hyvin, kaikkea ei voi järjen tasolla sanoa. Tämä metodi perustuu siihen, että avataan ajatuksia ja tunteita, eli tuodaan niitä rationaaliseen muotoon. Sen jälkeen tarkastellaan sitä rationaaliseen tasoon tuotua asiaa, miltä se tuntuu. Aina asioita ei voi kuitenkaan yksiselitteisesti tuoda rationaaliseen muotoon, ilman että jokin osa tunnetietämyksestä katoaa. Tunnetietämys on sanatonta. Joskus pitää ymmärtää jokin asia tunteella, ei järjellä, jotta se aukeaa. Tämä metodi ei siis aina toimi kaikkiin tilanteisiin.

[Ginger86]

Noille ajatusvääristymille on kyllä hyvä saada nimet ja tarkennukset, jotta keskustelu asiasta olisi mahdollista, mutta näemmä tätä mallia siis voi käyttää vaikka ei tarkalleen noita termejä edes tietäisi.

(Sivuhuomautuksena täytyy todeta, että kommunikoinnin ongelmia on jostakin syystä ilmennyt viime aikoina paljon. Mistähän johtune? )

Rautalankamallina se, miten itse asian nyt ymmärrän -saa korjata, jos olen väärässä.

VÄÄRISTYNYT MALLI:
Ärsyke: kumppanin nyrpeä naama
-> tulkinta: hän on vihainen minulle/ olen tehnyt jotakin väärin (tässä tapauksessa siis listan kohta 5)
-> reaktio: tunnereaktio, esim. suru/ ärtymys/ viha

OIKEA MALLI:
Ärsyke: kumppanin nyrpeä naama
-> tulkinta: jotakin ikävää on tapahtunut
-> reaktio: toimiminen, esim. kysyminen asiasta

Jos siis olen oikein käsittänyt, tässä ei tosiaan edes tarkastella varsinaisesti sitä tunnetta, vaan ajatusmallia sen takana. Jos negatiivinen tunne on omasta ajatusmaailmasta lähtöisin, se siis jää automaattisesti pois ajatusmallia muuttamalla. Negatiivisista tunteista ei siis aktiivisesti pyritä eroon esim. tukahduttamalla tai sivuuttamalla ne, vaan tunteiden poisjäänti on ikään kuin ajatusmallin korjaamisen erittäin miellyttävä ja toivottu sivutuote?